Hullut, mielisairaat ja juopuneet

Minä olen ilmeisesti jotenkin juoppomagneetti, samoin kuin äitini. Vaikka olisin suurenkin ihmismassan ympäröimä, humalainen valitsee aina minut. Sinällään siinä ei ole mitään pahaa, jaksan kyllä kuunnella jos ihmisellä on purettavaa sydämellään, mutta viime kesänä sattui yksi tosi ahdistava juttu.

Olin Operaatio Tiellä, se on semmoinen keikkabussi juttu jolla kierretään ripareita ja tehdään päiväohjelma. Meillä oli kiva porukka, ja pysähdyttiin Jyväskylään ostamaan evästä eräästä kaupasta. Lähdin ensimmäisenä ulos ja istuin penkille syömään jäätelöäni, ja eikös siihen osu ehkä vähän yli parikymppinen, tuiterissa oleva nuorimies.

Ensin se alkoi selittää, kuinka tyttöystävä jätti, ja kuuntelin ihan rauhallisena ja nyökkäillen. Sitten touhu meni siihen, että mies alkoi kehua, kuinka mukava ja söpö tyttö olen ja minä olin jo ihan paniikissa. Ot-kaverini tulivat ulos kaupasta ja luulivat, että "aa, Vehka tekee psykologista auttamistyötä", kävelivät ohi ja minä jäin paikalle. Ei ollut kivaa, varsinkin kun nuori mies oli tulossa Lapin vaellukselta ja hänellä oli puukko vyöllä. Silloin pelotti.

Onneksi sitten sain selitettyä jotain sekavaa ja selvisin poskisuukolla. Sen jälkeen oli kyllä paha olo.

Tämä ei tosin tarkoita sitä, että suhtautuisin humalaisiin jotenkin inhoavasti. Minusta sellaiset on ihan mukaviakin, kunhan eivät ala lähennellä, mitä nyt tuntuu aina käyvän minulle. Plaah. Juupajoen kylillä liikkuu kanssa eräs yksilö, joka tulee meille aina kahville pienessä huppelissa. Hän on herttainen veitikka, paasaa aina äidille siitä kuin Jeesus kävi viimeyönä rakentamassa aitan ja lahjoittamassa hänelle sian.

Edellisessä elämässäni tapahtunutta, eli vuosia sitten... Olin opiskeluaikaan myös psykiatrisissa harjoitteluissa, kuului opintoihin vaikkei oma opintolinja ollutkaan.

Sen jälkeen olen sitten avohoidossa olevia harjoittelussa tapaamiani henkilöitä tervehtinyt aina kaupungilla nähdessäni. Moikannut vaan ohimennen. Ex-mies kerran sitten avautui, että onko sun pakko tehdä noin, noihan näyttää ihan hulluilta, luulevat jotkut jos näkevät, että sä oot samaa sakkia.

Mulla kyllä vähän kiehui silloin yli. Justjust.

Että varokaa kenen kanssa puhutte ettei teitäkin luulla samaksi sakiksi... :roll:

Höpsähtäneitä tai hiukka päissään olevia en kaupungilla pelkää, mutta jos törmää selvästi aineissa oleviin / hyvin juopuneisiin / aggressiivisesti käyttäytyviin, niin sitä miettii kyllä ovatko miten arvaamattomia. Varsinkin jos on lapset mukana, etteivät säikähdä.

Vanhuudenhöperyydestä mulla on päivittäin kokemuksia työpaikalla. Selkeästi sekavat ja höpsähtäneet vanhukset, ns. vanhuudenhöperöt, voivat silti olla yllättävän teräviä. Esim. kerran menin huoneeseen, menin ikkunapaikalle syöttämään lounasta ja oven puolella ollut valitteli, että tule ensin hänen luo tai hän kuolee nälkään. Oli siis kyseessä tällainen vanhuudenhuppana herttainen vanhus. Menin kuitenkin vasta toiseksi, koska olin jo ikkunapaikalla aloittanut. Vanhus sitten totesi, että ei hänelle maistukaan. Kysyin, että miksi, niin hän totesi "no kun mie oon kuollu".

