Korkeajännitys

Korkeajännityssarjakuvat ovat varmaan monille tuttuja jo vuosien takaa. Itse en ole kovin paljoa niihin tutustunut (ei oikein minun genreni), mutta tuli juuri lahjaksi hankittua Korkeajännitys saksan sanakirja, joka on varsin vinkeä. Siellä ruoditaan mm. sanan aaargh -etymologiaa (ja ihania sanoja joita käytettiin ennen kuin päätettiin aaarghin olevan ihan suomea) ja käsitellään muitakin kansallisuuksia kuin vain saksaa.

Muutamat Petri Hiltusen kynäilemät Korkkarit itsekin luin, mutta juuri muuta en. Mutta ovatko muut kontulaiset? Ovatko kansainväliset Korkkarit parempia kuin suomessa suomalaisille tehdyt vai päinvastoin? Millaisessa iässä olette Korkkareita lukeneet? Muita Korkkarikokemuksia?

Ostin kirpparilta pari kesää sitten Vänrikki Stoolin tarinat (Edestä maan ja kuninkaan).
En ole lukenut muita Korkeajännityksen sarjakuvia.
Hihittelin ääneen, kun luin tuota sarjista.
Nauratti lähinnä se propagandistisuus.

Hiltusen kädenjälki oli ehkä hieman raaka tai raskas. Ja pidän ylipäätään värillisistä sarjakuvista.
Jos pitää sota-aiheisista sarjakuvista, mustavalkoisuus toki sopii mainiosti.

No nyt löytyi korkeajännityspalsta. Olisi pari kysymystä: Kuinka kauan näitä neljä tarinaa sisältäviä korkkareita on tullut? Mistä näkee tarinoiden piirtäjän ja/tai kirjoittajan? Ja mikä oli ensimmäinen Korkeajännitys? Siis korkeajännitys. Ei Battler Britton tai muut sellaiset vaan ihan aito Korkeajännitys. Kiitos vastauksistajo etukäteen.

Ksulle: Noihin kaikkiin en osaa vastata, mutta eikös Korkeajännitys yleensä suomenna englantilaista Commando-sarjaa? Minä muuten ostin kyseisen sanakirjan. Melko hyödyllinen sanakirja vaikka ei Korkeajännitystä luekaan.

Yhdistin kaksi peräkkäistä viestiä. -Samooja

Jos Wikipediaan on luottaminen:

1. Korkeajännitys ilmestyi 1953, ja 1960-luvun alussa siirryttiin nykyiseen vain-sotatarinoita -teemaan. Nykymuotoinen 4-tarinainen Korkkari alkoi 1994, eli aika uusi juttu siis.

Piirtäjiä ei yleensä maininta lainkaan (väittää siis edelleen Wikipedia), tosin monissa suomalaisissa Korkkareissa kuvittajat on kyllä mainittu (siis ei käännetyissä, vaan ihan Suomessa kirjoitetuissa).

Omat muistikuvani korkkareista ovat jostain 1970-l. lopulta. Luin lähinnä "Ilmojen korkeajännitystä" ja sen ohella "Siivet"-lehteä, joka sekin koostui pääasiassa brittiläisten Spitfire-pilottien uroteoista. Muistelen myös jotain "Batler Brittonia", olikohan se oma lehtensä?

Kai nämä julkaisut olivat jälkikäteen ajatellen kauhistuttavan huonoja, mutta kymmenvuotiaana poikana se ei häirinnyt. Tosin 12-13-vuotiaina niille ehkä jo hiukan naureskeltiin. Oli esimerkiksi helppo huomata, että henkilöt olivat nimien vaihtelusta huolimatta jokseenkin samannäköisiä sarjasta toiseen. Ilmataistelujen varsinaisesta taktiikasta tai tekniikasta näistä lehdistä ei myöskään voinut juuri oppia. Ehkä hiukan suurikokoisemmat albumit olisivat sopineet taskukokoisia lehdyköitä paremmin tällaiseen tarkoitukseen.

Jostain 80-luvulta muistan Pahkasiassa ilmestyneen hauskan korkkariparodian panssariautoilla liikkuvista mellakkapoliiseista. Päähenkilö oppi lopulta voittamaan pelkonsa ja "tarvittaessa antamaan myös pamppua".

