Isilmírë
Kuukivi
Tämä leivällä, hunajalla ja kermalla mässäilyn tahdittama luku palvelee matkalaisten lepo- ja varustautumistaukona ja saattelee heidät sitten seikkailun seuraavan hankalan osuuden alkuun esitellen samalla myös Tolkieninkin mittapuulla varsin mielenkiintoisen ja omaperäisen hahmon eli Otson/Beornin. Vaikka Silmassa toki mainitaan käteviä vaatekappaleita, joita käyttäen voi muuntautua vaikkapa kaameaksi vampyyrilepakoksi, Otso sukuineen taitaa kyvyssään noin vain vaihtaa hahmoa karhusta ihmiseksi ja takaisin olla varsin ainutlaatuinen.
Suomennosten vertailun kannalta tämä luku on varsin hupaisa. Voidaan aloittaa vaikka siitä, että kun Juva kertoo kotkien ruhtinaan myöhemmällä iällään kantaneen lintujen kuninkaana kruunua ja sen viidentoista päällikön saaneen kultaiset kaulapannat, Pitkänen pinoaa kaiken tämän hienouden yksin Kotkien Herran päälle (olen joka lukukerralla jaksanutkin ihmetellä, miten yhden linnun kaulaan mahtuu "viisitoista kultaista päällikönkaulusta" ja mitä tarkoitusta moinen ylellisyys oikein palvelee). Juvan käännöksen Otavankalle on Pitkäsellä Kiesikallio, ja kun Juvan Gandalf sanoo Beornin käsiä suuriksi, Pitkäsen Gandalf kertoo Otsolla olevan valtavat käsivarret. Siinä missä Beornin mehiläiset ovat ärhäköitä, Otson ovat suorastaan hurjia, eikä Otso käytä sellaisia runollisia sanankäänteitä kuin "minä palajan" toisin kuin Beorn.
Mehiläislaitumille tultaessa myös kasvillisuus on erilaista: Kun Beorn viljelee erityisesti apilaa (alsiketta, puna-apilaa ja valkoapilaa), Otso antaa etusijan neilikalle (olisipa hauska tietää, miltä neilikkahunaja maistuu) ja kasvattaa laukkaneilikkaa, purppuraisia neilikoita ja lyhyitä hunajantuoksuisia valkoneilikoita. Alkuteosta kurkkaamatta en osaa sanoa, kumman kääntäjän kasvituntemus on ollut paremmin kohdallaan, vaikkakin kuvittelen, että Juva saattaa olla suomennoksessaan lähempänä totuutta. Neilikkaniityt vain kuulostavat jotenkin viehättävämmiltä kuin arkiset apilakentät.
Olisi mielenkiintoista tietää, millä logiikalla Pitkänen on kääntänyt Radagastin nimen. Se on nimittäin suomentunut muotoon Aukaukusti. Tiedän, että esimerkiksi Bilbon nimen kääntäminen Kalvaksi on ihan looginen veto, koska bilbo on tietynmallinen miekka, mutta Radagast -> Aukaukusti menee kyllä yli hilseen. Pitkänen on myös jostain syystä asettanut Otson valkeiden lampaiden johtoon musta pukin, kun Juvan pässi kuulostaa samaan lajiin kuuluvana otuksena uskottavammalta ratkaisulta.
Juvan kirjoittaessa ilmansuunnat asiallisesti pienellä Otso puhuu Etelästä, Pohjoisesta ja Idästä isoilla alkukirjaimilla tarinoidessaan vierailleen Mörkkimetsästä. Juvan Bilbo sinuttelee Beornia rennosti, kun Kalpa pitää kunnioittavaa etäisyyttä teitittelemällä. Pitkäsen kääpiöiden Otsolle antama kunnianimitys "avarien puutupien herra" kuulostaa ehkä piirun verran hienommalta ja runollisemmalta kuin Juvan kääpiöiden käyttämä "suuren puusalin valtias".
Erot isojen ja pienten kirjainten käytössä kääntyvät päälaelleen siinä kohtaa, kun joki mainitaan: Juvan Suuri Virta on Pitkäselle vain suurjoki. Toisaalta Pitkäsen ajatuksissa joen ja metsän väliin jäävän alueen heinikon on täytynyt olla melkoista, koska hän on piilottanut sinne kokonaisia makailevia hirviä, joista näkyy vain sarvet; Juvan peurat peittyvät makuulla ollessaan vähemmälläkin kasvustolla. Juvan Varjovuoret ovat Pitkäselle Harmaavuoret, jotka ovat taajanaan peikkoja, menninkäisiä ja pahimmanlaatuisia mörköjä Juvan hiisien, hirmujen ja örkkien sijaan. Juvan Noita puolestaan tunnetaan Pitkäsen tarinassa synkeämmällä nimellä Kuolleittenmanaaja.