Tai yksi kerta, kun tilannetaju oli kohdallaan eräällä vanhuksella, joka ei paljon juttele asiaa vaan vähän omia juttujaan... Tultiin huoneeseen, jossa oli toisen vanhuksen kanssa, niin tämä tokaisi, että TUO SE PIERESKELLEE VAA KOKO AJA! No vieruskaveri myönsi nolona, että näinhän siinä on käynyt...

Joskus sitä yllättyy miten skarppi höppänäksi leimattu ihminen voi olla. Ajoittain.

Tässä on nyt useampi todennut, että fiilis on se että itsessä on jotain mikä vetää tietynlaista kansanosaa luokse jakamaan asioitaan. En tiedä voiko tuota väitettä millään todistaa, vai sattuuko näitä vaan kaikille.
Minä tunnun keräävän mummoja ja pappoja jotka istuvat bussissa viereen ja haluavat jakaa murheensa väärästä tärkeään kirjeeseen liimatusta postimerkistä tai tietyn kaupunginosan historiasta. Ja ne jutut ovat etupäässä varsin mielenkiintoisia. Bussissa kyllä istun ihan hiljaa, joten en tiedä mikä minussa on niin kiehtovaa heidän mielestään, sen sijaan kaupoissa minulla on (seurassa) tapana aukoa päätäni ja (kuten useampi kontulainen pystyy todistamaan) saamaan joku ohikulkija kimppuuni. Suomalaisetko muka hiljaista ja ujoa sakkia? Eivät silloin ainakaan kun tulevat loukkaantuneina kertomaan minulle että Lidlin hevostarvikkeet ovat kyllä ihan hyviä (minä vaan pohdin ääneen miksi kukaan lähtisi ostamaan ratsastussaappaita sieltä, kun ei niitä voi oikein sovittaakaan) tai että Suomessa eivät todellakaan ole asiat hyvin kun kaltaisemme nuoret (joukko kontulaisia) ovat äänestäneet Tony Halmeen eduskuntaan (satuin vaan Ruotsin reissun jälkeen ihmettelemään miksi Halonen on tv:ssä.)

Titiuu sanoi:

Että varokaa kenen kanssa puhutte ettei teitäkin luulla samaksi sakiksi... :roll:

Click to expand...

Tämä on varmaan toinen syy sille, että kaikenlaisten kulkijoiden kanssa jutusteluni minua hävetti. Että muut ohikilkijat sitten ajattelevat, että ellen ole liian pehmeäsydäminen omaksi hyväkseni, olen sitten heikkomielinen.

Nerwen sanoi:

Tässä on nyt useampi todennut, että fiilis on se että itsessä on jotain mikä vetää tietynlaista kansanosaa luokse jakamaan asioitaan.

Click to expand...

On se hyvä että muillekin käy samalla tavalla. Olen jo pitkään mietinyt näkeekö minusta jotenkin ulospäin että olen hoitoalalla, kun kaikenmaailman vanhukset, humalaiset tai muuten vain psyk. puolen avopotilaat tulevat aina minun luokseni. Välillä on sellainen olo että otsaan on tatuoitu "sairaanhoitaja".

Olen jälleen joulunajan töissä terveyskeskussairaalan akuutilla vuodeosastolla. Jostain syystä potilaina sattuu nyt olemaan poikkeuksellisen paljon mielenterveystaustaisia pappoja ja mammoja. Eipä meillä siellä tietysti ole hätää kun käytettävissä on tehokkaat lääkkeet ja kaikennäköiset lepovyöt yms. apuvälineet. Tänään oli kuitenkin viereisellä osatolla tiukempi paikka kun isokokoinen miespotilas alkoi riehua. Onneksi meitä oli paikalla vuorojen vaihteessa hyvä miehitys ja lopputuloksena kuusi hoitajaa piti potilasta kiinni ja yksi tuikkais rauhoittavaa piikkiä takamukseen. Pelottava ajatus on että nämäkin potilaat kotiutuvat jossain vaiheessa ja kävelevät ilman mitään lääkityksiä joukossamme. Silloin minä ainakin toivon että en työn ulkopuolella tapaa heitä missään. :roll:

Lepovyöt? No jo on poliittisesti korrekti termi.

_______
Mitenkään nyt väheksymättä maamme vallitsevaa mielenterveystilannetta uskaltaisin kyllä kuitenkin väittää, että iso osa niistä bussissa viereen juttelemaan istuvista mummoista on yhtä tervejärkisiä kuin kuka tahansa keskivertokansalaisista. Ongelma on vaan siinä, että kultturissamme vieraalle puhumiseen täytyy oikeasti olla pakottava syy, muuten sinut leimataan hulluksi, humalaiseksi tai vähintääkin vanhuudenhöperöksi.

