Olemme päässeet kohtaan, jossa niin kutsuttu iso pyörä alkaa vähitellen nytkähtää liikkeelle. Edellisessä luvussa siirryttiin Smaugin joutsenlennon mukana Järvikaupungin kauhujen yöhön, nyt palataan Yksinäiselle vuorelle, jossa ei aluksi tiedetä mitään yön dramaattisista tapahtumista. Mutta vaikka some ja kännykät loistavat poissaolollaan, tietoja alkaa tihkua yllättävän nopeasti. Kyllä sitä osattiin ja ehdittiin ennenkin!
(Tässä välissä mainitsemme, että tiivistelmä luvun tapahtumista löytyy Kontuwikistä.)
Linnut, linnut. Nehän tuovat viestin jo pelkällä olemassaolollaan. Miten olennainen osa sotaa ja hävitystä ovatkaan haaskalinnut. Ja miten kaikki muut lentäväiset, kottaraiset ja peipot, alkavat täyttää lohikäärmeen tyhjäksi jättämää ekologista lokeroa saman tien. Vai miksi ne noin vuoren ympärillä parveilevat?
Ja sitten tulee rastas, 4G:n lähin vastine Ereborin tienoilla. Sitten menee rastas, tulee sen kutsumana korppi, yksi Keski-Maan valituista puhuvista eläimistä. Tätä korppia on vaikea eläimeksi uskoakaan, niin ihmismäisesti se maailmaan suhtautuu ja siitä puhelee. Mutta ihan vain lintu se väittää olevansa, ei mikään maailmantakainen henki sulkiin puettuna, vaikka onkin kaunopuheisempi kuin Huan. Vain kotkat ovat vastaavanlaisia keskustelijoita myös Sormusten herrassa. Nähdäkseni tässä on taas yksi osoitus Hobitin suuremmasta sadunomaisuudesta verrattuna legendariumin muihin osiin.
Seuraavaksi aletaan varustautua uuteen sotaan (aluksi kylmään) kun entisestä yhteisestä vihollisesta on eroon päästy. Rintamalinjat muotoutuvat ensin Thorinin mielessä ja hän ne lopulta loksauttaa paikalleen, kun vuoren luokse saapuu liittoutuneiden armeija Bardin ja Haltiakuninkaan yhteiskomennossa (liekö heillä ollut edes aikaa tai varsinkaan halua päättää siitä, kumpi on joukon varsinainen johtaja?).
Seuraavaa lukua jäädään odottamaan jännittyneissä tunnelmissa: Vuori on julistettu saartoon, Thorin on katkaissut kaikki neuvottelut ja kukaties jossakin marssii kääpiöarmeija hänen avukseen. Tällaista se on maailmanpolitiikka, kun johtajat saavat päättää kansalaistensa puolesta omien intressiensä ajamina.
Jos Sormusten herraa ei saa lukea kuvauksena toisesta maailmansodasta, onko yhtä lailla kiellettyä lukea tätä lukua, jos ei kuvauksena niin ainakin yleisen ilmapiirin välittäjänä 1930-luvun Euroopasta? Toivottavasti ei, sillä lienee täysin sallittua kirjailijalle välittää tuntojaan oman maailmanaikansa hulluudesta, vai kuinka? Ei toki allegoriana kuitenkaan.
Kiinnittäisin erikseen huomiota kääpiöiden lauluun Kuninkaan tie pois alta mustan vuoren johti, uuteen variaatioon teemasta Vuorenalainen kuningas, joka esiintyi ensimmäisen kerran Bilbon kolossa kääpiölaulussa Yli sumuisten kylmien vuorten noiden (luku I) ja ihmisnäkökulmasta järvikaupunkilaisten laulussa Kivikuningas alta vuorien (luku X). Thorinin seurueen laulusta on tähän versioon otettu suoraan joitakin osia (kuten hopeakäädyt ja kruunut, joihin taotaan lohikäärmeen tuli) mutta päivitettynä muuttuneeseen tilanteeseen: Lohikäärmeen hyökkäyksen kuvailun tilalle on otettu sen kuolema ja tulevan taistelun (ihmisiä ja haltioita vastaan) odotus. Hieman kylmäävää, miten äkkiä ystävyys Järvikaupunkia kohtaan muuttuu sodan odotukseksi.
