Arjen nyrjäyttäminen

Punamustaan pukeutuneita vilisi eilen Rammsteinin konsertin takia, tuskin minkään taivaallisen viestin takia..

Mikäköhän massatapahtuma selittää saman viimeistään huomenna kun lähden jälleen ulos.

Tajusin, että olen hengaillut täällä Konnussa piakkoin puolet elämästäni.

Anteeksi mitä?

Nopean selailun perusteella täällä on tallennettuna paljon kaikkea hirveää ja noloa, isoja vaiheita elämästäni ja persoonallisuudestani, ja lapsesta asti käyttämääni hyvin outoa kieltä, joka on kiinnostava yhdistelmä teinikliseitä, finglishiä ja hämmentävän formaaleja taivutusmuotoja. Kiitos kaikesta tähän asti kanssakontulaiset! Teistä on ollut hurjasti iloa ja tukea tämän puolenelämän aikana ja onhan täältä löytynyt myös ihan reaalimaailman kavereita.

Olen tässä odotellut parvekkeelle tilaamaani pientä sohvaa. Vielä 3.7. seurannasta näkyi että sen sijainti on Turussa oleva varasto, elikkä ihan tuossa nurkilla. Nyt tänään sijaintina näkyy Jyväskylä??? Kukahan on näin nokkelan logistiikan hoitamisen takana?

Päänsisäinen oikolukuohjelma on välillä huvittava. Luen juuri Robin Hobbin kirjaa Salamurhaajan kohtalo. Kuningatar Etta lausui: "Kas niin, prinssi FitzUljas. Te toitte mukananne Janakkalaan enemmän jännitystä, epäjärjestystä ja ihmetystä kuin meillä on ollut vuosikausiin". Havahduin lukemaani: siis Jakalaan! Aivoni oli vaan korjannut paikannimen joksikin tutummaksi. Vaikka varmaan Janakkalassa elolaivat ja lohikäärmeet tuottaisivat vielä enemmän ihmetystä kuin Jakalassa.

Janakkalassa kyllä asustelee yksi perheellinen lohikäärmeitä

Kontu on minulle muusta maailmasta jotenkin aika erillinen paikka, joten aina kun joku niin sanotusti rikkoo neljännen seinän, arkeni nyrjähtää.
Nyt se on nyrjähtänyt siksi, että kaverini uusinta levyä hehkutetaan toisessa topikissa. Tunne on vaan hassu. Ehkä vähän samanlainen kuin pikkulapsilla, kun he ensimmäistä kertaa näkevät opettajan kaupassa tai jossain koulumaailman ulkopuolella.

Huomenna on joukkoliikenteen lakko. Joukonpäivänä. Tämä on selvästi ennalta säädetty juttu.

Työskennellessäni kroonista skitsofreniaa sairastavien parissa tuli nyrjäytettyä arkea monesti asukkaiden kanssa.

Kerran eräänä kesäyönä muuan tapaus päätti ottaa jalat allensa pitkin asuinseutua, sillä Kiinan kommarit olivat hyökänneet tukikohtaamme.

Eihän siinä auttanut kun lähteä asukkaan perään ja mietin miten saan hänet takaisin "tukikohtaamme" realisoidakseni häntä, että kaikki on hyvin. No hän kipitti onnekseni jo vastaan ja kysyi:"Oletko sinäkin niitä kommareita?" Vastasin:"Ei. Olen tullut auttamaan ystävää hädässä. Tukikohtaamme pääsee takaovesta. Kerro sinä, mitä teemme?"

Asukas:"Meidän on ryömittävä sinne."

Minä:"Asia selvä. Ryömitään."

Siinä me sitten ryömittiin laitoksemme takapihan nurmikumpua ylöspäin ja saavuimme takaovelle.

Minä:"Kurkistan ikkunasta. Varmista muu selusta."

Asukas:"Joo. Vartoon tässä."

Katselen ikkunasta ja huomaan erään toisen rauhallisen hymyilevän asukkaan näyttävän iloisesti peukkua tämän istuessa pöydän ääressä. Muuta selustaa varmistava asukas oli hiipinyt sillä aikaa olkani taakse myös kurkistamaan ja sanoi tuosta peukkua näyttävästä kaverista:"HAAAAA SIINÄ HÄN ON ITSE KEISARI!"

Minä:"Eheeii... Kyllä me nyt ollaan erehdytty. Tukikohta on ihan kunnossa ja tuo kaveri tuolla on meikäläisiä."

Asukas:"Meinaakko?"

Minä:"Juu. Eiköhän lähetä puuron keittoon, tai sie voit mennä takas nukkumaankin."

Asukas:"Sen saatankin tehdä."

Avasimme oven ja asukas paineli pehkuihin. Sit keittelin puurot siinä kaikessa rauhassa tuumien, et menispä loppuyö vähän iisimmin. Kyllä se meni.

Off-topiikkina todettakoon vielä loppuunsa. Sitä joissakin kouluissa tykätään opettaa, että skitsofreenia sairastavan harhoihin ei saa mennä mukaan. Mutta vuosien saatossa matalaresursisessa paikassa ei välillä voi muuta kuin luovia mukana. On oltava sitä pelisilmää tilanteisiin. Korostan vielä, että on hyvä pyrkiä realisoimaan asukasta silloin kun huomaat tilanteeseen liittyvän muiden asukkaiden tai hänen itsensä vaaran. Esimerkiksi sillon kuin asukas syyttää toista asukasta Kiinan keisariksi. Niin silloin pitää pysyä tiukkana ja sanoa, että hän on ihan harmiton tjsp.