Olen huomannut nämä uudet kotimaiset Suomen historian teemakorkkarit, mutta eipä ole tullut vielä hankittua ainuttakaan. Esim. Punaisten korkeajännitys 1918 voisi olla kiinnostava. Jos nämä Suomen historia-korkkarit ovat kelvollisia, niin voisin harkita niitä vaikka omille lapsilleni kansallisen perinteen ylläpitämiseksi :wink:

Suomen sodan korkkareita ei olekaan tullut luettua paitsi Lauri Törnin ja Simo Häyhän seikkailuja. Melko hyviä ja vähän paremmin piirrettyjä kuin jotkut muiden korkkarien tarinat. Mutta ne on myös vähän raaempia joissakin vaiheissa joten kuinkas vanhoja ne sinun lapsesi ovat Telimektar?

Ja kiitos vastauksista!

Kuusi- ja kaksivuotiaat. Tarkoitus ei siis ollut tarjota Korkkareita pienokaisille heti, vaan muutaman vuoden kuluttua

Muistan Telimektarin mainitseman korkkariparodian varsin hyvin, sillä se on myös uusimmassa Pahkasika-kokoelmateoksessa. Se toistaa korkkarikaavaa kelvottomasta sotilaasta joka joutuu muiden pilkan ja syrjinnän kohteeksi lukuunottamatta ymmärtäväistä veteraania. Lopussa sotilaasta leipoutuu kelpo sankari.

Sen sijaan tielleni ei ole osunut astetta härskimpää korkkariparodiaa, joka kuulemani mukaan kertoo miehitetyssä Ranskassa toimineesta saksalaisia sotilaita raiskaavasta sotilasyksiköstä.

Olen minäkin Korkkarini lukenut, joskin aika harvan. Nöösipoikana ei ollut varaa ostaa niitä ja isoveljeni tykkäsi enemmän Jerry Cottoneista. Niitä tuli sitten luettua senkin edestä.

Joo ei ehkä kannata antaa niitä Häyhä ja Törni kirjoja. Mutta kyllä ne Suomi-korkkarit ovat kannattavia.

Olen kuullut, että ilmestynyt on sellainenkin merkkiteos kuin "Korkkarisaksan sanakirja" tms. Mahtaako tuolla olla selitys kuolemattomiin ja mieleenpainuneisiin lausahduksiin, kuten "Himmel, Aargh!" ja "Aargh, Himmel!" sekä "Aargh!" (ja tietysti: "Himmel!"). Niistä se saksan opiskelu aikoinaan lähti, ja ylipitkien sotilasarvojen tavaamisesta myös: Obersturmbannführer...

Aargh!, Aaaaargh! ja muu perussanasto löytyy myös tuolta:
http://koti.mbnet.fi/gabbahey/Aargh!/arghsana.htm

Tik sanoi:

Olen kuullut, että ilmestynyt on sellainenkin merkkiteos kuin "Korkkarisaksan sanakirja" tms. Mahtaako tuolla olla selitys kuolemattomiin ja mieleenpainuneisiin lausahduksiin, kuten "Himmel, Aargh!" ja "Aargh, Himmel!" sekä "Aargh!" (ja tietysti: "Himmel!"). Niistä se saksan opiskelu aikoinaan lähti, ja ylipitkien sotilasarvojen tavaamisesta myös: Obersturmbannführer...

Click to expand...

Hyvä teos. "Himmel!" on käännetty: "Taivas!" ja lisätty vielä teksti: Yksi tärkeimmistä korkkarisaksan sanoista. Korkkaritarina ilma yhtä "himmeliä" on vähän tylsä.

Itse olen kerännyt korkkareita jo vuosia ja niitä on jo kertynyt mukava pinkka kirjakaappiin

Harmittavaa on kaikista vanhimpien korkkaritarinoiden selvä puoluoeellisuus. Battler Britton tai Dogfight Dixon onnistuvat kaikessa mitä tekevätkään iloisesti virnuillen. Tietenkin se antaa korkeajännityksille sen oman leimansa/tyylinsä.

Itse olen varttunut korkkaripinojen keskellä! Kiinnostus saksan kieleen lähti juuri korkkarien sivuilta.
Ainoa huono puoli on se, että korkkarit kertovat aina "hyviksistä". Siis useimmitenhan tarinat kertovat liittoutuneista, mutta niinä harvoina kertoina kun tarinat kertovat saksalaisesta niin päähenkilö on "einatsi" tai "saksaanmuuttanutpuolisaksalainen" tai muuten vain "tykkääliittoutuneista" tai "inhoaa aatua". Ja senkin kerran kun ulkomaalainen kirjoittaa korkkaritarinan suomalaisista niin päähenkilö on amerikansuomalainen nimeltä Bud. Jos haluaa lukea korkkaritarinoita suomalaisista niin suosittelen Moog Konttisen kyhäelmiä.

