Rikun raapustelut

Tajunnanvirtaa:

------------

Elämän perussäännnöt,
nuo viimeiset peruspilarit jalkojemme alla:

Ensin saadaan, mutta vain ottamalla.
Sitten menetetään, eikä sitä edes tajuta.
Ja kun viimein jokin pieni tiedonmurunen
löytää tiensä perille typeriin aivoihisi,
niin sitten on jo ihan liian myöhäistä.

Viillellään itseämme ja kirjoitetaan angstia.
"Pimeän keskiyön viimeiset veriset hetket kuunvalossa".
Ja kun se ei sitten autakaan, niin seotaan.
Surraan kevät.
Itketään kesä.
Rämmitään itsesäälissä syksy.
Ja tapetaan itsemme talvella.
 
Lisää tajunnanvirta-angstia:

-----------------

Jumalan päähänpistot

Tuntuuko sinultakin joskus siltä,
että Jumala listasi alussa kaikki olennot,
ja pisti sinut sulkeisiin,
kysymysmerkki perään?

Tarkoituksesi?

Vaeltaa maan päällä ja uskoa jokaiseen säälittävään illuusioon,
joka silmiesi eteen nostetaan kuin värikäs verho,
jottet näkisi että sen takana ystäväsi ovat kuolleet,
ja voi miten typerä paskanaama sinä voitkaan olla.


Ihminen

Ihminen - tuo melodramatiikan ja typeryyden kuningas!
Masennuksen kirvoittaja ja itsesäälin jumala!

Oi miksi syntyi maailmaan tuo,
ruma ja heikko otus, jota ei
armiainkaan olento edes tahdo pelastaa.

Tappakaa se ja syöttäkää sille lasimurskaa.

And see if I care.
 
Kirjoitin tähän ensin, että minä olen lukenut näitä joskus, mutten koskaan pitänyt tarpeeksi hyvinä. Sitten aloin lukea kunnolla uudelleen, enkä voi enää väittää näistä mitään huonoksi. Joo. Mutta ei sillä ole nyt väliä, minä pysähdyin tähän alunperin jonkin muun vuoksi.

Tuo My past -juttu ansaitsee hyvin hämmästyneen kulmakarvan kohotuksen. Rakenteellisesti aloitus ja lopetus ovat täydellisiä. Sisältö takertuu kiinni kyynelkanaviin. Minä en ole tainnut pitkään aikaan lukea mitään noin koskettavaa. Olisi hirveän hauska analysoida tuota pidemmälle, mutta sellainen tuhoaisi koko kertomuksen aiheuttaman mielentilan. Eikä tuo edes ole mikään "kritisoikaa tätä ja ottakaa omaksenne" -tarina. Tai sitten minä aliarvioin sinun kirjoituskykysi. Ja aiemmista mielipiteistäni huolimatta minä pidän sinua ihan kirotun hyvänä kirjoittajana jo nyt. Äh. Lue minun ajatukseni, minua ärsyttää kirjoittaa tyhjiä sanoja.

Maailma on täynnä piruparkoja.
 
Tajunnanvirta-angsti on helppoa ja toimivaa terapiaa:

Jos se joskus loppuisi

Leskenlehdet värikkäät kerran,
nyt maahan tallatut ja kuolleet.
Kuin ihmisen sydän joka kerran eli,
ja tänään katkeruudella täytetty.

Kuin kevät joka ei koskaan tullutkaan,
kuin hymy, jonka takana ei olekaan iloa,
kuin kesä, jolloin joka päivä satoi,
kuin onnellisuus, joka paiskattiin maahan.

Luota ystäviisi.
He puukottavat sinua varmasti selkään.
 
Laitan tämän kysymyksen erilliseen viestii, jotta kaikki näkisivät;

Onko vahvuuteni novelleissa vai runoissa? Eli kumpaan pitäisi keskittyä?

(Vaikkakin aina sanotaan, että taiteilijan pitäisi kirjoittaa itselleen. Mutta minä tahdon kehittää kirjoitustaitojani vielä pitkälle ennen kuin kirjoitan itselleni, ja olisi helpompaa saada rakentavaa palautetta jos kirjoittaa sellaisesta asiasta, jonka osaa.
 
Omasta mielestäni olet ehdottomasti vahvimmillasi novelleissa tai muissa hiukan pidemmissä teksteissä, ei sillä, että runosikaan huonoja olisivat.
 
(Typerää ajatusvirtaa)

Peili

Kerran tapasin miehen,
joka yritti huijata peiliä.
Ylös, alas, vasen, oikea,
notkahdus, liikahdus,
nopea, hidas,
ja aina peilikuva seurasi.

Hyppy, loikka,
virne, hymy,
irvistys, keskisormi,
eikä kertaakaan peili hairahtunut.

"Typerä mies!" huusin,
"Tuohan on kuin tappelisi
kaikkea maailman pimeyttä vastaan
yhdellä kynttilällä."

Ja peilikuvani vastasi minulle saman.
 
You must log in or register to reply here.
Ylös