Runoja avatareista

Aloitanpa joutessani tämänkin alusta. Eli siis: Pyrin rustaamaan runon jokaisen vapaaehtoisen avatarista. Eli siis avasta, siitä millaisen kuvan henkilöstä saa sen perusteella. Kuvausten todenperäisyydestä en sitten mene takuuseen... :mrgreen:
No? Vapaaehtoisia kaivattaisiin? :wink:

Mikäli tahdot omasta avastasi runon, niin pistä siitä yksityisviestiä Henanelle, joka laittaa runon tähän topikiin. Myös kiitokset yksityisviestinä. Tähän topikiin täst edes ainoastaan sellaisia viestejä, joissa kommentoidaan runoja, kuten muissakin topikeissa.
T: Nuotion valvoja -Aila.

Täältä pesee siis... Ei saa sitten suuttua *hih*

Thali
Neito pystypäinen, uljas
ja kaunis kasvoiltaan.
Ei otsansa liene paljas
kivi vihreä hohtelee vaan.
Hän ylväs kuin kuningatar
ja viisas on piirteiltään.
Kai lienee hän ruhtinatar,
aatelinen synnyltään.
Ei katseensa horju, se vakaa
on eessä myös ongelmien.
Tämä järkähtämättömys takaa
avun tullessa vaikeuksien.



Náryáviel
Kuuhut hohtaa taivaalla
hämärtyvässä illassa.
Kuin utu sitä peittelee
ja ruusunpunaan vangitsee.
Vuori varjonsa sinisen
kuun kulmille langettaa.
On toivo se sydämen tulisen
ja mieltään se rauhoittaa.

Se mieli on tulta ja tappuraa
vaan kuu senkin rauhoittumaan saa
se ikuista, hiljaista taikuuttaan
valaa lapsille ihmisten maan.
Pystyykö koskaan nukkumaan
kun mielessä aatokset liikkuu?
Kuuhut se hohtelee taivaallaan.
Mikään ei puutu sen kulkuun.

Aamu kun vihdoin kajastelee
ja päivänkoittoa lupaelee
pää väsynyt viimein käsiin taipuu
ja uneen syvään, hiljaiseen vaipuu.
Ja viimein myös tulinen rauhansa saa.
Kuu maillensa alkaa jo laskemaan.
Aamu on alkava uudestaan.
Nuku rauhassa, Kuunneito, nukkuos vaan.

Oho! Tulipa pitkä! No, jos siitä olis tehnyt vain 1 tai 2 säkeistöä, niin se olis jäänyt ihan kesken! Älä sit suutu... Pliis... :roll:


Enfirith
Kuun keiju pieni, hiljainen
yössä vaeltaa.
Hiusvirta lumenvalkoinen
päätään hunnuttaa.
Katseen ylös kohottaa
ja kuuta katselee.
Ei ääntä pääse huuliltaan.
Mitäpä ajattelee?

Ehkä hän toivoo kerran
lentoon nousevansa.
Vain pienen hetken verran
painotonna kulkevansa.
Mutta siipensä heikot ovat
jää siksi vain katselemaan.
Kyyneleet loputtomat
käy poskille virtaamaan.


No, tuo oli ainakin puhtaasti avasta. Toivottavasti suuttumattomuuslupauksesi pitää, koskapa tiedän henkilöitä, jotka voisivat tuollaisesta runosta vetää aika pahastikin herneen nenään.
Toisaalta tiedän myös tyyppejä, jotka ihastuisivat ikihyviksi...
Kumpaan joukkoon kuulutkaan? :wink:
Vai kuulutko kumpaakaan?

Sitä mitä pyydettiin

Hiiirveä lista ehti kertyä, kun ei muutamaan päivään koneelle päässyt... Paras alkaa ruuhkaa purkamaan :wink:
Ja minä yritän tehdä runot niistä henkilötiedoista, joita minulla on -> ts. itse antamianne tai mitä tiedän ennestään. Kun pyyntöjä on näinkin paljon, en ala keskusteluja selaamaan erikseen jokaisen kohdalla vain saadakseni runosta "henkilökohtaisemman". Eikä minulla ole aikomustakaan tehdä runoa siitä, ketä kuva esittää, eli jostakin erityisestä hahmosta, vaan siitä, miltä kuva näyttää - anteeksi kovasti, Tulikukka ja muut. Kiitos silti linkeistä, se selventää aina työtä kun saa tarkemman kuvan.


