KTK 2022-23 #12: 3.II. Cirion ja Eorl

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti

Tämäkin luku sisältää useita keskeneräisiä kirjoituksia, jotka liittyvät suurimmaksi osaksi Cirioniin ja Eorliin ja Gondorin ja Rohanin ystävyyteen, kuten luvun koko otsikossa muistetaan mainita. Aihepiiri on toki jännittävä: Gondorin ja Rohanin söpösti iki-uskollinen liitto on tärkeä tekijä Keski-Maan kolmannen ajan loppupuolen historiassa. Tiedä sitten, minkä kansojen ystävyyteen meidän maailmassamme sitä voisi verrata. Voiko mihinkään? Ei tuollaista molemminpuolista uskollisuutta hevin löydy. Toisaalta ystävyydellä oli historiallinen pohjansa pohjalaisten ja gondorilaisten kanssakäymisissä ja Rohanin kuningaskunnan taru ehti kestää vaatimattomasti vain noin 510 vuotta ennen kolmannen ajan loppua. No joo, ketkä meidän maailmassamme olisivat säilyneet ystävinä ja liittolaisina vuodesta 1512 lähtien? Tai vastaavan ajanjakson joskus menneisyydessä? Siinäpä perspektiiviä. Vuodet korjattu; kiitos Telimektarille. Luonnollisesti: 3021 - 2510 = 511

Mitä tulee luvun kokoonpanoon, tässä vielä sen sisäinen sisällysluettelo:

1. Pohjalaiset ja vaunumiehet (s. 331)
2. Eorlin ratsastus (s. 339)
3. Cirion ja Eorl (s. 343)
4. Isildurin perinnäistapa (s. 353)
Viitteet (s. 355)​

Mainittakoon vielä, että useimpien kirjan kertomusten tapaan nämä ovat peräisin Tolkienin viimeisiltä vuosilta. Tolkienia oli tuolloin alkanut kiinnostaa "eritysesti Gondorin ja Rohanin varhaishistoria" ja (Christopherin mukaan) hän oli laajentamassa TSH:n liitteessä A esitettyä selostusta, mutta taas kerran kävi niin, että "materiaali on sepittämisen alkuasteella, sekava, täynnä vaihtoehtoja ja hupenee paikoitellen hätäisiksi luonnostelmiksi, joista kaikista ei edes saa selvää". Näin siis Christopher esipuheessa (s. 24). Koska meidän luettavissamme oleva teksti ei ole vain pelkkiä hätäisiä luonnostelmia, joista ei saa selvää, lienee oletettava, että Christopher on jälleen kerran toimittanut sitä voimakkaasti.

1. Pohjalaiset ja vaunumehet

Johdannossa sanotaan, että kertomus on koottu rohanilaisista ja gondorilaisista lauluista ja taruista, koska tärkein lähde "Cirionin ja Eorlin kronikka" alkaa vasta Cirionin ja Eorlin tapaamisesta Celebrantin kentällä. Siihen ei saada kuitenkaan selvyyttä, onko tämän koosteen tekijänä pidettävä kolmannen ajan kirjuria prof. Tolkienia vai jotakuta kuvitteellista neljännen tms. ajan keskimaalaista oppinutta. Veikkaan edellistä (kuten myös TSH:n liitteiden johdannossa annetaan ymmärtää).

Joka tapauksessa pohjalaisista ennen Rohania annetaan tässä tiivis mutta kuitenkin informatiivinen kuvaus. Aina sivulle 337 saakka teksti vaikuttaa hyvin koherentilta, mutta juuri kun päästään Ondoherin kohtalonhetkiin, "teksti katkeaa kesken kaiken ja sen jatkoa koskevat muistiinpanot ja merkinnät ovat enimmäkseen lukukelvottomia". Harmin paikka, mutta Christopher kuitenkin täydentää muista lähteistä: ensin referoimalla muistiinpanoja (s. 337-338) ja sitten lainaamalla TSH:n liitteestä A kappaleen (TSH, s. 1082), joka kertoo Ondoherin kaatumisesta (s. 338). Lopuksi referoidaan vielä Vuosien kirjaa (TSH, liite B), joten eivätköhän tässä tulleet asiat selviksi. Mitä olisi voinut mennä toisin? Jälleen kerran keskeneräisyys riivaa lukijaa. Välillä tekisi mieli saada mieluummin eteensä ne alkuperäiset käsikirjoitukset, joista voisi sitten tavata mitä tavattavissa on eikä luottaa pelkästään Christopherin näkemykseen lukukelpoisesta tekstistä.

