Unista

Näin toissa yönä hyvin hämmentävää unta. Unessa minulle annettiin koru, jossa oli kameleontin silmä. Se pyöri ja liikkui kuten kameleontin silmä yleensäkin liikkuu. Paitsi, että vähän ajan päästä pupillista tunkeutui esiin pieni demonin naama. Gremlinsmäinen olento, jolla oli luisevat kasvot ja terävät hampaat. Aika ahdistavaa ja ällöttävää.

Viime yönä näin taas unta budotreeneistä. Tällä kertaa ne olivat aika erikoiset, emme tosiasiassa treenanneet budoa lainkaan vaan meillä oli erilaisia käsityö- ja askartelutyöpajoja, välillä sisätiloissa, välillä ulkona jonkinlaisessa leirikeskuksen oloisessa paikassa. Yhdessä vaiheessa valmiita töitä kerättiin näytteille vitriiniin ja huolestuin valtavasti tajutessani, että minulta kesken ja siksi vitriiniin laittamatta jäänyt origamityö, mustapunainen laatikko, olikin samalla "ilmoittautumislappu" seuraavalle kaudelle, sillä kaikki muut olivat kirjoittaneet ilmoittautumistietonsa valmiiden laatikoidensa päälle. Minulla oli käsissäni taitteluun tarkoitetut paperit ja taitteluohje erinäisten muiden keskeneräisten töiden kanssa, ja totesin, että nyt se laatikko on taiteltava pikavauhtia valmiiksi, että ehdin vielä saada sen vitriiniin. Suunnittelin kuitenkin kirjoittavani oman ilmoittautumistekstini mieluummin laatikon sisään kuin sen kanteen ja tekstaavani sen siistimmin kuin muut näyttivät tehneen.

En ole muistaakseni koskaan nähnyt kokonaista Kontuun ja kontulaisiin liittyvää unta, mutta nyt - varmaankin lähestyvän jättisuosituksi osoittautuneen The Miitin vaikutuksesta - sellainenkin osui kohdalle.

Olin unessani jostain kumman syystä luvannut lapsuudenkotini puutarhoineen miittipaikaksi, tietysti siellä yhä asustelevalle isälleni mitään kertomatta. Koko soppa oli pitkä ja monivaiheinen, ja riitauduin miitin aikana monien kontulaisten kanssa aivan totaalisesti sekavien järkkäilyjeni takia. Kaikki joutuivat nukkumaan teltoissa eikä ovia sisälle jätetty yöksi auki, mikä tietysti johti aika kriittiseen wc-tilojen puutteeseen. Lisäksi tonttimme pieni pihatie oli jatkuvasti aivan kauhean kaaoksen vallassa miittikyytien ja kauppareissujen takia. Isäparkanikin sai hermoromahduksen puutarhan antimien jouduttua yhteiskokkailuporukoiden kynsiin. Taisin saada kaiken tämän jälkeen elinikäisen porttikiellon miitteihin sekä järjestäjänä (mitä en ole oikeassa elämässä edes koskaan tehnyt!) että osallistujana.

Josko oikea The Miitti menisi kuitenkin hieman sutjakammin!

Näin unta, että syysmiitin epäkunnossa ollut ilmoittautuminen alkoikin toimia. Miitti alkoi välittömästi ilmoittautumisen jälkeen.
Miittipaikalla oli majoitukseen hirsimökit kuin Petäjärannassa, mutta vähän isommat ja hienommat. Erillisiä ovella erotettuja huoneita. @Olórin oli varannut meille kauimmaisen mökin, joka kokemuksen mukaan oli lämpimin. Olihan minulla vauva mukana. Valitsin keskimmäisestä huoneesta sängyn. Silloin @Pippin Tuk tuli sanomaan, että siinä on sellainen ällö punainen nystypatja (vaahtomuovipatja, jossa toinen puoli on nystyinen ja siinä oli punainen ysäriraita. Minun vastaukseni oli, että minusta on ihana nukkua nystypatjalla. Sitäpaitsi se tuntui ihan upouudelta. myös @douv oli miitissä perillisensä kanssa ja majoittui saman mökin eri huoneeseen.
Miitissä oli koko miitin kestävä kevyt larppi. Eli halukkaat valitsivat hahmon ja olivat roolissaan koko miitin ajan. Minä olin valinnut keijukaisen ja tasapainoilin köysillä. Kun Nova meni purkamaan köysiratani kesken tasapainoilun, siirryin tienvarteen vesialtaan luo. Levitin jonkun kantaan vedenpinnalle ja läpsyttelin sitä siinä (kuin taapero ikään). Silloin tietä pitkin tuli vanhanaikainen pikkuauto kyydissään kolme ihan outoa tyyppiä. Pysähtyivät ja kysyivät, että joko kaikki kontulaiset ovat ehtineet aloittaa miittailun. Olivat uusia miittiläisiä. Kun yrittivät lähteä liikkeelle niin auto ei startannutkaan ja sitä piti työntää. Paha vaan, että työnsimme sen vahingossa ojaan! Onneksi se oli niin kevyt, että oli helppo vetää myös pois. Totesin auton omistajalle, että aika legendaarinen menopeli ja hän myönsi sen nauraen.
>Uneen liittui vielä jotai kiipeilyseinäjuttua yms. Se aina vähän muuttui kun heräsin välissä imettämään, mutta jatkui vähän erilaisena ja paljon olen varmasti jo ehtinyt unohtaa.

Radaghastin unissa on esiintynyt viime aikoina (lähes häiritsevän) paljon kissoja [ -että minulla on ollut unissa 1-5
kissaa. Ikävöin varmaan alitajuisesti mustaa kissaani joka jäi viime vuonna muutossa entiselle kumppanille..

Viime yönä osallistuin jonkinlaiselle kesäleirille, johon sisältyi myös retki Venukseen. Siis samaan tyyliin kuin joiltain leireiltä lapsuudessani tehtiin retki vaikkapa Särkänniemeen tai Puuhamaahan. Matka ei edes ollut pitkä, muistelen hämärästi jonkinlaista valtavaa ostoskeskustyyppistä rakennuskompleksia, josta piipahdettiin nopeasti planeetalla. Venus ei ollut sellainen happoplaneetta kuin reaalimaailmassa vaan siellä oli nurmikkoa ja puita. Jonkinlaisia malvanvärisiä suojapukuja siellä piti kuitenkin käyttää, ja pieneen, pyöreään, osittain liilaan, osittain läpinäkyvään muovipulloon piti sen korkissa olevalla pipetillä ottaa säännöllisesti jonkinlaisia näytteitä. Jos pullo sitten kertoi, että ympäristössä oli liikaa paikallisia bakteereja, piti mennä takaisin alukseen/avaruusasemalle (en ole varma, kumpi se isoilla soikeilla kupuraikkunoilla varustettu paikka oli). Retkiä ulos tehtiin ilmeisesti useampiakin, koska yhdeltä minut jätettiin pois, kun olin pukenut vääränlaisen, liian vähän suojaavan puvun (se taisi olla jonkinlaista liilaa pörrökangasta, kun muilla oli ne malvanväriset, vähän kumihanskamaista ainetta olevat). Vähän harmitti, kun retkikunta karautti liikkeelle samantyyppisellä leijuautolla kuin millä Luke ajaa ensimmäisessä Star Wars -leffassa, mutta totesin tyynesti olleeni toisaalta jo aiemmin ulkona (se pörröpuku päällä voi vissiin tehdä lyhyitä kävelyitä mutta ei lähteä pidemmille ajeluretkille) ja voivani joka tapauksessa kotona kertoa, että tulipa muuten käväistyä Venuksen pinnalla. Olin vähän pettynyt, kun heräsin ja totesin, ettei näin olekaan.

Viime yönä unessani tutkin Loimaan evankelisen opiston opettajanhuoneen kirjastoa. Ylähyllyltä löytyi 9-osainen teossarja Nazgûlogia, kirjoittanut J.R.R.Tolkien. Olin ihastunut ja ihmeissäni, koska en ollut aiemmin kuullutkaan kyseisistä kirjoista. Sinne ne olivat ylähyllylle unohtuneet. Jokainen kirja oli paksu, tummakantinen ja kansiteksti koristeellisin kultakirjaimin. Kukin teos kertoi yhden nazgûlin taustatarinan, kuvituksineen. Olisin mieluusti lukenut ne kaikki, mutta opiston käytäntöjen vuoksi sain lainaksi vain yhden. Tein sitten vaikean valinnan. Onneksi laina-aika oli 2 kuukautta.

Voi olisipa tuollainen kirjasarja oikeasti olemassa! Olisin ollut teininä onneni kukkuloilla moiseen törmätessäni, kun jo Keskeneräisten Tarujen Kirjan nazgûleita käsittelevä osuus tuntui suurelta aarrelöydöltä sitä ensimmäistä kertaa lukiessani.

Kaksi viime yötä ovat olleet varsinaista levottomien unien temmellyskenttää. Toissayöltä muistan unen, joka alkoi siitä, että @Mic perheineen oli meillä käymässä, koska Tikutista oltiin tekemässä keskiaikaistyylinen koristeltu kalligrafiaversio ja katsoimme jotain luonnoksia aiheesta. Ehdotin, että Tikutti painettaisiin vaaleansiniselle kartongille, johon voisi sitten tehdä jälkeenpäin valkoisella maalikynällä vielä lisäefektejä, mutta tajusin sitten sen olevan liian työlästä, koska Tikutti oli tarkoitus lähettää kaikille seuran jäsenille eli sitä tulisi turhan monta kappaletta käsin koristeltavaksi. Yhtäkkiä tajusin, että kello oli kolmea vaille kahdeksan arkiaamuna, eli minun pitäisi jo olla töissä. Äitini ilmestyi paikalle ja sanoi, että lähtisi kyllä heittämään minut töihin, mutta pihassa on niin paljon autoja, ettei hän saa omaansa ajettua ulos. Sanoin pyytäväni ihmisiä siirtämään ne ja soittavani samalla työnantajan hälytyskeskukseen kertoakseni myöhästyväni vähän, mutta kännykkäni olikin jokin vanha Nokian malli, jossa ei ollut tallennettuna mitään työnumeroita ja jota en osannut edes kunnolla käyttää.

Seuraavassa hetkessä olinkin työpaikalla, mutta se ei ollut valvemaailman työpaikkani vaan jonkinlainen koulurakennus, joka muistutti sisältä vähän sekä ala-asteen kouluani että Helsingin yliopiston Porthania-rakennusta. Istuin jonkun toisen ihmisen kanssa kierreportaiden alla ja yritin edelleen tapella välillä tv-kaukosäätimen näköiseksi ja sitten joksikin oudoksi älypuhelimeksi muuttuneen kännykän kanssa. Mielessäni vilahteli ajatuksia tyyliin "ei hätää, kun en nyt pysty tekemään aloitussoittoa, niin hälytyskeskushan kyllä soittaa pian tarkistussoiton takaisinpäin - mutta ei se voi, koska eihän mulla ole oikea kännykkä eikä niillä ole tämän numeroa", "ei hätää, henkilökunta täällä on kyllä nähnyt, että olen paikalla, ja voi tarvittaessa todistaa, että olen työvuorossa - paitsi että eihän ne voi, koska en ole työpisteellä vaan odotan tässä portaiden alla koulutuksen alkamista" ja sitten tosiaan tajusin, että minun pitikin olla koulutuksessa ja se oli alkanut jo kolme varttia sitten ja minä olin vain istunut ja odottanut, että joku tulisi sanomaan missä se pidetään. Lähdin juoksemaan rakennuksen läpi kohti sen peräosassa olevia luokkia, joista jossain koulutuksen piti käsitykseni mukaan tapahtua, ja kyselin matkalla ihmisiltä neuvoja saamatta kuitenkaan tietää mitään varmaa. Luokkia oli joka puolella ja niissä oli lasiseinät käytäville, joten näin, että yksi oli täynnä frakkeihin pukeutuneita innostuneesti tanssahtelevia poikia tahtipuikkojen kanssa opiskelemassa orkesterinjohtoa kimaltavien vaskisoittimien ja kaikenlaisen elektroniikan keskellä. Käytävällä taas oli eräänlaisia vieri vieressä seisovia karsinoita, joissa voi virtuaaliopiskella melkein mitä vain, ja niissä rivi viulisteja soittamassa samaan tahtiin jonkin opetusohjelman mukaan, mutta soitto kuului vain heidän omiin kuulokkeisiinsa (unessa tällaiset karsinat olivat ihan jokapäiväinen juttu, olin vain ilahtunut nähdessäni, että niihin voi kytkeä myös soittimia). Tässä kohtaa heräsin sangen stressaantuneena siitä, että olin sekä pahasti myöhässä että eksyksissä, ja kesti vähän aikaa rauhoittua ja saada uudelleen unen päästä kiinni.

