Yliopistoon/korkeakouluun pyrkiminen ja opiskelu

Uskon, että täältä löytyy muutamia asiasta kiinnostuneita ja minua itseäni enemmän tietäviä. Eli kyse olisi lääketieteen opiskelusta. Onko kontulaisilla omia kokemuksia valinakoeprosessista, mitä tietoja tarvitaan, mihin asioihin pitää fysiikassa, biologiassa ja kemiassa paneutua. Onko opiskelu niin rankkaakuin väitetään ja onko ala ylipäänsä vaivansa väärtti.

Kaipaisin tänne myös vasta pyrkimistä suunnittelevien tuntemuksia asiasta. Miksi lääketiedettä, miten siihen aijotte valmistua ja joko se oma erikoistumisala on tiedossa?

Yleistä puhetta siis tästä niin monien opiskelijoiden unelmapaikasta. Medisiinarit, antakaa kuulua itsestänne.

Miten olisi, jos laajennetaan tätä aihetta koskemaan kaikkia tulevia pääsykokeita, oli oppiaine sitten mikä tahansa. Ettei sitten Majatalo täyty topikeista tyyliin "Oikikseen pyrkivät" tai "Mitä vaaditaan kauppakorkeassa?".

Eli jos tämän kesän pääsykokeet (hui, eivätkös ne ole ihan just kohta) tai tulevat opinnot kiinnostavat, niin tänne kysymykset.

Pääsykokeisiin kannattaa valmistautua sen mukaan,minne hakee.

Esimerkiksi yliopistoon on käsittämättömän helppo päästä opiskelemaan matematiikkaa.
Sinne on Työkaverin tuttu käveli sinne sisään lyhyellä matematiikalla lukematta..
Biologiaan,omaan suosikkiini,saa tosissaan lukea aivan tajuttomasti-
pääsyprosentti on niin pieni,että hirvittää.
Reallin Eksimia puhtaasta biologiasta,ja ensimmäiset pääsykokeissa pian niiden jälkeen: ka 7 pistettä/tehtävä...
(Tietämättömille: Maksimipistemäärä/tehtävä on 48.
noin 30 tarvitaan sisään/tehtävä.)

Tänään olin tietojenkäsittelytieteen kokeessa.
Koe meni harvinaisen sattumanvaraisesti.
Mahdollisuuksia aivan penkkiin ja tosi hyviin.
Ohjelmointitehtävä oli ainakin melkoisen helppo.
Ainakin Basicilla.
C:llä en olisi osannut.
Onneksi Basicia sai käyttää.
En muuten lukenut kokeeseen sekuntiakaan.

Tiistaina minulla on biologian koe,johon olen ottanut lomaa 2 kuukautta+
ottanut valmennuskurssin.
Toivon,että se riittää.
Keskiviikkona minulla on matematiikan pääsykoe.
Nay,ajattelin kerrata lukiomatematiikan edellisenä iltana.
MAOL-säätämistä se vain vaatii.

Ohjeita pääsykokeisiin(kokemusta ainakin virheistä minulla on):
Lue tarpeeksi ja vähän lisää.
Älä lue samana aamuna,menet vain sekaisin.
Älä tule liian aikaisin:Tunnelma ennen koetta on sangen kireä ja se tarttuu.
Paniikki iskee helposti kun massapaniikki virtaa ilmassa kuin sumu Lontoossa.
Älä myöskään jää Chillaamaan kokeen jälkeen paikalle.
Tulee kuitenkin nimittäin joku tuntematon,joka kysyy tyyliin:
"kaisämuistit laittaa tämmöstä ja ottaa huomioon tollaista"
Viimevuonna törmäsin harvinaisen ärsyttävään tyyppiin joka varmaan viisitoista minuutti jauhoi tuommoista.
Ainut mikä minua lohduttaa on se,että suurin osa niistä
"kaisä tajusit laittaa"-jutuista oli ihan kukkua joista ei pisteitä tippunut.
Arvaa vaan miltä tuntui päässäni ENNEN kuin tiesin,että ne olivat puulaa...

Squirrelilla olikin jo hyviä neuvoja, varsinkin tuo "älä tule paikalle liian aikaisin". Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin huomata muiden vielä kertaavan omia siististi kansioon lajiteltuja muistiinpanojaan. Väkisinkin iskee paniikki ja pelko, että osaanko minä yhtä hyvin tai mieluummin paremmin kuin tuo pätevän näköinen tyttö tuolla, joka on alleviivannut tekstiä eri värisillä tusseilla tärkeysjärjestyksen mukaan. Sitten muistaa omat harakanvarpaiset ja suttuiset muistiinpanot paperikasoissa kotona ja ahdistus on valmis. :roll:

Hyvän valmistutumisen (lue, lue ja lue niin kauan että olet sisäistänyt kaiken ja osaat selittää kirjan/kirjat myös omin sanoin, ei pelkästään ulkoa hokemalla) lisäksi kannattaa olla myös rohkeasti luova. Itselläni oli pääsykokeissa kysymys Matrixin ihmiskäsityksestä sun muusta. Olin siinä vaiheessa kurkkua myöten täynnä koko Matrixia ja sen hypetystä, joten annoin palaa sieluni kyllyydestä ja ilmoitin koko leffan olevan vain ja ainoastaan elokuvaa, ei filosofiaa. Tietysti perustelin väitteitäni pääsykoekirjaan nojaten, mutta olin kokeesta lähtiessäni varma, ettei tuollaisen "mediatutkijat ovat idiootteja!" -saarnan jälkeen taatusti heltiäisi paikkaa.

Mutta katos. Sisälle päästiin että humahti. Piti kyllä pari kertaa tarkistaa, että onko se tosiaan minun nimeni siellä listan kärkipäässä. Joten rohkeasti vain omaakin ajattelua mukaan, pelkkä hauki on kala -listaaminen ei välttämättä ole se oikea keino.

Tähän täytyy jotain laittaa.

Squirrel mainitsikin jo, että matematiikkaa on helppo päästä lukemaan. Sitä voi siis käyttää porttina yliopistoon, ja ainakin matemaattisluonnontieteelliseen tiedekuntaan. Itse pääsin aikoinani lukemaan matematiikkaa, vaikka kemia oli siis tavoitteena. Luin molemmista 15 ov:ta ja vaihdoin pääaineekseni kemian ja nyt olen sitten jo maisteriksi valmistunut.

