Arjen nyrjäyttäminen

Leikkelin ja ajelin vähän hiuksia ja suihkusta tullessa peilistä tuijotti nuori Maynard James Keenan (1995 hiustyyli). Kummallista miten voikin olla jonkun näköinen, miinus erilainen nenä ja että hiukseni eivät ole kiharat. Leukalinja, otsan linja ja jotenkin jopa kallon muoto niiltä osin joka tästä ananasmainen death-hawk tyylistä jää näkyville ovat lähes samanlaiset. Lisähämmennystä aiheutti se, että ajelin myös kulmat pois helpottamaan meikkaamista ja tämäkös sai Maynard-lookin yhä vahvemmaksi. Näin käy, kun kuuntelee Toolia iltaisin nukkumaan mennessä: jotain jää alitajuntaan ja voi käydä hassusti kun leikkii parturia.

Pikaviestipalvelut tekevät joskus virheitä viestien toimituksessa, Discord on puhelimessani erityisen lahjakas tässä suhteessa. Nyt jäin kuitenkin miettimään, oliko tällä kertaa kyseessä whatsappin virhetoiminto, kun samalle minuutille merkityt ryhmäviestit kilahtelivat lyhyen ajan sisällä, vai aiheuttiko jonkun viesti ryhmässä ketjuteaktion? Kyse oli ropesession ajoituksesta, ja viestit olivat "sopii", "pitäis sopia" ja "". Nuo kyllä ehtisi viestiä ketjussakin... Kuitenkin ensimmäisen aiheeseen liittyvän viestin lähetin jo alkuiltapäivästä ja sterle vastasi siihen kolmisen tuntia myöhemmin, ja siitä meni taas parisen tuntia tähän viimeiseen viestikimaraan.

Mikä on totuus algoritmien ja automaation tuolla puolen? Sitä me mieteskeletään juu.

Matikkapääni vuotaa kuin seula. Minua on pitkään vaivannut olo, että minulle ei tule maisterintutkintoon vaadittavaa määrää pisteitä, 120kpl, joten olen hamstrannut kursseja paniikin vallassa. Tänään sitten laskeskelin uudestaan ja kunnolla, ja kävi ilmi, että olin suorittamassa maisterintutkintooni yli 230 pistettä. Miten tämmöinen on edes mahdollista, kysytte varmaan? No siksi, että en ollut laskenut gradun pisteitä (40) ja sitä, että totta tosiaan opiskelen siellä Norjassa (35). Kolmas päin puuta johdattanut seikka oli se, että maisterivaiheessa ei tarvita enää kahta sivuainetta, josta toisesta olisi tullut vielä se 30 lisää.

Miksi tämmöinen ihmeellisyys on siis syntynyt? Etäopiskelu, kukaan ei ole ollut katsomassa perään tai tarkistamassa laskujani. Onneksi olen valmistumassa yhtälöllä kandi + maisteri nyt kuudessa vuodessa, ja maisterin 150-160 pisteen voimin. Tuota ylimääräistä 30-pistettä ei oikein voi enää poistaa, koska tämän kevään opintotukeni riippuu niistä. Pisteiden puolesta voisin lopettaa kevään urakan tähän ja siirtyä suoraan Norjaan, mutta rahan puolesta en.

Onneksi tietysti näin päin, mutta nyrjäyttää, että tämmöisiä kummallisuuksia on edes päässyt syntymään ilman kenenkään ihmetellessä, että hetkinen eikös tuo vaikuta aika paljolta.. Koko ajan on ollut semmoinen olo, että jossain mättää, kun olen opiskellut enemmän kuin kaverini ja olen silti vuoden myöhemmin menossa graduseminaariin. No, syy selvisi.

Onneksi ekstrapisteet eivät haittaa @Sidhiel . Minäkin suoritin kanditutkintoni lopulta tasan 222 opintopisteellä

Olisipa mahdollisuus saada kandiin noin paljon opintopisteitä ja kivoja kursseja! Akatemialla on tästä lähin valmistuttava minimiajassa ja minimilaajuisella tutkinnolla.

Lindëalda sanoi:

Akatemialla on tästä lähin valmistuttava minimiajassa ja minimilaajuisella tutkinnolla.

Click to expand...