Gala
Hahmo kulkee, yksinäinen
kuvastuu taivasta vasten
on luonto kaikkineen hiljainen.
Ei kuulu naurua lasten.
Ei kaiu lintujen laulua
on vuoristo puuton, ja lunta
on vuorten aavoilla huipuilla.
Se on kuin harhoja, unta.

Hahmo kulkee, mies väsynyt
eteenpäin taivaltaa vielä.
Ei kukaan seurakseen liittynyt
ole kylmällä, karulla tiellä.
Vielä hän yksin taivaltaa.
Aika hiljaksiin mataa.
Hän katselee vuorien maisemaa.
Sen itsensä kanssa vain jakaa.


Hannelore
Pikkuinen keiju virnistää
ja hymyilee suloisesti.
Siipensä illassa välkähtää
tähtenä, valaisevasti.
Pimeän keskellä ehtii hän
vielä hetken seisoa hiljaa.
Pian näät eteenpäin kiirehtävän.
Soi naurunsa illassa kilpaa
kera yön sinilintujen viserryksen.
Hän niiden leikkeihin yhtyy
ja päästäen pienoisen helähdyksen
hän öiselle lennolleen ryhtyy.



Tulikukka
Nuori neito, hiuksensa
aniliininpunaa.
Katsoo tänne, kasvonsa
on kuin unhoittuvaa,
hauskaa kuvaa katsellen.
Hän meille virnistää,
ja poissa on jo, matkaten
minne ehtiikään.
Ei ehdi meille kertoa,
ei liioin jäädä malta.
Hän on tuli, tappura
juoksi poies alta...



Laurana
Kaunis on pieni keijukainen,
kevytjalkainen, harkitsevainen
suipot silmät ja korvat on
kasvojen muoto myös viitatkohon
vereensä, keijujen perimään.
Vaan jotakin outoa silti nään -
Ei liene tavallista tuo aivan
alla keijujen sinisen taivaan.
Tätäpä vielä odotinkin.
Siis, että tämänkin näkisin:
Rastamuoti on rantautunut,
keijujen metsään kantautunut!

Poikkeaa yleisestä linjastani aika lailla. Tai siis, yleensä kirjoitan ns. "syvällisempiä" runoja, vaikkei niissä mitään syvällistä kyllä ole... Avasi nyt vain on niin hyväntuulinen, etten yksinkertaisesti voinut kirjoittaa siitä tavanomaiseen tyyliini... Vähemmässä määrin myös Tulikukan.



Icegorn
Jää on hällä nimessään.
Jäinen mies myös itsessään
katsoo kasvoin vakavin.
Tuskin sieltä löytäisin
yhtään ilon pilkahdusta,
niin on mieli, puku musta.
Edes salit mahtavat
selän takaa hohtavat
häntä tuskin piristää.
Silti sanoa voin tään:
Vaikkei ehkä huoŽukaan
ilo, nauru kasvoistaan
häneen silti ensiksi
ongelmassa luottaisin.
Niin on luonteessŽ vakavuutta,
tuota vanhaa, silti uutta,
jota tuskin löytäisin
mielestŽ ilopillerin.
Hauskaa siis jos seuraa etsit
häntä tuskin kauaa kestit.
Rehellisyys, vakavuus
on hänen kasvoillansa juur.

Upsis... Kai noin pitkä pitäisi jotenkin jakaa säkeistöihin? Mutta kun en halua katkaista sitä! Se sotkisi... runon luonteen. Riimitelmät on aika keinotekoisen makuisia, ainakin osa, mutta en ole koskaan kovin hyvä tuossa runomitassa... Arvioita *pliis*



Cvalda
Suloinen, pehmyt ja pörröinen
ja harmaa tämä kisunen on.
Silmät on suuret ja ruskeat
kuin kaarna keskellä kuusikon.
Katselee meitä, viattomasti,
suutaan ei silti aukaise.
Tuijottaa tiukasti loppuun asti.
Katseiden kilvan voittaa se.
Ylväs ja ylpeä kissojen tapaan,
ylhäältä alaspäin katselee se.
Ei huolia, murheita häneltä tapaa.
Kyllähän "alemmat" hoitelee ne.