Korkkarisaksa on kyllä parasta. Vaikka kirjoittajien saksan kieliopin tuntemus ei olekkaan niin ensiluokkaista. Ei korkkari ole mitään ilman himmeliä, donnerwetteriä tai achtungia. Varmaan tunnetuin saksalaisen lausahdus korkkarissa kautta aikain on ollut: "Himmel! Sukeltakaa."

Brittisankarit ovat kaikista eniten ärsyttävällä tavalla hyviä. Esimerkiksi Battler Britton osaa lentää sekä hävittäjää ja pommittajaa ja ohjata sukellusvenettä mutta kaikenlisäksi tyypiltä luonnistuu vielä tankin ja gyrokopterinkin ohjailu sekä hevosella ratsastus (tarinassa "Ilmojen kasakka") samalla kun saksalaiset yrittävät lukuisten "donnerwettereiden" ja "himmelien" lomassa saada kiväärin ruosteista lukkoa auki. Britton rökittää saksalaiset mennen tullen sama virne kasvoillaan kun taas saksalaiset hädissään törmäilevät toisiinsa saamatta mitään aikaan. Miksei saksalaiset voisi joskus pärjätä

Mä luin teininä tosi paljon korkkareita. Melkein naapurissa oli aivan älyttömän hyvä osto- ja myyntiliike nimeltä Manda Maria, ja sinne upposivat viikkorahat aika kiitettävää tahtia kun siellä oli hyvä sarjakuvavalikoima. Korkkarit olivat halpoja (parhaimmillaan 20 penniä/kpl) ja niitä tuli rahdattua kotiin kassikaupalla. Ostin toki myös mm. Aku Ankan taskareita, Mustanaamioita, Teriksiä, Asterixeja, Tinttejä ja löytyipä sieltä Star Trek -sarjakuvalehtiäkin. Ja kerran löytyi ilmeisesti Bakshin leffan pohjalta tehty TSH-sarjakuvakin.

Mutta korkkareista. Ne korkkarit joita luin olivat pääasiassa 70-luvun lopun ja 80-luvun alkupuolen tuotantoa. Ja luin nimenomaan "normikorkkareita" joiden tapahtumat sijoittuivat pääasiassa Eurooppaan - mitkään aavikon tai viidakon tms. versiot eivät kiinnostaneet. Jälkeenpäin olen tajunnut että yllättävän usein niissä oli jotain yliluonnollisia juttuja - esim. ihmissusia (mikä toki tavallaan sopikin teemaan). Kaavamaisiahan nuo toki olivat; liittoutuneet olivat järjestään hyviksiä, saksalaiset pahiksia. Paitsi että sitten hyvisten puolella oli aina joku korruptoitunut, liian kunnianhimoinen tai muuten vaan kusipäinen upseeri, joka teki muiden elämästä vaikeaa. Ja sakemanneista usein löytyi joku kunniallinen Wehrmachtin upseeri, joka paheksui natseja ja loppuviimeksi pelasti tilanteen (ja hyvissankarit) ja yleensä meni ja kuoli siinä samalla. Päähenkilö oli usein joko vastentahtoinen tai pelkuri, joka koki huikean kasvutarinan suunnilleen koko ihmiskunnan pelastajaksi. Jne jne. Hyvää viihdettähän nuo olivat jollei liian vakavasti suhtautunut. Ihmettelen kyllä sitä, että jaksoin 14-vuotiaana lukea mustavalkoisia sarjakuvia. Kun esim. taskareissa ärsytti se että joka toinen aukeama oli värillinen ja joka toinen mustavalkoinen.

Manaanpa sitten tätäkin ketjua. Tyly kylmyys hyytäköön sydäntä, kättä. Vilu olkoon haudassa kiven alla... öh, väärä loitsu.

Korkkareista tykkäsin alle 10-vuotiaana, mutta sen jälkeen alkoi liika toisen maailmansodan historian lukeminen viedä iloa niin niistä kuin sotaelokuvistakin.
Joka tapauksessa: minusta on mielenkiintoista miettiä tajuavatko noiden sarjakuvien tekijät mitä he itse asiassa sanovat. Nimittäin: jos saksalaiset (ja japanilaiset) olivat niin tumpeloita kuin noissa annetaan ymmärtää, niin kuinka tumpeloita se tekee briteistä, jotka potkaistiin moneksi vuodeksi pois Euroopan mantereelta ko. sakemannien toimesta?

