Kontu Se on hyvä paikka elää ja olla!

Syysmiitti Salmin leirikeskuksessa 5.-7.10.2012

Keskustelu huoneessa 'Yhdistyksen tapahtumat', aloittanut Jasdril, 15.08.2012.

  1. Merri

    Merri Hömelöitsittäjä Vastuuhenkilö Ylläpitäjä

    Tjoop, olisi kai pitänyt suorilta jaksaa innostua lämmittämisasiasta ja ottaa ohjat, eikä vaan tovin aikaa ensin kuulla siitä juttua saunan puolella ja sitten seurata toinen pitkä tovi sivusta pesuhuoneen puolella. On vain puulämmittämiset taas niin harvoin tapahtuva asia elämässä, että sitä ei pää usko että sen homman jopa oikeasti osaa nykyään tehdä. Kosteat puut on tosin aina vähän kenkumpi juttu. Tässä nyt tulee vähän höpötystä ja aatoksia, vaikkei sitä välttämättä kaivata. Etenkin kun sytyttämisessä on kaikilla ne omat tavat.

    Oma veikkaukseni aiempien sytyttämisyritysten epäonnistumisesta on se, että oikea laita oli tukittu liian täyteen puuta, jolloin ilma ei päässyt kiertämään sieltä ollenkaan puiden läpi, joten lähinnä vasempaan laitaan jäi vain parille puulle pieni mahdollisuus syttyä. Toinen juttu on se, että sytyttämisen jälkeen luukkua ei kannata jättää auki tai käyttää auki ennen kuin on selvää, että puut eivät syttyneet. Se heikentää ilman kiertoa puiden läpi + savua saattaa tulla väärään suuntaan. Sytytyksessä olen huomannut hyväksi, että sytykkeiden palaminen pysyy tasaisen tehokkaana.

    Käytin sytytystaktiikkana poikittain asetettuja kalikoita (kun ihan pieniä ei ollut), pohjalle yksi, sanomalehtipaperia siivu (ei rutattu), toisin päin poikittain siihen päälle kaksi, taas siivu sanomalehteä ja vielä yksi tai kaksi päälle kun enempää ei mahtunut ja päällekin hieman sanomalehteä. Puiden väliin jäi joku 1 – 2 cm tilaa. Minä en toisaalta edes sytyttänyt lopputulosta vaan sen hoiti meppin, enkä tiedä tekikö jotain siinä välissä kun aloin väsätä varasuunnitelmaani tehdä kirveen kanssa helpommin sytytettäviä pienempiä kalikoita – vieläpä erittäin turvallisesti ovien kohdalla. Pääasia kuitenkin että jo tuo ensimmäinen kokeiluni toimi (ilmeisesti) sellaisenaan, eli sanomalehdet paloivat riittävän pitkään riittävän kuumana sytyttääkseen puuta palamaan.


    Miittipaikka oli oikein hyvä, sänkyjen patjatkaan ei olleet ihan sitä kaikkein huonointa sorttia, joten ei tarvinnut ihan kauheasti kärsiä kolottavista paikoista. Äänieristystähän tuossa rakennuksessa ei ollut, joten ison rakennuksen rauhoittaminen yökukkumiselta oli erittäin hyvä juttu. Nukkumaan mennessä oli vaikeuksia nukahtaa kun puheen sorina kuului läpi, vaikka ovet olivat kiinni. Sitten jos ovi jäi joltakulta auki, niin oli pakko nousta sulkemaan se. Pidempään nukkuville iso rakennus taas on huono paikka kun heräämisen jälkeen ihmiset jäivätkin makkareihin miittaamaan.

    Minulla miitti jäi aika lepäilymiitiksi, ei ollut kauheasti energiaa mihinkään puuhailuun tai yleiseen höpöttelyyn.
     
