Tietokilpailu (ei googlaajille yms.)

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Josko hän antoi mieheltään perimänsä omaisuuden tämän uhrien omaisille?
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Se tuskin olisi tehnyt vaikutusta Calin rikollisiin. Sääli ja oikeudenmukaisuus ei ollut korkealla heidän arvoasteikossaan. Eniten he arvostivat sellaista, mistä olisi tai voisi olla heille itselleen hyötyä.
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Ei tieten tahtoen. Pablon leski osoitti arvonsa Calin kartellille miehensä eläessä, mutta tietämättään.
 

Japp

Hobitti
Hänen sukulaisellansa oli yhteyksiä Calin järjestöön, ja näin hän vahingossa vuoti tietoja. Jäi eloon, koska sukulainen oli pappi.
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Ei ja ei. Tässä on kyse nauhotteista, joita Calin kartelli oli saanut käsiinsä Marian ja Pablon puheluista. Mikä Marian puheissa oli niin merkittävää, että hän oli arvokkaampi kilpailevalle kartellille elävänä kuin kuolleena sitten kun Medellinin kartelli oli lopullisesti tuhoutunut Pablo Escobarin kuoleman myötä? Hän ei esimerkiksi kehunut Calin porukkaa.
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
No arvuutetaan kahdesta pähkinästä helpompaa. Tässä on Maria, Pablon leski, joka vetoaa rikollisiin poikansa hengen edestä. On paljastavaa, että hänen ei tarvitse vedota tyttärensä hengen edestä; tätä ei kukaan pidä uhkana, poikaa vain. Mariaa kuunnellaan, koska hän on onnistunut ansaitsemaan rikollispomojen kunnioituksen ja arvostuksen syystä X. Mitkä kaksi lupausta hän antaa poikansa puolesta?
 

Japp

Hobitti
Oletan että saan vastata tähän nyt, Maria lupasi ettei poika asetu Calinia vastaan ja lupasi tämän naimisiin Calinin järjestöön. Kunnioituksen ansainta on täysi heitto, Maria tappoi Calinin lähettämän murhaaajan.
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
No ollaanpa sitä nyt flegmaattisia. Maria säästi poikansa hengen vakuuttamalla, että tämä ei koskaan yrittäisi kostaa isänsä kuolemaa ja pysyisi erossa huumekaupasta. Itse hän puolestaan ansaitsi Calin kartellin arvostuksen uskollisuudellaan aviomiehelleen. Vaikka hän väitetysti olikin tietämätön Pablon rikollisesta urasta, niin Maria kyllä oli hyvin selvillä miehensä uskottomuudesta; tällä oli lukuisia naisseikkailuja. Sen sijaan että hän olisi nalkuttanut miehelleen ja yrittänyt saada tätä tyytymään monogamiaan, Maria tuki Pabloa ehdoitta. Tämä teki suuren vaikutuksen Calin kartellin johtajiin, joilla oli samanlaista hankausta omien puolisoidensa kanssa. "Suhtautukaa meidän uskottomuuteemme niin kuin Maria" oli heidän viestinsä puolisoilleen, eikä siihen olisi luontevasti kuulunut Pablon lesken murhauttaminen. Niinpä hän sai elää. Monogamia ei ollut vaihtoehto heillekään, koska machokulttuurissa uskollista aviomiestä pidetään vähän nössönä ja rikollisten johtajilla ei ole varaa vaikuttaa pehmoilta. Toisaalta sitä (aiheellista) nalkutustakaan kotona ei jaksaisi kuunnella ja Mariasta toivottiin esimerkkiä tyytymättömille puolisoille. Tarina ei kerro, oliko siitä apua.

Japp ainoana sai pisteen tässä erässä, joten kysymysvuoro kuuluu hänelle.
 

Japp

Hobitti
Jaahas, ei kyllä ole voittajafiilis, mutta kysytään nyt kuitenkin.
Suomen elokuvasäätiön listaus "katsotuimmat kotimaiset elokuvat elokuvateattereissa" sisältää useita Turhapuroja ja sotaelokuvia. Neljä elokuvaa on ylittänyt miljoonan teatterikatsojan rajan, mutta ketkä ovat olleet näiden kirjoittajina? Kolme neljästä perustuu kirjoihin, näistä kirjailija, ja neljännestä käsikirjoittaja.
 
Ylös