Weisin ja Hickmanin muut teokset EI DRAGONLANCE

Hickmann ja Weishän ovat siis kirjoittaneet muitakin teoksia, esimerkiksi Kuolemanportti sarjan (minusta se on hienosti tehty, varsinkin se magian tieteellistäminen) ja Mustamiekka-tarun. Onko Konnussa muita jotka olisivat näitä kirjoja lukeneet?

Sain kaikki Kuolemanportit joululahjaksi viime jouluna. Olin jo sitä edeltävänä kesänä lueskellut Lohikäärmeen siipeä, mutta jätin sen kesken koska pidin sitä uskomattoman tylsänä.

Tänä kesänä sitten aloin uudelleen lukea Lohikäärmeen siipeä ja pidin siitä hieman enemmän. Ja onneksi jatkoin lukemista sillä ihastuin aivan suunnattomasti sarjan muihin osiin. En voinut nukkua pariin viikkoon kesälomalla lainkaan kun vain luin. Erityisesti Vehkan mainitsemat magian tieteellistämisosuudet olivat oikein mielenkiintoista luettavaa. Itse selailin niitä aina sitä mukaan kun sain luettua kyseisestä asiasta.

Kirjoissa minua tosin häiritsi se, että sanaselitykset oli numeroitu luvun loppuun eikä kyseisen sivun alareunaan kuten useimmissa lukemissani kirjoissa. Koskaan en jaksanut niitä kesken lukemisen katsoa ja jos luin ne vasta luvun loputtua en enää muistanut mitä asiaa siinä selitettiinkään.

Itse pidin eniten varmaan sarjan viidennestä osasta - Kaaoksen käsi. Luin sivun 504 aina uudelleen ja uudelleen ja palvoin Haplon uskomattoman viisaita sanoja pahuudesta. En nyt spoilaa, mutta kirjan omistavat voivat uskomattomassa uteliaisuuskohtauksessaan katsoa kyseisen sivun.

Oma suosikkini Kuolemanporteista on Haltioiden tähti. Sen olen lukenut kahdesti, vaikka koko sarjan olen lukenut vain kerran. Kuolemanportti on ehkä parasta Weis&Hickmania (sain muuten sätkyn kun sain tietää, että Tracy Hickman on mies..), peittoaa Dragonlancet mennen tullen. Eri elementtien maailmat ovat niin kovin kiehtovia ja erilaisia kuin normaalissa fantasiassa, ja Haplo on ihan mahtava hahmo.

Mustamiekka-sarjaa luin 1œ osaa, sitten se sanoi jöks jöks. Jotenkin kiinnostukseni lopahti, enkä ole tuohon sarjaan uudestaan palannut. Joram oli hahmona sangen kökkö, vaikka idea katalyyteista sun muusta oli sekin erilainen ja jokseenkin kummallinen.

Oletteko lukeneet tätä Pimeyden Kaivoa ja sen jatko-osaa? Luin tuon ensimmäisen osan, ja se oli ihan hyvä. Tosin se ahdisti jotenkin niin paljon, etten ole hankkinut käsiini kakkososaa.

Menin ostamaan pääsykoeviikolla kaksi ensimmäistä Kuolemanportti-sarjan edustajaa alennuksesta, jotta minulla olisi jotakin puuhaa joutuhetkiksi. Ei tule mieleen kovin montaa päätöstä, jota olisin joutunut noin katkerasti katumaan. Ensimmäisen osan (Lohikäärmeen siipi?) taistelin läpi silkalla tahdonvoimalla. Se jäi tosin kesken jo kertaalleen, mutta luin sen sitten muutama kuukausi sitten loppuun. Tylsää, tylsää, tylsää. Toisen osan avasin ja järkyttyneenä tajusin alkuselostuksesta, että sama souvi oli alkamaisillaan uudestaan. Piilotin kirjan hyllyn perimmäiseksi ja odotan otollista tilaisuutta päästä siitä eroon.
Juoniasetelma oli moneen kertaan käytetty ja hahmot niin puisevia, ettei heihin voinut samaistua millään. Hyvän ja pahan taistelulla ei ollut tuon taivaallista väliä, sillä kaikki hahmot olivat aivan yhtä hirvittäviä. Odotin vain, että kirjailija tekisi palveluksen ja tapattaisi kaikki hahmonsa. Ei suotu moista minulle.