Pääaineen vaihto ei tosin onnistu miten vain, se kannattaa vielä varmistaa kummankin aineen tiedekunnalta, että onnistuuko vaihto ylipäätänsä. Matematiikasta biologiaan, ei vaihto niin vaan onnistukaan, mutta sitten taas biokemiaan se voikin onnistua.

Eli jos luulet, ette pääse lukemaan jotakin ainetta, niin kannattaa harkita ja etsiä mahdollisia sivupolkuja, joita pitkin sitten pääsee haluamaansa aineeseen.

PS.
Kemian kanssa aloittavista opiskelijoista kolmasosa siirtyy myöhemmin, farmasian tai lääketieteen pariin. Eli kemian opintoja käytetään ponnahduslautana lääkikseen.

Hmm, pääsykokeita. Minulla ne on edessä kahden tai kolmen vuoden päästä riippuen siitä, miten nopeasti aion lukion suorittaa (jos aion). Kyllä minulta tuota oppimiskykyä sen verran löytyy, että pääsisin läpi jos tahtoisin, siitä olen varma. Siitä taas, tahdonko, en ole varma laisinkaan. Ensinnäkin pitäisi tehdä töitä, eli lukea niihin pääsykokeisiin. Se on yksinkertaisesti tappavan tylsää. Toiseksi ajatus vielä ~viidestä opiskeluvuodesta yliopiston puolella ei kuulosta niin kovin houkuttelevalta. Koko ensimmäisen lukiovuoteni aikana olen tasaisesti harkinnut vaihtamista amiksen puolelle, ja vaikka opiskelumotivaationi on paikoin noussut, en kuitenkaan ole varma siitä, mitä tahdon. Opiskelijana kituuminen vielä ehkäpä seitsemän vuoden ajan ei järin houkuttele, kuten ei myöskään akateemisesti koulutettujen piirien ylimielinen ja tekofiksu meininki. Olen liian ärsyttävä ihminen sellaiseen.

Tässä on sentään aikaa miettiä vielä, mutten usko että ainakaan kovin lyhyessä ajassa keksisin, miksi pokémoniksi oikein tahtoisin kehittyä. On yllättävää havaita itsestään piirteitä, joita ei olettanut itsessään löytyvän. Tässä tapauksessa se on halu tehdä konkreettista työtä. Aiemmin luulin, että kykenisin tekemään - tai olemaan tekemättä - vaikka mitä, kunhan vain saisin oleskella suht. tasokkaasti eikä tarvitsisi kuin raahautua paikalle. Mutta hitsi, koulunkäynti innostaakin paljon vähemmän kuin mitä luulin. On se omituista huomata, miten yhtäkkiä tahtookin tehdä konkreettista työtä.

Ja opiskelu on tylsistyttävää ja puuduttavaa, siitä puuttuu haaste mielikuvitukselleni.

Opiskelu on eri ihmisille aivan erilaisia asioita. Itse valmistuin proviisoriksi (farmasian maisteritasoinen tutkinto) viime perjantaina, ja jatkan opintojani ilomielin vielä senkin jälkeen sen 4-5 vuotta, joka väitöskirjan tekemiseen ehkä menee. Koen, että yliopistolla on vapaa ja salliva ilmapiiri, joka kannustaa omaan ajatteluun ja omaehtoiseen opiskeluun, siitä huolimatta, että omassa tiedekunnassani on muihin puljuihin verrattuna edelleen melko koulumainen kurssijärjestys. Töitä ja lukemista kaikki oppialat vaativat kovasti, eikä asioiden ulkoa opettelultakaan täysin välty. Enemmän tosin ollaan menossa ongelmalähtöisen oppimisen sun muiden uusien kotkotusten suuntaan.

Tokikaan korkeakoulut eivät sovi kaikille; toisille omin käsin työskentely ja konkreettinen tekeminen ovat paljon mielekkäämpiä ratkaisuja. Jos opiskelu ylipäänsä tuntuu turhauttavalta, kannattaa ehkä tutkia omia mielenkiinnon kohteitaan ja valita jokin käytännönläheisempi ala.

Pitikö tässä joistain pääsykokeistakin jotakin? No. Farmasiaan otetaan hyvinkin helposti sisään, farmaseuttipula ajaa tiedekunnan hamuamaan alati lisää opiskelijoita. Kemmaa tarvitsee niin pääsykokeissa kuin opinnoissakin aika paljon. Lisäksi on aineistokoe, joka perustuu johonkin fysiologian helpohkoon perusteokseen ja sen perinpohjaiseen ymmärtämiseen; ulkoluvulla ei aineistokokeesta selviä.

Kieliopinnot

Eli olen tässä vähän mietiskellyt, että jospa sitä menisi lukion jälkeen opiskelemaan kieliä, pääasiassa englantia. Nyt kun kerran täältä tämmöinen aihe löytyi, tuli minulle mahtava tilaisuus kysyä muutamia mieltäni askarruttavia seikkoja.

Olen ajatellut yliopistoa, mieluiten Jyväskylää, Tamperekin käy. Onko vaikeaa päästä sisään? Millä keskiarvolla ja kirjotusten arvosanalla on hyvät mahkut? Olisiko hyvä opiskella vielä lukion jälkeen ennen pääsykokeita jossakin?

Sitten vähän käytännön asioista: Kuinka täyteen päivät yleensä tulevat opiskelusta? Miten oikeasti opiskelija elää? (eli kykeneekö opiskelun lomassa todellakin työskentelemään/ tuleeko toimeen ilman työn tekemistä opiskeluaikana?) Onko opiskelija-asunnossa eläminen miellyttävää, eli pystyykö opiskelemaan?

Kielistä: Tiedän, että on opiskeltava kolmea kieltä humanistisessa tiedekunnassa ja että kolmannen voi aloittaa vasta yliopistossa. Mitä mahtaa tarkoittaa se, että viittomakielen opiskeluun on haettava? Luetaanko viittomakieli ylipäätänsä tällaiseksi mahdolliseksi kolmanneksi kieleksi? Kuinka montaa kieltä kielten opiskelijan kannattaisi opiskella? Tarvitseeko yliopistossa opiskelleen välttämättä osata tutkinnon suorittamisen jälkeen ruotsia?

