Keskustelu pääsi jotenkin lipsahtamaan taas tasolle, joka vaatii aika lailla auki selittämistä... :roll:
Theoderic sanoi:
Njääh. Epistemologinen nihilismi on loppujen lopuksi kevyt ja hyödytön tapa kuitata keskustelut tieteellisten ja ei-tieteellisten diskurssien eroista.
Aivan totta, nihilismi on tavallaan heikkouden tunnustus. En tahtoisikaan vetäytyä niille linjoille - pointtini on lähinnä siinä, että kysymys tiedosta ja sen mahdollisuudesta on yhä auki (kuinka toisin olla voisikaan). Tai, Montaignen sanoin, "
Que sais je," mitä minä tiedän?
Tiede antaa uskottavia vastauksia itse määrittelemiinsä kysymyksiin, kyllä, mutta suurin syy uskoa niihin on lähinnä tutkijalla - ei siis maallikolla, jonka korviin kantautuvat lähinnä karkeat yleistykset, popularisoidut karikatyyrit ja banalisoidut faktaväitteet.
Maallikko on sen
uskon varassa, että tutkija ei petkuta häntä, että tutkimustulokset ovat "tosia" ja että tulokset ja niistä johdetut väitteet voidaan todella varmentaa. Tällaista uskoa en nimittäisi tiedoksi, edes sen löyhimmän muotoilun mukaan.
Luonnontieteilijät saavat vastata äärirelativismin hyökkäyksiin omasta puolestaan. Ihan hyvin tuntuvat pärjäilevän, näin sivusta seuraten.
Hopsista, eipäs vedetä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä kantani suhteen. Mitään äärirelativismia en tässä puolusta. Vastustan vain uskonnollista ja kritiikitöntä suhtautumista tieteeseen (ja uskontoon, ja oikeastaan mihin tahansa) - enkä väitä, että joku täällä suhtautuisi siten tieteeseen, kunhan vain auon tässä suutani ja näytän hölmöltä. :wink:
...olisi mielestäni jokseenkin naiivia väittää, että tieteellisessä miljöössä ja ns. maallikkomiljöössä käytyjen diskurssien välillä ei olisi mitään oleellista eroa.
Tietty voi aina sanoa, että "things have layers". Tieteellistä diskurssia (
sanaa tuntemattomille: tieteen parissa tapahtuvaa keskustelua erilaisin tutkimustuloksin ja kannanotoin) käydään usealla tasolla, usealla tavalla.
Ajatellaanpa esim. Alan Sokalin klassista jäynää, jossa hän kirjoitti päättömän huuhaa-kirjoituksen kirjallisuustutkimuksen lehtiin ja sai sen julkaistuksi, vieläpä aiheutti vakavaa keskustelua täysin tekaistulla jutulla.
Tai amerikkalaisia sosiaalitieteiden lehtiä, joissa taikasanalla "evoluutio" saa mitä tahansa hömpänpömppää ja rillumareita julkaistuksi.
Ja vieläpä kaikenlaiset väärennökset, henkilökaunat, ulosnauramiset ja kuoliaaksivaikenemiset tiedeyhteisössä. Tiedeyhteisön itsekriittisyys on jokseenkin valikoivaa - voisi jopa sanoa, että "kriittisyys" on lähinnä sana, jolla tieteentekijät mairittelevat itseään, ei muuta. Tieteessä vallitsee aina tietty kulttuuri, jolla on omat tabunsa ja norminsa, ja joita ei parane uhmata ellei tahdo riskeerata omaa uskottavuuttaan tiedeyhteisön silmissä. Ei tuo sikailu nyt niin yleistä ole kuin usein tahdotaan uskotella, mutta tieteellä on joka tapauksessa kulttuurirakenne, ja se on kaavautunut melko kaoottisesti.
Mutta mutta, ei pitäne teeskennellä epäilevänsä, jos ei tunne epäilyä sydämessään, kuten eräskin viisas sanoi.
Niin tai näin, tieteessä on ne omat rationaaliset kriteerinsä ja standardinsa joita ei-tiede ei täytä vaikka jatkuvasti yrittääkin. Pseudotiede lainaa argumentaatio- ja esitystekniikkansa tieteellisistä käytännöistä, joten se ei voi vaatia samaa agnostistista "entä jos tieteen ulkopuolellakin on jotain" -suojavarustusta, jonka itse suon kyllä uskonnoille.
Ehkä vieläpä naurettavampi piirre pseudotieteissä on, että ne usein aloittavat esityksensä (toisinaan relevantilla) tieteiskritiikillä, ja jatkavat: "...sen sijaan kuka tahansa
oikeasti kriittinen henkilö ajattelee, että [laita haluamasi perätön väite]". Aika ovelaa manipulointia osaavat harjoittaa, ruojat.
Ongelma on siinä, että demokraattisen relativismin vallitessa alkaa kasvaa myös aika saatanallisia kukkia.
Niinpä. Usein tieteellistä relativismia puolustavat jatkavat keitostaan eettiselläkin relativismilla, jotta eivät joutuisi tuohon mainitsemaasi loukkuun. Ikävä dilemma siis: toisaalla on osittain luulotellun kriittinen tiede, toisaalla kaiken maailman huuhaa. Niistä pitäisi muka valita.
Itse toki panisin pelimerkkini tieteelle, terveellä suhteellisuudentajulla varustettuna. Kaikki tiede ei ole hyvää, kriittistä ja vakavasti otettavaa - ja jää valitettavan avoimeksi kysymykseksi, mikä puolestaan on.
