Hellyyden- ja huomionkipeys

Ce'Nedra sanoi:

Kuitenkin jos on paha olla, väsyttää, itkettää tai on kipeä yms. hellyyden osaa ottaa paremmin vastaan oli kysessä sitten kuka tahansa. On myös paljon helpompi huomioida ja helliä toisia vastaavissa tilanteissa kuin ihan muuten vain.

Click to expand...

Minusta taas on helpompi helliä sellaista ihmistä joka on iloinen. Helliminen on iloinen tapahtuma. Tottakai jotkut mieltävät sen lohduttamiseksi mutta minusta siinä on kaksi eri asiaa. Itkevän ihmisen lohduttaminen on sanoinkuvaamattoman vaikeaa.

muoksoisti oman asiattoman kommenttinsa

Minä olen huomionkipeä. Todella paljon. Jos en saa tarpeeksi huomiota, masennun ja valitan muille, eikä kellään ole kivaa :\
Hellyydenkipeä olen myös. Tarvitsen paljon helliä sanoja, halauksia yms, ilman niitä ei voi elää...

Mä en ole ainakaan tuollainen Vohobitin mainitsema tosimies, koska tykkään hirveästi halailusta, pussailusta, kädestä pitämisestä, silittelystä sun muusta. Se on just sitä mitä haluan tehdä, jos olen naisen kanssa. Mikäs sen parempaa on kun kunnon helliminen! Ei sitä voi olla koskaan liikaa. Sitähän on ihan jossain tutkimuksissakin todettu että hellittely parantaa myös fyysistä oloa, puhumattakaan siitä mitä se tekee mielelle.

Musta se on tosi surullista että miehet ei voi halata toisiaan muuta kuin kännissä tai urheilumatsissa silloin kun tulee maali.

Luuttuaja sanoi:

Musta se on tosi surullista että miehet ei voi halata toisiaan muuta kuin kännissä tai urheilumatsissa silloin kun tulee maali.

Click to expand...

Ehkä tämä selittää sen, miksi niin moni mies pitää urheilusta ja sen katsomiseta porukalla.

Minun hellyyden- ja huomionkipeyteni on helpottunut hieman, mutta luultavasti se kohta rupeaa taas kasvamaan. Oli nimittäin eilen illalla sohvallani sellainen nuori mies, jota olisi tehnyt mieli halata kovasti. Kyllä siinä kyljessä istuminenkin oli kivaa, mutta vielä enemmän olisi tehnyt mieli olla sylissä. Mutta ehkäpä tässä voisi mennä vaikka elokuviin tai jotain, kun leffateatterin pimeydessä on paljon helpompaa ottaa kädestä kiinni.

Nämä molemmat kipeydet helpottuu kyllä samalla tavalla kuin makeanhimo, jos vaan yksinkertaisesti niitä ei ole. Sitten ei tee niin mielikään olla vieressä ja myhmyillä kuin jos joku sillon tällön ottaa syliin. Optimaalisinta olisi tietysti olla koko ajan sylissä.

Tykkään kyllä halailla, ja välillä tulee ihan hirveä halipula. Sitte käyn kaverini kimppuun, jota ei mun käytös hetkauta suuntaan tai toiseen.
Poikakaverin kanssa tuli halailtua ja pusittua aika paljonkin, mutta siihen se sitte oikeastaan kaatuki, ku ei sitte tullu tehtyä oikeen mitään muuta... :roll:
Jossain määrin vierastan halailua yleisillä paikoilla. tämän kaverin halailu on ihan jees, mutta meidän koulussa on eräitä pariskuntia, jotka ei osaa pitää näppejään irti toisistaan, ja ne on vaan ällöttäviä. :yuck:

En ymmärrä kyllä miehiä jotka eivät haluaisi halailla ja käperellä rakkansa kanssa.
Mitä tulee muiden kanssa läheisyyteen niin voi sitä nyt jotain tehdä, mutta ei nyt kamalammin tee mieli halailla sattumanvaraisiesti toisia.. kun on pari juomaa otettu niin saattaa herkemmin mennä kieltämättä.