Weisin & Hickmanin muut sarjat ovat yleensä olleet Dragonlancea tasokkaampia. Kuolemanportin toinen osa oli muistaakseni huono, mutta muuten sarja oli aivan luettava. Eniten pidin neljännestä osasta. Sarjan lukemisesta on jo monta vuotta, joten en enää muista kunnolla. Mustamiekka toimi hyvin viihteenä, mutta alkuperäiselle trilogialle n. 10 vuoden jälkeen kirjoitettu jatko-osa Mustamiekan perintö oli huono. Kaikkeuden kiven avausosaa pidän parhaana Weisilta & Hickmanilta lukemanani kirjana, mutta toinen osa olikin sitten aika hirveä. Profeetan ruususta olen lukenut ensimmäisen osan, joka kuuluu "viihteenä menee" -osastoon.

Weisin & Hickmanin kirjojen vertaileminen ja paremmuusjärjestykseen laittaminen on vaikeaa, sillä aloittaessani Dragonlance Kronikoiden lukemisen (1991) olin seiskaluokalla. Sen jälkeen on kulunut vuosia, enkä nyt aikuisena ole enää jaksanut innostua näiden kirjailijoiden teoksista. Viime vuosina lukemani Weisin & Hickmanin kirjat olisivat varmasti tehneet suuremman vaikutuksen nuorempana.

Kuolemanportti-kirjat ovat mielestäni kaikki aika erilaisia. Siis niin erilaisia, että ensimmäisen lukeminen oli aika tuskaa, mutta sitten kirjat paranivat. Toiset taas ovat nimenomaan pitäneet ensimmäisestä kirjasta. Hahmot olivat kyllä sitä perustavaraa.

Alx: Haltioiden tähti ei mielestäni ollut ollenkaan samanlainen kuin Lohikäärmeen siipi. Se oli muistaakseni kaikista eniten "perusfantasiaa" muistuttava kirja tuosta sarjasta, eli ihan menettelevä lukukokemus.

Mustamiekassa perusidea oli ihan mielenkiintoinen, mutta en tainnut silti saada edes ensimmäistä kirjaa loppuun asti.

Hassua lukea, että näin moni ei ole pitänyt Kuolemanportti -sarjasta. Se taisi olla ensimmäinen sarja, jonka Weis&Hickmanilta luin ja ahmin kaikki seitsemän osaa peräkkäin. En voinut sille mitään, olin ihan koukussa ja vain luin. Jälkeen päin en kylläkään oikein ymmärrä, mikä siinä sarjassa piti otteessaan, sillä eihän niissä kirjoissa oikeastaan ollut mitään erityistä. Tarkoitan, että niissä kirjoissa ei ollut mitään sen kummempaa filosofista sisältöä, ei mitään erityisen hienoja ajatuksia tai oivalluksia. Ja kuitenkin ne kirjat pitivät samalla tavalla otteessaan myös toisella lukukerralla. Ylipuhuin kämppiksenikin lukemaan ensimmäisen kirjan ja hän ahmi koko sarjan aivan kuten itsekin olin tehnyt mutta ei osannut selittää mikä niissä kirjoissa niin viehätti.

Eniten pidin kai neljästä ensimmäisestä kirjasta, ne maailmat olivat kiinnostavia ja odotin koko ajan saavani tietää lisää sartaneista ja patryneista. Labyrintti sen sijaan (oliko se viimeissä kirjassa?) oli suuri pettymys, olin kuvitellut sen niin paljon kauheammaksi paikaksi.

