Jousiammunnasta!

Viikko sitten maanantaina menin ensimmäistä kertaa jousiammuntakurssille. Kahden tunnin päästä aloin kävellä bussipysäkille vakaana aikomuksena tulla vielä takaisin ja sen tein toissapäivänä. Kaksi tuntia kului taas nopeasti ja niiden päätteeksi jokainen ampui kolme nuolta ja finaaliin pääsi kolme ampujaa. Sain pronssia, mikä on kehittymisen kannalta erinomainen sijoitus. Jousiampumisen kanssa voi niin moni juttu mennä pieleen. Lainasin alan kirjan ja hoksasin siitä mm. sen, miksi etusormeni kipeytyy tunneilla: vedän sillä liikaa jännettä kun minun pitäisi käyttää enemmän keskisormea ja nimetöntä.

Omien välineiden kohdalla saatan todeta, että niitä ei näin pitkälle ampujalle vain löydy kohtuullisella rahamäärällä. Se on sitten sen ajan murhe.

Pitäisiköhän innostua itsekin vihdoin ampumaharjoituksiin. Kävin vuosia sitten Helsingin Ruskeasuolla lyhyen jousiammunnan alkeisopetuksen, koska fantasia ja valmistautuminen sivilisaation romahdukseen ja koska olin saanut muinoin 25-vuotislahjaksi isäni huutokaupasta löytämän vanhan kilpajousen, joka odotti edelleen käyttämättömänä kotelossaan.

Heti alkuun tuli kuitenkin selväksi, että kyseinen jousi on paunamäärältään ihan liian suuri kokemattomiin hyppysiini. Minua kyllä rohkaistiin kertomalla, että jos harjoittelen ensin säännöllisesti pari vuotta, jaksan ehkä jännittää senkin. Päädyin kuitenkin ostamaan mieluummin halvan 20-paunaisen ns. mökkijousen maalitauluineen tarkoitusta varten 40-vuotislahjaksi saamillani rahoilla.

Ampuminen on kuitenkin kesä toisensa jälkeen jäänyt 0 - 2 kertaan milloin mistäkin syystä. Ehkä otan tänä kesänä esimerkkiä sinusta Pagba ja yritän ihan tosissani opetella ampumaan.

Nyt alkaa olla aika murehtia. Alkeiskurssi on päättynyt ja olen jatkokurssilla. Oman jousen hankkiminen alkaa olla ajankohtaista. Meillä on käytössä Isílin mainitsemia mökkijousia, joista kyllä on alkeisharjoitteluun, muttei sen pidemmälle.

Oma jousi siis olisi hankittava. Mutta millainen? Pitkäjousi olisi fantsuilijalle ihanteellinen valinta, mutta myös haastava ammuttava. Jänteestä pidetään kiinni niin alhaalta, että ampuja pystyy tähtäämään nuolta pitkin. Sitten on näiden vastakaarijousien kehittyneempiä versioita, taljajousia - ja varsijousia. Viimeksi mainittuja olen viime aikoina miettinyt eniten paristakin syystä. Kotikaupungissani on yksi harvoista alan harrastajista ja hänellä on myytävänä pari jousta. Kokeilin niistä toista, sitä halvempaa ja helpommin minua varten tuunattavaa viime viikolla. On se aika peli. Sain tosin sellaisen vaikutelman, että varsijousiampujalta vaaditaan mittavaa nikkarointiosaamista ja se ei koskaan ole ollut yksi vahvuuksistani. Nuoletkin hän tekee itse saaden siten kappalehinnaksi kuusi euroa. Logistisia pulmiakin on. Jos varsijousen ripustaa selkäänsä ja lähtee polkemaan ampumaradalle päin, ei pääse edes puoleenväliin matkaa ennen kuin poliisit pysäyttävät. Asetta kuljetetaan osittain purettuna kuljetuslaatikossa, joka on aika rohjake. Se vaatisi peräkärryn polkupyörään. Toisaalta taas oman kaupungin sisäradan harjoitteluajat sopisivat minulle paremmin kuin suuremman kaupungin, jossa olen kurssilla. Jälkimmäiset alkavat niin myöhään, että tekisin jo lähtöä kotikonnuille päin. Olisi myös sääli jättää hyödyntämättä hyvin kokeneen ampujan tietotaitoja, vaikkei hänestä varsinaiseksi opettajaksi olisikaan. Suurin mutta pohdinnoissa on kuitenkin se, että varsijousiammunta ei tunnu omalta lajilta. Se ei poikkea paljoakaan ruuti- tai ilma-ammunnasta ja ne molemmat ovat minulle luokkaa "Ihan kivaa, mutta...". Tähtäinjousella ampumisessa on onnistuneen suorituksen makua alusta loppuun. Siinä on valtavasti tekijöitä, jotka voivat mennä pieleen.