Millä tavoin tällaista käytännössä vaaditaan? Ymmärtääkseni yleensä opiskeluaikojen rajaukset tyssäävät siihen, että niitä aletaan vahtia, kun annettu aika alkaa loppua. Useimmilla riittävä määrä opintoja alkaa silloin olla jo lähellä, joten nämä loppusuoralla olevat opiskelijat pitäisi joko heittää ulos tai antaa lisää aikaa suorittaa tutkinto loppuun.
Vai onko siellä käytäntö, että voi osallistua vain opintosuunnitelmaan hyväksytyille kursseille?

Asia on monimutkainen..
Käytännössä kaikki kurssit pitäisi hyväksyttää suunnittelijoilla, jotka joko antavat tai eväävät siunauksensa toiveilta. Aikaisempina vuosina opiskelijoiden tutkinnot ovat olleet laajempia ja väljempiä, mutta koska Taideyliopisto tarvitsee rahoitusta ja valmistuneet opiskelijat tuovat eniten rahaa, opiskelijoita yritetään kiristämällä saada valmistumaan yhä suppeammilla tutkinnoilla. Käytännössä opiskelijat ovat keksineet tavan kiertää tätä lähettämällä suoraan opettajille viestiä ja kysymällä onko kursseilla vielä tilaa. Esimerkiksi oman aineryhmäni opiskelijoita turhauttaa, että kun oma opintolukkari on niin täynnä pakollisia ryhmäopintoja, jotta opettajan kelpoisuuden saisi, niin aikaa ja opintopisteitä ei jää omiin mielenkiinnon kohteisiin. Asiaa on vielä pahennettu niin, että viime kesänä dekaaniston tasolla tehtiin linjaus siitä, että vaihtojakson on mahduttava sekä aikataulun että opintopisteiden puolesta maisteritutkinnon kahteen ja puoleen vuoteen. Tämäkään ei ole musiikkikasvattajilla mahdollista edellä mainituista syistä.

Harvemmin asiaa pystytään siis vahtimaan, mutta suunnittelijoilta saattaa saada tiukkasanaista palautetta jälkikäteen, jos on ns. pistänyt ranttaliksi. He eivät kuitenkaan heitä opiskelijoita pois, sillä yliopisto ei tosiaan saa mistään niin paljon rahaa kuin valmistuneista opiskelijoista. Heidän on siis siedettävä sitä, että opiskelijat ovat vähän ilkeitä. Jos minulta kysytään, olisi paljon helpompaa jos asian olisi annettu olla ja tutkinto saisi olla laajempi. Minusta tuntuu kamalalta, että maamme ylintä musiikillista opetusta antava laitos on noin ahdasmielinen eikä näe mitään muuta kuin rahan.

Tänään on kulunut 200 vuotta Sir Francis Galtonin syntymästä, ja sattumalta (?) samana päivänä Rumba kertoo seitsentuumaisesta äänijulkaisusta Jalmari Laaksonen pieree kännissä. Sisältö on kuulemma nimen mukaista. Voidaanko nyt jo puhua ali-ihmisen löyhkästä?

Yöllisellä vessakäynnillä, ihan taajamatalon sisävessassa, kuulin tuuletusputken kautta pöllön huhuilun. Oli joko katolla tai jossain lähistöllä.

Pakkaan Norjaa varten ja todellakin realisoitui että menen sinne. Midgardsblot realisoitui myös samassa ja nyt olen tuijottanut tuota vaatekasaa ja pohtinut että montako mustaa samettimekkoa Sidhiel tarvitsee vaihtoa varten (kolme) ja mitkä bändipaidat ovat pakollisia (Mayhem, Gaahls Wyrd) ja mitkä ovat tarpeellisia vaelluksia ja revontulireissuja varten (lämpökerrasto x2).

Nyrjäyttävää tässä on se että muistan elävästi sen, että kun kävin Tromssassa ensimmäistä kertaa noin 12 vuotta sitten, istuin huoltoaseman portaalla suklaata syöden ja minulla oli erittäin vahva, selittämätön tunne, että tulen tänne takaisin ja pitkäksi aikaa. Olen myös kirjoittanut sen senaikaiseen päiväkirjaani, ja sitten unohtanut asian, kunnes viime kesänä tajusin, että tänne toden totta pääsee vaihtoon, kaikista Euroopan yliopistokaupungeista juuri tänne, ja ajatus palasi. Olenko itse alitajuisesti rakentanut tätä siltaa koko tuon ajan? Heilungia mukaillen, dein Wille waltet die Welt..