Mutsi jaksaa vieläkin jotain halailuja ja muita juttuja, luulisi sen jo pikkuhiljaa kyllästyvän. Ei näin.

Olen kaverien ja ystävien kesken kai vähän etäinen, tai arka halailemaan. Joskus tervehtiessä tai hyvästellessä, ainakin jos näkemisestä/näkemiseen on pidempi aika. Ja joskus syntymäpäivinä, jos muutkin halaa ja onhan se tavallaan ihan mukava tapa.

Ei minua varsinaisesti lähelläolo kiusaantuneeksi saa, olen istunut sillinä suolassa useissakin paikoissa ja kaatuillut kasaan muina naisina, mutta jotenkin vain tuntuu teennäiseltä halailla kaikkia ihmisiä.

Ja sitten on poikkeus, poika johon voisin liimata itseni pysyvästi en tiedä vaikuttaako välimatka/tapaamisten harvinaisuus kuinka paljon, mutta aina tekee mieli vähintään pitää kädestä, myös silitellä ja näpräillä hiuksia ja halailla ja kosketella kasvoja jne.

Tämä on kai aiheen vierestä, mutta mitä tahansa karvaista on mukava silitellä. Oli sitten hiukset tai jokin eläin. Ja tuntea lämpö ja hengityksenliike.

douv sanoi:

Tämä on kai aiheen vierestä, mutta mitä tahansa karvaista on mukava silitellä. Oli sitten hiukset tai jokin eläin. Ja tuntea lämpö ja hengityksenliike.

Click to expand...

Mulla on ihan sama. Mitä tahansa missä on karvoja on kiva silitellä. Siksi varmaan lemmikkieläintenkin kohdalla on niin, että yleensä mitä karvaisempi, sitä enemmän tykkään. Kissan tai koiran silitteleminen on ihanaa, harmi kun ei mulla ole omaa. Varmaan jos mulla olisi lemmikki, niin sen läheisyys tuntuisi suurin piirtein samalta kuin ihmisenkin.

Tunnustan olevani erittäin huomionkipeä Aina siitä ei seuraa hyvää, sillä useimmat riidat poikaystävän kanssa syntyvät siitä, kun koen jääväni ilman huomiota. Totuus kuitenkin on, että poikaystäväni antaa minulle omasta mielestään paljon huomiota, mutta kun minä hemputti vie vaadin niin liikaa Hän todellakin antaa sitä huomiota. Tunnustan. On ihanaa kun saa kosketella rakastaan, halia ja pusutella. Onneksi olen saanut koko ikäni paljon rakkautta perheeltäni. Aina pikkuisena ennen nukkumaanmenoa äidille ja isälle annettiin aina hyvän-yön-suukot ja joskus jopa vieläkin Läheisyys on kiva juttu, ja minulla on tapana halata usein ystäviäkin. Mitään tuntemattomia en kyllä halailisi. Tietty raja kaikessa. Ja teennäisyys on jotenkin niin typerää. Usein näkee miten ihmiset halaavat toisiaan niin teennäisesti, että ihan ällöttää. Kullakin tapansa.
Olen kyllä useimpien kanssa samaa mieltä, että ei se tosimiestä tee jos jättää halailematta. En kestäisi hetkeäkään itselläni miestä, joka olisi niin äijä olevinaan ettei pussaile, pidä kädestä tai halaa. Millainen suhde sellainen on? Tuntisin itseni sellaisessa suhteessa todella typeräksi ja hylätyksi. Ihan oksettaa ajatuskin..
Edellisessä seurustelusuhteessa minua suututti ihan mielettömästi se että hyvä kun exä uskalsi halata minua muiden nähden. Näytimme varmasti muiden silmissä tosi konservatiivisilta. En tarkoita että pitäisi nuolla ja lääppiä toisiansa kuin kiimaiset eläimet muiden edessä, koska se on säälittävää todistelua, että juttu muka luistaa. Mutta pieni hellä ele kuten yksi suukko tai kädestä kiinni pitäminen on mielestäni muille hyvä osoitus terveestä parisuhteesta ja sellainen minulla nykyisin on.