2. Eorlin ratsastus

Tämä on ilmeisesti toisesta käsikirjoituksesta. Olemme hypänneet vuodesta 1944 vuoteen 2509 eli noin 65 vuoden kuluttua edellisistä tapahtumista soditaan taas ja nyt pääsevät pohjoisen ratsumiehet näyttämään tappelemisen mallia ja saavat siitä palkakseen kokonaisen kuningaskunnan. Viholliset ovat taas lähes eläimellisen raakoja raakalaisia, mikä välillä kismittää. Sitä mustavalkoisuuden määrää siis toisinaan huokailen. Mutta onhan tarinassa jännittäviä käänteitä, sankarillinen Borondir, Galadrielin puuttuminen peliin ja niin pois päin.

Tämäkin teksti katkeaa kiusallisesti jännittävässä kohdassa, taistelu on juuri alkamassa ja éothéod karauttavat kohti kunniaa ja sankaruutta. Meidän on tyytyminen Tolkienin huomautukseen, että "jatkossa oli oleva kuvaus Celebrantin kentän taistelusta" (s. 343). Koska sitä ei kirjoitettu (ehkä Tolkien ei oikeasti ollut niin innoissaan sotaretken kliimaksista, vaan mieluummin kehitteli jännitystä, tai sitten hänestä se oli vaikea toteuttaa kunnolla) saamme lukea Christopherin korvaukseksi liittämiä pätkiä TSH:sta (TSH liite AII, s. 1099) jossa kuvaillaan hyvin lyhyesti taisteluun johtaneita tapahtumia ja itse taistelua (s. 343), ja mainitaan TSH:n liitteestä A I 4 (s. 1087) löytyvä lyhyempi selostus, jota ei kuitenkaan ole mukana tekstissä. Ei se nyt niin kauhean lyhyt ole, vaan tällainen:

"Nähdessään myrskyn lähestyvän lähetti Cirion pyytämään apua pohjoisesta, mutta liian myöhään; sillä tuona vuonna (2510) balchoth jotka olivat rakentaneet suuria laivoja ja lauttoja Anduinin itärannalla, tunkeutuivat Virran yli ja pyyhkäisivät puolustajat tieltään. Etelästä apuun marssinut armeija pysäytettiin ja ajettiin pohjoiseen Liminvuon toiselle puolen, ja sieltä sen kimppuun hyökkäsi yllättäen lauma Vuorilta tulleita örkkejä jotka ajoivat armeijan takaisin Anduinille. Silloin saapui pohjoisesta apu toivottomille ja rohirrimin torvet kuultiin ensi kerran Gondorissa. Eorl Nuori saapui ratsastajineen ja pyyhkäisi tieltään vihollisen ja ajoi balchothia takaa aina kuolemaan saakka Calenardhonin niittyjen halki. Cirion antoi tuon maan Eorlille asuttavaksi ja Eorl vannoi Cirionille valan, Eorlin valan, ystävyydestä hädän hetkellä ja milloin Gondorin ruhtinaat kutsuisivat."​

Christopher harmittelee, että "kummastakaan esityksestä ei saa täysin tarkkaa sekoa taistelun kulusta" (s. 353), mutta tähän meidän on tyytyminen, ellemme halua spekuloida.

3. Cirion ja Eorl

Ennnen varsinaista asiaa Tolkien on kirjoittanut selostuksen Halifirienistä (s. 343-345). Tässä on jotakin outoa viehätystä, kun saa siis lukea tarkkaa ja yksityiskohtaista historiallis-maantieteellistä kuvausta, ei mitään tarinankerrontaa. Antaa jotenkin uuden dimension tuntua ja on toki ensyklopedisesti asennoituneelle lukijalle nannaa.

Varsinainen "Cirion ja Eorl" lienee sitten viimein se tarina, joka perustuu Cirionin ja Eorlin kronikkaan (näin arvelee Christopherkin viitteessä 1, s. 355). Sangen ylvästä puhetta, ja jos haluaa perehtyä yksityiskohtiin, kannattaa lukea runsassisältöiset viitteet, joista osa on isä-Tolkienin omia huomautuksia. Tässä kappaleessa (ja viitteissä) on myös merkittävä quenyan kielimuistomerkki, Cirionin vala (s. 350, 362 [viite 43]) ja tietoja gondorilaisten kirjoitustavoista. Myös nimen Rohan syntyhistoria, merkitys ja kehitys kansan suussa tulee viimeistä pilkkua myöten selväksi (s. 364, vite 49).

4. Isildurin perinnäistapa

Tässä on niitä harvinaisia yksittäisten tapahtumien välähdyksiä kolmannen ajan alkutaipaleelta. Historian suuret linjat saavat ikään kuin väistyä erityiskysymykseen paneutuvan esseetyylin tieltä.