Kävimme eilen tutustumassa Helsingin Hernesaaren laituriin kiinnittyneeseen fregatti Sachseniin. Kierrettyämme yleisölle avoinna olleet alueet suuntasimme lopuksi sisäportaita pitkin takakannelle, jonka kautta laivasta poistuttiin. Takakannen ylle olikin viritetty telttakatos, jonka alla olleen tiskin ääressä miehistö möi saksalaista olutta kävijöille. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin olutteltan sota-aluksella yleisövierailulla käydessäni

Kyllä viimeiseen viikkoon mahtuu nyt niin monta nyrjähdystä, ettei mitään määrää. Vielä 1.6. olin ottamassa asuntolainaa ja velkaantumassa ihan %#"&@lvetix. Ja sitten 3.6. ollaan jo jonottamassa asumisoikeusasuntoja. Noihin parin päivän väliin mahtuu paljon närkästystä ja pettymystä ja pöyristymistä läheisen ihmisen käyttäytymisestä (ei puoliso). En millään haluaisi kerrostaloon. Kun niin näyttää tapahtuvan, olen alkanut nähdä rappukäytäväunia ja pelkään niiden pahenevan. Pahimmat painajaisuneni ovat usein toistuvia unia hisseistä ja rappukäytävistä. Saa nähdä kuinka monta nyrjähdystä tähän kesään vielä mahtuu. En ole vielä tajunnut että on kesä ja pitäisi olla siitä iloinen.

Odottelin eilen kaupan ulkopuolella asiakasta (tämä saattaa herättää epäluuloja työnkuvaani kohtaan ). Paikalle tuli ensin kaupasta hieman nauttinut herrasmies ja kävi juttusille. Hetken kuluttua olin niin mukava tyttö, että minulle tarjottiin oluttakin. Kieltäydyin kohteliaasti vedoten kohta alkavaan työkeikkaan.

Huomattiin, että eräässä läheisessä pitseriassa on kolmetoista (13) vegaanipitsaa. Oikeasti kolmetoista! Eikä esimerkiksi kaksi! Tai nolla!

Eihän niitä vegaanipitsoja ole niin vaikea keksiä, jos on kerran ottanut valikoimiinsa vegaanisen juuston ja esimerkiksi vönerin. Loput ainekset ovat ihan samoja kuin muissakin pitsoissa, joten miksei niistä mietitä valmiiksi kivoja yhdistelmiä listalle?

Myönnettäköön, että usein fantasiapitsoja voi kasata vegaanisestikin, mutta sitten pitäisi itse ajatella, ja joskus ei vain jaksaisi. Tästä syntyi ihana vaikutelma valtavasta valikoimasta, johon harva kasvissyöjä on tottunut ruokapaikoissa, joissa nautiskelevat myös eläinperäisten ruokien suurkuluttajat. Että samassa paikassa voi olla todella monta kinkku-, salami-, katkarapu-, juusto- ja yms.pitsaa, JA monta vegaanivaihtoehtoa! Kiitos lisää tälläistä.

PS. Minusta se pitsa lisäksi maistui hyvältä. Puoliso ei ollut yhtä vakuuttunut, joten suosikkipitserian etsintä jatkuu. (Ajatella, että pari vuotta sitten minä en vielä tykännyt pitsasta. Olen vasta hiljattain oppinut nauttimaan niistä. Nyrjähdys tämäkin.)

Luen parhaillani kirjaa Okashi - japanilaisia herkkuja, ja pääsin juuri lukuun jossa kerrotaan, että Japanin vanhin edelleen toiminnassa oleva teehuone on Ujissa sijaitseva Tsuen, joka on perustettu vuonna 1160 ja jota sama suku on menestyksekkäästi pitänyt jo 24 sukupolven verran. Vanhin "karkkikauppa" taas on Kiotossa Imamiya-pyhäkön liepeillä sijaitseva Ichiwa, joka aloitti aburi mochin eli pintapaistettujen riisikakkujen myynnin jo vuoden 1000 tienoilla.

On nyrjäyttävää ajatella, että samaan aikaan kun meidän ristiretkikautiset esivanhempamme asuivat täällä metsässä varsin alkeellisissa oloissa ja vaatimattomissa saviseinäisissä taloissa yrittäen pysyä hengissä sillä, mitä metsä, karja ja niukat pellot suostuivat antamaan, Japanissa perustettiin teehuoneita ja karkkikauppoja, joista jotkut ovat jatkaneet toimintaansa menestyksellä tähän päivään saakka.