Mustamiekka -sarjan luin, mutta en missään vaiheessa kummemmin innostunut siitä. En pitänyt hahmoista ja juoni tuntui ontuvan. Etenkin loppua kohti menetin kokonaan mielenkiintoni ja Mustamiekan perintö meinasi jäädä kesken.

Pimeyden kaivon luin, tai oikeastaan luin alun ja selailin lopun lävitse. Se oli tylsä kirja. Sarjan seuraavaa osaa en ole lainannut kirjatosta, enkä luultavasti sitä koskaan luekaan.

Minulla on aika samantapaisia kokemuksia näistä kirjoista kuin muillakin. Kuolemanportista pidin suorastaan maanisesti, opettelin jopa ulkoa joitakin laulunpätkiä jonkin kirjan lopusta. Maailman kantava ajatus oli mielestäni hieno ja kesti hyvin loppuun asti. Rakastuin täydellisesti Haploon ja pidin muistakin hahmoista. Ainoa häiriötekijä oli Zifnab, jonka olemassaoloa en koskaan oppinut hyväksymään, minusta se oli halpa temppu. Kaiken kaikkiaan sarja vaikutti minuun syvästi, mutta syystä tai toisesta en ole lukenut sitä uudelleen.

Mustamiekan luin alusta loppuun, mutten pitänyt siitä juurikaan. En löytänyt yhtään hahmoa, johon olisi voinut samastua. Muihin en ole koskenut, ehkä siksi, että Mustamiekka jäi pettymykseksi. Koska sarjoja on niin paljon, väkisinkin tulee mieleen, voivatko ne kaikki olla ideoiltaan ja toteutukseltaan kovinkaan kehuttavia, vai alkavatko ne toistaan itseään vaikkapa Eddingsin tapaan.

Lachesis sanoi:

Kuolemanportista pidin suorastaan maanisesti, opettelin jopa ulkoa joitakin laulunpätkiä jonkin kirjan lopusta. Maailman kantava ajatus oli mielestäni hieno ja kesti hyvin loppuun asti. Rakastuin täydellisesti Haploon ja pidin muistakin hahmoista. Ainoa häiriötekijä oli Zifnab, jonka olemassaoloa en koskaan oppinut hyväksymään, minusta se oli halpa temppu. Kaiken kaikkiaan sarja vaikutti minuun syvästi, mutta syystä tai toisesta en ole lukenut sitä uudelleen.

Click to expand...

Maailman kantava ajatus on tosiaan hieno. Minusta Alfredin kertomukset maailmasta kirjan takaosassa ovat kauniita ja hyvin perusteltuja. En osaa oikein kertoa mitä ajattelen. Mutta olen samaa mieltä.

Zifnab oli minustakin hieman häiritsevä hahmo. Lainaukset Sormusten herrasta ja tökeröt vitsit eivät oikein iskeneet. Ja kun lopussa vielä kerrotaan, että herra oli vielä kaiken lisäksi sartani. Voi olla, että Zifnab oli jollakin tapaa ylimaallinen hahmo, mutten siltikään vielä oikein hyväksy sitä, että hän pystyi ihan vapaasti olemaan missä tahansa ja milloin tahansa ihmeellisen Lohikäärmeensä kanssa. Nexusinhan piti olla suljettu paikka sartaneilta? En vain ole koskaan välittänyt tästä 'yksi ylitse muiden'-teemasta.

Haplo kehittyi kirjoissa todella paljon. Hän oppi tuomaan esille inhimillisiä piirteitä itsestään ja rakastamaan. ("Minä välitän koirasta paljon enemmän kuin sinusta enkä silti kutsu sitä nimeltä sartani.") Siltikään en pitänyt ajatuksesta, että Haplon sielu oli koiralla.
Kirjan ensimmäisissä osissahan lukijaa ohjaillaan pitämään patryneistä ja inhoamaan sartaneita ja pitämään näitä tarinan pahiksina. Mutta lopulta hyvän ja pahan väli ei olekaan hädin tuskin olemassa.