Yleistä oppiaineista: Mitä kaikkia aineita yliopistossa opiskellaan pääaineen lisäksi ja montako on sivuaineita oltava?

Ja kaikkein tärkeimmät: Mihin ammatteihin normaalista kielten opiskelusta voi päätyä? Kuinka suuri osa opiskelijoista oikeasti työllistyy (siis koko yliopisto-opiskelijoista)? Voiko muualta kuin yliopistosta valmistua samanlaisiin ammatteihin?

Olen todella kiitollinen, jos joku viitsii näihin vastata.

Kysymyksiä olisi vielä lisääkin, mutta tässä nämä tärkeimmät taisivat olla.

Toivottavasti kukaan ei pahastu pienestä purkauksesta, mutta yritän ujuttaa sekaan jotakin aloitusviestissä Puuparran hakemaakin. Enemmän saattaa kuitenkin menn oman surkeuden jauhamiseksi.

Itse hain tänä keväänä lääketieteelliseen toista kertaa. Viime keväänä luin kirjoitusten jälkeisen pari kuukautta hiki hatussa ehtimättä paneutua mihinkään oheislukemistoon; tavoitteena oli saada kunnon kuva pääsykoekirjasta niiltä osin kuin se oli mahdollista. Huonosti kävi. Jäin sen verran reilusti minimipistemäärästä, joka olisi vaadittu, ettei jossittelun varaa jäänyt. Harmitti silti.

Viime joulun jälkeen aloitin luku-urakan uudelleen. Aikaa oli noin viisi kuukautta; liian vähän tai ainakin kevään tullen alkoi tuntua siltä. Galenos tuli käytyä läpi suunnileen kerran kuukaudessa, mutta loppuvaiheessa tahti kiristyi. Siinä sivussa kertasin lukion fysiikan (tosin hyppäsin yli kakkoskurssin ja sähkömagnetisimin ajan puutteen takia), syksyllä yliopistolla käymäni solubiologian, fysikaalisen kemian perusteet ja kemian perusmenetelmien muistiinpanot. Keväällä kävin lukemisen ohella biokemia ykkösen, biokemian perusmenetelmät ja johdatuksen orgaaniseen kemiaan. Opintoviikkojen saamiseksi oli pakko käydä myös sellaisia oman laitokseni (biologia) kursseja kuten selkärangattomien lajintuntemus ja genetiikan perusteet. Käytännössä koko kevät meni stressatessa sitä, etten lue tarpeeksi lääkikseen enkä panosta opiskeluun. Mikään ei siis ollut hyvin.

Pääsykoe viime torstaina oli itsessään jälleen kamala tilanne. Aamulla aulassa on pätevän näköistä porukkaa,joista jokainen taatusti hakkaa minut 10-0 missä tahansa kysymyksessä. Miten kaikki voivat näyttää niin fiksuilta? Ensimmäiseen tehtävään kuudestatoista meni jälleen liikaa aikaa ja seuraava oli vaikea. Masentavaa. Aikaa enää neljä tuntia ja 14 tehtävää jäljellä. Tuossa vaiheessa olisin halunnut juosta ulos salista ja käpertyä lähinpään nurkkaan odottamaan, että taivas putoaa niskaani. Pakko oli kuitenkin jatkaa. Yksi tehtävä jäi tekemättä; aika loppui. Kokeesta lähtiessäni elättelin toivonkipinää, mutta juttutuokio ystäväni kanssa sammutti sen: hän oli saanut kahdesta laskusta eri tuloksen. Minulla on taatusti väärin.

Tällä hetkellä olen löytänyt suorituksestani noin miljoona idiottivirhettä ja olen varma, etten taaskaan pääse. Paluu helvettiin on siis edessä. Vakaa aikomukseni on korjata ne virheet, jotka nyt tein valmistautumisessa: Lukea enemmän fysiikkaa ja kemiaa. Laskea enemmän selkeitä harjoituslaskuja; ei niinkään tehdä vanhoja kokeita (ei mitään hyötyä minulle). Unohtaa Galenoksen abrakadabra-kaavat ja siansaksaa olevat pätkän ja keskittyä raa'asti kokonaisuuksiin. Kahtena vuonna ei kumpanakaan olla kysytty mitään maailmoja mullistavan outoja asioita vaan hyvin selkeitä ja jodhonmukaisia asioita. Lisäksi täytyy nukkua enemmän kuin nyt. Se, että on zombi tilassa ei hyödytä minua.

Motivaatioa lukemiseen löytyy siitä, että tietää mitä haluaa. Toisin päin kääntäen motivaation merkityksen huomaa nykyisestä tilanteestani. Pääsin lukemaan biologiaa täysin vahingossa reaalin luetun perusteella ja vieläpä melkoisen hyvin pistein. Nyt huomaan kuitenkin alassa olevan paljon sellaista, mikä ei jaksa kiinnostaa (ekologia, lajintuntemus ja kasvit lähinnä) ja mitä luen vain sen verran, että tentit menevät läpi. Ei tästä mitään hyvää voi tulla tällä motivaatiolla.

En tiedä oliko tässä purkauksessa mitään järkeä saati johdonmukaisuutta, mutta olkoon.

Olen tästä kirjoittanut jo jossain muulla, mutta kerrottakoon vielä kerran minunkin kokemuksistani. Olkoon se vaikka rohkaisuksi niille, jotka pyrkivät yhteiskunta-, valtiotieteelliselle tai humanistiselle alalle.

