...ja kun huono idea on kerran saatu, tässä Kuninkaan paluun kuudennen kirjan 7. luvusta sensuroitu pätkä:
Briin rauhaa ei rikkonut mikään häiriö päivällä eikä häly yöllä sinä aikana kun matkalaiset viipyivät siellä. Mutta aamulla Pippin heräsi varhain tuntien päässään ankaraa jomotusta ja vatsassa pakottavaa tarvetta pistäytyä Pomppivan ponin pihanperällä. Hän löysi kynttilän mutta ei tulentekovälineitä ja Nob, se kuhnuri, oli antanut valkean sammua salin tulisijassa.
"Jo on riesa ja rasitus," hän jupisi taivalta majatalon pimeän pihan poikki tehdessään, eikä suinkaan ensimmäistä kertaa tällä matkalla. Mutta hänen yllätyksekseen hänen päämääränään olevasta kuudenistuttavasta kopista kajasti hento valo, ja avatessaan oven hän näki Gandalfin istuvan siellä valkean kaavun helmat pyökkilankuista taitavin käsin rakennetulle penkille laskostettuna. Häntä oudoksutti nähdä tuo vanha velho näissä olosuhteissa, erämaassahan hän oli noudattanut haltioiden tapaa toimittaa asiansa yksityisesti puuta halaten.
"Hyvää huomenta, Pippin poikaseni," velho hyrisi tyytyväisenä hobitin laskiessa housunsa ja istahtaessa viereiselle reiälle oloaan helpottamaan. "Epäilenpä, että näitä elämän pieniä iloja tulen kaipaamaan Kuolemattomilla mailla; siksipä en sinne kiirehdikään. Pitkät illat ystävien seurassa tarinoiden, olutta siemaillen ja piipullisia poltellen, muuta ei tarvita onnellisuuteen."
"Jos siellä ei tarvitse tuntea seuraavan aamun tuskia, niin tämä hobitti on valmis lähtemään vaikka heti," Pippin mutisi. "Kelpo Voivalvatti puhui totta, hänen oluensa on verratonta, mutta verraton on myös jyske päässäni."
"Ei mikään ihme, siemailithan sinä sitä kolpakkotolkulla," Gandalf naurahti. "Mutta älä huoli, se on myös verratonta lääkettä aamulla nautittuna - kohtuullisesti!"
"Pitääpä kokeilla," Pippin sanoi piristyen jo pelkästä ajatuksesta. "Ja täytyy sanoa myös, että tämä heidän pyyhkeensä on jopa miellyttävämpää kuin Hobittilan sanomien sunnuntaipainos kotipuolessa."
Tämän kuullessaan Gandalf kohotti tuuheaa kulmakarvaansa. Briiläisethän noudattivat edelleen muinaisten pohjoisten kuningaskuntien tapaa ja käyttivät puhtaudenpitoon vesiämpärissä säilytettävää harjaa. Äkkiä hänen muotonsa tummui ja valkoiset hampaansa kirskahtivat parran takana hänen nähdessään, mitä Pippin parhaillaan teki Lothlórienin Valtiattaren omin käsin kutoman ja ompeleman hohtavanvalkoisen kaavun helmalla.
"Tukintolvana! Työnnä pääsi ensi kerralla reikään, se on sille oikea paikka!" velho pauhasi silmät kopin hämärässä leimuten. "Minun olisi pitänyt lähettää sinut serkkuni Radagastin vaivoiksi, hänen kaavussaan tuo ei erottuisi sen enempää värin kuin hajunkaan puolesta!"
Muutakin sanottavaa hänellä olisi ollut, mutta sitä nuori hobitti ei jäänyt kuuntelemaan.