Kuolemanportissa kuvatut riimumagiamenetelmät olivat todella mielenkiintoisia ja en ole törmännyt vastaavaan missään muualla. Oli kirjoissa toki muitakin hyviä puolia, mutta juuri tuo tuli ensimmäisenä mieleen.

Fiznab=Fizban, oletteko huomanneet? Typerä juttu, mielestäni.

Kuolemanportit ovat oikeastaan ainoa kirjasarja noilta tekijöiltä joka minuun todellakin iskee. Olen friikkiytynyt. Mustamiekka oli kyllä ihan hyvä, mutta aika perussetti.

Viehättää ehkä eniten se, että sartanit ja patrynit eivät esiinny niin tavallisina kaapuhihaisina tähtihattuvelhoina vaan erilaisen merkki/symbolimagian hallitsevina hahmoina. Lisäksi juoni ja taustatarina/maailma on monimutkainen. Lopussa nuotteja ym. hauskaa.

Vehka, juu, olen huomannut, lisäksi kirjojen miljoonat viitteet TSH:n ym. Välillä vähän ärsyttävää, mutta..

Olen lukenut kaksikon kirjoittaman Kaikkeuden kivi -sarjan kaksi ilmestynyttä kirjaa. En tiedä oliko ne niin hyviä, mutta makasin lukuhetkellä kipeänä sängyn pohjalla ja kaipasin jotain "kevyttä" kirjallisuutta.
Draconlanceakin aloitin lukemaan, mutta jokin siinä ei vain iskenyt. En tiedä miksi, sillä yleensä olen kirjallisuuden suhteen kaikkiruokainen. Pitäisi varmasti lukea kyseistä sarjaa, koska se jakaa näin paljon eriäviä mielipiteitä. Ei mikään, mikä herättää keskustelua voi olla kovin huonoa...

Kummaa ettei tämä kirjasarja ole sen enempää pidetty. Mie rakastuin ensi lukuun, ja hotkin pian loputkin sarjasta. Koskas se oli? 2-3 vuotta sitten? Sen jälkeen rupesin lukemaan Dragonlancea, mutta se on kyllä paljon latteampi kuin Kuoleman Portti. Nyt sitten olen aloittanut uuden kierroksen Kuoleman Porttia. Ensimmäinen kirja vasta menossa, mutta ei enää kauaa.

Kyseisten kirjailijoiden kirjojen taso vaihtelee valtavasti. Pimeyden Kaivosta pidin, aika paljonkin. Sen jatko-osa ei oikein iskenyt. En lukenut sitä loppuun sillä niihin aikoihin ilmestyi eräs himoitsemani kirja. Drangonlancetkin on luettu, mutta ei niistä enempää.

Ajattelin näin nyt Kuolemanporttia alettuani lukemaan kysyä, että tietäisikö kukaan missä vaiheessa patrynilapsi saa tatuointinsa? Olen lkenut vasta kolme ensimmäistä osaa (kirottu olkoon surkea kunnankirjasto) ja siksi en ole tietoinen vaikka tämä olsii selvinnyt seuraavista opuksista. mutta ihan mielenkiinnosta; tietääkö kukaan?

Vehka sanoi:

Ajattelin näin nyt Kuolemanporttia alettuani lukemaan kysyä, että tietäisikö kukaan missä vaiheessa patrynilapsi saa tatuointinsa? Olen lkenut vasta kolme ensimmäistä osaa (kirottu olkoon surkea kunnankirjasto) ja siksi en ole tietoinen vaikka tämä olsii selvinnyt seuraavista opuksista. mutta ihan mielenkiinnosta; tietääkö kukaan?

Click to expand...

Eikös vanhemmat tatuoineet alun jo ihan pikkulapselle, käsittääkseni aikuisena he sitten tekivät tämän tatuonnin loppuun asti.