Lepovyöllä tarkoitetaan siis vyötä, joka laitetaan sellaisella magneettilukolla kiinni ja joka on sängyssä kiinni. Kun potilas kiinnitetään vyöhön, hän ei pääse nousemaan sängystä mutta kykenee liikuttamaan raajojaan, päätään ja kääntämään kylkeä.

Lepositeet taas ovat mielenterveyspuolella suljetuilla osastoilla. Niissä potilaan kaikki raajat kiinnitetään sänkyyn erikseen lepovyön lisäksi. Niiden käyttämiseen tarvitaan myös erilliset määräykset ja potilasta täytyy seurata vieressä lähes kokoajan eli muistaakseni käydään 10minuutin välein katsomassa potilasta. Minulla ei pahemmin ole kokemusta suljetuista psyk. osastoista.

Mummoista tuli vielä mieleen että ainakin Helsingissä oli jokin aika sitten kampanja yksinäisten vanhusten puolesta. Kampanjan mukaan joka toinen päivä yksinäinen vanhus tekee Suomessa itsemurhan. Moni niistä bussissa juttelemaan tulevista mummoistakin on siis vain yksinäinen ja juttukaveria vailla.

Samooja sanoi:

Lepovyöllä tarkoitetaan siis vyötä, joka laitetaan sellaisella magneettilukolla kiinni ja joka on sängyssä kiinni. Kun potilas kiinnitetään vyöhön, hän ei pääse nousemaan sängystä mutta kykenee liikuttamaan raajojaan, päätään ja kääntämään kylkeä.

Click to expand...

Ja luikahtamaan vyön alta karkuun, sanoo yöhoitajamieheni kokemuksen syvällä rintaäänellä. Ovat kuulemma yhtä tyhjän kanssa mokomat vyöt hänen mielestään.

Vasta jouduttuani humalaisen pahoinpitelemäksi ratikassa keskellä kirkasta päivää, olen alkanut huomioimaan pääkaupunkiseudun syrjäytyneitä.
Ennen en ns. välittänyt humaltuneista tai oudosti käyttäytyneistä ihmisistä juuri ollenkaan mutta joka päiväisestä kaupungilla liikkumisesta on tullut tänä syksynä hieman ahdistavaa. Silmääni osuu joka ikinen reisuinen puliukko tai itsekseen puhuva hörhö joihin en halua törmätä henkilökohtaisesti.
On totta että jotkut humalaiset ovat harmittomia ja hauskoja. Olen törmännyt heihinkin muutamaan otteeseen ja tullut nauraneeksi heidän kanssaan heidän jutuilleen. Mutta eri asia on se, että viaton matkustaja ei voi matkustaa rauhassa.
Oma tapaukseni syyllinen oli yllätysyllätys poliisin tuttu, enkä usko että hän ikinä tulee oppimaan teoistaan, tapaushetkelläkin hän oli reippaanlaisessa humalassa.

En tiedä mitä näille ihmisille pitäisi tehdä ja tuskin on edes keinoa auttaa kaikkia. Ja tiedän että tekstini saattaa kuulostaa hivenen jyrkältä, mutta minusta tälläisiä asioita ei saisi päästä tapahtumaan. Vaikka väkisinhän niitä sattuu.

Varsinkin ilta-aikoina pyrin kiertämään ostoskeskukset ja juna-asemat kaukaa, sillä ne ovat varsin epämiellyttäviä paikkoja. Varsinkin täällä Helsingissä.

Hauskin vanhuudenhöperötapaus minulle sattui juuri muutama viikko sitten metrossa. Rautatietorilta metroon nousi vanhahko nainen joka tervehti minua ja istui viereeni. Hän kysyi minulta meneekö tämä metro rautatientorille ja sanoin ihmeekseni, että sehän on tämä asema. Mutta nainen vain toisteli kysymystä koko ajan ja muutaman kieltoni jälkeen päätin sanoa, että kyllä tämä metro menee rautatientorille. Tapaus naurattaa minua vieläkin, tosin en saa koskaan tietää mihin tämä nainen lopulta päätyi.