Tärkeintä pääsykokeisiin lukiessa on päättäväisyys. Vaikka ei heti ensimmäisenä vuonna onnistaisi, ei kannata luopua. Alle neljännes em. aloilla aloittavista opiskelijoista tulee suoraan lukiosta. Monet tekevät virheen vaihtaessa alaa seuraavan vuoden pääsykokeisiin lukiessa. Kannattaa myös taktikoida pääsyprosenttien perusteella. Huomatkaa, että sisäänpääsyprosentit noudattavat eräänlaista aaltoliikettä. Kun esim. edellisenä vuonna joka kolmas on päässyt sisään, seuraavana todennäköisesti sisään pääsee vain joka seitsemäs, jos keskimääräinen sisäänpääsyprosentti pitkällä välillä on noin 20%. Eli kannattaa hakea mieluummin siihen paikkaan, jossa edellisenä vuonna on päässyt vähiten sisään, jos kyseistä oppiainetta opetetaan useammassa yliopistossa.

Itse en päässyt ensimmäisellä yrittämällä, vaikka luin ensimmäisen kerran jo pääsykoekirjan helmikuussa. Pääsykoe oli vasta kesäkuussa (toisaalta toukokuussa en juurikaan jaksanut enää avata pääsykoekirjoja). Pyrin tuolloin Helsinkiin opiskelemaan valtio-oppia. Ennen pääsykokeita olin lukenut kummatkin pääsykoekirjat noin kahdeksan kertaa. En kuitenkaan ollut nähtävästi sisäistänyt niiden ajatuksia, olin ylikunnossa. Sain aika vähän pisteitä pääsykokeista. Mutta hukkaan työ ei mennyt. Luin seuraavana kesänä ja syksynä muuta kyseisen alan kirjallisuutta. Kävin suorittamassa vielä sosiologian perusopinnot avoimessa yliopistossa syksyllä. Seuraavana keväänä ei tarvinnut montaa kertaa lukea pääsykoekirjoja. Olin sitä paitsi armeijassa. Mutta pääsin sisään yliopistoon aika helposti, kuin vettä vaan. Tällä kertaa Tampereen yliopistoon.

Eli suosittelen avoimeen yliopistoon hakeutumista, jos ette pääse sisään suoraan yliopistoon. Sitä paitsi avoimessa voi opiskella iltaisin ja työn ohessa ja opinnot lasketaan myöhemmin tutkintoon mukaan, kun on päässyt sisään yliopistoon.

Yhteiskuntatieteitä ei muuten opeteta lukiossa. Siksi se on aika outo ala. (Mainittakoon, että edes historian opiskelu yliopistossa ei muistuta paljon historian oppitunteja lukiossa.) Joku psykologiahan on surullisen kuuluisa oppiaine siitä, että sen pääsykokeet on täynnä nuoria naisia, jotka kuvittelevat psykologian olevan samaa kuin lukiossa. Sisään pääse alle 5% kokeisiin osallistuneista. Siksi kannattaa etsiä muitakin oppiaineita kuin niitä joita opetetaan lukiossa. Matemaattisten aineiden lisäksi helppoja teitä yliopistoon ovat sellaiset aineet kuin teologia eli uskontotiede ja vaikkapa kunnallishallinto. Kumpiinkin oppiaineisiin pääse vähintään kolmannes hakijoista ja ne valmistavat selkeään ammattiin, halutessa nopeastikin.

Vohobitti sanoi:

Matemaattisten aineiden lisäksi helppoja teitä yliopistoon ovat sellaiset aineet kuin teologia eli uskontotiede

Click to expand...

Pakko puuttua tähän vaikka olisi kuinka pilkun viilaamista. Teologia ja uskontotiede ovat täysin ERI aloja, ja lisäksi uskontotiedettä on varsin vaikea päästä opiskelemaan, teologiasta en sitten tiedä. Teologia on kärjistäen sanottuna kristinuskoa ja pappiskoulutusta, uskontotiede taas tarkastelee kaikkia uskontoja ja uskonnollisuuteen liittyviä ilmiöitä objektiivisuutta painottaen.

Tämän tiedän, koska lukion jälkeen en osannut päättää, että haluanko lähteä opiskelemaan uskontotiedettä vai informaatiotutkimusta. Valitsin lopulta jälkimmäisen, sillä kirjastoalan ammatit kiehtoivat enemmän. Luin siis vain yksiin pääsykokeisiin, kävin kokeessa ja pääsin sisään yliopistoon. Yllätyin itsekin, miten helposti kaikki kävi, mutta toisaalta alaani oli suhteellisen helppo päästä lukemaan.

Minulla on siis verrattaen vähän kokemusta pääsykokeista, enkä osaa kuvitellakaan, miltä tuntuu yrittää hakea samaan paikkaan monta kertaa. Omasta mielestäni kannattavinta on kuitenkin lukea vain yksiin pääsykokeisiin(tämä nyt on tietenkin itsestään selvää niiden alojen kohdalla, joita on melkein mahdoton päästä opiskelemaan) ja tehdä se kunnolla, eikä yrittääkään hakea moneen paikkaan. Muutamalla tutulla kävi köpelösti kun hakivat kolmeen eri yliopistoon ja kaikkien niiden pääsykokeet menivät vain keskinkertaisesti.

Tällä ressukalla olisi huomenna edessä pääsykoe Tampereen yliopistoon yleistä historiaa lukemaan. Ei siitä kyllä mitään tule, eikä ole missään vaiheessa ollut tullakseenkaan. Minulle tyypilliseen tapaani vaivuin tappiomielialaan jo aloitellessani, osaltaan toki yo-kokeiden reaalin surkeansuorituksen jatkeena. Ja vaivun koko ajan lisää, kun kaikki ovat niin paljon fiksumpia ja filmaattisempia. Oikeastaan en edes menisi tuhlaamaan aikaani koko kokeeseen, ellei se olisi vähän sosiaalinen pakko. Jotain asenteestani toki kertoo sekin, että istun tässä kirjoittamassa viestiä nettifoorumille enkä nenä kiinni kirjassa kuten niillä kunnon pyrkijöillä joilla sisäänpääsystä on jotain toivoakin
Pääsykoekirja on kyllä todella mielenkiintoinen, mutten siitäkään osaa kunnolla kuin suuret linjat. Ja vähän turhaa nippelitietoa. Päähäni ei vain tartu koskaan muuta kuin sitä turhaa nippelitietoa. Ei mitään kokonaisuuksia, sellaisia joita oikeasti tarvittaisiin. Perushistoriaa en ole ehtinyt kerrata käytännössä laisinkaan. Oli niin turhauttavaa yo-juhlissa selitellä vieraille pyrkimistä, kun vieraat toivottelivat onnea ja kannustivat, ja itse tiesi kuitenkin, ettei missään tapauksessa ole pääsemässä sisään.
Noh, ensivuonna uudestaan. Ehkä siihen mennessä saan jostain koottua motivaatiota.