Sosiaalinen puoli painaa myös vaakakupissa. Yhteinen harrastus lähentää ihmisiä toisiinsa. Eilen vierelläni ampuivat äiti ja poika (16-17-vuotias), joista varsinkin äiti ampui sinä päivänä tarkasti. Kerrankin hän oli juuri ampumassa, kun opettajan johdolla kehuimme häntä. Sanani "äippä rulettaa" saivat hänet purkamaan tähtäyksen ja vetämään jousen uudestaan vireeseen. Sillä kertaa pysyin hiljaa, sillä tappavaa asetta käsittelevää ei kannata ärsyttää liiaksi. Vaivihkainen virnistely sen sijaan sopi tilanteeseen.

It's not a question what you can do, it's the question what you prefer to do. Yhdessä konserttitaltioinnissa Gojiran rumpali tarttui kitaraan (hanskat edelleen käsissään) ja alkoi laulaa mikkiin sillä välin kun kitaristi-solisti hyppäsi rumpupatteriston taakse. Molemmat ovat virtuooseja valitsemassaan roolissa, mutta muunkinlainen musisointi sujuu. Paikallisella varsijousiampujalla on muitakin jousiaseita ja hän varmasti tietää niistä valtavasti. Ei minun tarvitse tarttua varsijouseen hänen vuokseen, vaan saan ampua tähtäinjousella itseni vuoksi.

Primitiivijousen teon opetusta vierestä seuranneena on siinä hommaa tilleröinteineen ja nuolien sulituksineen, mutta sitten on kokonaan itse tehty. Ja on tullut todistettua sitäkin, kun tilleröinnissä on vähän oiottu ja sitten jousi katkeaa ja pitää aloittaa homma alusta. Joskus keskiaikamarkkinoilla olen moisella kokeillut ampua.

Jalkajousen olen aikanaan kurssilla rakentanut ja sillä silloin muutaman kerran ampunutkin, mutta ei ollut minun juttu se. Vasamat jää aika syvälle puuhun kiinni (terää vaikea saada irti) ja tuosta vaan meni talvella jäänkin läpi. Vähän liian paljon tuhovoimaa moisessa, joten se on nyt purettuna eri puolilla asuntoa, jotta lapsi ei saa sitä käsiinsä ja tehtyä mitään tyhmää.

Ylipäätään jousiammunta ei ole minun juttuni, mutta hiukan tiedän lajista jotain. Esimerkiksi perinnejousella/primitiivijousella jos haluaa metsästää, niin siihen tarvitaan metsästyskortti, luvat ja jousen pitää olla vähintään 41 paunainen ja tietysti ampumaharjoittelua vaatii paljon sekä luonnontuntemusta, että pääsee tarpeeksi lähelle saalista. Jos miun pitäisi jousella ampua niin mieluummin tauluun tai heinäpaaliin. Primitiivijousikisoja järjestetään vuosittain Liedon Vanhalinnassa muinaistulien öinä eli elokuun viimeisenä lauantaina.

Haluaisitko @Satekai myydä minulle jalkajousesi? Pääsisin kätevästi mukaan harjoittelurutiiniin kotipaikkakuntani sisäradalla, vaikkei juuri siitä minun lajiani tulisikaan.

Jalka/varsijousen omistan minäkin, mutta sillä ei ole ammuttu ikuisuuksiin, koska kaikki vasamat ovat joko hävinneet tai katkenneet ja uudet pitäisi teettää kärkiä myöten jollakulla asian osaavalla ihmisellä. Jouseni on nimittäin kauan kauan sitten Fantasiapidoissa tuotteitaan esittelemässä ja myymässä olleelta sepältä silloin tilattu, ja vasamatkin olivat hänen itse juuri sitä jousta varten tekemiään. Ehkä vielä joskus saan aikaiseksi uusien ammusten hankinnan. Voisin ehkä jopa asian nyt juolahdettua mieleen aloittaa kysymällä Ropeconin aikaan Messukeskuksen pihalla aina pajaansa pitävältä sepältä hinta-arviota vaikkapa kymmenelle teräskärkiselle vasamalle.