* * *

P.S. Tämänkin luvun otsikosta voi mainita ohimennen, että vuoden 1986 laitoksessa sanat "sekä Gondorin ja Rohanin ystävyys" ovat selkeästi alaotsikko; luvun alussa (s. 393) pienemmällä fontilla ja kursiivilla, sisällysluettelosta (s. 25) ne puuttuvat kokonaan:

II Cirion ja Eorl
sekä Gondorin ja Rohanin ystävyys

Uudessa laitoksessa puolestaan koko rimpsu on samankokoisella fontilla (s. 331) kuten myös alkuteoksessa eli ei mitään alaotsikkoa:

CIRION AND EORL
AND THE FRIENDSHIP
OF GONDOR AND ROHAN

CIRION JA EORL
SEKÄ GONDORIN JA
ROHANIN YSTÄVYYS​

Sisällysluettelossa (s. 6) teksti on jaettu kahdelle riville näin:

CIRION JA EORL SEKÄ GONDORIN JA ROHANIN
YSTÄVYYS


mikä osoittaa että tämä on yhtenäinen teksti
 
Last edited:
Rohanin kuningaskunnan taru ehti kestää vaatimattomasti vain 610 vuotta ennen kolmannen ajan loppua. No joo, ketkä meidän maailmassamme olisivat säilyneet ystävinä ja liittolaisina vuodesta 1413 lähtien?

Luonnollisestikin vain 510 vuotta, mutta edes vuodesta 1513 nykyhetkeen olisi pitkä aika. Joitakin varsin pitkiä liittolaisuuksia on meidän maailmassamme ollut sellaisten maiden kesken, joilla ei ole yhteistä rajaa vaan välissä yhteinen vihollinen. Esimerkiksi Skotlannin ja Ranskan Auld Alliance (Englantia vastaan) kesti noin vuodesta 1295 vuoteen 1560.
Englanti (myöhemmin Britannia) taas on ollut Portugalin jonkinasteinen liittolainen jo 1660-luvulta alkaen. Ainakaan nämä kaksi maata eivät tuolloin alkaneena aikana ole käyneet sotia keskenään, mutta ovat usein (vaikkei kaikissa sodissa) auttaneet toisiaan, varsinkin Espanjaa ja Ranskaa vastaan.

Gondorin ja Rohanin suhde on lähtökohtaisesti haastellisempi, koska kyse olisi heikkenevän vanhan imperiumin alueelle "liittolaisena" asettuneesta barbaarikansasta. Tosimaailmassa tällaisissa tilanteissa on voinut käydä niin, että uudelleen vahvistuessaan vanha suurvalta on alkanut kaivata entistä maakuntaansa takaisin. Tai jos vanha suurvalta on jatkanut heikentymistään, niin sen nuorekas barbaarivasalli on alkanut havitella itselleen vielä lisää alueita tai johtavaa asemaa.

Pitkästä, suhteellisen harmonisesta (muodolliseen vasalliuteen perustuvasta) suhteesta tämäntapaisten maiden välillä tulee lähinnä mieleen Kiinan ja Korean suhde 1300-luvun lopulta 1800-luvulle. Minun pitäisi tosin lukea kyseisestä aihepiiristä lisää.
 
Pitkästä, suhteellisen harmonisesta (muodolliseen vasalliuteen perustuvasta) suhteesta tämäntapaisten maiden välillä tulee lähinnä mieleen Kiinan ja Korean suhde 1300-luvun lopulta 1800-luvulle. Minun pitäisi tosin lukea kyseisestä aihepiiristä lisää.

Vaikkei nyt Gondorin ja Rohanin liittoa varmasti kovin suoraan vastaa, eikä kyse ehkä ole ihan tämäntapaisista maista, niin mieleeni tulisi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan (sekä edeltäjien, jos tämän ei lasketa alkaneen vielä Kaarle Suuresta) liitto muodollisesti ainakin jossain määrin itsenäisen kirkkovaltion kanssa. Keisarikunta muistaakseni tarjosi (ainakin suuren osan aikaa) itsenäisen toimijuuden sekä oli itse sen turvaajana. Toisaalta sitten keisarikunta, varsinkin alussa, taisi saada Paavin suorittamasta kruunauksesta merkittävän osan "oikeutuksestaan" olla jatkumoa Rooman keisareille. Jonkunlaista hegemoniaahan taisi loppujen lopuksi kestää reilut 1000 vuotta, Kaarle Suuresta (Kruunaus keisariksi v. 800 tjsp) johonkin 1800-luvulle tms, joskin loppupuolen historiaan en ole varsinaisesti perehtynyt ollenkaan, niin en kunnolla kuitenkaan osaa sanoa minkälaista liittolaisuutta/ kirkkovaltion itsenäisyyttä tälle aikavälille sitten varsinaisesti on kokonaisuudessaan sisältynyt ja kuinka pitkältä aikaa.