Tällainen vuodatus tällä kertaa. Tarinan opetus: lapset, älkää olko niin kuin minä. Olkaa menestyjiä.

Serayna sanoi:

Pakko puuttua tähän vaikka olisi kuinka pilkun viilaamista. Teologia ja uskontotiede ovat täysin ERI aloja, ja lisäksi uskontotiedettä on varsin vaikea päästä opiskelemaan, teologiasta en sitten tiedä.

Click to expand...

Joo, olet aivan oikeassa. Yritin nopeasti keksiä jonkin suomenkielisen sanan kuvaamaan teologiaa, että kaikki ymmärtäisivät mistä puhun. Aluksi kirjoitin uskonto, mutta muutin sen uskontotieteeksi viimetingassa. Ja sehän onkin kokonaan oma alansa.

Tietääkseni teologiaa opiskelevasta voi tulla myös uskonnonopettaja tai tutkija. Hänen ei ole siis pakko ottaa pappisvihkimystä.

Uskontotiedettäkö varsin vaikea päästä opiskelemaan? Yksi kaverini selasi Turun yliopiston pääsykoeoppaan lävitse ja katsoi tilastoja. "Hmm... uskontotieteelliseen pääsee kaikkein helpoiten sisälle. Sinne!" Tosin tästä on jo monta vuotta, ehkä tilanne on olennaisesti muuttunut.

Minä opiskelin yliopistossa neljä vuotta saamatta edes approa pääaineestani aikuiskasvatuksesta. Muita aineita olivat filosofia, sosiaalipsykologia ja psykologia. Tentteihin se lopulta tyssäsi. Olin osa-aikatöissä iltaisin neljä tuntia ja se oli pois lukuajasta. Oli ihan okei että pari viikkoa käytin jokaikisen vapaan hetkeni tenttiin lukemiseen, mutta kun olisin halunnut tentin jälkeen vetää vastaavasti henkeä pari viikkoa, jouduinkin heti samanlaisen urakan eteen. Tänks bat nou tänks.

Viimeisenä vuonna kävin vain syömässä yliopistolla. Lopulta nielin ylpeyteni ja hakeuduin keskiasteelle ja jouduin rehellisiin töihin. Mitäs kaverilleni tapahtui? Hän tutustui luopioakuihin, oppi juomaan olutta ja valmistui ajallaan.

Re: Kieliopinnot

Eräs kontulainen vinkkas mut tänne, kun täällä kyseltiin kielten opiskelusta. Yritän vastailla ghâshin kysymyksiin siinä määrin kuin osaan. Itse olen opiskellut kieliä nyt vuoden, syyslukukauden 2003 saksan kieltä ja kulttuuria Tampereen yliopistossa ja kevätlukukauden ruotsia Tukholman yliopistossa. Tarkoituksena olisi jossain vaiheessa (ehkä ~ 5-6 vuoden päästä) valmistua esim. opettajaksi tai sitten joksikin ihan muuksi, pääaineena kuitenkin saksa ja sivuaineena pohjoismaiset kielet (tai mahdollisesti toisinpäin).

ghâsh sanoi:

Olen ajatellut yliopistoa, mieluiten Jyväskylää, Tamperekin käy. Onko vaikeaa päästä sisään? Millä keskiarvolla ja kirjotusten arvosanalla on hyvät mahkut? Olisiko hyvä opiskella vielä lukion jälkeen ennen pääsykokeita jossakin?

Click to expand...

Haet siis englantia opiskelemaan? Englanti on yleensä kielistä ehdottomasti suosituin, joten sitä lukemaan on jonkin verran vaikeampi päästä kuin muita kieliä. Mutta jos hallitset kielen hyvin ja kielitieteestäkin ymmärrät jotain (pääsykoekirjan luettuasi siis), mahdollisuudet ovat varmasti hyvät. Englannin tilanteesta en tuon enempää osaa sanoa, kun en ole sitä hakenut opiskelemaan. Itse pääsin saksaa opiskelemaan ensimmäisellä yrittämällä, pääsykoe ei ollut ihan hirveän paha.
Opiskelu jossain muualla ennen lukiota toki parantaa varmasti mahdollisuuksia päästä sisään, mutta ei ole suinkaan välttämätöntä.

Jos olet kiinnostunut myös muista kielistä, kannattaa varmaankin hakea lukemaan jotain toistakin kieltä englannin ohella, näin parannat sisäänpääsymahdollisuuksiasi yliopistoon. Jos et englannilla sattuisi pääsemään sisään, voisit aloittaa englannin opinnot sivuaineena pääaineesi ohella (sivuainekoe järjestetään yleensä heti ensimmäisten viikkojen aikana syksyllä) ja mahdollisesti vaihtaa sen myöhemmin pääaineeksi.

ghâsh sanoi:

Sitten vähän käytännön asioista: Kuinka täyteen päivät yleensä tulevat opiskelusta? Miten oikeasti opiskelija elää? (eli kykeneekö opiskelun lomassa todellakin työskentelemään/ tuleeko toimeen ilman työn tekemistä opiskeluaikana?) Onko opiskelija-asunnossa eläminen miellyttävää, eli pystyykö opiskelemaan?

Click to expand...

Nämä onkin hankalia kysymyksiä... :wink:
Se, kuinka täyteen päivät tulevat opiskelusta, riippuu aika paljon sinusta itsestäsi. Lukujärjestyksen pystyy aika pitkälle tekemään itse. Normaalitahdilla päivistä ei välttämättä hirveän täysiä tule (itselläni oli viime syksynä yksi 9-17-päivä, muut olivat suhteellisen lyhyitä, jopa yhden tunnin päiviä, joten enemmänkin kursseja olisi ehkä mahtunut). Mutta kannattaa tietysti muistaa, että opiskelua täytyy jatkaa myös kotona läksyjen merkeissä. Etenkin kieltenopiskelijoille tulee paljon kotitehtäviä (saksassa esim. kirjotetaan ekan vuoden aikana käytännössä joka viikko aine + paljon kielioppitehtäviä ym.), joten lukujärjestykseen ei kannata ahmia tunteja ihan liikaa - se kostautuu kotitehtävien määrässä. Mutta ei kannata pelästyä - kyllä sitä vapaa-aikaakin jää.

Töissäkin varmaan pystyy käymään opiskelun ohessa, kunhan ei tee liikaa työtunteja. Mutta kyllä myös ilman työtä selviää. Eihän se opintotuki kovin iso ole, mutta kyllä sillä jotenkin pärjää. Riippuu tietenkin paljon itsestä, että kuinka paljon sitä rahanmenoa on...

ghâsh sanoi:

Kielistä: Tiedän, että on opiskeltava kolmea kieltä humanistisessa tiedekunnassa ja että kolmannen voi aloittaa vasta yliopistossa. Mitä mahtaa tarkoittaa se, että viittomakielen opiskeluun on haettava? Luetaanko viittomakieli ylipäätänsä tällaiseksi mahdolliseksi kolmanneksi kieleksi? Kuinka montaa kieltä kielten opiskelijan kannattaisi opiskella? Tarvitseeko yliopistossa opiskelleen välttämättä osata tutkinnon suorittamisen jälkeen ruotsia?

Click to expand...

Ellen nyt ihan väärin muista, niin se systeemi menee niin, että kaikkien pitää suorittaa se pakollinen "virkamiesruotsi" (ellei opiskele ruotsia pää- tai sivuaineena) sekä yhden pitkän ja yhden lyhyen vieraan kielen kurssi (jonka voi muistaakseni alottaa vasta yliopistossa). Jos opiskelee esim. englantia pääaineena ja ranskaa sivuaineena, ei tarvitse suorittaa noita pitkän ja lyhyen vieraan kielen kursseja, mutta sen sijaan se toisen kotimaisen kurssi. Näiden lisäksi varmaankin kaikkiin kieliopintoihin kuuluu lyhyt latinan kurssi sekä ko. kielen sukukielen kurssi (esim. saksan osalta hollanti).
Näistä jutuista en sitten ole ihan sataprosenttisen varma, joten jos jollain on parempaa tietoa, korjatkoon.

Yleensä kieltenopiskelijan on hyvä ottaa sivuaineeksi jokin toinen kieli, mutta se ei suinkaan ole pakollista, riippuu ihan siitä, millaiseen ammattiin aikoo.

Tosta viittomakielijutusta en valitettavasti osaa sanoa mitään.

ghâsh sanoi:

Yleistä oppiaineista: Mitä kaikkia aineita yliopistossa opiskellaan pääaineen lisäksi ja montako on sivuaineita oltava?

Click to expand...

Se, mitä muuta pääaineen lisäksi opiskelee, riippuu aika paljon itsestä ja siitä, mille alalle aikoo. Sivuaineiden määrä vaihtelee, mutta jos esim. kieltenopettajaksi aikoo, sivuaineeksi kannattaa ottaa jokin toinen kieli ja sitten tietysti kasvatustieteet (opettajan pedagogiset opinnot).

ghâsh sanoi:

Ja kaikkein tärkeimmät: Mihin ammatteihin normaalista kielten opiskelusta voi päätyä? Kuinka suuri osa opiskelijoista oikeasti työllistyy (siis koko yliopisto-opiskelijoista)? Voiko muualta kuin yliopistosta valmistua samanlaisiin ammatteihin?

Click to expand...

Ammattivaihtoehtoja on niin paljon, että niitä on vaikea ruveta luettelemaan. Monet kieltenopiskelijat valmistuvat opettajiksi, mutta monet valmistuvat täysin erilaisiinkin tehtäviin. Kaikki riippuu sivuainevalinnoista. Jos opiskelee sivuaineena esim. markkinointia, voi toimia markkinointialalla hyödyntäen esim. englannin kielen ja kulttuurin tuntemustaan. Eli omat kiinnostuksen kohteet vaikuttavat tietysti sivuainevalintoihin ja sitä kautta tulevaan ammattiin. Luullakseni työllisyysnäkymät ovat melko hyvät, sillä suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle (esim. kieltenopettajista alkaa olla pulaa). Mutta tämäkin tietty riippuu alasta. Eli kannattaa sivuainevalintoja tehdessä miettiä myös alan työllisyysnäkymiä.

Toivottavasti näistä vastauksista oli sulle jotain apua.

Hilgaria sanoi:

Tässä tapauksessa se on halu tehdä konkreettista työtä. Aiemmin luulin, että kykenisin tekemään - tai olemaan tekemättä - vaikka mitä, kunhan vain saisin oleskella suht. tasokkaasti eikä tarvitsisi kuin raahautua paikalle. Mutta hitsi, koulunkäynti innostaakin paljon vähemmän kuin mitä luulin. On se omituista huomata, miten yhtäkkiä tahtookin tehdä konkreettista työtä.

Click to expand...

No tässäpä pääsyy miksi hain amk:n puolelle opiskelemaan. Minun lukupäälläni kun ei kertakaikkisesti pärjätä yliopistossa enkä muutenkaan erityisemmin nauti opiskelusta. Tavoitteena lähinnä valmistua mahd. pian meiningillä tässä ollaan.

Hain siis tammikuussa opiskelemaan Helsingin amk:hon sosiaali-ja terveysalaa (sairaanhoitajaksi siis). Pääsin sisään helposti, tosin olin jo edellisesssä haussa kertaalleen yrittänyt sosionomiksi, mutta en päässyt. Mutta sairanhoitajaksi siis ensiyrittämällä.

Pääsykokeissa ja koko hakuprosessissa pääpaino oli selvästi työkokemuksella. Siitä sai lisäpisteitä hakiessa ja sillä pääsi loistamaan pääsykokeissa. Kaikesta työkokemuksesta sai lisäpisteitä, mutta hoitotyön työkokemuksesta oli tietysti eniten hyötyä. Itse olin ollut töissä vanhainkodissa, päiväkodissa jne. joten sain lähes täydet työkokemuspisteet ja pääsin pitkälti niiden ansiosta sisään.