  2. Steelsheen

    Steelsheen teräskiiltovotjake

    Mulla on miittikrapula ja sain heti kotiin päästyäni vähän epämieluisia uutisia joten olen jo vähän pahalla päällä, mutta aika jees taisi miitti olla. Paikasta tykkäsin minäkin, lähinnä miinuksina saunatuvan vessattomuus (vaikka toki olin tästä tietoinen ja silti hakeuduin sinne nukkumaan, vertailukohtana tietysti Valkjärven saunatupa joka oli aika loistava) ja se mutainen tie (märät sukat ja likaiset kengät ärsyttivät vähän, mutta lähinnä se tuntui terveysriskiltä kun pari kertaa meinasin liukastua aika lahjakkaasti).

    Hassua miten internetyhteisön miitissäkin kummastellaan jos sattuu nukkumaan iltapäiväkahteen :D en minäkään enää nykyään ymmärrä miten pärjätään viiden tunnin yöunilla, vaikka jaksankin valvoa myöhään. Mutta ruoka oli hyvää ja omaa ruokaa oli kerrankin sopivasti ja pelit ja kasat ja jutut oli kivoja. Nih.
     
  3. Fairy tale

    Fairy tale Lapinorava

    Kotimatkan jälkeen iski miitin jälkeinen väsymys. Jaksoin katsoa Yle Areenalta "Erätulilla" perjantaisen jakson ja sitten olikin aika ottaa päikkärit. Saunan koleus ei haitannut muuta kuin ehkä kohmeisia varpaita. Lämmittäjillä oli toki oma vaivansa saada sauna kuumaksi, mutta kuumenemista odottaessa lauteilla vierähti pitempi aika, mitä kuumassa olisi jaksanut olla. Nämä tulee muistettua "Miitin kootut kommellukset" -sarjaan. Aika kultaa muistot.

    Ostin itselleni Lathronin kokoelmasta (torilta) itselleni nimpparilahjan (tosin olen siitä vielä velkaa...). Hieno nahkakoru täydentämään hobitinasuani sitten joulukuussa ;-)
    Tilasin Saladinilta jo novellikokoelman nimen, jotta saan luettua miten stryxiprinsessan lopulta käy? Aivankuin äänikirjaa olisi automatkalla kuunnellut.
    Tulin kokeilleeksi 7Wondersia ja nyt kun sitä on kerran kokeillut, pelaan mielelläni uudelleen ja yritän olla vähemmän rasittava aloittelijan kysymyksineni. Muutama muu mielenkiintoinen peli jäi kokeilematta ihan silkkaa väsymystä.

    Nyt kun Suodenniemelle on kerran tullut ajeltua, sinne löytäminen on seuraavalla kerralla ehdottomasti helpompaa. Joten sitä voisi käyttää miittipaikkana toisenkin kerran. Eri vuodenajat varmasti tuovat leiripaikan muitakin puolia esille. Kura- ja sadekeli eivät antaneet paljoakaan mahiksia nuuhkia ulkoilmaa ja laituri oli vissiin tulvivan veden alla?

    Haliruttu kaikille otuksille tästä miitistä. Eletään hobiteiksi.
     
  4. Jasdril

    Jasdril Kontulainen Vastuuhenkilö Suomen Tolkien-seura

    Racha!

    Jasdril ja teräsponi Leijonamieli saapuivat turvallisesti kotiin, eivätkä väärästä kaistasta Vaajakosken liikenneympyrässä huolimatta ajaneet Lahteen eivätkä mekaanisesta ajotyylistä huolimatta ajautuneet Kuopioon. Teräsponi laidunsi Varkauden ABC:n pihalla kun minä kävin tönimässä Jyväskylän cheerleader-neitejä siellä, mokomat kun olivat kirjaimellisesti tukkineet irtokarkkihyllyn.

    Huomenna ehkä virkeämpää syväanalyysiä, jos minusta nyt mitään töiden jälkeen irtoaa. Kiitos miitistä & siitä et ootte fiksuja ja hoidatte juttui ite ni mun ei tarvi jatkuvasti potkia hoitamaan.
     