Aaro Söderlund väittää Vanha Venäjä podcastissa, että (a) liima on vanhimpia ugrilaisia sanoja; (b) Koreasta Suomeen taiga-vyöhykkeellä (mikä ei edes tuolloin olisi ollut taigaa) olisi kivikautena käytetty komposiittijpusta. Osaako kukaan hoppeleista sanoa et pitääkö nämä paikkansa. Ja kolmantena kysyn, (c) minkälainen on siperialainen kivikauden komposiittijousi. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin ainakin siinä on puuta, sarvea sekä jänteitä. Mutta miten luuliima voi pitää tällaista pakettia kasassa, miten jousi rakentuu?

^ Ulkomuistini mukaan johonkin on kirjoitettu, että suomalais-ugrilaisella metsäalueella käytettiin vanhastaan useammasta eri lajin puusta tehtyä komposiittijousta. Arojen komposiittijousi, jossa käytettiin myös sarvea, oli erilainen, ja sen valmistusmenetelmä edellytti jousen tekoa tiettyyn vuodenaikaan, jotta liimaus toimisi (ilmankosteus ja lämpötila tärkeitä kuivamisprosessissa). En ole kuitenkaan erikseen paneutunut näihin kysymyksiin ja voikin olla, että olen käsittänyt jotain väärin. Osaisikohan @Satekai auttaa?

En ole myymässä jalkajoustani. Sitäpaitsi muistelenko väärin jos sanon, että tukki pitäisi tehdä omalle pituudelle?

Liiman löysin muodossa
- djêma josta muuttui suomeksi muotoon tymä: Jaakko Häkkinen Kantauralia ulkomaan eläville - Kënta-käxli ulka-mëxin elapaj üling sivut 19 ja 21
- *äđ́V-mV (*äđ́mV) (ei, minulla ei ole hajuakaan miten tämä pitää lausua) hanteilla ejǝm (V), ȧjǝm (DN), ajǝm (Kaz.), manseilla iĺǝ.m (TJ), iĺǝm (KU P), ēĺǝm (So.), unkarissa enyv (dial. enyű, enyü) Sergey Starostin Uralic etymology (.pdf sivulla 533 numero 1748, valitettavasti en löytänyt enää .pdf netistä)
- *rEŋkV (tästäkään lausumisesta ei havaintoa, mutta tarkoittaa liimautumista ja tarttumista) hanteilla röŋkǝmt- (Vj.), röŋki ja unkarissa ragad- Sergey Starostin Uralic etymology (.pdf sivulla 553 numero 1860)
- δ̕imä (δ̕ümä) uralonet

Wiktionary kertoo että sana liima olisi lainattu protogermaanisesta sanasta *līmaz ja korvannut vanhemman sanan tymä.

Liimoja taas maailmalla riittää; jänisliimaa, kalaliimoja (esim kalojen nahoista, silmistä, mädistä tai uimarakoista tehtyä), tököttiä (tuohista uutettua ja hartsattua, voin kertoa että prosessi haisee..), jänneliimaa, maitoliimaa, pihkaliimaa (pihkaa ja hiiltä lämmitetään), mehiläisvahaa, jne. Tässä jonkinlaista tutkimusta eläinperäisten liimojen eroista. Tässä taas testidataa (amerikkalaisista) kaupallisista liimoista puulle ja videot joissa kerrotaan testistä. Testissä psi tarkoittaa naulaa neliötuumaa kohti eli paineen kestoa. Isompi lukema on siis parempi kestävyys, mutta jousi tarvitsee myös joustavuutta, jota tässä ei mitata.

Yhdistelmäjousista löysin hiukan kurssimateriaaleista kymmenen vuoden takaa. Suomalais-ugrilaisessa jousessa (tai oikeammin pohjois-euraasialainen monipuujousi) on kaari tehty kahdesta laminoidusta puusuikaleesta esim lyly-männystä ja koivusta ja taipumattomat vastakäyrät päät tuomesta. Jousen ympärille kiedottiin tuohinauhaa joka suojasi kosteudelta ja piti liimatut osat yhdessä tai tuohta oli vain selässä. Myöhemmin ruvettiin selkää vahvistamaan jänteillä ja vielä myöhemmin vatsapuoli tehtiin sarvesta. Näiden (esi-)historiallisista ajoituksista minulla ei valitettavasti ole tietoa.

