Syntymäpäivät...

Ainoa asia mikä minua synttäreissä hirvittää, on se että olen taas vanhentunut vuoden. Meen pidä yhtään ajatuksesta, että aikuistuisin ja kasvaisin.

Mutta muuten se päivä (reilum kuukauden päästä) on ihan positiivinen. Päivä sattuu olemaan ihanasti juuri ennen kesäloman alkua ja jos tuuri käy, ilmakin on hyvää. Pienen kaveri porukan varmaan tapaan jossain ja mennään syömään ja vaan nautitaan toistemme seurasta.

Kauhean negatiivista kritiikkiä saanut synttärit tuolla ylempänä, mutta minä vaan nautin siitä päivästä...silloin myös huomaan kuinka ihania ystäviä minulla onkaan. En nyt tietenkään tarkoita sitä, että he ovat mahtavia sen takia että muistavat, vaan se että he ihan vilpittömästi tahtovat viettää tuon päivän kanssani.

Syntymäpäivät ovat ihan mukavia, mutta siivoaminen ja vieraiden odottelu on kaikista inhottavinta, kun pitää siellä vain odotella kaikkien herkkujen keskellä ja kun niihin ei sitten tietenkään saa koskea. Parasta on se, että tulee jälleen vuoden vanhemmaksi minun iässäni on kiva tulla vanhemmaksi ja kun tietyt sukulaiset tulevat. Niistä muista ei olisi niin väliä. Ne kun nyt ovat sellaisia lässynlässyn-ihmisiä Se on kyllä harmillista, että mummit eivät usein synttäreille pääse vaan lähettävät sitten kortin ja rahaa. On myös hyvä, että saan kutsua näille "sukulaissynttäreilleni" kavereitakin, siksi koska en oikein tule toimeen kaikkien sukulaisten kanssa, siten että jos nämä tietyt sukulaiset eivät tule, ei minulla ole muuta tekemistä kuin murjottaa ja kuunnella aikuisten höpinöitä, vaikka päivänsankari olisinkin.
Joskus taas sitten joiltain sukulaisilta saa jotain ärsyttäviä huonoja lahjoja joilla ei tee mitään. Kuten posliinikoristeita. Ja minusta on se myös aika inhottavaa, että saan aina vanhemmiltani lahjoja, jotka ovat halpoja rojuja ja joita en olisi halunnutkaan ja veljeni saa lahjoja mitä toivoi ja mitkä ovat kalliita. Ei se muuten, mutta se oikeasti loukkaa minua.

En ole viettänyt synttäreitä sen jälkeen kun kerran kutsuin koko luokan likat ja vain yksi tuli. No, ne olivat ihan kivat syndet. Mutta olisivat he voineet edes sanoa suoraan jos ei kiinnosta. En kyllä muutenkaan olisi hirveän kiinnostunut synttäreistä enkä muunkaan maan perhepippaloista. Kauhea teennäinen naaman vääntö eikä lainkaan henkeä. Etenkin lahjat. Maailman turhin keksintö. Eikö ketään muu haluaisi viettää vaikka joulua vain toteamalla että hei, nyt on joulu ja rauha maassa, kylläpäs on nättiä ja kivaa ja sitten vaikka pyhittäisi päivän rentoutumiselle ja ystäville.

Hexa kirjoitti aika hyvin. Kaikkein kivintä on se kun kaverit muistaa ja on iloisia sun kanssa. Kaiken maailman bileitä sitä on tullut pidettyä ja joskus ne lahjatkin oli niin yltiötärkeitä, nyt on tärkeää se, että saa olla sellaisten ihmisten kanssa jotka välittää.

Minulla on jostain 12- tai 13-vuotiaasta asti ollut pakkomielle 22 vuoden ikään. Se on minulle joku unelmaikä. Tässä alan pikkuhiljaa sitä saavuttamaan, en sitten tiedä jotta tuleeko ikäkriisiä tai muuta kun pitäisi 23 täyttää. :>

Rakastan synttäreitä! Siivoaminen ja muu valmistelu eivät haittaa, onhan silloin synttärit. Kavereita kutsun joka vuosi, tai ainakin yritän. En tiedä oikein kunnolla, mikä synttäreissä viehättää. Kaiketi se, että saa lahjoja (ja minähän en sitten pidä lahjoista) ja on taas vuoden vanhempi. Silloin saan naljailla oikein kunnolla kavereilleni, jotka ovat minua "vuoden nuorempia", edes hetkisen.

Ei synttäreissä sinänsä mitään erikoista ole, mutta onpahan hyvä tekosyy viettää aikaa kavereiden kanssa. Monet kavereistani opiskelevat muissa kaupungeissa kuin missä itse asun nykyään, joten emme tapaile kovinkaan usein. Syntymäpäivät on ollut hyvä syy kutsua vanhoja kavereita kyläilemään, muuten tapaamiset tahtovat aina jäädä hamaan tulevaisuuteen tenttien ja muiden menojen takia. Lahjat ja muu sellainen, mikä lapsena oli niin tärkeää on jäänyt kokonaan sivuun, pääasia on tavata kavereita.

Synttäreitä vietin joskus kaveriporukalla täällä kotosalla. Ei se mielestäni kovin hauskaa ollut, kun kaikki oli jotenkin väkinäistä ja tönkköä. Jotenkin inhosin koko juttua.

Nykyään, kun kesällä sattuvat synttärini olemaan, kaverit lähettävät onnittelut vain viestinä tai korttina. Otan kyllä itse loukkauksena, jos syntymäpäivääni ei muisteta. Vaikka en aina itse muista toisten synttäreitä :mrgreen: .
Joskus suunniteltiin menevämme kaikki yhdessä pistalle, mutta sekin sitten jäi, kun kaikki oli lomilla.

Kotona leivotaan kakku, ja muuten on aika normaalia. Siskoni ja minä olemme sopineet, ettei lahja ole pakollinen, mutta jos sellaisen hommaa, sen pitää olla itse tehty. Vanhemmat sitten ostavat joskus lahjan, jonka haluan. Minun pitää olla itse valitsemassa se.
Mummolassa jos satun olemaan, leivotaan kakku, ja syödään serkkujen ja muiden kanssa. Siellä sitten saa kuulla noita "Oletpas ise tyvär kasvanu..."-puheita. Niitä on aivan kiva kuunnella, mutta ei sitä kauan jaksa. Tuollainen puhe saa itsensä tuntumaan jo niin kypsältä ja aikuismaiselta. Ja höpsis.

En siitä "tapahtumasta" ja siitä juhlasta piittaa, mutta on hauskaa vanhentua. Juu, minun iässäni se on vielä hauskaa. Kun oikeastaan niin kovasti tahtoisi aikuinen olla.

Synttärit muistuttavat siitä, että on taas kulunut yksi vuosi ilman mitään merkittävämpää tapausta.

Click to expand...

Minulle tälläinen päivä on uusivuosi. Ei se uusi vuosi mitään kummempaa tuo, sitä samaa vanhaa. Eikä mennyt vuosi mitään merkinnyt. Uusivuosi on ankea.


Muiden synttärit ei kyllä oikein merkkaa mitään. Sanoo onnea, ja unohtaa sitten koko jutun. Kyllä sitä joskus, ainakin vanhempien henkilöiden (ukin, mummon jne.) synttärit tuntuu jossain, mutta tälläisten nuorten ei oikein.

No jaa, enpäs mokomista kummemmin perusta. Ei sillä, ettenkö ilahtuisi kavereiden tapaamisesta. Minulle on vain käynyt hieman samalla tavalla kuin Valië Niennalle. En kylläkään koko luokan tyyppejä kutsunut. Jotakin viitisen ihmistä niitä taisi olla kun ensimmäisinä kouluvuosinani kutsuin synttäreitäni viettämään. Olipa sitten mukavaa huomata, ettei yksikää saapunut. Kolmannella luokalla yksi kavereistani saapui ja sen jälkeen ovat parhaat kamuni pyydettäessä saapuneet paikalle aikaa viettämään. Viime vuonna kukaan tosin ei edes muistanut koko syntymäpäivääni ennen kuin itse sen mainitsin. Okei, on ehkä epätoivoista alkaa sanomaan että on syntymäpäiväni, mutta neljän aikoihin päivällä kun edes vanhemmat eivät ole muistaneet, saattaa käydä epätoivoiseksi

Enpä osaa erityisen hyvää selostusta tästä aiheesta kehitellä, mutta eikö olekin hassua kuinka ihmiset sanovat viides syntymäpäivä ja tarkoittavat päivää, jona täyttää viisi vuotta. Ensimmäinen syntymäpäivähän on silloin kun synnytään, joten esim. 5. syntymäpäivä on kun täytetään neljä. Outoja me ihmiset olemme. Vai mitä olette mieltä?

Minulla syntymäpäivät ovat erinomainen syy kutsua kaverit koolle ja istua ilman sen suurempaa tarkoitusta yöhön asti jutustellen ja nauraen. Nykyään näkee muutenkin harvemmin, joten syntymäpäivät ovat erinomainen keino tuoda kaikki taas koolle.
Itselleni syntymäpäiväni ovat eräänlainen lyhyt paussi. Menen yleensä synttäreinäni pitkälle lenkille yksinäni, jotta ennätän pohtia hieman elämääni. Yleensä kertaan mennyttä vuotta. Sitä kaikkea, mitä on tapahtunut, mitä olen tehnyt, mitä saavuttanut tai menettänyt. Eniten kai sitä, mitä olen ihmisenä taivallettuani täällä taas vuoden pidempään. Ja kaiketi sitä, että olen onnekas kun näin jälleen yhden vuoden.

(ghâshin loppu kommentista) Noh, ehkä menisi liian vaikeaksi, jos vaikka tuossa reilun kuukauden päästä ilmottaisin juhlivani "18. syntymäpäivääni". Aivan varmasti kaikki olettaisivat että olisin tällöin täysi-ikäinen, eikä että täytän 17, mutta "juhlin" jo syntyessäni ensimmäistä syntymäpäivää. Näh, ainakin minä olisin aina sekaisin, mutta hyvä pointti sinänsä.

Minullekkaan tuo syntymäpäivä ei enää merkitse paljoa. Tietysti on ihana saada onnitteluita kaikilta (ketkänyt tuon päivän sattuvat muistamaan), mutta ei sitä enää odota niin kuin lapsena. Kavereitten kanssa on syntynyt pieni perinne että menneen sankarin luokse kahville. Mukavaahan tuo on, eikä se ole mikään tekosyy tavata heitä vaan ihan oikea syy! Lahjoja en edes odota hirveästi, jotain pientä vanhemmilta ja sukulaisilta ehkä rahaa. Kavereiden kesken lahjoja annetaan vähän sen mukaan onko sattunut silmään osumaan jotain hauskaa, mutta eipä kukaan loukkaannu jos satun ostamaan lahjan jollekkin toiselle ja itse ei saa. En minä ainakaan.

Synttärit ovat ahdistavat, kun kaikki sukulaiset soittelee ja onnittelee. Sitten jos niitä tuppaa kylään tulemaan, niin pitää leikkiä, että onpas kiva nähdä tms. Sitten kaikki halii lyttyyn ja pitää keskustella kaikesta tyhmistä asioista. Pienenäkään en niistyä pitänyt. Aina äitini järjesteli hirmuisia kemuja leikkeineen ja kakkuineen, kun minä ajattelin, että voi kun ne olsivat jo takanapäin. Toisaalta lahjoja on kyllä kiva saada.

Seuraavana syntymäpäivänäni en taida olla ihmisten tavoitettavissa. Kun täytin 18 ajattelin, että kaikki muuttuu, mut pyh. Mikään ei muuttunut. Ehkä minusta siis ei ole vielä aikuiseksi. Parempi niin. Aikuiset ovat inhottavia.
Taidan lopettaa ikäni laskemisen ja pysyä lapsena..

Lapsena syntymäpäivät oli kivoja. Kavereita oli tupa täynnä. Tosin kaikkea tapahtui, multa kiskottiin kerrankin housut jalkaan

Viimeksi kutsuin kaikki ystäväni, mutta koska asun täällä "perähikiällä" paikalle saapui peräti 6. Yksi olisi vielä tullut, mutta sattui matkalla ajamaan autonsa ojaan.
Nyt en enää pidä synttäreitä, vaan alan valehdella ikäni ja hieroa kyseisinä aamuina ylimääräisen kerroksen ryppyvoidetta naamaani. Pian alan odottamana kauhulla, että tulee se pelätty syntymäpäivä.

Hähää, kaivelen taas vanhoja arkistoja, sekun on niin mukavaa. Pölyn ja papereiden seasta voi löytyä jotain todella mehukasta aina silloin tällöin, nirsk narsk.

Minä en koskaan pitänyt vieraitten syntymäpäiville menosta. Jotenkin se tuntui liian "järjestetyltä" jutulta; vanhemmat lähettää lapsensa naapurin kemuille vaikkei tämä päivän sankaria tuntisikaan. Pienenä moinen oli inhaa -> Mitä ostaa lahjaksi? Onko siellä ketään tuttuja? Milloin minä pääsen pois? Ei minun pitänyt käydä "tuntemattomien" juhlissa kuin ehkä muutaman kerran lapsuudessani, mutta en silti tykännyt yhtään.

Tuttujen syntymäpäivät olivat juttu erikseen. Kaikki kaverit koolla, hirveästi herkkuja ja mukavaa tekemistä. Siinä samalla sosiaaliset taidot saivat harjoitusta elämän koetusta (The Miitti 2009.. ) varten. Uusin tuttavuuksiin tutustuminen oli selvästi helpompaa rennossa ympäristössä, eikä minkäänlaisia "suoriutumispaineita" ollut.
Omat synttärit olivat Vanhoina Aikoina* vuoden kohokohta. Lahjat, lahjat, RUOKA, kaverit, ja hyvä ajanviete saivat siellä vielä enemmän hyvää mieltä aikaan kuin muualla. Minulla oli ihan oikeasti hauskaa. *huokaus*

Nykyään en vietä synttäreitä lainkaan. Saan yleensä jonkin lahjan porukoilta ja kakunkin ehkä; mutta muuten pysyttelen melko hissukseen. Vanhetessa kun aika niin nopeutuu, eikä jaksa enää innostua moisista pikkuasioista.
* = Ajat kauan ennen Konnun löytymistä.