Cec
Katson kuvaa. Keskellä avaruutta
lumen, kylmyyden valkeuttamaa
näen pienimmän tahran punaisuutta,
kuin verta, haavoista vuotelevaa.
Kummarrun eteenpäin, siksi näenkin
tarkasti tulisen soturin.
On tulesta taottu haarniskansakin
ja kilpi, suojista parahin.
Hän seisoo keskellä valkeutta
kuin kädellä valtavan olennon.
Hän kuvastaa alati urheutta.
Se urheus on tiukka ja taipumaton.
Vaikka kymmenten, satojen polttava veri
jo taaksensa virrannut tänäänkin lie
on edessä uusien kyynelten meri.
Ei sitä voi voittaa. Tie eteenpäin vie.

Tuollaisen kuvan avastasi sain, ihan totta! Aluksi luulin että siinä on joku pikku paholainen tai jotain... Mitä siinä oikeastaan onkaan?



Välihuomautus Dinkerille: Sinä käytit lähes täsmälleen samoja sanoja - lukuunottamatta tuota "tällä kertaa" - vanhassa Vanhassa käärmeessä, mikäli muistini ei pahasti petä.
Saat silti runosi.

Dinker
Pieni, suloinen pallukka
on muodoltaan kuin kananmuna.
Vaaleanpunainen silti on
ja omistaa raajat, katsannon.
Iloisesti meille vilkuttelee
ja suullansa naurahtaa.
Hän kauniisti kaikille hymyilee
ja mielemme kirkastaa.

Pieni, pullea Kirbymme
- ei pullea tälle kerralle -
on edelleen kamalan suloinen.
Sitä ei käy kyllä kieltäminen.
Ei turhia huolia, murheita kanna
ei myöskään ongelmia
toisille koskaan tahallaan anna.
Suloinen pallukka.


Huhuh, johan riitti! Onneksi ne ovat nyt loppu taas vähäksi aikaa... Ovathan... :mrgreen:

Ööh, tuota... Kananmuna? Err... ? Sehän on Kirby, joka on avassa, ei Dinker...

Juuh, päivän turhin.

Dinkerille:
Minä ihan vain muistaakseni kyllä mainitsin runossa Kirbyn. Dinkeristä en tiedä mitään, Kirbystä sen sijaan paljonkin. Turha siis valittaa sanamuodoista.
JA kuten sanottu, teen runon siitä, miltä ava näyttää, en siitä, kuka siinä on. Poikkesin siitä kyllä hiukan tuossa runossa, mutta periaate on kuitenkin aina olemassa... :roll:


angel
Mustasiipinen pikku enkeli
seisoi hiljaa paikallaan
oli kasvonsa kalpeat, hymyili
se tuskinpa laisinkaan.
Se enkeli pimeydessä
seisoi, hievahtamattakaan.
Ei näkynyt väsymystä.
Ei sanonut sanaakaan.

Mustasiipinen pikku enkeli
seisoi hiljaa paikallaan
oli kasvonsa kalpeat, kohotti
se siipensä matkaamaan.
Kohos siivilleen se, ja äänettä
se liiteli ylös varjoihin.
Se kulkee ihmisten keskellä
ja hipaisee siivellä kasvoihin.


Neala.
Pienen pieni keijukainen
kuin läpikuultava perhonen
kukissa lepattaa.
Violetit siivet selässään
se kohoaa ääneti lentämään
ja kukalle istahtaa.
Kissankelloja kulkusikseen
se nappaa omaksi ilokseen
ja hiukkasen naurahtaa.
Käy perhosten kanssa se leikkimään
ja kuuhut kun taivaalle nostaa pään
se käy lammelle tanssimaan.

Kiitos, kovin hieno runo. Mutta mies?
Avatarista voi ahkä saada sen käsityksen, mutta olen todellisuudessa naispuolinen.

Olen yllättynyt miten paljon sait irti pienestä kuvastani. Ilmeisesti siinä on mies hevosen selässä ja keihäs kädessä. Kerrassaan mahtava ihan kylmät väreet meni selkää pitkin. Ja aika nappiin muutenkin osuit, vaikka en olekkaan mikään kostaja helvetistä...

Incanuksen avasta

Incanus, ei kai se sen turhempi ole kuin muutkaan. Päinvastoin. Ellei vapaaehtoisia ilmoittaudu niin mistä tähän keskusteluun saataisiin sisältöä, kysynpähän vain?

Incanus
Vaaleahiuksinen poika
punaisella taustalla.
Kulmassa näkyy kuin lasia
onkohan siellä ikkuna?
Paloautonko edessä
poika pitelee mikkiä
siihen laulaa laulunsa
- arvataanpa - tulesta?

