Telimektar
Fundamentalisti
Alussa Curunir siis lainaa Makaria. (Voi Melkor, nämä siteeraukset eivät oikein onnistu näin vanhalta mieheltä.)
Voidaan sanoa, että "Mahtisormukset ja Kolmas aika"-kirjoituksella on oma tehtävänsä, eli täydentää Ardan historia Kolmannen ajan loppuun asti. Mutta samalla perusteella "Silmarillion"-niteeseen olisi voinut vaatia kaiken Tolkienin materiaalin Neljännestä ajasta ja Dagor Dagorathista. Minulle itselleni ei jäänyt "Mahtisormukset ja Kolmas aika"-kirjoituksesta juuri mitään uutta käteen, mutta täytyypä katsoa, olisiko siinä jotain painotuseroja "Sormusten herraan" verrattuna. Oliko siinä sinun mielestäsi jotain uutta? Entä voidaanko ajatella, että lukisi "Mahtisormukset ja Kolmannen ajan" ilman, että on lukenut mitään muuta Tolkienilta. Tarina siinä muodossa tuskin toimisi. Sen sijaan eräät Quenta Silmarillionin osat, kuten Berenin ja Luthienin taru , voisivat toimia jopa ympäristöstään irrotettuna.
Kaduin jo sitä, että käytin "happy end"-termiä, kun Tolkienin oma "eukatastrofi"-termi ("On Fairy-Stories"-artikkelista) kuvaa asiaa paremmin. Kuolemattomuudesta luopumista ei tosiaan voi pitää kovin onnellisena loppuna. Mutta eräitä yksityiskohtia kyllä arvostelen. Onko esimerkiksi Berenin ja Luthienin paluu Mandosin edestä Keski-Maahan kovin toimiva ratkaisu, ainakaan siinä muodossa että kuolleista noussut Beren jopa taistelee Nogrodin kääpiöitä vastaan?
Hurinin lasten tarinassa on toki paljon hyvää. Itse totesin vain, että pidän jostain syystä enemmän Silmarillionin etäisemmin kuvatuista osista. Turinin yksityiskohtaisesti kuvattu jästipäisyys tuntuu jotenkin piinallisemmalta kuin Feanorin etäältä kuvattu jästipäisyys (ja Feanorilla sentään oli tiettyjä saavutuksia, jotka ymmärrettävästi saattoivat nousta hattuun!). Turinin tarinassa pidän esimerkiksi vähäkääpiö-osuudesta, siitä saa aavistuksen Keski-Maan historiasta myös muiden kuin haltioiden ja heidän suosikkiensa näkökulmasta. Glaurung on myös roolissaan vakuuttava. Ja Tolkien päättää "Hurinin lasten tarinan" iskevästi kun Morgoth lopuksi vapauttaa murtuneen Hurinin ja antaa tämän tavata vaimonsa sitten, kun kaikki on liian myöhäistä.
Curunír sanoi:"(Sensijaan "Mahtisormukset ja Kolmas aika" on melko turha lisäke.)"
Miksi muka?
...Berenissä&Lúthienissa on omalla tavalla "happy end" ja omalla tavalla surullinen loppu. Túrinin tyhmyydestä voimme olla montaa eri mieltä. Óliko hän kenties hiukan "pöpi" jo ennen "kirousta"? Jos näin on, ei hän suinkaan ole ainoa Silmassa esiintyvistä "pöpipäistä". Silti Túriniakin ja hänen tekojaan myös ymmärtää. Ainakin minä. Hänen elämänsä oli kova ja onneton...ei jäänyt paljoa vaihtoehtoja. :roll:
Voidaan sanoa, että "Mahtisormukset ja Kolmas aika"-kirjoituksella on oma tehtävänsä, eli täydentää Ardan historia Kolmannen ajan loppuun asti. Mutta samalla perusteella "Silmarillion"-niteeseen olisi voinut vaatia kaiken Tolkienin materiaalin Neljännestä ajasta ja Dagor Dagorathista. Minulle itselleni ei jäänyt "Mahtisormukset ja Kolmas aika"-kirjoituksesta juuri mitään uutta käteen, mutta täytyypä katsoa, olisiko siinä jotain painotuseroja "Sormusten herraan" verrattuna. Oliko siinä sinun mielestäsi jotain uutta? Entä voidaanko ajatella, että lukisi "Mahtisormukset ja Kolmannen ajan" ilman, että on lukenut mitään muuta Tolkienilta. Tarina siinä muodossa tuskin toimisi. Sen sijaan eräät Quenta Silmarillionin osat, kuten Berenin ja Luthienin taru , voisivat toimia jopa ympäristöstään irrotettuna.
Kaduin jo sitä, että käytin "happy end"-termiä, kun Tolkienin oma "eukatastrofi"-termi ("On Fairy-Stories"-artikkelista) kuvaa asiaa paremmin. Kuolemattomuudesta luopumista ei tosiaan voi pitää kovin onnellisena loppuna. Mutta eräitä yksityiskohtia kyllä arvostelen. Onko esimerkiksi Berenin ja Luthienin paluu Mandosin edestä Keski-Maahan kovin toimiva ratkaisu, ainakaan siinä muodossa että kuolleista noussut Beren jopa taistelee Nogrodin kääpiöitä vastaan?
Hurinin lasten tarinassa on toki paljon hyvää. Itse totesin vain, että pidän jostain syystä enemmän Silmarillionin etäisemmin kuvatuista osista. Turinin yksityiskohtaisesti kuvattu jästipäisyys tuntuu jotenkin piinallisemmalta kuin Feanorin etäältä kuvattu jästipäisyys (ja Feanorilla sentään oli tiettyjä saavutuksia, jotka ymmärrettävästi saattoivat nousta hattuun!). Turinin tarinassa pidän esimerkiksi vähäkääpiö-osuudesta, siitä saa aavistuksen Keski-Maan historiasta myös muiden kuin haltioiden ja heidän suosikkiensa näkökulmasta. Glaurung on myös roolissaan vakuuttava. Ja Tolkien päättää "Hurinin lasten tarinan" iskevästi kun Morgoth lopuksi vapauttaa murtuneen Hurinin ja antaa tämän tavata vaimonsa sitten, kun kaikki on liian myöhäistä.