Yhteistarina

Eli aloitan nyt tarinan. Se ei ole hieno, eikä mikään hyvä, mutta olkoon. Tarina loppuu kun joku keksii sille lopun. Ennen sitä juttua saa jatkaa niin paljon kuin haluaa


Rohan.. 3 vuotta Sauronin jälkeen.

Nuori nainen seisoi, ja katsoi valossa kylpevää kylää. Talot oli rakennettu uudelleen. Uusi kuningas hallitsi kolmatta kauttaan. Linda Lindhodintytär huokaisi haikeana.
- Minä haluaisin seikkailla. Kuulin kerran tarinan Valtasormuksesta, jota ei enää ole. Linda hätkähti tajuttuaan, että oli sanonut ajatuksensa ääneen. Varis lehahti pois puusta, ja rääkäisi mennessään kuuluvasti. Linda lähti kulkemaan eteenpäin. Hänhän voisi vain samoilla vähän matkaa. Tuuli suhisi ilmnassa. Äkkiä hän jähmettyi. Jostain kuului tuttu, karkea huuto, jota Ihmisten jo autuaille maille matkanneet sukulaiset olivat kerran maailmassa pelänneent. Linta säntäsi muistona pahasta seisovan vahtitornin luo. Vartija katsahti häneen kysyvästi.
- Mikä hätänä Linda Lindhodintytär?
- En tiedä kuulinko olemattomia, mutta luulin kuulleeni örkkikieltä.
Sotamies rypisti kulmiaan.
- Mitä tarkoitat? Örkkerjä ei ole ollut aikoihin täällä. Linda huokaisi. Tietenkään häntä ei uskottu. Miksi olisi uskottu? Linda aikoi lähteä pois, mutta jäikin kuuntelemaan. Vartijakin terästi katsettaan, ja huusi kovalla äänellä. Mustasta hahmosta ei voinut erehtyä.
- Ei voi olla totta! Örkithän tuhoutuivat!
Vartijan silmät olivat tummuneet vanhojen muistojen tulvahtaessa mieleen.
- Pahat ajat ovat palanneet. Kuka meitä nyt auttaa? Vanhoja ystävyyksiä ei ole. Ne ajat ovat ohi.
Mies näytti synkältä. Linda värähti, ja hiipi kohti aukiota, jolla hahmo oli vilahtanmut. Äkkiä jostain suhahti nuoli. Linda kirkaisi. Sentin päässä hänestä törrötti musta, pahan näköinen nuoli. Jostain ampaisi toinenkin nuoli, ja joku tai jokin juoksi pakoon, ja katosi. Linda koitti lähteä takaa ajoon, mutta putosi voihkaisten maahan. Hänen jalassaan törrötti katkennut nuoli. Linda poisti nuolen, ja kiitti mielessään sitä, että oli kuunnellut tarinoita, ja tiesi miten ammoin oli autettu loukkaantuneita. Mutta kipu pakotti hänet olemaan paikallaan. Paikalle alkoi kerääntyä väkeä. Miehet puhuivat, naiset näyttivät levottomilta. Kaikki olivat aivan liian hämmentyneitä tekemään mitään. Joku alkoi hoivailla Lindan jalkaa.
-

****
Aryn katseli hässäkkää kiinnostuneena aukion laidalla. Juuri tätä hän oli arvellutkin. Kauempana idässä hän oli kuullut huhuja hahmosta, jonka oli nähty puhuvan örkkien kanssa. Hän itsekin oli nähnyt tämän. Nyt hänellä ei ollut pienintäkään epäilystä miehen henkilöllisyydestä, sillä Aryn oli joutunut näkemään hänen kasvonsa joka ikinen päivä ollessaan vankina Mordorissa. Ja hän aikoi kostaa. Kostaa perheensä, sukunsa ja koko kansansa puolesta. Viimeinen nekromantti saisi nähdä vihollisensa tuhoutuvan.

Aryn vetäisi miekkansa huotrasta. Sen jäätävä terä näytti imevän auringon valoa itseensä. Hän katsahti metsikköä päin ja lähti ajamaan örkkejä takaa. Sauronin suu saisi vielä maksaa teoistaan kalliisti.
****
Linda heräsi hätkähtäen. Auringon ensi säteet lankesivat ikkunasta sisään. Huoneen seinillä roikkui runsaasti kuivattuja yrttejä. Joku oli nähtävästi kantanut hänet parantajan taloon. Kipu Lindan jalassa oli laantunut hieman. Yht'äkkiä oven takaa kuului askeleita ja ovi avautui.
-

- Kuka siellä? Linda kysyi.
- Arvon neito, älkää pelästykö. Olette parantajan talossa, rauhallinen ääni sanoi. Linda ähkäisi. Pohje tuntui yhä oudolta. Hän muisti. Nuoli. Hahmo. Kipu jalassa, joka oli pyörryttänyt hänet.
- Entä se? Hahmo?
Naisen ilme synkistyi.
- Mieheni mukaan sinua ei pitäisi järkyttää, mutta voin sanoa, että jokin Varjoa muistuttava on liikkeellä idässä.
Lindaa puistatti. Mitä oli tapahtunut hänen nukkuessaan ja nähdessää kummallisia unia? Mitä tapahtuisi nyt?