Okei, tuollaisen sain kuvastasi irti. :roll: Älä tapa minua. :mrgreen:
Vois olla kyllä aika vaikeaa. Sähköisku tietokoneen kautta?

Manguntaa, manguntaa... Kai sitten täytyy.

ARTzero
Punainen pyörylä askeltaa.
Pullonkorkkiko lie?
Ei hetkeäkään pysy paikallaan.
Minne sen askellus vie?

Ympäri pyöri kuin väkkärä.
Ei hetkenkään rauhaa saa.
Aurinkolasit on päässänsä.
Vilkuilee niiden takaa.

Mitäpä täältä etsikään?
Mitäpä katseleekaan?
Siihen ei vastausta löydykään.
Tyydytään arvailemaan.



Sûlwen Niniel
Kaunis, hento kukkanen
tuulessa nyökyttelee.
Värinsä hohtelee, kultainen
tuoksullaan huumailee.

Mikäpä lienee nimenä sen?
Elanor, talven kulta?
Kenties suloinen lilja lie
joka hehkuu tuoksua, tulta?

Sitä täytyy kysyä itseltään,
en enempää arvailla tohdi.
Mutta luulen, että mä pitempään
vielä arvoitustansa pohdin.


Siinä teille, kolme säkeistöä kummallekin. Tasapeli siis. Valittamista/muuta kommentoitavaa?
Tai, vielä mieluummin, lisää vapaaehtoisia?

Runoja, runoja

Elikkä elikkä. Runoja kaivattaisiin. No, niitä saamanne pitää. Oma on sitten vikanne...


Undo
Kaksi valkoista joutsenta
kelluvat pienellä lammella.
Kaislat veden reunusten
vieruksille joutsenten
päitään taittaa, kallistaa.
Vesi nekin kuvastaa.

Kaksi valkoista joutsenta
ovat jo iltapuhteella.
Pian käy pesään niiden tie
ja uniin siiveniskunsa vie
ne unessa myös ovat kaksittain.
Ne kuolis, jos yhdessä elää ei sais.

Kaksi valkoista joutsenta
tuttuna rakkauden symbolina:
Loppuun asti se uskaltaa
ja toisen vierellä taivaltaa.
Ei luovuta, koskaan ei kaadu se.
Se rakkaus on valkoisten joutsenten.



Dariadra
Mustaihoinen olento
kuin tarujen haltiat.
Sen ryhti on ylväs, katsanto
on uljas ja mahtava.
Se mikäpä olla mahtaakaan?
Ehkä keijujen kuningatar?
Ehkä käy se neitoja johtamaan
keijukaiskansansa?

Valkeat hällä on hiuksensa
kuin puhtainta pellavaa.
Ne liehuvat, heiluvat tuulessa
ne ylväyttään korostaa.
Ei pahalla olennolla kai
niin puhtahat kutrit olla
voi, eikä keijujen oma sais
olla kaunis kuin prinsessa.

Sillä keijujen mieli niin ilkeä on
ja pahat on aikeensa.
Ne laulaa matkaajan tahtoo suohon
ja keskeyttää taipaleensa.
Mutta keijukaiskansa, ja haltiat
on hyvyys sydämessään.
Nyt mihinkä kansaan kuuluvan
tämän olennon vielä nään?

Sillä onko ihon mustuus tuo
merkkinä pahuutensa?
Vai ehkä sen päivä ja valo suo
on auringon paahtama?
Sitä tiedä en, mutta arvaten
olen käynyt ennenkin.
Tän tiedän, tätä mä arvaa en:
Hän kaunis on kuitenkin.



Auughh... No, siinäpä olisi. Kommentointia?
Ja jos sinne on tällä kertaa tullut joku uusi pyytäjä sillä välin kun minä näitä kahta kirjoitin niin voi, voi ihmisparkaa... :twisted:

Voi, kiitos. Runo oli todella ihana, vaikka se ei oikean minäni kanssa tulekaan sopuun. Tuo kuitenkin kertoo niin hyvin siitä hahmosta, mikä olen unelmissani, arvoituksellinen, kaunis ja erikoinen, joten kiitokset! *ojentaa ulkoa keräämänsä kukkaset*

Keskikohdassa runo tuntui jotenkin hyppelevän, en oikein ensin tajunnut mitä tarkoitit, mutta loppu oli selventävä, joten ei jäänyt vaivaamaan. (Ja nyt kun luin sen uudestaan, tajusin sen heti. Eli vikaa oli vain minun aivoissani. )

Rakentavaa palautetta en osaa antaa, mutta sanon, että olet todella hyvä runojen kirjoittaja, saat niistä selviä ja minusta niissä oli ainakin juonta. Keksit ne myös nopeasti. ^-^

Kiitoksia, ja jos et pane pahaksesi talletan runon.

