Työskennellessäni kroonista skitsofreniaa sairastavien parissa tuli nyrjäytettyä arkea monesti asukkaiden kanssa.
Kerran eräänä kesäyönä muuan tapaus päätti ottaa jalat allensa pitkin asuinseutua, sillä Kiinan kommarit olivat hyökänneet tukikohtaamme.
Eihän siinä auttanut kun lähteä asukkaan perään ja mietin miten saan hänet takaisin "tukikohtaamme" realisoidakseni häntä, että kaikki on hyvin. No hän kipitti onnekseni jo vastaan ja kysyi:"Oletko sinäkin niitä kommareita?" Vastasin:"Ei. Olen tullut auttamaan ystävää hädässä. Tukikohtaamme pääsee takaovesta. Kerro sinä, mitä teemme?"
Asukas:"Meidän on ryömittävä sinne."
Minä:"Asia selvä. Ryömitään."
Siinä me sitten ryömittiin laitoksemme takapihan nurmikumpua ylöspäin ja saavuimme takaovelle.
Minä:"Kurkistan ikkunasta. Varmista muu selusta."
Asukas:"Joo. Vartoon tässä."
Katselen ikkunasta ja huomaan erään toisen rauhallisen hymyilevän asukkaan näyttävän iloisesti peukkua tämän istuessa pöydän ääressä. Muuta selustaa varmistava asukas oli hiipinyt sillä aikaa olkani taakse myös kurkistamaan ja sanoi tuosta peukkua näyttävästä kaverista:"HAAAAA SIINÄ HÄN ON ITSE KEISARI!"
Minä:"Eheeii... Kyllä me nyt ollaan erehdytty. Tukikohta on ihan kunnossa ja tuo kaveri tuolla on meikäläisiä."
Asukas:"Meinaakko?"
Minä:"Juu. Eiköhän lähetä puuron keittoon, tai sie voit mennä takas nukkumaankin."
Asukas:"Sen saatankin tehdä."
Avasimme oven ja asukas paineli pehkuihin. Sit keittelin puurot siinä kaikessa rauhassa tuumien, et menispä loppuyö vähän iisimmin. Kyllä se meni.
Off-topiikkina todettakoon vielä loppuunsa. Sitä joissakin kouluissa tykätään opettaa, että skitsofreenia sairastavan harhoihin ei saa mennä mukaan. Mutta vuosien saatossa matalaresursisessa paikassa ei välillä voi muuta kuin luovia mukana. On oltava sitä pelisilmää tilanteisiin. Korostan vielä, että on hyvä pyrkiä realisoimaan asukasta silloin kun huomaat tilanteeseen liittyvän muiden asukkaiden tai hänen itsensä vaaran. Esimerkiksi sillon kuin asukas syyttää toista asukasta Kiinan keisariksi. Niin silloin pitää pysyä tiukkana ja sanoa, että hän on ihan harmiton tjsp.
Lisäksi eri tapauksissa on eronsa. Kyseinen asukas, jonka kanssa ryömittiin takapihan kummulla oli vuosien saatossa mennyt siihen kuntoon, että mielialat ja harhat vaihtelivat tämän tästä. Hän oli hyvin syvällä omissa erinäisissä todellisuuksissaan jo ennen kuin minä olin olemassa.
En kehoita siis ketään luopumaan toivosta ihmisten parantumisen suhteen, mutta joskus sitä ei auta huutaa vain tuuleen. Joskus on edettävä niillä vaihtoehdoilla, mitä eteen annetaan. Väärinhän siinä toimis, jos asukkaalta alkais kieltämään kaiken hänen kokemansa. Nimittäin silloin voi pian olla, että edessä on painimatsi takaisin yksikköön, kun toisen vaihtelevaa todellisuutta ei pyri ymmärtämään edes millään tavoin.