  5. purr

    purr Kontulainen

    Suurkiitokset kaikille, lievensitte stressiäni suurenmoisuudellanne ja suloisuudellanne.

    Paikka oli mukava, vielä kun saunaan saa lämmöt kovemmalle ja rantaan hiekat niin olis aika täydellinen. Kerrossänky oli niin mukava että nukahdin molempina iltoina hyvin (liiankin) helposti.
    Kiitos Fellows Hipin tuomisesta (se taisi olla Jaamarin ja Novan?), oli hauska katsella. Oli myös erittäin ihastuttavaa nähdä Minya Konnun kuopuksen kera.
    Lathronille erityiskiitos hieronnasta ja kiehnäyksestä ja rentoutushetkestä ja koruista. Kiitos myös kauniista ilmaisusta "kalainen juustokakku". ;D
    Vampire omglol oon taas netis jej everyday I'm tumblring.

    (Ja nyt viimein voin laittaa viestiä Vuosaaren asunnostani, sillä isäni sai netin toimimaan.)
     
  6. Otak

    Otak Kontulainen

    Minullakin oli kauhean kivaa miitissä, nyt jaksoin ja uskalsin ehkä olla vähän sosiaalisempikin kuin parilla viime kerralla (joista on niistäkin vissiin jo vuosi).
    Pelaaminen ja pelien seuraaminen on hauskaa, vaikka enemmän päädyinkin vain istumaan ja/tai höpöttämään. Stryxiprisessajuttua kuuntelin puolinukuksissa lauantaina salissa, jäi myös häiritsemään kun en kuullut tarinan loppua, sitä oli niin kivan rentoa kuunnella :D
    Miittipaikka oli minusta kiva ja hyvin varusteltu, eikä matkustaminenkaan ollut ihan liian kallista täältäpäin, vaikka osan matkasta menikin junalla.

    On vähän karu paluu kyllä todellisuuteen, miitti oli kivasti rennon koeviikon huipentumana ja nyt sitten pitäisi muka jaksaa käydä taas normaalisti koulussa, pah.
     
  7. Jasdril

    Jasdril Kontulainen Vastuuhenkilö Suomen Tolkien-seura

    Kaiken kaikkiaan kiva miitti. Sain taas porukkasaunomiskiintiön pitkäksi aikaa täyteen, pääsin meuhkaamaan politiikasta ja kuukupeista, sain tyynyn naamaan (kiitos Sidhiel :) ), sain ruokaa, olin onnellinen. Sain myös hierontaa, jalka-analyysin (Lathron, oliko niissä jalkojen kooissa nyt eroa, et kertonut?), sain setviä kaulakorumytyn, saunoakin ja kaikkea. :)

    Tosiaan, paljon kiitoksia jälleen omatoimisuudesta. Ootte onneksi todella fiksua porukkaa ja asiat pystyy järjestämään järkevästi eikä minun tarvii stressata.

    Kotimatkani epämiellyttävyys laski kokonaisuutta aika pahasti, en todellakaan ensi kerralla aja koko matkaa yksin, taukoja tai ei. Otin käyttöön kaikki keinot musiikin soittamisesta, laulamisesta ja ikkunoiden raollaan auki pitämisestä lähtien.

    Laitoin kuvasia googleplussaan: https://plus.google.com/photos/111845440603511410846/albums/5797044855623869201

    Kuvien eteenpäin jakaminen ja omaan epäkaupalliseen käyttöön on ihan ok niin kauan, kun vesileimoihin (nimeen vasemmassa alanurkassa) ei kosketa. Myös arvostan hirveesti jos jaksetaan julkaisun yhteydessä mainita kuvaajan nimi.
    Jos koet kuvan itsestäsi loukkaavaksi / ahdistavaksi tai muutoin haluat sen poistettavaksi, ilmoita heti. Poistan pikimmiten.
     
  8. Sidhiel

    Sidhiel Rajatapaus

    Miksi minä onnistun näyttämään aina miittikuvissa jotenkin oudolta?
     

Jaa somessa