Aina vain piisaa...

Runoja. Runoja. Runoja. Hitsi, olisi kai pitänyt pistää topicin nimeksi "epäkiinnostavaa, älä vain vastaa". Ei vaites . Millä minä muuten yöni täyttäisin, ellen tällä? :wink: Okei... muilla topiceilla!


Eressëa
Patsas, lumenvalkea
marmorista tehty.
Sijansa on korkea
ja kaukaksi on nähty
viitanliepeet, poimut sen
mi ympärillään on.
Selän takaa kivinen
holvi suo varjon.

Patsas, lumenvalkea
ajan rapauttama.
Sijansa on korkea
ja sieltä katsoissansa
näkee ihmismielen, kaikki
teot, aatteet sen.
Ymmärtääkö vähänkin?
Sit' kyllä epäilen.

Okei, okei. Minä tiedän että siinä on hevonen ja ratsastaja. :roll: Mutta kuten on useaan kertaan sanottu, teen runon siitä, miltä ava näyttää, en siitä, mitä siinä on. Ja minusta se on aina, ihan alusta asti, näyttänyt alhaalta päin kuvatulta patsaalta.
Joten turha valittaa. Kaikki on mennyt ihan niin kuin pitääkin.
Vai eikö muka? :twisted:



Lauremírë
Kaunis laakso, suuri
eessäin avautuu.
Sen pohjalla vain joki
verkkaan kiemurtuu.
Virran penkereillä
metsä yrittää
hiukan levennellä -
sen seinät pysäyttää.

Tuo sola kauas kaartaa
en toista päätä nää.
Vaan mitä siellä saattaa
olla elämää?
Mä sinne tahdon käydä
ja kaiken ymmärtää.
Siniusvan häivä
vain matkaajasta jää.

Tuossa oli alunperin eka säkeistössä "vetkaan kiemurtaa", mutta jostain syystä en sitten laittanutkaan sitä... Itsesensuuria? Vai kenties vain tervettä järkeä... :roll: Mutta hei, minusta "vetkaan" on vain niin ihana sana! :twisted:

Apuva!

Voi Salama, olen todella, todella pahoillani . Avasi ei näy koneellani! Minun on aika vaikea tehdä runoa, ellen tiedä miltä kuva näyttää... *puree huultaan*
Lupaan kokeilla myöhemmin uudestaan, jooko? :

Edit:
No, kauanpa meni että alkoi näkyä :wink: . Joten, saamasi pitää:


Salama
Pieni tyttönen, punapää
katselee vakavana.
Miksi ei voisi hymyilyttää
Mikä on masentavana?
Tai ehkäpä arvoitukseen
pian saankin mä ratkaisun
kun vilkaisen hänt' uudelleen
jo ymmärtäin riemastun:

On kädessään pensseli suuri,
ja maalisiin tahroihin
on vaatteensa liannut juuri.
Tästä jo tajuankin:
Vaikka ei hymyä kasvoillaan
ehkä näy, silti jossakin
on hymy tuo: Maalauksissaan
sen piilosta äkkäsin.

Ja niin kuin kesäinen kukkamaa
on ilonsa, riemunsa tuo.
Jos loistelisi se kasvoillaan,
jopa lentelis perhoset luo,
mutta hymynsä, riemua tulvillaan
on muualle piiloutunut
Ja kuvissaan puhkeaa nauramaan
tuo tyttönen varautunut.

Siinäpä olisi. Onko se yhtään samansuuntainen niiden muiden "osuvien kommenttien" kanssa vai ei? No, vastauksia?

Re: Apuva!

Eleonora sanoi:

Siinäpä olisi. Onko se yhtään samansuuntainen niiden muiden "osuvien kommenttien" kanssa vai ei? No, vastauksia?

Click to expand...

Ai että olisiko yhtään samansuuntainen,
voi pitäisiköhän tässä oikein hyppiä riemusta ja kiljahdella,
sillä osuvampia kommentteja en olekkaan vielä nähnytkään.
ops: Uskaltaisikohan? No menköön vaan! *halit* :roll:

Tohdinko sanoakaan... runoja.