Viime yönä taas olin menossa jommankumman lapsen (ehkä se oli esikoinen, mutta paljon nykyistä nuorempana) kanssa autolla jonkinlaiselle isolle palloilukentälle, mutta vaikka parkkipaikkaopasteita seuraamalla löysinkin kentän takana olleen pienen hiekkavallin päälle tehdyn parkkialueen, sille ei voinut siltä puolelta ajaa. Kun ensin katsoin, ongelmana oli vain, että vallilla oli matalat lankkureunat ja se oli juuri sen verran korkea, ettei autolla olisi voinut ajaa reunan yli ylös, sitten se olikin jo puolentoista metrin korkuinen, mutta toisessa päällä oli eräänlainen ramppi ison hiekkakasan reunassa, mutta lähempää katsottuna se ramppikin oli tosi kapea eikä siitä olisi mitenkään päässyt autolla. Ainoa reitti olisi ollut ajaa ensin kentälle ja tulla sieltä sitten portista suoraan hiekkavallin päälle parkkialueelle, mutta minulla ei ollut aavistustakaan, mistä kentälle ajettiin. Niinpä sanoin, että meidän pitää parkkeerata kauemmas, mihin lapsi huomautti, että hän haluaisikin mieluummin meidän menevän ylös mäelle parkkiin. Ja kentän vierestä tosiaan lähti jyrkkä asfalttitie korkealle mäen laelle, jossa oli paljon omakotitaloja ja jonkinlainen pieni huvipuisto, jossa laitteet toimivat pitkälti ihmisten omalla lihasvoimalla. Näen aina silloin tällöin muutenkin unta huvipuistosta, ja tässä unessa tiesin, että tämä on taas se sama puisto, ja kysyin, haluaako lapsi käydä siellä ensin ennen kuin kävelemme palloilukentälle. Hän ei kuitenkaan halunnut.

Seuraavaksi olimmekin eksyksissä, olimme päätyneet jonkun puolivalmiin omakotitalon tontille, ja aina kun käännyin saadakseni meidät palaamaan takaisin päin jouduimmekin vain syvemmälle ja syvemmälle taloon sisään. Sitten se ei enää ollutkaan puolivalmis vaan vähän Barbie-taloa muistuttava vaaleanpunasävyinen rakennus, jossa asui Disneyn ihmeperhe, paitsi ettei se perhe ollut oikeasti sinne päinkään. Kukaan ei ollut kotona, mutta minulla ja lapsella oli jostain syystä mukanamme talossa asuvan pikkutytön valkoiset, isoilla kukilla koristetut lenkkarityyppiset kengät ja jokin muu esine, jotka asetimme siististi eteisen naulakon alle. Sitten olimme vihdoin pääsemässä ulos, väänsin avainta ison kaksiosoisen vaaleanpunaisen kaarioven lukossa, mutta heti oven ulkopuolella olikin se kengät omistanut pikkutyttö, joka perheineen oli tulossa kotiin. Selitin, että olimme talossa siksi, että meidän piti palauttaa ne kengät, ja tyttö oli kovin iloinen ja hänen perheensäkin mielestä tilanne oli ihan luonnollinen. Yhtäkkiä muistin kauhukseni, että olimme myös syöneet ruokaa jääkaapista ja katsoneet olohuoneessa DVD:ltä Ihmeperhe-leffan, joka unessa kertoi kuitenkin juuri tästä samaisesta, vähän Barbie-tyylisestä perheestä. En kehdannut tunnustaa tekojamme ja toivoin vain, ettei perhe huomaisi mitään. Perheen isä sanoi kyyditsevänsä meidät kotiin, mutta ensin perheen äiti toi meille hirveän kasan omilta lapsiltaan pieneksi jääneitä toppatakkeja (ilmeisesti lapsia oli siis muitakin kuin se pieni tyttö, tosin hänkin oli jo muuttunut teini-ikäiseksi) minun lastani varten. Heräsin siinä kohtaa, kun yritin talon ulkopuolella saada maahan pinottuja takkeja jotenkin koottua järkeviksi sylyksiksi, jotka voisin kantaa autoon. Tämän viimeisen kohtauksen innoittajana toimi todennäköisesti eilinen pensaikonkarsimisurakkani, jonka yhteydessä raahasin talon taakse monta sylystä oksia ja risuja.

Nukun nykyään hyvin lyhyitä unia ja sitten olen päivisin sen partaalla, että jos joku sanoo jotain poikittaista, niin tekisi mieli tintata.
Pari yötä sitten tämä olotila taisi tulla myös uneeni. Näin unta että olin uimahallissa. Olin ollut sellaisessa vähän vilpoisemmassa altaassa ja olin menossa sellaiseen lämpimämmän veden terapia-altaaseen, joka oli melko täynnä ihmisiä. Ja kas, sitten siellä olikin sopivasti tyhjä paikka johon mukavasti asettauduin. No eikös siihen tule joku tyyppi joka sanoo, että huomasit varmaan että tämä on hänen paikkansa.