Pääsykokeissa oli soveltuvuustestejä (aine, päättelytehtäviä, täydennä puuttuvaosa juttuja) sekä haastatteluita. Nyt systeemi on käsittääkseni muuttunut tenttikirja muotoiseksi, mutta ainakaan kevään pääsykoekirjat eivät olleet mitään pahoja, meillä oli niistä tentti koulutuksen alussa. :wink:

Pääsykokeissa on tietysti kirajallisissa osuuksissa tärkeää lukea kysymykset huolella, yrittää parhaansa jne. Haastatteluissa "mä olen ihan huono, en mä kuitenkaan pääse sisään-" asenteella et voita mitään. Tärkeää on vakuuttaa haastattelija motivaatiostasi ja siitä miksi juuri sinä olisit niin kertakaikkisen loistava juuri tälle alalla (tietenkään ei pidä innostua liikaa). Sopiva itsevarmuus siis peliin. Samoja juttuja mitä työhaastatteluissakin. Katso silmiin, puhu selkeästi, älä keskeytä haastattelijaa, hymyile.

Sairaanhoitajaksi hakee vuosittain aika paljon hakijoita. Tänä keväänä sisään pääsi 85. Pääsykokeisiin pääsee hakijoista n.kolmasosa ja pääsykokeisiin tulijoista kouluun pääsee n.20%.
Jos pääsee sosiaali - ja terveysalaa lukemaan on helppo vaihtaa sen sisällä alaa välillä sairaanhoitaja-terveydenhoitaja-kätilö.

Amk:ssa on se hyvä puoli, että lukemista ei ole niin paljoa. Sen sijaan on työharjoittelua (1-2 puolessa vuodessa ainakin sairaanhoitajilla) laboraatiotunteja jne. Oman alan osa-aikaisiin tai kesätöihin pääsee nopeasti (itse pääsin jo täksi kesäksi vaikka olen vasta aloittanut koulun). Ammattiin valmistuu 3-4 vuodessa ja sosiaali-ja terveysalalla töitä riittää.
Palkka ei sitten ole ihan niin hyvä. Toisaalta esim. yliopistosta valmistunut lastentarhaopettaja tienaa vähemmän kuinn sairaanhoitaja, koulujen aineopettajat suunnilleen saman verran.

[off] Targuin, minäkin olen tuskaillut koko kevään niiden hemmetin hyönteisten ja muiden öttiäisten kanssa... Mutta onneksi tää bilsa on muuten maistunut, ainakin tuo labrapuoli. [/off]

Näiden jo esitettyjen neuvojen lisäksi voisin vielä rohkaista pääsykokeisiin menijöitä muutamalla sanasella.
1) Jos kysymykset ovat tajuttoman vaikeita, niin usko pois, eivät ne muillekaan ole silloin sen helpompia. Rohkeasti siis vain yrittämään.
2) Vaikka koepaikalle ei tosiaan ole hyvä saapua liian aikaisin, niin älä ilmaannu paikalle viime tipassa. Usein omaa koesaliaan saattaa joutua hieman etsimään, jos kokelaita on paljon.
3) Nuku hyvin ja syö kunnon aamupala ennen koetta. Simppeliä mutta toimivaa.
4) Lue kysymykset tarkkaan!!! :!: On ikävää huomata jälkeenpäin että oletkin vastannut kysymykseen väärällä tavalla tai että olet jättänyt vastaamatta johonkin osaan.

Eipä sitten muuta kuin kovasti onnea kaikille!

Haltiamieli sanoi:

Pääsykoekirja on kyllä todella mielenkiintoinen, mutten siitäkään osaa kunnolla kuin suuret linjat. Ja vähän turhaa nippelitietoa.

Click to expand...

Ainetta valitessa kannattaa muuten juuri kiinnittää huomiota siihen, kuinka mielenkiintoisilta kirjat lähtökohtaisesti vaikuttavat. Jos kirjat ovat mielenkiintoisia, niin sitä helposti yllättää itsensä, kun päähän on jäänyt enemmän kuin olisi uskonut. Kun on oikeasti kiinnostunut kirjoista, niin jaksaa lukea pakertaa niiden parissa.

Toisaalta, marginaaliaineissa (tyyliin sosiaali- ja kulttuuriantropologia, kognitiotiede, Aasian ja Afrikan tutkimus jne.) on yleensä kaikista mielenkiintoisimmat kirjat, mutta samalla surkean pienet opiskelijakiintiöt ja suunnaton määrä hakijoita. Eli voi joutua tekemään kompromisseja todennäköisyyksien ja mielenkiintoisuuden välillä.

Jos juuri historiaa haluat lukea, niin kannattaa katsoa myös muita historia-aineita. Yleisen historian lisäksi esim. Turussa ja Helsingissä voi valtiotieteellisessä lukea poliittista historiaa, ja Helsingissä myös talous- ja sosiaalihistoriaa. Sitten on nämä kaikki taidehistoriat ym.

Miksi juuri historia kiinnostaa? Miksei sosiologia, estetiikka, uskontotiede, antropologia, teoreettinen tai käytännöllinen filosofia, sosiaalipolitiikka tai kansantaloustiede? Kaikissa noissa kannattaa perehtyä myös historiaan, esim. sivuaineena (jos ei kuulu varsinaisiin opintoihin).

Päähäni ei vain tartu koskaan muuta kuin sitä turhaa nippelitietoa. Ei mitään kokonaisuuksia, sellaisia joita oikeasti tarvittaisiin. Perushistoriaa en ole ehtinyt kerrata käytännössä laisinkaan.

Click to expand...

Tätä ei kai saisi paljastaa tuoreille ylioppilaille (jotka saattaisivat käyttää sitä mm. tekosyynä lukemisen välttelyyn) :wink: , mutta "oikeasti" monella laitoksella ei tuijoteta niin tarkkaan siihen, että faktat ovat ihan jetsulleen, vaan sitä että kokelas osaa ylipäänsä kirjoittaa jäsentynyttä, argumentoivaa tekstiä, joka ei rönsyile asiattomuuksiin vaan etenee tiukasti.

