Lukuhan alkaa suoraan siitä, kun Frodo palaa tajuihinsa veitsen iskusta viime luvun lopussa, ja loppuu siihen, kun hän vaipuu tajuttomuuteen turvassa Bruinenin takana. Tämä on ensimmäisen kirjan viimeinen luku, ja päättää yhden osan tarinaa. Jokaisella kuudella kirjalla on oma osansa tarinasta ja omanlaisensa tyyli.
Viime viikolla pohdittiin hobittien kestävyyttä. Tässä luvussa he osoittautuvat taas kestäviksi rämpiessään ensiksi viikon tiheiköissä ja sen perään louhikkoisilla kukkuloilla, ja lopulta nopealla tahdilla pitkiä päiviä Glorfindelin mukana. Kartasta katsoen matka on ainakin 200 mailia (virstaa) eli yli 20 km päivässä. Kiirehän tämän luvun tapahtumia ohjaa, kun Frodon ihmeellisestä kestävyydestä huolimatta pelätään kuolevan. Siihen nähden hän pystyy ratsastamaan pitkiä päivä, vaikka toinen käsi on veltto ja tunnoton. Silti olisi hän voinut Asfalothilla ratsastaa loppumatkan nopeammin, ehkä Glorfindelin kanssakin. Toisethan vain olivat hidastuksia, kun ei heillä Glorfindelin sanoin olisi ilman Frodoa ja Sormusta mitään vaaraakaan.
Toisaalta luottamus mustiin ratsastajiin ei sekään erityisesti lisääntynyt tässä luvussa. Siltaa ne toki vahtivat asiaan kuuluvasti, kunnes ajettiin pois. Mutta muuten ne tuntuvat jättäneen kaiken seuraamisen ja erämaassa hyökkäämisen sikseen, ja keskittyneet hyökkäämään haltioiden kahlaamolla, viimeisessä mahdollisessa paikassa. Koko kaksi viikkoa saivat hobitit kulkea rauhassa.
Kuten sanottu, maasto ei suosinut liikkumista. Sen sijaan, kun maasto ei ole niin metsäistä kuin Suomessa, voidaan korkeilta paikoilta nähdä kauaskin. Silti Bruinenin näkyminen Viimeiseltä sillalla sadan mailin (virstan) päästä kuulostaa liioittelulta, kun kyseessä eivät ole edes haltiat vaan hobitit. Haltioista puheen ollen, kuinka he lähettivät viestin Konnusta Rivendelliin?
Kevennyksenä puhuttin ja laulettiin peikoista. Onko laulu alkukielellä laulettavampi kuin suomennos, jota ei saa oikein millään laulettua, kun säkeistöt eivät ole samanmittaisia?
Ja tutustuttiinhan luvussa athelasiinkin, tosin ei vielä opittu sen seihtemää nimeä.
Viime viikolla pohdittiin hobittien kestävyyttä. Tässä luvussa he osoittautuvat taas kestäviksi rämpiessään ensiksi viikon tiheiköissä ja sen perään louhikkoisilla kukkuloilla, ja lopulta nopealla tahdilla pitkiä päiviä Glorfindelin mukana. Kartasta katsoen matka on ainakin 200 mailia (virstaa) eli yli 20 km päivässä. Kiirehän tämän luvun tapahtumia ohjaa, kun Frodon ihmeellisestä kestävyydestä huolimatta pelätään kuolevan. Siihen nähden hän pystyy ratsastamaan pitkiä päivä, vaikka toinen käsi on veltto ja tunnoton. Silti olisi hän voinut Asfalothilla ratsastaa loppumatkan nopeammin, ehkä Glorfindelin kanssakin. Toisethan vain olivat hidastuksia, kun ei heillä Glorfindelin sanoin olisi ilman Frodoa ja Sormusta mitään vaaraakaan.
Toisaalta luottamus mustiin ratsastajiin ei sekään erityisesti lisääntynyt tässä luvussa. Siltaa ne toki vahtivat asiaan kuuluvasti, kunnes ajettiin pois. Mutta muuten ne tuntuvat jättäneen kaiken seuraamisen ja erämaassa hyökkäämisen sikseen, ja keskittyneet hyökkäämään haltioiden kahlaamolla, viimeisessä mahdollisessa paikassa. Koko kaksi viikkoa saivat hobitit kulkea rauhassa.
Kuten sanottu, maasto ei suosinut liikkumista. Sen sijaan, kun maasto ei ole niin metsäistä kuin Suomessa, voidaan korkeilta paikoilta nähdä kauaskin. Silti Bruinenin näkyminen Viimeiseltä sillalla sadan mailin (virstan) päästä kuulostaa liioittelulta, kun kyseessä eivät ole edes haltiat vaan hobitit. Haltioista puheen ollen, kuinka he lähettivät viestin Konnusta Rivendelliin?
Kevennyksenä puhuttin ja laulettiin peikoista. Onko laulu alkukielellä laulettavampi kuin suomennos, jota ei saa oikein millään laulettua, kun säkeistöt eivät ole samanmittaisia?
Ja tutustuttiinhan luvussa athelasiinkin, tosin ei vielä opittu sen seihtemää nimeä.