No, luonteelleni tyypillisesti pahoittelen että en huomannut että paikka oli jo hänen ja olin jo poistumassa. Tuo tyyppi sitten sanookin, että kyllä sinä varmasti huomasit että paikka oli jo hänen. Ja sävy sellainen että mitä hittoa typerä akka. No mitä hittoa se alkaa vänkäämään että olisin huomannut, kun en kerran huomannut ja sillä selvä, paikkahan oli tyhjä! Heräsin, ennen kuin aloin haastaa riitaa eli poistuin tilanteesta. Sitten vatvoin hereillä sitä seuraavat kolme varttia. Olisiko alkanut rähjäämään jos uni olisi jatkunut? Olisivatko vartijat poistaneet minut, riidanhaastajan pois paikalta? No, en tiedä.

Mietin vain että koko ikäni olen väistynyt, pahoitellut jne. Koska ihmeessä mulla palaa totaalisesti pinna oikeassa elämässä ja rähjään jossain? En ehkä enää ihmettele takakireitä keski-ikäisiä akkoja. Jos ei nuku kunnolla niin alkaa kyllä kilahtelemaan.

Minä olen pari yötä miittaillut. Ensin @Minyaleiel in järjestämässä miitissä, jossa olin Rhosin kanssa saunassa ja siellä oli todella pitkä laituri, josta puuttui pätkä keskeltä. Oltiin pakkailemassa jo tavaroita lähtöä varten kun suuren metallihuuvan pinnasta alkoi valua vettä lattialle. Kutsuttiin Minya paikalle katsomaan ja hän totesi, että pitää ilmoittaa omistajalle tästä. Kummaa tässä oli se, että ei ollut sateinen sää.

Viime yönä tiedän myös miittailleeni, mutta uni on alkanut kadota jo mielestä enkä saa palautettua siitä muuta kuin tunnelman, joka oli ihan kiva.

Fairy tale sanoi:

Nukun nykyään hyvin lyhyitä unia ja sitten olen päivisin sen partaalla, että jos joku sanoo jotain poikittaista, niin tekisi mieli tintata.
Pari yötä sitten tämä olotila taisi tulla myös uneeni.

Click to expand...

Tuosta tuli mieleen yksi uni joululoman ajalta. Muistikuvat siitä olivat aika epämääräiset jo silloin ja nyt siitä on kulunut jo toista viikkoa mutta perusidea unessa oli tämä:

Keskustelin jonkun autossa istuvan tyypin kanssa avatun autonikkunan kautta. Sitten yhtäkkiä unen logiikan mukaan minun piti iskeä tätä jätkää turpaan. Jonkinlainen hämärä muistikuva on, että siihen oli painava syykin, mutta mikä se mahtoi olla, ei ollut selvää edes unessa. No, iskin sitten... ja heräsin siihen, että löin nyrkillä seinään. Eli aika elävä uni, kun ihan oikeasti löin jonkinmoisen oikean suoran seinään. Makuuasennossa toki, joten onneksi se ei ollut kovin kova isku. En vahingoittanut itseäni eikä seinä ollut moksiskaan. Naapuritkaan ei tainnut herätä, onneksi.

Minulla oli tässä joku noin viikko sitten uni, jossa olin kesäisessä metsässä tekemässä matkaa tiellä, kun vastaan tuli pitkänomainen puurakenteinen talo. Sen takaosassa oli sisäraput ylös. Rappujen puolivälissä oli kännykkä. Osoittautui että vaikkei kännykkään edes koskenut, niin se havaitsi lähellä olevat kännykät ja tässä kohtaa peli oli menetetty: sinut oli nyt havaittu.

Jatkoin matkan portaiden loppuun. Siellä oli isompi tila jonka lävitse kuljin, kunnes tässä vaiheessa yllättäen selvisi että olisi ollut parempi pitää oma kännykkä pois päältä, sillä nyt minut oli haastettu ja piti osallistua showpainimatsiin. Ja siis nimenomaan osallistua, itse. Siinähän sitten painittiin hetki ja lopulta lopetin tombstone piledriveriin (eli liike jossa kaveri napataan syliin tämän pää alaspäin ja pudotetaan alas polvien väliin). Tätä liikettä tehdessä vastus on tietysti että "niin montakos kertaa sinä olet tätä harjoitellut?" johon minä tietysti että tämä on ensimmäinen kerta.