Käsittääkseni tuo sarven lisäys on eteläisempää perinnettä, mutta jouset tai niiden historia ei ole minulle kovin tuttuja. Tässä linkkiä työvaiheista sarvelliseen jouseen, mutta sitä ei kannata ottaa täysin ohjenuoraksi, koska kuten loppuun lukiessa huomaa, niin tilleröinti on yksi haastavista kohdista joissa jousi voi hajota... Tuossa useampaa jousta tulossa kerralla ja juttua ilmankosteuksien ja lämpötilojen vaikutuksesta ja jänteistä. Jänteitä saa esim hirvieläinten selästä ja jaloista. Jalkajänteet tietty lyhyempiä, mutta kuten tuolla mainittiin niin saa tasaisempaa lopputulosta. Ja jos ne menee siniseksi niin ovat mädäntymässä ja ei kannata käyttää. Olen itse putsannut valkohäntäkauriin jalkoja joskus saadakseni luita ja jänteitä, siinäkin on oma hommansa... prosessista hiukan lisää täällä (SISÄLTÖVAROITUS: kuvia työvaiheista).

Ilmankosteudesta miulla on kokemusta raakanahkarummun kanssa. Se ei soi jos on liian kosteaa, jos olisi ihan liian kuivaa niin nahka voi haljeta. Kosteaa rumpua voi kuivatella nuotion äärellä ennen soittamaan ryhtymistä. Ilmankosteuden muutokset kuulee myös keskiaikalyhdystä, kun raakanahka kiristyy puutappien ympärille ilman kuivuessa. Ilmankosteus vaikuttaa myös puun ja liiman kuivumiseen ja käyttöominaisuuksiin. Jostain muistelen lukeneeni että erilaisiin ilmastoihin pitäisi valikoida erilaisia puulajejakin jousimateriaaliksi, mutta en nyt muista lähdettä siihen.

Uralilaisista yhdistelmäjousista
- Yleisesti keskusteluja erilaisista jousista primitiivijousi-sivustolla
- slaavinkielinen kirja, josta voi katsoa ainakin kuvia, mutta josta keskustelua mm täällä ja mainitaan muitakin lähteitä
- Marcus Lepolan blogissa
- Marcus Lepola Arctic bowery - the use of compression wood in bows in the subarctic and arctic regions of Eurasia and America
- Ragnar Insulander the Two-Wood Bow
- Miloserdov "Southern" and "Northern" bows in the “Hunting weapons” collection of The State Darwin Museum

Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa uutta tähtäinjoustani. Säädöt onnistuivat opastetusti ja ammuin myös kymppejä. Harjoitus jäi tunnin verran vajaaksi, sillä minulla oli kiire kotiin koulutusreissua varten pakkaamaan. Muut viisi sitkeää sissiä jäivät ampumaan sateeseen.

Jousella on kokonaispituutta 70 tuumaa, mutta keskiö on vain normi 25-tuumainen. Täten se mahtuu hyvin jousireppuihin. Pakettiin kuuluvan repun väriksi valitsin oranssin, sillä paikallinen ampumarata sijaitsee soratien toisessa päässä ja haluan tulla huomatuksi sinne pyöräillessäni. Toistaiseksi on näppärämpää käyttää isomman kaupungin ulkorataa, jonka lähelle pääsee julkisilla. Oman kaupungin ampumaseuralla olisi jousivuoroja viikonloppuisin sisäampumaradalla, mutta seuraan liittyäkseen pitää saada kaksi suosittelijaa ja pulittaa jäsenmaksun lisäksi 200 euron liittymismaksu. Ei ole huba halpaa, ei. 690 euroa olen kärsinyt jousikaupoissa ja lisäksi on mennyt kurssimaksuja. Kaiken kaikkiaan tunnen saaneeni rahalleni vastetta verrattuna esimerkiksi uuden tietokoneen ostamiseen.