Vai runoja pyydetään? Yritin jo eilen illalla, mutta ihanainen kompuutterini jumitti juuri sopivasti puoliväliin runoa. Ai kun ihana.
No, toivotaan ettei se ota uusiksi.



Orkrist
Sininen valo hohtaa
nuoren naisen kasvoille.
Mustat hiukset se kohtaa
luo oudon hehkun poskille
ja silmät kuin omaa valoaan
jo alkaisi hehkumaan.
Se on outoa, pelottavaa.
Ja kovin kiehtovaa.

Niin tarkkaavasti tuijottaa:
Mikäpä valoa loistaa?
Sitä me tietää emme saa
vaan arvailuihin poistaa
voi verhon salaperäisyyden:
Elokuvissa vain
tämän nuoren neitokaisen
nähdä voisi kai.



Elanor Kultainen
Kaunis neito, kuin prinsessa
vakavana kuvasta katselee.
Sulat koruina hiuksissa
ne taiten asettelee.
Ei hymyä tavata huulillaan
vain koru otsalla hohtaa.
Se kasvot saa kalpeat loistamaan.
Hän vakaasti katseet kohtaa.

On hopeiset hiukset hänellä
ne kihartain kiemurtelee
ja kauniina katselee silmänsä
kuin soihkut hehkuelee
vaan kasvojen tyyni vakavuus
pois keveän kauneuden vie.
Jää jäljelle kauneus aivan uus.
Se on vanha, se varmasti vie.

Se kauneus on ikiaikojen
ja pitkien matkojen takaa
ja varmasti voinkin sanoa sen,
että tällaista harvaten tapaa:
Hopeahiukset ja hopeinen
on vakaana, ylväänä katse
voi upottautua syvyyksiin sen.
Se ei uhrejansa laske.


Uuubs... No, tuota... Kommentteja?

Runoja edelleensäkin, mitäpä sille mahtaisin

Anteeksi pienoinen viivytys, mutta koneeni on hiukan reistaillut... No, omapa on asiani. Nythän joudun sen useampaan vastaamaan.
Eli eli. Aloitetaanpa...


Caranár
Mustavalkoinen kissa
katselee alta kulmain.
Hämärässä, hiiviksissä
se pakenee, varjo vain.
Ei sitä löytää ihminen saata,
kissaa ei kukaan löytää voi.
Se juoksee vauhdilla vasten maata,
hiljaa yössä nyt nau'unta soi.

Mustavalkoinen kissa
hiipii unien maahan.
Hämärässä, nukuksissa
se levätä hetken saahan.
Ja se kissa, niin kuin varjo vain
myös unissaan juoksuu ja liikkuu
ja katselee jokaista alta kulmain.
Se varjojen helmassa kiikkuu.

Okei, ehkä tuo "kiikkuu" ei ole paras mahdollinen sana, kun ottaa huomioon runon yleisen tyylin. Mutta no, okei... Mitä pidät?


Ûwa
Sinihiuksinen tyttönen
tuijottaa etehensä
kasvoilla nään hämmennyksen
jokin on mielessänsä.
Mitäpä pohtii, mietiskelee?
Ehkä jokin mieltänsä painaa?
Tai ehkäpä vain hän pohdiskelee,
kuka nuolia ampua taitaa...

Nenäänsä yhden nuolista
hän näemmä saanut on.
Varsi esiin pistää, ja sulista
se päähänsä saakohon
pienen tupsun, mi lennättää
nuolen nyt suorempaan.
Se nuolen saa ympäri pyörimään
ja nenäänsä osumaan.

*Kihi kihi...* En tiedä, onko se nuoli, mutta siltä se kyllä melkoisesti näyttää! Imukuppinuolelta, siis. :twisted: Ja ei, en ole viime aikoina niitä ammuskellut... *kihi kihi*


Savanna
Näkyy vain naisen kasvot
vasten varjojen laumaa.
Muualle katselee, varjot
kasvojansa myös hautaa.
Silmissänsä on varjot
suurimmat, näethän.
Minne tahansa katsot
näet vain pimeän.

Vaaleat hiukset kyllä
niilläkin varjot leikkii.
Punainen puku on yllä
se varjoihin hehkua heitti
mutta eipä se riitä, ei lainkaan.
On varjojen vallassa vaan
tämä nainen, ja niistä ei koskaan
hän vapaudu kokonaan.