Että tämmöinen turvallinen uni. Uskaltaisitko sinä nollaharjoittelulla pudottaa toisen suoraan lattiaa kohti pää edellä?

Koska olkapääni ei taida koskaan tulla ihan kuntoon eikä siksi kestä enää kovin raisua menoa, tein vuoden ensimmäisen päivän iltana sängyssä maatessani päätöksen, etten enää elättele toivoa Bujinkan-dojolle paluusta vaan laitan seuraavana päivänä dojon Whatsapp-ryhmään hei hei -viestin ja eroan siitä. Näin sitten teinkin, mutta päätöksen ja teon välisenä yönä näin unta, jossa kuljeskelin syksyisen oloisena iltana Vantaan Martinlaakson uimahallin tienoilla kai puolisoni kanssa (ihan varma en ole, mutta yksin en ainakaan ollut liikkeellä) Bujinkanin gi eli harjoituspuku päälläni. Äkkiä huomasin liikkeellä olevan myös joukon dojon ihmisiä, shihan joukossaan, ja nolostuin ja huolestuin siitä, että ylläni oli gi, vaikka olin jo lopettanut Bujinkanin. Toivoin, etteivät he huomaisi minua, mutta sitten tajusin helpotuksekseni, ettei minulla ollut lainkaan vyötä. Jotenkin se teki unessa treeniasusta "epävirallisen", jolloin ei ollutkaan niin väliä, vaikka minut nähtäisiinkin julkisella paikalla se päälläni.

Kirjoitan tästä nyt, koska viime yönä näin taas unta Bujinkanista. Tällä kertaa olin puolisoni kanssa jonkinlaisella sangen runsasväkisellä viikonloppuleirillä dojolla, joka unessa oli iso punatataminen halli, jonka keskellä roikkui katosta valtavia tummia verhoja. Se saattoi itse asiassa sijaita ala-asteen kouluni juhlasalissa, mutta ihan varma en ole. Yhtäkkiä minua alkoi huolestuttaa, että miten muka voin olla siellä treenaamassa, kun minähän jo ilmoitin, että lopetan kokonaan olkapääni takia. Ajattelin nolona, että shihan varmaan pitää minua valehtelijana, lopetin äkkiä bon heiluttamisen (tottakai kaikista mahdollisista asioista olimme harjoittelemassa nimenomaan bon käyttöä, joka todennäköisesti ottaisi aika ilkeästi olkaani, jos sitä nyt valvemaailmassa yrittäisin), teeskentelin, että minuun sattuu, ja lähdin vetäytymään kohti pukuhuoneita lähteäkseni pois leiriltä.

Joku joskus kertoi että unen voisi ymmärtää uneksi, jos koittaa lukea jotain tekstiä ja näkee kirjainten vaihtavan paikkaa. Mites kun äsken unessa otin pöydältä lehden, jossa oli täytetty ristikkosivu ja siellä oli ihan järkeviä vastauksia niihin vihjeisiin? Muistan unesta paljonkin, mutta en rupea avaamaan niitä tänne koska osittain liittyy edesmenneisiin henkilöihin. Heräsin siihen, kun Enttinen tuli herättämään.

Koin ehkä viikko sitten liian pitkille päiväunille simahdettuani unihalvauksen pitkästä aikaa. Olen miettinyt pitkään, mitä nuo unet ovat jossa ikään kuin herään omasta sängystäni, mutta en pääse liikkumaan vaikka olisi pakko nousta. Todella ahdistavaa. Mitään hahmoa tms uniin ei koskaan ole liittynyt. Silti diagnosoisin unihalvaukseksi tuon.

Viime viikon unessani yritin katsoa "herättyäni" kelloa puhelimesta. Sitä siinä katsoessani tajusin että puhelinhan on taskussani. Myös. Otin puhelimen taskustani ja nyt minulla oli identtiset puhelimet molemmissa käsissä. Siinä vaiheessa tuumasin että tämä taitaa olla unta. Sen oivalluksen jälkeen pääsinkin yhtäkkiä liikkumaan vapaasti asunnossani. Pohdin unessa, että täällähän kuuluisi olla jossain se pelottava hahmo tai hirviö kun kerran on unihalvaus ja sitten lähdin etsimään sitä. Etsintöni keskeytti ikävästi herätyskello Tämän jälkeen kyseiset unet eivät ole ahdistaneet.