Runoa ja sen käännöstä voisi ehkä analysoida enemmänkin. Esimerkiksi Hobitin ensimmäiset säkeet "Kuninkaan tie pois alta mustan Vuoren johti | ja hän kiiruhti oitis saliaan kohti!" eivät ehkä välitä kovin tarkasti alkutekstiä: "Under the Mountain dark and tall | The King has come unto his hall!" jossa kuningas nimenomaan on saapunut saliinsa "tumman ja korkean Vuoren alle". Risto Pitkänen on Lohikäärmevuoressa kääntänyt rivit näin: "Nyt alla tumman Vuoren maan | taas salit näkee kuninkaan!"
Sitten kääpiöiden takomista käädyistä ja kruunuista: "Hopeaisia käätyjä taottiin | valo tähtien kruunuihin liitettiin, | lohikäärme jäi mieleen,... (Panu Pekkanen); "Käätyjen hopeaan suli | tähtien valo, kruunuun tuli | lohikäärmeen,... (Risto Pitkänen); "On silver necklaces they strung | The light of stars, on crowns they hung | The dragon-fire.... (alkuteksti). Eli Pitkänen on oikein liittänyt tähtien valon käätyihin ja lohikäärmeen tulen kruunuihin, Pekkasen käännöksessä hopeakäätyjä vain taotaan, tähtien valo liitetään kruunuihin eikä lohikäärme liity lainkaan sepäntöihin. Lisäksi Pitkäsen selvästi tiiviimmässä käännöksessä alkutekstin jylhästi hakkaava rytmi on paremmin mukana.
Vaan juuri nyt ei tästä tämän enempää. Jätän esimerkiksi teidän mietittäväksenne, mitä mahtoivat olla (minulla ei ole siitä aavistustakaan) uinuvat dark things syvissä paikoissa. Ja niihin liittyen on ihan pakko vielä hieman kehua Pitkästä ja kritiseerata Pekkasta:
(Tässä välissä mainitsemme, että tiivistelmä luvun tapahtumista löytyy Kontuwikistä.)
Linnut, linnut. Nehän tuovat viestin jo pelkällä olemassaolollaan. Miten olennainen osa sotaa ja hävitystä ovatkaan haaskalinnut. Ja miten kaikki muut lentäväiset, kottaraiset ja peipot, alkavat täyttää lohikäärmeen tyhjäksi jättämää ekologista lokeroa saman tien. Vai miksi ne noin vuoren ympärillä parveilevat?
Ja sitten tulee rastas, 4G:n lähin vastine Ereborin tienoilla. Sitten menee rastas, tulee sen kutsumana korppi, yksi Keski-Maan valituista puhuvista eläimistä. Tätä korppia on vaikea eläimeksi uskoakaan, niin ihmismäisesti se maailmaan suhtautuu ja siitä puhelee. Mutta ihan vain lintu se väittää olevansa, ei mikään maailmantakainen henki sulkiin puettuna, vaikka onkin kaunopuheisempi kuin Huan. Vain kotkat ovat vastaavanlaisia keskustelijoita myös Sormusten herrassa. Nähdäkseni tässä on taas yksi osoitus Hobitin suuremmasta sadunomaisuudesta verrattuna legendariumin muihin osiin.
Seuraavaksi aletaan varustautua uuteen sotaan (aluksi kylmään) kun entisestä yhteisestä vihollisesta on eroon päästy. Rintamalinjat muotoutuvat ensin Thorinin mielessä ja hän ne lopulta loksauttaa paikalleen, kun vuoren luokse saapuu liittoutuneiden armeija Bardin ja Haltiakuninkaan yhteiskomennossa (liekö heillä ollut edes aikaa tai varsinkaan halua päättää siitä, kumpi on joukon varsinainen johtaja?).
Seuraavaa lukua jäädään odottamaan jännittyneissä tunnelmissa: Vuori on julistettu saartoon, Thorin on katkaissut kaikki neuvottelut ja kukaties jossakin marssii kääpiöarmeija hänen avukseen. Tällaista se on maailmanpolitiikka, kun johtajat saavat päättää kansalaistensa puolesta omien intressiensä ajamina.