Olen huomannut jotain sellaista, että, kun teini-iän pahimmista purkauksista on päästy, niin ihmiset antavat helpommin koskettaa, siis sellaiset ei-niin-läheiset-ystävätkin halataan läpi erotessa jos nyt siinä halittavien seassa seisovat. Toisaalta myöskin äitini, joka kuulemma nuorempana inhosi halauksia ja piti halailua (muiden kun lasten) teennäisenä sanoo alkaneensa halailemaan työkavereitaan merkkipäivinä tms. Kaiken tämän keksellä tuntee itsensä hieman orvoksi. Ei niin, etten olisi yhtä hellyydenkipeä kuin aina ennenkin, en vain uskalla lähestyä ihmisiä nykyään. Jotain vikaa, pitäisi mennä korjaamolle.

Kultakutri sanoi:

Tunnustan olevani erittäin huomionkipeä Aina siitä ei seuraa hyvää, sillä useimmat riidat poikaystävän kanssa syntyvät siitä, kun koen jääväni ilman huomiota. Totuus kuitenkin on, että poikaystäväni antaa minulle omasta mielestään paljon huomiota, mutta kun minä hemputti vie vaadin niin liikaa Hän todellakin antaa sitä huomiota. Tunnustan. On ihanaa kun saa kosketella rakastaan, halia ja pusutella.

Click to expand...

Mulla oli exän kanssa vähän sellaista, että kuulemma halusin vain koko ajan maata sängyssä (siis vaatteet päällä) pussailemassa ja halimassa, vaikka ex-tyttöystäväni mielestä yhdessä olisi jotakin muutakin voinut tehdä kuin vain makoilla ja pusutella.

En tarkoita että pitäisi nuolla ja lääppiä toisiansa kuin kiimaiset eläimet muiden edessä, koska se on säälittävää todistelua, että juttu muka luistaa. Mutta pieni hellä ele kuten yksi suukko tai kädestä kiinni pitäminen on mielestäni muille hyvä osoitus terveestä parisuhteesta ja sellainen minulla nykyisin on.

Click to expand...

Mun mielestä julkisessakaan lääppimisessä ja nuolemisessa ei ole mitään vikaa, ei sellainen mua häiritse, ja mun mielestä kannattaa ottaa kaikki vaan irti siitä eläimellisestä kiimasta. Toisaalta kyllä pelkkä kädestä pitäminen tai halaaminenkin on ihanaa parisuhteessa.

On se aika karmeaa kun jotkut nuoleskelee ja lääppii ihan ylimalkaisesti sun naamas vieressä, siitä ei pääse mihinkään. Pusuttelu sun muu nyt aivan varmasti ok, mutta kuitenkin.

Thorkmaw, olen juuri samalla linjalla. Luuttuaja, et tainnut tajuta mitä tarkoitin. Siis ylenpalttinen nuoleskelu, joka menee jos lähinnä esittämisen puolelle on lähinnä säälittävää. :yuck: Siis sellainen et "hei me ollaan yhdessä ja syödään toisemme tässä lähes elävältä vain näyttääksemme et meil menee mukamas hyvin..." Joo joo... Musta on kiva jos ihmiset osaavat pitää tietyt tyylirajat tässäkin asiassa kuten juuri siten, että kävellään käsikkäin ja annetaan toiselle helliä suukkoja yleisellä paikalla. Tyyli kaikessa.
Luuttuaja: ehkä jokainen kyllästyy siihen jos kumppani haluaa vain sängyllä makailla ja suukotella. Siitä menee mielestäni niin sanotusti hohto.
Itselläni ja poikaystävälläni tuo asia on mielestäni tasapainossa. Ainoa milloin tulee tunne etten saa huomiota on, jos hän ei pahemmin juttele minulle tjsp...

Kultakutri sanoi:

Luuttuaja, et tainnut tajuta mitä tarkoitin. Siis ylenpalttinen nuoleskelu, joka menee jos lähinnä esittämisen puolelle on lähinnä säälittävää. :yuck: Siis sellainen et "hei me ollaan yhdessä ja syödään toisemme tässä lähes elävältä vain näyttääksemme et meil menee mukamas hyvin..."

Luuttuaja: ehkä jokainen kyllästyy siihen jos kumppani haluaa vain sängyllä makailla ja suukotella. Siitä menee mielestäni niin sanotusti hohto.