Lisäksi eri tapauksissa on eronsa. Kyseinen asukas, jonka kanssa ryömittiin takapihan kummulla oli vuosien saatossa mennyt siihen kuntoon, että mielialat ja harhat vaihtelivat tämän tästä. Hän oli hyvin syvällä omissa erinäisissä todellisuuksissaan jo ennen kuin minä olin olemassa.

En kehoita siis ketään luopumaan toivosta ihmisten parantumisen suhteen, mutta joskus sitä ei auta huutaa vain tuuleen. Joskus on edettävä niillä vaihtoehdoilla, mitä eteen annetaan. Väärinhän siinä toimis, jos asukkaalta alkais kieltämään kaiken hänen kokemansa. Nimittäin silloin voi pian olla, että edessä on painimatsi takaisin yksikköön, kun toisen vaihtelevaa todellisuutta ei pyri ymmärtämään edes millään tavoin.

Muistattehan kun ihmettelin hammaslääkärilaskua, joka ei ollut saapunut? Useiden käänteiden jälkeen sain tietää, että koko laskua ei ole alun perinkään edes tehty. Nyt sitten pohdin että jos olisin ollut hiljaa niin olisi tullut ilmainen käynti.

Olen kerran kokenut sen, kuinka silmissä mustenee kun vihastuu. Tänään koin jotain muuta.
Asiakaspuhelussa asiakas haukkui minut täysin pataluhaksi. Vetosi omaan adhd:n ja käski pitää suuni kiinni. Sain jotain sanottua väliin ja tarjota ratkaisuja hänen ongelmaansa, mutta tuohan ei viitsinyt tarpeeksi kuunnella, koska ratkaisuni tarkoitti sitä että juoksutan häntä ja kunnan henkilöstöä lisää ja sehän ei hänelle sopinut. Vaatimalla vaati että joku esimiestason henkilö soittaa hänelle, koska sillä tavalla asiat hoituvat. (Varmasti hoituvatkin jos osaa olla puhelimessa silloin kuuntelevaisempi/vastaanottavaisempi). Nyt tuo vain rähjäsi ja haukkui.

Kokemukseni oli kuinka kädet ja jalat tuntuivat yhtäkkiä aivan hyytelöltä! Aina siitä kirjoitetaan ja kuvaillaan, mutta tunne oli vinkeä. Puhelun jälkeen tosin jouduin kokoamaan itseäni puoli tuntia ja toisen puolituntiakin oli vielä höhlä olo, joskin en enää ollut ihan sekaisin. Asia siirrettiin toiselle henkilölle, joka yhtälailla juoksutti henkilöä toimittamaan sen mitä tarvitsemme, jotta hän sai sen mitä halusi. Olin siis oikeassa ja tämä kevensi mieltäni paljon. Hyytelöraaja oli nyrjäyttävä kokemus, vaikka en lattialle asti valahtanutkaan, mutta se heikotuksen tunne oli jännä. (Tuollaisia puheluja en halua toki kohdalleni uudelleen).

Minulle tuo raajojen valahtaminen hyytelöksi vastaavanlaisissa tilanteissa on ollut tuttua koko aikuisikäni. Kamala kokemus sinulla! Ei ole kiva työpaikka, kun tuollaisen kohteeksi joutuu. Iso hali!

Otsikko Kahdeksan sairaalaan hajuhaitan vuoksi!

Hajuhaitta = kaasuvuoto
(Ruotsin turvallisuuspoliisin tiloissa tapahtui ilmeisesti kaasuvuoto, joka havaiittin kummallisen hajusta ilmassa, minkä jälkeen rakennus tyhjennettiin ja mainitut hengitysoireita saaneet vietiin sairaalaan.)

Pitää korjata havaintoani, että alkuperäinen otsikko olikin ilmeisen pätevä, koska kaasuvuoto oli vain epäily eikä sitä sittemmin ollutkaan löydetty eli hajuhaitan syy jäi epäselväksi.

Huomasin vakuutuskauden vaihtuessa, että koiran vuosittainen vakuutusmaksu on noussut useilla kymmenillä euroilla. Nyt koiravakuutus maksaa 515 euroa vuodessa. Sai kyllä hengityksen salpautumaan.

Toisaalta kun laskee, kuinka paljon vuodessa tuon koiran perussairauden hoito ja seuranta maksaa ja kuinka ison siivun siitä vakuutus korvaa, niin kirpaisee vähän vähemmän.

Pelkästään lääkkeet vievät vuodessa noin 250 euroa. Siihen päälle 2–4 kontrollikäyntiä eläinsairaalassa. Arvioin, että siihen ei 300 euroa riitä parhaassakaan skenaariossa.

Ja sinä vuonna, kun koira sairastui ja muutenkin sairasteli paljon, eläinlääkärikuluja tuli yhteensä muistaakseni yli 4 000 euroa. Että joo. Saa tuolla vakuutussummalla sentään vastinettakin.

Mutta huhhuh miten on koirien terveys kallista.