Öh... Älä nyt kenkiä putsaa. En ole varmaan kuukauteen käyttänyt kenkiä kuin kylällä käydessäni. Sitäpaitsi en taida omistaa kuin lenkkarit, ja niitä on vaikea putsata muuten kuin viskaamalla pesukoneeseen. :mrgreen:


Sarkku
Vaaleapartainen mies
kävelee hämärän halki.
Tuskinpa kaiken ties
on oman tietonsa vanki.
Valo sivultaan loistaa
ja piirteitään pehmentää.
Sauvansa valoa toistaa
se hämärän himmentää.

Silmissään ikuisuudet
on iätön kuitenkin.
Hän näkee mahdollisuudet
tulevan, menneenkin.
Hän nykyisyyden on vanki
aina muualla asustaa.
Hän kulkee aikojen halki
ja itsekseen huoahtaa.

Mistä ihmeestä johtuu, että minulla näyttävät nyt kaikki runot liittyvän jotenkin hämärään tai pimeään? Vaikka ulkona on vielä kirkas päivä! Hmmm. Täytyy kai tarkkailla mielialaani. :mrgreen:


Lunatic
Mustavalkoinen kuva
ja paljolti valkoista on.
Vain viivat kapeat ovat
erona taustan, hahmon.
Kuin taitelijan ois luonnos
vasta keskeneräinen.
Lopullinen ois tuotos
ehkä kovinkin erilainen.

Iloinen otus, ja virne
on huoleton kasvoillaan.
Ylitse pirteä ilme
jo melkein raivostuttaa
mutta kuitenkin annettakoon
se anteeksi hänellen.
Kuuhullu hupsu olkoon
hän vastakin, iloinen.


Nefalphiel
Kuin udun takaa, sumussa
kuin vanha varjo vain
on hahmo tässä kuvassa
ja kaukana hän kai.
On varjo tuo kentaurin
niin vahvan, voimakkaan.
Hän kulkee metsässä kaikin
ajoin, valtakunnassaan.

Hän vanha on, mutta silti
yhä voimat riittävät.
Hän itsensä ravistaa irti
kun varjot yrittävät
hänet saartaa, kun heikkous iskee
ja maahan painostaa.
Hän yhä vain jaloilleen nousee
Ja jatkaa laukkaamistaan.


Rabbi-T
On avansa Pikachu, miksihän niin?
Siitä pääsisinköhän riimitelmiin?
Ehkä on vihaaja otuksen,
ja maineensa pilata tahtoo?
Tai faninsa viisivuotinen,
joka kaikki videot katsoo?
Mitä symboliikkaa löytäisimme
aseesta kädessänsä?
Ehkäpä onkin tappajaihme,
vakaana tähtäimensä?
Tai ehkä hän onkin pasifisti,
ja aseensa heittää hän aikoo
säiliöön, josta sen roskakuski
pian kadoksiin taikoo.
Tuotapa en minä uskoa malta
koska on ilmeensä aivan
niin kauhea, että jo sängyn alta
luotiliivejä kaivan...

Heheh. Alku voisi olla parempi, mutta jostakinhan piti lähteä liikkeelle. No? Kommentointia?

Tunnustetaan. Eräänä unettomana iltana jo Vanhan käärmeen aikaan minä mietin, mitä runoja voisin tehdä, jos joku ilmoittautuisi silloiseen topiciini runoiltavaksi. Tein kaikista niistä, jotka sinä iltana muistin, ja koska olin viimeiseksi lukenut sinun jotain topiciasi, niin...
Ja tietysti menin hävittämään sen tiedoston. No. Muistinpahan sen sentään melkein sanatarkasti. Hiukan muokkasin *yöllä* sorvattuja riimejä, ja noh... :twisted: Kelpaisko? Örrör.

No, siinäpä oli. Toivottavasti en unohtanut ketään .

Re: Runoja edelleensäkin, mitäpä sille mahtaisin

*Rabbi kiemurtelee tuskissaan kun epoletit revitään irti hänen päästään, hassu hattu irrotetaan tärpätillä ja Mestarin Ego poistetaan lobotomialla*

Pidän lupaukseni. Tässä näin on Mestarin epoletit, Hattu ja Ego, Vallan symbolit. Usé zem wisely, mein padawan...