EDIT: tämä siis koskee vain alkuperäisiä. Hiltusen tekemät ovat asia erikseen.

Yksi "korkkareiden" lukija ilmoittautuu joukkoon. 80-luvulla ko. lehtiä tuli hankittua divareista. Tuolloin niitä löytyikin yleensä divarista kuin divarista pilvin pimein. Eikä ihmekään, sillä eri "korkkarigenrejä" oli paljon. Muistan ainakin seuraavat: Agentti korkeajännitys, Aavikon korkeajännitys, Ilmojen korkeajännitys, Lännen korkeajännitys, Merten korkeajännitys, Viidakon korkeajännitys, Korkeajännitys ja Siivet.

Itse lueskelin eniten Ilmojen korkeajännitystä mutta satunnaisesti muitakin (esim. Viidakon ja Aavikon). Yksi parhaista tarinoista olikin eräs Viidakon korkeajännitys nimeltään "Kuningastiikeri".

Mustavalkoinen painatus ei haitannut mutta piirros- ja painojäljessä saattoi olla paljonkin heittelyä hyvästä kehnoon. Tarinathan ovat myös pääsääntöisesti toivottoman "mustavalkoisia" eli tyyliin "hyvät liittoutuneet" vs "pahat sakut" tai "vielä pahemmat japsit". Virkistäviksi poikkeuksiksi nousivat ne lehdet joissa päähenkilö oli saksalainen mutta (kuten mm. Sareth jo mainitsi) silloinkin tämä oli aina natseja vastaan/heidän vainoamansa tms. Kaikesta tästä huolimatta lueskelen yhä omistamiani korkkareita aina silloin tällöin. Kyllä ne ajanvietteestä käyvät aikuisellekin kunhan osaa asettaa aivonsa oikeaan moodiin.

Uudempia korkkareita on tullut hankittua pari. Eli siis näitä taskukorkkareita, joissa on aina neljä tarinaa yhdessä. Samoin minulta löytyy pari noita Suomikorkkareita mm. juuri tuo jo mainittu Kansalaissodan korkeajännitys.

Ja toden totta, Korkkarisaksa on kyllä yksi osa-alue joka nousee lehdistä esiin ja jota jokainen niitä lukenut osaa ainakin tunnetuimpien lausahdusten verran (joista korkkarifanin tunnistaakin varmuudella) . Jo mainittujen lisäksi haluaisin nostaa esiin pari omaa suosikkiani:
Teufel!
Passt auf!
Der Engländer!
Schweinehund!

Aiemmin ketjussa mainitut Kansalaissodan Korkeajännitykset ostin muistaakseni joululahjaksi vanhemmilleni, mutta petyin niiden hampaattomuuteen. Kuinka tyylikästä olisikaan ollut, jos punaisten korkkarissa lahtareitten pahuus olisi vedetty äärimmilleen ja valkoisten korkkarissa ryssäläiset kapinalliset olisi tuomittu alimpaan helvettiin! Mutta eivätpä suomalaiset tekijät uskaltaneet nostaa vanhoja vihoja piirongin laatikosta, vaan konsensushenkisyys vaivasi näitä sarjakuvia.

En minäkään tuota Kansalaissodan korkeajännitystä kovin korkealle nosta. Aiheena kylläkin erikoisempi mutta se tyypillinen korkkarikokoonpano (hyvä valkoinen/paha valkoinen ja hyvä punainen/paha punainen) oli vähän liiankin tyypillinen. Eniten meikäläisen silmään kuitenkin tökki se piirrosjälki joka oli omaan makuun vähän turhan "jäykän" oloista.
Idea samojen tapahtumien näyttämisestä kummankin osapuolen silmin samoissa kansissa on sinällään kyllä omaperäisempi kuin korkkareissa yleensä.

Vähän tangentilla, mutta minua jaksoi huvittaa P- ja J-kauden armeijayksikköni toimiston seinällä ollut sarjakuva "Matalajännitys". Siihen oli jotain aiempaa varusmiessukupolvea edustanut taiteilija ikuistanut linnakkeen arkea.

Aldarian sanoi:

Yksi parhaista tarinoista olikin eräs Viidakon korkeajännitys nimeltään "Kuningastiikeri".

Click to expand...

PING! Mikä tuossa Kuningastiikerissä oikein oli juonena? Ihan noin lyhyesti jos saisi tietää.