Yksi mikä myös äkkiseltään mieleen voisi tulla näistä mainituista kuvailuista, niin (suuremman) Israelin pohjoisen kuningaskunnan ja (pienemmän) Juudean viha-liittolaisuus suhde n.3000-2500 vuotta sitten. Kertomusten mukaan taitaisi 500 vuoden tuntumaan päästä tämäkin yhteiselo. Kyseisen liiton tapahtumien tarkkaan historiallisuuteen en ole perehtynyt lainkaan, mutta sanottaneen joka tapauksessa, että vähintäänkin varsin yleisessä tiedossa ollut joihinkin tosiseikkoihin perustuva kertomus.
 
Last edited:
Paitsi jos analogiaa haluaa keskiajan historiaan niin eikös Arnor ollut vähän niin kuin Länsi-Rooma (jonka luoteiseen nurkkaan hobitit muuttivat kuin anglit ja saksit sekä juutit kun roomalaiset vetäytyivät) ja Gondor oli vähän niin kuin Itä-Rooma, koska kuitenkin pysyi pystyssä vaikkakin heikentyneenä ja jonkinlaisena antiikkisena reliikkinä läpi keskiajan. Mutta Itä-Rooma lopulta kukistuikin, koska (a) arnorilaiset samoojat olivatkin länsieurooppalaisia ritatreita, jotka päättivät itse pölliä Konstantinopolin sen sijaan, että olisivat puolustaa sitä idän barbaareilta; (b) hädän hetkellä mitään rohanilaisia vastaavaa kansaa ei ollut olemassa (vaikka niin hunnit kuin viikingit työskentelivät palkkasotureina Itä-Roomassa sen ollessa voimissaan).
 
Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan (sekä edeltäjien, jos tämän ei lasketa alkaneen vielä Kaarle Suuresta) liitto muodollisesti ainakin jossain määrin itsenäisen kirkkovaltion kanssa

Tässä ja joissain muissa tapauksissa periaatteessa pitkään jatkunut erityissuhde kriisiytyi kuitenkin melko usein jopa aseellisten yhteenottojen tasolle. Rohanin ja Gondorin suhteessa tällaisia välivaiheita ei ainakaan kolmannella ajalla nähty. Niinkuin pari sivua aikaisemmin kruunattu kuningas Elessar muistutti tämän liiton [velvoittavasta] historiasta Éomerille:
never has any league of peoples been more blessed, so that neither has ever failed the other, nor shall fail.

Paavinistuimen ja läntisen Euroopan valtakuntien suhdehan oli sikäli erikoinen, että 900-luvulta 1300-luvulle paavit väittivät (aina sopivan tilaisuuden tullen) olevansa lännen hallitsijoiden lääninherroja niinsanotun Konstantinuksen lahjoituskirjan perusteella. Voimakkaammat maalliset hallitsijat eivät yleensä tästä paljoa perustaneet, mutta eri kuningaskuntien sisäpoliittisten kriisien aikana paavien painostusmahdollisuudet kasvoivat. 1500-luvun alun Italian sodissa paavit saattoivat ikäänkuin alueellisina ruhtinaina taistella erilaisten vaihtuvien koalitioiden jäseninä vuoronperään Saksan keisarikuntaa tai muita Länsi-Euroopan voimakkaita kuningaskuntia vastaan, ylläpitäessään samalla hengellistä johtajuutta sanottujen valtakuntien yli. Vähemmästäkin olisi saattanut syntyä kirkollisia reformaatiovaatimuksia.
 
Itse pidän tässä luvussa eniten Halifirienin kuvauksesta sekä Cirionin ja Eorlin valakertomuksesta: niisä on jotenkin mystisen ylevä tunnelma.

Jos Tolkienille voisi esittää toiveita, itse olisin halunnut puuttuvien taistelukuvausten sijaan kuulla enemmän pohjalaisista: heistä kerrotaan niin vähän ennen Rohaniin tuloa, että minun on ollut vaikea kuvitella, millaista elämä esim. Sumuvuorten ja Vihermetsän välissä oikein oli. Ovatko Hobitissa kotkien ja Beornin mainitsemat ihmisasukkaat suurine marjakuusijousineen niiden pohjalaisten jälkeläisiä, jotka eivät muuttaneet etelään? Entä Laakson asukkaat metsän toisella puolella?
 
Ylös