Luin DragonLancet noin pari-kolme vuotta sitten, ja ihastuin niihin kyllä paljonkin. En ole kyllä lukenu kaikkia Dragonlanceja, jotka ovat kirjoittaneet jotkut muut kuin Weis & Hickman, koska mielestäni ne toisten kirjailijoiden kirjat ovat tylsiä.
Kuoleman porttia aloitin lukemaan joskus DL:ien jälkeen, mutta en saanut luettua edes puoliväliin ekaa kirjaa, kun jo tylsistyin.. Uudelleen en ole yrittänyt, enkä todennäköisesti enää yritäkään. Ainakaan vähään aikaan.
Profeetan ruusun luin ja se oli, no, ihan luettavaa kun en muutakaan keksinyt viime kesälomalla mökkilukemiseksi. Myös sen toisen osan luin paremman puutteessa.
Mustan miekan tarua en ole lukenut ollenkaan, se ei ole vain jotenkin iskenyt. Tai sitten en ole vain viitsinyt aloittaa niitä, koska jotenkin ne kansien perusteella (jotka eivät kylläkään yleensä kerro mitään kirjan sisällöstä) ovat kuulostaneet hieman tylsisiltä tms.
Pimeyden kaivosta kuitenkin pidin tosi paljon, mutta eka osa oli kyllä parempi kuin toinen ja kolmatta ei ole tainnut ilmestyäkään vielä (ainakaan tänne pieneen tuppukirjastoon) Aloitin Pimeyden kaivon lukemisen kun piti koulussa tehdä joku lukupäiväkirja jostain kirjasta niin valitsin sen, ja luin sitten heti perään toisenkin. Toisessa osassa oli kyllä mielestäni outoa kun lähes kaikki päähenkilöt olivat uusia..

Kuolemanportista pidän ehkä eniten Weisin ja Hickmanin tuotannosta, paitsi viimeisestä osasta. Miksikö? Viimeinen osa jäi sarjaa ensimmäistä kertaa lukiessani hirveän sekavaksi, enkä ole vieläkään, toisen lukukerran jälkeen ihan varma, mitä kaikkea tapahtui. olenko ainoa, joka piti Zifnabista?

Kaikkeuden kivi ei kuulu suosikkeihini. Piste. Inhottaa koko päähenkilö. Velvollisuudentunnosta ne kaiketi silti luen. Mutta ihan hyviä ideoina silti kenties nuo taikuuteen liittyvät, mutta jo käytettyjä, Mustanmiekassahan Teknologia oli pannassa.

Mustamiekka... Sekin teoriassa hyvä, mutta sarjalla on paha tapa huonontua kohti viimeisiä osia. Niin, en rupea haukkumaan sitä lyttyyn, pidin parista ekasta osasta (Ja muutenkin, siitä tyypistä joka muuttui milloin miksikin, sangoksi etc, mutta nimeä en nyt muista :hups: ).

Mustamiekka oli minusta sangen raskassoutuinen sarja enkä lukenutkaan sitä ensimmäistä kirjaa pitemmälle. Ehkei näyte riitä analyysiin, mutta sarjan sävy tuskin parantui jatkossa. W&H joutuvat hankaluuksiin heti kun he yrittävät kirjoittaa mitään vakavampaa. Syvällinen teksti onkin syvältä. Death Gate Cyclen pari viimeistä kirjaa kahlasin väkisin läpi vaikka melkoista kirjallista tervanjuontia se oli. Weisin ja Hickmanin sietäisi pitäytyä roolipelimoska"kirjallisuudessa". Sillä saralla heidän tuotantonsa on viihdyttävää jos jaksaa pitää aivojaan vapaavaihteella eikä piittaa monitahoisten noppien kolinasta taustalla.

Lainasin tänään kirjastosta Pimeyden kaivon, jotta voisin kokemuksen syvällä rintaäänellä haukkua sen pataluhaksi. :wink: