Kointähti
Koala on steroids
Gondolinin tuhon pitkän version toinen osa (s. 76-121) sisältää Melkon sotajoukkojen ilmestymisen äkkiarvaamatta Gondolinin lähistölle, näiden hyökkäyksen kaupunkiin, haltioiden uljaan mutta epätoivoisen puolustustaistelun ja Tuorin johtamien kaupungin asukkaiden rippeiden paon vuorten yli etelään.
Tolkien onnistuu tekemään tuhoon tuomitusta taistelusta herooisen mieskuntoisuuden kentän, jolla teräs kirskuu, veri virtaa ja luu rutisee. Kun mukaan tulevat vielä lohikäärmeet, balrogit ja lumotut metalli- ja tulikäärmeet, on meininki kuin Kauhavan nuorisoseuralla konsanaan. Gondolinin sotajoukot on jaettu kahdentoista ylimyksen johtamiin osastoihin, joiden sisällä varustus on identtistä; aselajit ovat kovasti eriytyneet. Myös ylimysten ominaispiirteet ja joukkioiden heraldiset värit on kerrottu. Uljaiden ruhtinaitten rintamasta poikkeavat vain juonikas ja petollinen Meglin ja pelkurimainen Salgant. Jälkimmäinen on myös lyhyenläntä ja paksu, mutta ei muuten turmeltunut. Mutta minkäpä nohevinkaan korpisoturi mahtaa, kun vastassa on tuli- ja teräsmyrsky Isä Aurinkoisen malliin. Parempi silti lähteä rytinällä ja viedä monta mukanaan. Alle kuusisataa pakolaista taisi sentään selviytyä uuteen kotiin asti tappotantereilta.
Myöhemmin Tarussa Sormusten herrasta esiintyviä nimiä tälä lukualueella ovat ainakin Legolas Viherlehti, Glorfindel ja Gothmog. Lopussa mainitaan suuria ihmisten kaupunkien hävityksiä, jotka eivät silti vedä vertoja Gondolinille: Bablon (Babylon?), Ninwi (Ninive?), Trui (Troija?) ja Rûm (Rooma?) Tämä liittää tarinaa osaksi omaa maailmaamme sen esiaikojen historiana.
Tämä riittäköön johdannoksi, sana vapaa olkoon.