Tämä on yksi lempiluvuistani kirjassa, koska talo täynnä älykkäitä eläimiä, hunaja- ja kermapitoinen ruoka, karhut ja mehiläiset, jykevät puurakennukset ja valtavat kukkakedot muodostavat yhdessä paikan, jossa olisi ihana vierailla.
Suomennosten vertailun kannalta tämä luku on varsin hupaisa. Voidaan aloittaa vaikka siitä, että kun Juva kertoo kotkien ruhtinaan myöhemmällä iällään kantaneen lintujen kuninkaana kruunua ja sen viidentoista päällikön saaneen kultaiset kaulapannat, Pitkänen pinoaa kaiken tämän hienouden yksin Kotkien Herran päälle (olen joka lukukerralla jaksanutkin ihmetellä, miten yhden linnun kaulaan mahtuu "viisitoista kultaista päällikönkaulusta" ja mitä tarkoitusta moinen ylellisyys oikein palvelee). Juvan käännöksen Otavankalle on Pitkäsellä Kiesikallio, ja kun Juvan Gandalf sanoo Beornin käsiä suuriksi, Pitkäsen Gandalf kertoo Otsolla olevan valtavat käsivarret. Siinä missä Beornin mehiläiset ovat ärhäköitä, Otson ovat suorastaan hurjia, eikä Otso käytä sellaisia runollisia sanankäänteitä kuin "minä palajan" toisin kuin Beorn.
Mehiläislaitumille tultaessa myös kasvillisuus on erilaista: Kun Beorn viljelee erityisesti apilaa (alsiketta, puna-apilaa ja valkoapilaa), Otso antaa etusijan neilikalle (olisipa hauska tietää, miltä neilikkahunaja maistuu) ja kasvattaa laukkaneilikkaa, purppuraisia neilikoita ja lyhyitä hunajantuoksuisia valkoneilikoita. Alkuteosta kurkkaamatta en osaa sanoa, kumman kääntäjän kasvituntemus on ollut paremmin kohdallaan, vaikkakin kuvittelen, että Juva saattaa olla suomennoksessaan lähempänä totuutta. Neilikkaniityt vain kuulostavat jotenkin viehättävämmiltä kuin arkiset apilakentät.
Olisi mielenkiintoista tietää, millä logiikalla Pitkänen on kääntänyt Radagastin nimen. Se on nimittäin suomentunut muotoon Aukaukusti. Tiedän, että esimerkiksi Bilbon nimen kääntäminen Kalvaksi on ihan looginen veto, koska bilbo on tietynmallinen miekka, mutta Radagast -> Aukaukusti menee kyllä yli hilseen. Pitkänen on myös jostain syystä asettanut Otson valkeiden lampaiden johtoon musta pukin, kun Juvan pässi kuulostaa samaan lajiin kuuluvana otuksena uskottavammalta ratkaisulta.
Juvan kirjoittaessa ilmansuunnat asiallisesti pienellä Otso puhuu Etelästä, Pohjoisesta ja Idästä isoilla alkukirjaimilla tarinoidessaan vierailleen Mörkkimetsästä. Juvan Bilbo sinuttelee Beornia rennosti, kun Kalpa pitää kunnioittavaa etäisyyttä teitittelemällä. Pitkäsen kääpiöiden Otsolle antama kunnianimitys "avarien puutupien herra" kuulostaa ehkä piirun verran hienommalta ja runollisemmalta kuin Juvan kääpiöiden käyttämä "suuren puusalin valtias".
Erot isojen ja pienten kirjainten käytössä kääntyvät päälaelleen siinä kohtaa, kun joki mainitaan: Juvan Suuri Virta on Pitkäselle vain suurjoki. Toisaalta Pitkäsen ajatuksissa joen ja metsän väliin jäävän alueen heinikon on täytynyt olla melkoista, koska hän on piilottanut sinne kokonaisia makailevia hirviä, joista näkyy vain sarvet; Juvan peurat peittyvät makuulla ollessaan vähemmälläkin kasvustolla. Juvan Varjovuoret ovat Pitkäselle Harmaavuoret, jotka ovat taajanaan peikkoja, menninkäisiä ja pahimmanlaatuisia mörköjä Juvan hiisien, hirmujen ja örkkien sijaan. Juvan Noita puolestaan tunnetaan Pitkäsen tarinassa synkeämmällä nimellä Kuolleittenmanaaja.
Tämä on yksi lempiluvuistani kirjassa, koska talo täynnä älykkäitä eläimiä, hunaja- ja kermapitoinen ruoka, karhut ja mehiläiset, jykevät puurakennukset ja valtavat kukkakedot muodostavat yhdessä paikan, jossa olisi ihana vierailla.
Last edited: