Minut ollaan näillä näkymin potkaisemassa pois musiikkiteatterikoulutuksesta Juvenaliassa. Tämä siksi, että opiskelen yhtä musiikkiteatterin osa-aluetta, eli sitä musiikkia, niin korkealla tasolla, etten kuulemma uuden opsin (tai muun kummajaisen) mukaan saa osallistua taiteen perusopetukseen.
Olen ollut asiasta jokseenkin surullinen, koska paikka on täynnä ihania ihmisiä, olen ollut epämukavuusalueella siinä missä muutkin, ja eniten tulevana pedagogina harmittaa, etteivät opettajat näe ihmistä papereiden takana.
Mutta tänään otin itseäni niskasta kiinni ja tein hieman laskelmia. Juvenaliassa vuosi opiskelua maksaa n. 700€, ja 1200€ silloin kun tulee ns. Avoimen linjan kautta. Jos minut siis potkaistaan pois, pitäisi löytää yksi tai useampi koulutus, jotka mieluiten ovat 700€ paikkeilla, mutta ehdottomasti alle 1200€. Musiikinopiskelijana kun tuo 700€ tekee jo tiukkaa.
Mutta löysin kuin löysinkin paikkoja, joissa musateatteria voi opiskella. Ei ole maailmanloppu. Tulee uusia ihmisiä, eikä vaan näe sitten niitä vanhoja mukavia kamuja. Mutta pystyn jatkamaan valitsemallani tiellä, eikä minun tarvitse työskennellä itseäni uuvuksiin.
Toinen ilonaihe on uupumus, tai oikeastaan uupuneesta tilasta palautuminen. Viime maanantaina viimeisen työpäivän jälkeen jotkin padot aukesivat, ja stressitärisin pari tuntia sohvalla. Olen jostain lukenut, että tällainen tärinä on ihan luonnollinen asia, joten annoin sen vaan tulla ja juttelin samalla kaverin kanssa.
Vaikka tärinä itsessään kieliikin siitä, että en tajunnut väsymykseni ja stressini määrää, ja siten omien rajojen hahmottaminen on edelleen kesken, on tämä jo edistystä. Viime vuosina olen sairastunut nuhakuumeeseen loman alussa, tai sitten työkykyni on joksikin viikonlopuksi romahtanut ja olen ollut vain surullinen nyytti nojatuolissa. Sitä ei enää tullut. Vihdoinkin taidan, takapakeista huolimatta, alkaa oppia.