Jos Sormusten herraa ei saa lukea kuvauksena toisesta maailmansodasta, onko yhtä lailla kiellettyä lukea tätä lukua, jos ei kuvauksena niin ainakin yleisen ilmapiirin välittäjänä 1930-luvun Euroopasta? Toivottavasti ei, sillä lienee täysin sallittua kirjailijalle välittää tuntojaan oman maailmanaikansa hulluudesta, vai kuinka? Ei toki allegoriana kuitenkaan.
* * *
Kiinnittäisin erikseen huomiota kääpiöiden lauluun Kuninkaan tie pois alta mustan vuoren johti, uuteen variaatioon teemasta Vuorenalainen kuningas, joka esiintyi ensimmäisen kerran Bilbon kolossa kääpiölaulussa Yli sumuisten kylmien vuorten noiden (luku I) ja ihmisnäkökulmasta järvikaupunkilaisten laulussa Kivikuningas alta vuorien (luku X). Thorinin seurueen laulusta on tähän versioon otettu suoraan joitakin osia (kuten hopeakäädyt ja kruunut, joihin taotaan lohikäärmeen tuli) mutta päivitettynä muuttuneeseen tilanteeseen: Lohikäärmeen hyökkäyksen kuvailun tilalle on otettu sen kuolema ja tulevan taistelun (ihmisiä ja haltioita vastaan) odotus. Hieman kylmäävää, miten äkkiä ystävyys Järvikaupunkia kohtaan muuttuu sodan odotukseksi.
Runoa ja sen käännöstä voisi ehkä analysoida enemmänkin. Esimerkiksi Hobitin ensimmäiset säkeet "Kuninkaan tie pois alta mustan Vuoren johti | ja hän kiiruhti oitis saliaan kohti!" eivät ehkä välitä kovin tarkasti alkutekstiä: "Under the Mountain dark and tall | The King has come unto his hall!" jossa kuningas nimenomaan on saapunut saliinsa "tumman ja korkean Vuoren alle". Risto Pitkänen on Lohikäärmevuoressa kääntänyt rivit näin: "Nyt alla tumman Vuoren maan | taas salit näkee kuninkaan!"
Sitten kääpiöiden takomista käädyistä ja kruunuista: "Hopeaisia käätyjä taottiin | valo tähtien kruunuihin liitettiin, | lohikäärme jäi mieleen,... (Panu Pekkanen); "Käätyjen hopeaan suli | tähtien valo, kruunuun tuli | lohikäärmeen,... (Risto Pitkänen); "On silver necklaces they strung | The light of stars, on crowns they hung | The dragon-fire.... (alkuteksti). Eli Pitkänen on oikein liittänyt tähtien valon käätyihin ja lohikäärmeen tulen kruunuihin, Pekkasen käännöksessä hopeakäätyjä vain taotaan, tähtien valo liitetään kruunuihin eikä lohikäärme liity lainkaan sepäntöihin. Lisäksi Pitkäsen selvästi tiiviimmässä käännöksessä alkutekstin jylhästi hakkaava rytmi on paremmin mukana.
Vaan juuri nyt ei tästä tämän enempää. Jätän esimerkiksi teidän mietittäväksenne, mitä mahtoivat olla (minulla ei ole siitä aavistustakaan) uinuvat dark things syvissä paikoissa. Ja niihin liittyen on ihan pakko vielä hieman kehua Pitkästä ja kritiseerata Pekkasta:
- Alkutekstissä kyseenomaiset säkeet runon alkupuolella kuuluvat: ...while hammers fell like ringing bells | In places deep, where dark things sleep | In hollow halls beneath the fells.
- Pekkasella: ...ja kalke vain kaikui onkaloissa, | saivat valon pimennotkin joissa uinuvat jotkin | mustat olennot, päivänvalosta poissa.
- Pitkäsellä: ...kun moukarit kuin kellot soi, | vain näki pimeän väki, | kun salit maan alle kasvoi.
- Alkutekstissä ei siis nähdäkseni puhuta mitään "valon saamisesta" vaan sanotaan vain, että entisaikain kääpiöt lausuivat mahtavia loitsujaan [apropos, puhutaanko jossakin muualla kääpiötaikuudesta?] moukarien raikuessa in places deep, ja siellä nämä dark things sleep ontoissa saleissa tuntureiden alla ilmeisesti seuraten unisina kääpiöiden loitsuamista.)