Epäilemättä myös 1000- ja 1100- lukujen Japanissa suurin osa väestöstä yritti pysyä hengissä varsin alkeellisissa oloissa voimatta unelmoidakaan karkkikaupassa käymisestä. Harvaan asutussa, ilman voimakasta keskusvaltaa eläneessä viikinki- ja ristiretkiajan Suomessa tavallinen talonpoika pystyi luultavasti pitämään itsellään suuremman osan tuottamastaan ylijäämästä kuin sivilisoituneemmilla seuduilla. Ja kansainvälinen turkiskauppa mahdollisti vauraammille suomalaisille ainakin joidenkin ylellisyystavaroiden tuonnin ulkomailta.

Japanin tunnetusti erityisen pitkää jatkuvuutta monilla aloilla on varmaankin auttanut ulkomaisten valloittajien puuttuminen. Vaikka ilmeisesti useimmat kaupungit Japanissa välillä hävitettiin sisällissotien yhteydessä, niin alkuperäisten asukkaiden eloonjääneet perilliset pääsivät pian jatkamaan keskeytyneitä bisneksiä ja kulttuuritraditioita.

Euroopassakin on muuten joitakin varsin vanhoja oluttupia. Boltonissa, Englannissa toimiva Ye Olde Man & Scythe mainitaan ilmeisesti luotettavissa dokumenteissa vuodelta 1250. Dublinissa, Irlannissa sijaitseva The Brazen Head on ehkä ollut toiminnassa jo vuonna 1198. Gasthaus zum Riesen Miltenbergissä, Baijerissa, on ilmeisesti toiminut jo vuodesta 1150 alkaen. Eräät muut pubit väittävät olevansa vieläkin vanhempia, esim. The Bingley Arms Leedsissä vuodelta 958. Athlonessa, Irlannissa toimiva Sean' s Bar on ehkä toiminut (epäilemättä toisella nimellä) jo vuoden 900 paikkeilla. Nämä luvut eivät välttämättä ole täysin tarkkoja, mutta ovatko sitten myöskään japanilaisten teehuoneiden itselleen ilmoittamat iät. (Eräässä vanhoista eurooppalaisista majataloista kertoneessa nettiartikkelissa muuten mainittiin jokin 700-luvulta alkaen toiminut japanilainen kylpylähotelli.)

Japanilaiset heian-kauden talonpojat elivät käsittääkseni äärimmäisessä kurjuudessa. Hehän loppujen lopuksi kustansivat kaiken hovin ökyilystä hienoihin teehuoneisiin: valuuttana oli pitkälti riisi, ja sitä saatiin talonpoikia verottamalla. Huvittaa silti, että niiltä ajoilta, joita Suomessa tunnetaan lähinnä arkeologian kautta, on Japanissa jotain sellaista kuin edelleen toimiva teehuone ja karkkikauppa - ja ties mitä muuta kulturellia

Helsingin Sanomien nykyisin maksumuurin takana olevassa jutussa kerrotaan, että vielä 1800-luvulla Suomessa eli ihmisiä, jotka asuivat mäenreunaan kaivetuissa kuopissa, jotka eivät täyttäisi hobittismialin kriteerejä.

Aika monet ihmiset ovat olleet edellisissä elämissään prinsessoja ja sotasankareita, mutta harva on asunut maakuopassa. Mikähän siihenkin on syynä?

^ Munatarina kertoo valikoivasta muistista.

Olen joutunut häiriköintisyytöksen kohteeksi. Huomenna illalla saan tietää enemmän, mutta siihen asti ihmettelen jatkuvalla syötöllä: minä muka ja milloin muka ja ketä muka?

Muoks. Ah. Jaa. Höh. Yksi huono läppä liikaa. Jaappanissa tekisin seppukun ilman avustajaa, mutta täällä luultavasti päädyn vain häipymään vähin äänin.

Telimektar sanoi:

Dublinissa, Irlannissa sijaitseva The Brazen Head on ehkä ollut toiminnassa jo vuonna 1198.

Click to expand...

Siellä olen syönyt taivaallisen hyvää ankkaa valkoviinikastikkeessa