Click to expand...

No totta kai jos ylenpalttinen nuoleskelu on vain esittämistä niin sitten se on vastenmielistä, mutta jos se johtuu siitä että pari on oikeasti niin pihkassa toisiinsa etteivät yhtään voi irrottautua, niin ei mulla sellaiseen ole pahaa sanottavaa. Usein sitä ei ole edes pakko katsella jollei halua.

Mitä tuohon sängyssä makaamiseen tulee, mulla siihen ei koskaan mennyt hohto, mutta exällä kai sitten meni. Yksilöllistähän se on. Mutta tietysti välillä kannattaa vaikka käydä ulkonakin ja tehdä jotain muutakin yhdessä. Vaihtelu virkistää.

Kyllä ei minunkaan hienostunut sieluni kestäisi koko ajan vain sängyllä makaamista ja halailua.
Eikä sen puoleen sitä pitkäaikaista eritteiden vaihtoakaan välttämättä.

Molemmat on mukavia tuokioita ajoittain, mutta minä olen yleensä koittanut suhteissa mennä heti alustapitäen niin että olisi mielellään mahdollisimman lähellä sellaista tilaa, mikä se tulee olemaan kuukauden tai parin jälkeen, arvostaa sitä että molemmilla on oma elämä ja ettei koko ajan tarvitse olla kiinni toisessa.

Juspe sanoi:

Kyllä ei minunkaan hienostunut sieluni kestäisi koko ajan vain sängyllä makaamista ja halailua.
Eikä sen puoleen sitä pitkäaikaista eritteiden vaihtoakaan välttämättä.

Click to expand...

Sama juttu minulla.Entisen poikaystävän takia tuollaiseen hempeilyyn on nykyään suorastaan kammo.Ylenmääräinen lääppiminen ja hempeily ällöttää mua.Eksä ei sitä tajunnut,vaikka yritin sanoakin,aina se oli silti käpälöimässä. :yuck:

Minulle riittää ihan vaan satunnainen halaus silloin tällöin.Ja pussailun liitän seksiin.Ei mulla muuten ole mitään kiinnostusta pussailla,jos se ei johda pitemmälle.Yleisesti taidetaan ajatella,että naiset on hellyyden kipeitä,mutta minä taidan olla poikkeustapaus.Olen kyllä kaikissa suhteissa hyvin "reviiritietoinen",joten liika läheisyys rupee ahdistamaan ja ärsyttämään.

No nyt vissiin alan tajuamaan, miksi mut jätettiin...

Mä nyt vaan olen sellainen, että haluan hirveästi tuollaista hempeilyä, ja haluan myös että ollaan mahdollisimman läheisiä muutenkin. Totta kai jokaisella on kyllä oma elämä, ja pitääkin olla. Ei välttämättä esim. harrastusten tarvitse olla yhteisiä. Mutta musta on kumminkin kiva, jos voidaan nähdä usein ja tehdä kaikenlaista yhdessä.

Kyllä mä nyt oikeasti haluan muutakin tehdä kuin maata sängyllä. Hempeilyähän voi harrastaa melkein missä tahansa, mielikuvitushan siinä on vain rajana.

Luuttuaja: Oletko koskaan ajatellut, että entinen kumppanisi voi ajatella nyt ihan samalla tavoin, eli onko hänessä jotain vikaa kun ei kestänyt niin paljoa läheisyyttä. Ei kannata kaikesta syyttää itseään.

Ihmiset vain ovat erilaisia. En tiedä mistä tämänkin nyt päähäni sain Suhteessa pitäisi vain löytää tietynlainen tasapaino kahden ihmisen välillä, etenkin jos toinen on läheisyyshaluaisempi kuin toinen. Tänään on yli hieno päivä. Lähdetään kullan kanssa vain ruokakaupassa käymään ja se tekee mut tosi iloiseksi.