*Melodramaattinen kuolema*
BTW, (Ehkä on vihaaja otuksen,
ja maineensa pilata tahtoo?
Tai faninsa viisivuotinen,
joka kaikki videot katsoo?
Mitä symboliikkaa löytäisimme
aseesta kädessänsä?
Ehkäpä onkin tappajaihme,
vakaana tähtäimensä?)
Oli neroutta. Kiitän. Molemmat ensimmäiset olettamukset ovat tosia. Sihtini on surkea, joten ajattelin heittää aseella vesilintua sen sijaan että ampuisin sen. Ja ilmeeni tuossa on ilmiselvästi ilkeän sarkastinen hymy, johon on sekoitettu 37 astetta (Richter) mielipuolisuutta.

Juhlikaamme!!!

Kihi kihi. Nyt on jo 30 runoa takana! Joten, joten, täältä pesee 31. yritelmä... Hehei, minun topicinihan on suosittu! Ei enää ainoa suosittu Nuotiossa, vaikka aika pitkään sillä sijalla kiikkuikin, mutta silti... Öh... Pisimpään suosittuna oleva topic?
Yritetäänpä pitää sellaisena...


LOTRfan
Valkoinen parta
hiukset hatun alta on
karanneet jo

vanhuuttaan kai on
kumaraksi painunut
viisauden taakka.

Suippokärkinen
hattu peittelee päätä
kaapu olkiaan

jakeleeko hän
viisauttansa meillekin
sitä en tiedä.


Syyttäkää pikkuveljeäni :twisted: . Se käski tehdä kerrankin juhlan kunniaksi haikurunon . No jaa... ops: Lupaan, että jos ei kelpaa, teen sinulle myöhemmin ihan kunnollisen *irvistää ja hokee itsekseen "kelpaa, kelpaa"...*

No niin, enää vähän reilut 800 edessä! :mrgreen:

Eleonora sanoi:

Enfirith
Kuun keiju pieni, hiljainen
yössä vaeltaa.
Hiusvirta lumenvalkoinen
päätään hunnuttaa.
Katseen ylös kohottaa
ja kuuta katselee.
Ei ääntä pääse huuliltaan.
Mitäpä ajattelee?

Ehkä hän toivoo kerran
lentoon nousevansa.
Vain pienen hetken verran
painotonna kulkevansa.
Mutta siipensä heikot ovat
jää siksi vain katselemaan.
Kyyneleet loputtomat
käy poskille virtaamaan.


No, tuo oli ainakin puhtaasti avasta. Toivottavasti suuttumattomuuslupauksesi pitää, koskapa tiedän henkilöitä, jotka voisivat tuollaisesta runosta vetää aika pahastikin herneen nenään.
Toisaalta tiedän myös tyyppejä, jotka ihastuisivat ikihyviksi...
Kumpaan joukkoon kuulutkaan? :wink:
Vai kuulutko kumpaakaan?

Click to expand...

Laske vain minut siihen jälkimmäiseen joukkoon, sillä tuo oli todella kaunis. Tuo lentäminen ja painottoman tilan saavuttaminen sopii minuun paremmin kuin luuletkaan. Jos saisin jonkin yliluonnollisen kyvyn, valitsisin heti lentämisen; se vapaus, se vapaus, sekä mahdollisuus nähdä tämä suuri, kaunis maailma korkealta ja tuntea viileä, raikas tuuli kasvoilla. Täydellisessä yksinäisyydessä pilvien tasolla. Se vasta olisi elämää. :roll: Itse asiassa melkein kaikki kohdat runossasi osuivat todella hyvin kohdalleen, sillä pidän yöstä, kuusta ja tähdistä todella paljon, ja olen myös haaveilija. Ainut vaan, ettei minulla ole vaaleita hiuksia, mutta avallani kyllä tosiaan on.

Sinulle kaunein kiitos, Eleonora.

Runoja runoja runoja juuh...

Nyt on kai jo aika liittyä taas keskusteluun minunkin!
Hum hum. Uusista ainoastaan Kiran naama näkyy, joten ette kai tapa minua, jos lisään muut myöhemmin, kun saan ne vain näkyviin?
Eli eli siis...

Kira
Haltianeito, tummat
hiuksensa hulmuaa.
Kauneutensa on summa
kai mahdoton laskeakaan.
Tuli tänne tähtien takaa
sinne kai kaipaelee.
Tähdet myös silmistään hohtaa
ne valoaan säihkyelee.

gihi gihi... Hei, tämä on poikkeustapaus, minä jopa tiedän ketä kuva esittää! Tai no ei vaiskaan... Olen minä ainakin kahdesti aiemminkin tiennyt! Mutta, kuten useasti sanottu, teen runon kuvasta, en siitä, mitä kuva esittää :wink: .