Historia on tosin pahamaineinen siitä, että siinä joutuu oppimaan ulkoa aivan mielettömät määrät kaikkea.

Tällainen vuodatus tällä kertaa. Tarinan opetus: lapset, älkää olko niin kuin minä. Olkaa menestyjiä.

Click to expand...

Höpö höpö, Halti. Ei pääsykokeista kannata ottaa liian suuria suorituspaineita. Jos niistä ei pääse heti läpi, edessä on arvokas välivuosi, uusi yritys ja ehkä jopa muuttuneet elämänsuunnitelmat. Harva tietää 19-vuotiaana, mihin sitä patinsa haluaa haaskata. Hyvä kun tietää edes 30-vuotiaana. Mihin sitä on kiire valmiissa maailmassa? Kunhan nyt jossain välissä jotain keksii tehdä, niin on jo voiton puolella.

Itse pääsin vasta toisella yrittämällä Helsingin valtiotieteelliseen, vietettyäni ensin kolme välivuotta töissä ja haahuilemassa. Silloin joutui tekemään kahden eri aineen pääsykokeet päästäkseen sisään. Nythän se valtsikan käytäntö on muuttunut, eli voi tehdä vain yhden aineen pääsykokeen. Samoin mukaan on tullut jonkinlainen aineistokoe, jonka avulla yritetään selvittää, ymmärtääkö pääsykokelas alansa kysymyksenasettelua ja kuinka hyvin. Outo homma.

Nyarlathotep sanoi:

Ei pääsykokeista kannata ottaa liian suuria suorituspaineita. Jos niistä ei pääse heti läpi, edessä on arvokas välivuosi, uusi yritys ja ehkä jopa muuttuneet elämänsuunnitelmat. Harva tietää 19-vuotiaana, mihin sitä patinsa haluaa haaskata. Hyvä kun tietää edes 30-vuotiaana. Mihin sitä on kiire valmiissa maailmassa? Kunhan nyt jossain välissä jotain keksii tehdä, niin on jo voiton puolella.

Click to expand...

Allekirjoitan tämän täysin. Itse pyrin yliopistoon suoraan lukiosta ja vielä seuraavanakin vuonna. Paha kyllä olin saanut päähäni pyrkiä vain Tampereelle lukemaan tiedotusoppia, jonka pyrkijämäärät ovat tähtitieteelliset. Joten eipä onnistunut, ei.

Seuraavat kuusi vuotta opiskelin kuitenkin silloin tällöin (muun muassa kansanopistossa journalistiikan apron ja aikuiskoulutuskeskuksessa media-assariksi), samalla kun tein töitä paikallisessa lehdessä. Välillä masensi, kun kaverit puhuivat yliopistoriennoistaan ja itse painoin vain duunia, mutta mikäs siinä, sain tehdä mitä halusinkin. Kun sitten työpaikalla vähennettiin väkeä ja minut pistettiin ulos, intouduin opiskelusta uudelleen. Nyt olen reilusti muita vuosikurssilaisiani vanhempi ja yli kolmekymmentä, kun valmistun, mutta oikeastaan parempi näin. Minulla on plakkarissa työkokemusta, varmuus siitä että olen oikealla alalla ja ennen kaikkea suhteellisuudentajua.

Olen nimittäin aivan varma, että jos olisin päässyt yliopistoon pikkunäpsäkkänä 19-vuotiaana, olisin hukkunut kaiken sen tiedon alle. Nyt osaan suhteuttaa opiskelut muuhun elämään, eikä yksi tentti ole enää maailmanloppu tai professorin puhe jumalan sanaa.

Siksipä kummastuttaakin puheet siitä, että tuoreille ylioppilaille annettaisiin etusija pääsykokeissa. Lisäpisteitä saman vuoden toikkarista ja sitä rataa. Miksi ketään pitäisi rangaista siitä, ettei ole a) päässyt heti ensi yrittämällä sisään tai b) haluaa ensin miettiä, mitä oikeastaan elämällään tekee?

Nyarlathotep sanoi:

Toisaalta, marginaaliaineissa (tyyliin sosiaali- ja kulttuuriantropologia, kognitiotiede, Aasian ja Afrikan tutkimus jne.) on yleensä kaikista mielenkiintoisimmat kirjat, mutta samalla surkean pienet opiskelijakiintiöt ja suunnaton määrä hakijoita.

Click to expand...

Kognitiotieteestä tuli mieleen, että ainakin joitain vuosia sitten se oli Helsingin yliopistoon kait helpoin reitti sisään – nimittäin ruotsinkielisenä. Ei sitä kautta monta oppilasta otettu sisään, mutta näistä sisään pääsi puolet. Eli on etua, jos osaa kumpaakin kotimaista. Niin, ja aina voi lähteä ulkomaille opiskelemaan, jos osaa muita kieliä. Tosin yliopistojen tasot vaihtelevat aikalailla ulkomailla. Jaottelu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä on myös jossain maissa aika hämärä.

Nyarlathotep sanoi:

Nythän se valtsikan käytäntö on muuttunut, eli voi tehdä vain yhden aineen pääsykokeen. Samoin mukaan on tullut jonkinlainen aineistokoe, jonka avulla yritetään selvittää, ymmärtääkö pääsykokelas alansa kysymyksenasettelua ja kuinka hyvin. Outo homma.

Click to expand...

Täällä Tampereellakin siirryttiin muutama vuosi sitten aineistopääsykokeisiin. Tai siis kokeisiin on luettava vain yksi kirja ja sitä on sovellettava aineistoon. Syynä tähän oli huhujen mukaan se, että vanha ulkolukuun perustuva koe olisi suosinut liikaa naisia. En tiedä pitääkö paikkaansa. Mutta jotkut piirit olivat varsin käärmeissään tästä – siis väitteestä, että yliopistojen naisistuminen olisi ongelma –, eikä syyttä. Ainakin uusien miesopiskelijoiden määrä nousu keskimäärin muutamalla vuodessa. Silti uusista valtio-opin tai kansainvälisen politiikan opiskelijoista naisia on kolme neljästä. Minullahan ei ole sitä mitään vastaan.