Eilen saavutin uuden virstanpylvään pyöräilemällä ensimmäistä kertaa paikalliselle sisäampumaradalle jousireppu selässäni. Luulin saavani ampua yksikseni kaikessa rauhassa, mutta paikalla olikin puoli tusinaa pääosin lahtelaisia ilmakivääriampujia. He olivat matkanneet 35 kilometriä päästäkseen ampumaan siluetteja. Lattialla seisoi metallihäkkyrä, jonka vasemmalta sivulta oikealle jolkotteli pieni hirvenkuva. Paitsi osumatarkkuutta, vaadittiin ilmakivääriampujalta nyt myös hyvin tarkkaa ajoitusta. Kokosin jouseni ja aloin ampua tauluun viidestä metristä ilma-aseampujien takana. Aseeni herätti heissä mielenkiintoa ja yksi kiinnitti huomionsa erityisesti tähtäimeen ja sen käyttöön. Kun muut olivat poistuneet, pääsin ampumaan 18 metristä tauluun. Pakitin vajaan metrin, sillä oikealla etäisyydellä jouseni osui pitkään pöytään kun laskin sen alas ampuma-asennosta. Tiedättehän sen elegantin keikahduksen kun olympiajousella ampuva on juuri päästänyt nuolen matkaan. Minun suoritukseni on vielä kaukana eleganssista.

Nyt minulla on mahdollisuus harjoitella kolme kertaa viikossa, mitä pidetään välttämättömänä kehittymiselle. Kahdella kerralla pysyttelisin saavuttamallani tasolla. Kun keliolosuhteet muuttuivat liian haastaviksi ulkoradalla, siirtyivät jousiampujat sisätiloihin. Seura on perinteisesti ampunut eri koulujen liikuntasaleissa, mutta nyt valikoitui koulu, joka sijaitsi aivan liian huonojen bussiyhteyksien päässä minulle ja monelle muullekin ampujalle. Protestoinnin päätteeksi siirryttiin yksityispuolelle ja uusi harjoittelupaikka sijaitsee parin kilometrin päässä Lahden keskustasta liikuntakeskuksessa. Entisissä teollisuustiloissa oli ensin MegaZone ja nyt siellä lähinnä säbäillään. Me ammumme tilassa, johon on aidattu salibandykenttä ja muut käyttäjät ovat mölkkyilijöitä. Itse asiassa tämän viikonlopun jousivuorot on peruttu mölkkykisojen takia. Muuten olisimme taas koonneet pari-kolme isoa taustaa kentän toiseen päähän ja ampuneet toisesta päästä. Taustat ovat paksuja solumuovikerroksista koottuja puolitoista metriä sivu kokoisia neliöitä, jotka saa pystyyn kokoontaitettavilla puukehikoilla. Taustaan saa kiinni kaksi paperitaulua vierekkäin. Kuusi tyyppiä mahtuu hyvin ampumaan rinnakkain kolmeen taustaan. Seuran yleiset vuorot järjestetään viikolla parina iltana ja viikonloppuisin keskellä päivää, mutten vielä ole osallistunut yhteenkään. Me viime kesän kurssilaiset maksamme omasta vuorostamme, joka järjestetään hallilla sunnuntaisin kaksi tuntia yleisen vuoron jälkeen. Siinä välissä on mölkkyilijöitä. Vuoro kestää kaksi tuntia, mutta minulta menee nelisen tuntia bussimatkoihin odottamisineen. Sikälikin on kiva pyöräillä vajaassa vartissa paikalliselle salille, jossa tosin ei ole valmennusta odotettavissa.

Nyt minulla on kolme omaan vetopituuteeni (29,5') lyhennettyä nuolta ja pystyn käyttämään klikkeriä ampuessani. Se on hiilikuituinen liuska, jonka alta nuoli menee. Kun veto on täysi, nuolenkärki päästää liuskan osumaan keskiöön klik-äänellä ja ampuja lähettää nuolen matkaan aina samalla voimalla. Klikkerin käyttö vaatii totuttelua. Viimeksi hallilla ammuin kerran koko taustan ohitse ja sitä ei sentään ollut kesällä tapahtunut kertaakaan. Nuoli ei rikkoutunut, sillä se osui taustojen taakse lappeelleen pinottuihin taustoihin. Täytyy ikään kuin opetella uudelleen ampumaan. Tässä lajissa, kuten niin monessa muussakin ihmisen toiminnassa, on ainoa pysyvä tekijä muutos.

Seuraavaksi opettelen itse lyhentämään nuoleni. Tarvitsen siihen kynttilän, kuumaliimaa, puukon, pihdit, rautasahan ja viilan. Katselin sivusta miten valmentaja lyhennyksen suoritti, mutta taidan katsoa vielä pari tuubivideota ennen kuin yritän itse. En ole niitä kaikkein näppärimpiä ja saatan tuhota kalliin nuolen. Siksi myös pyysin muilta seuralaisilta käyttökelvottomia nuolia harjoittelukappaleiksi.