En laske huomionkipeydeksi sitä, että haluaa että ystävät huomioivat katseella tms. että olen vielä paikalla. Mun mielestä se kuuluu luonnollisena osana porukalla yhdessä olemiseen, että tietyllä tavalla huomioi kaikkia, vaikka sitten vain katseella. En koe olevani huomionkipeä. Yleisesti on todella ahdistavaa olla huomion keskipisteenä. Ylppärijuhlat oli ihan kamala kokemus, en tiennyt yhtään miten päin olla ja en tykännyt kun ihmiset katsoi mua koko ajan.
Mutta toisaalta on ylenpalttisesti huomionkipeät ihmiset on tosi ärsyttäviä. Koko ajan hyppimässä esille. Argh. En esimerkiksi tykkää tuosta yhdestä kissasta (näitä on täällä kolme) lähellekään yhtä paljon kuin noista kahdesta muusta. Okei, outo lause. Siis yksi kissoista on koko ajan tulossa kiehnäämään ja naukuu ja haluaa ihmisten huomaavan hänet. Se on ihan liian tyrkyllä koko ajan. Muhun vetoaa paljon enemmän kaikkein arin ja hiljaisin kissa. Putosinkohan aiheesta?

En muista yhtäkään kertaa, jolloin jompi kumpi vanhemmistani olisi minua lapsena halannut. Perheessämme ei ikinä ollut minkäänlaista halittelua tai pusuttelua. Siksi aika pitkälle aina kun joku uskaltautui mua halaamaan (mitä ei tapahdu usein, koska taidan kantaa ympärillä jonkinlaista "älä vaan tule kädenmittaa lähemmäs" -kehää) niin jähmetyin aivan täysin. Kamalaa. Olin suoranaisesti halikammoinen.
Pikkulastenkin kanssa se tuntuu aina aluksi oudolta, mutta silloin rentoudun paljon nopeammin. Jotenkin olin vaan tosi järkyttynyt kun ekan kerran kävi niin, että joku pikkuinen kiipesi leirin iltanuotiolla mun syliin. Mulle hyökkää aina ensimmäiseksi päälle, että hulluko tuo on kun haluaa vapaaehtoisesti olla mun lähelläni. No joo, mulla on oikeasti ongelma ihmisten lähellä olemisen kanssa.
Kaikesta huolimatta halaaminen on mun mielestä vieläkin jotenkin... hmm.. ei taida ihan oikea sana olla, mutta kiusallista. En yhtään tykkää halikammoisuudestani, mutten oikein voi sille mitään. No joo, siitä voin kyllä syyttää vanhempiani, enkä jopa aivan perusteetta.

Hellyydenkipeydestä sitten taas. Eli vaikka olenkin ollut suht halikammoinen, niin nykyään se sujuu hieman paremmin (=pakotan itseni tahdonvoimalla olemaan olematta kuin seivään niellyt). Joskus kun olen surullinen niin jopa toivon että olisi joku, joka ikään kuin puristaisi kaiken surullisuuden irti musta. Siksi onkin todella ahdistavaa, kun joku on todella surullinen ja haluaisi lohduttaa halaamalla, mutta mä en vaan yksinkertaisesti voi saada itseäni halaamaan ketään kavereita. Sillä taitaa olla eniten tekemistä torjutuksi tulemisen pelkoni kanssa.
Jotenkin olen ihan liian varautunut ihmisen kanssa, lemmikit onkin sitten ihan eri juttu. Vähintään kerran päivässä on saatava kissa syliin siliteltäväksi. Jotenkin on tosi rauhoittavaa tuntea sen paino ja miten pieni karvainen rinta liikkuu hengityksen tahtiin. Todella rentouttavaa.

mie olen myös huomannut että tästä mun ylitsepursuavasta hellyydenkipeydestä on välillä ongelmaa..
Vieläkin on välillä vaikee sulattaa ja ymmärtää miks toinen ei haluakkaan koko ajan, jatkuvasti ja aina roikkua kiinni ja pusutella niinku minä.

Kavereiden kesken se ei ole ollut mikään ongelma, kaipa on aina ollut samanlaisia haliapinoita ne immeiset joiden seuraan on hakeutunu.. Läheisyys ja kosketushan syventää ja vahvistaa siteitä ihmisten välillä...

On se kiva että jossain on hyvä. jos ei muussa, niin ainakin haliapinoinnissa