Olen sitä mieltä, että humanistiset/yhteiskuntatieteet ovat paisuneet liiaksi. En koe noita turhiksi, olenhan itsekin historiatieteistä valmistunut. Sanon, että tuo tiedealue on kasvanut liikaa ja panostusta pitäisi keskittää enemmän matemaattis/luonnontieteisiin.
Et eritellyt, mikä niissä on turhaa, ja ennen kaikkea ne kaipaamani perustelut jäivät puuttumaan.
Dracaena jo selittikin, miksi "terve järki" ei ole mikään mittatikku. Terveellä järjellä ne litteään maahan uskovatkin näkemyksensä perustelevat, kun mitään objektiivista tutkittua faktaa ei ole tarjota. Terve järki tarkoittaa vain sitä, miten kukin ihminen on tottunut ajattelemaan ja maailmaa katsomaan. Se on käytännössä vastakäsite tieteelle.
Mitä yliopisto-opetuksen "politisoitumiseen" tulee, se on aina ollut poliittista. Alun perin yliopistoihin ei edes päässyt, jos oli köyhä tai väärää sukupuolta. Sittemmin niihin ei päässyt, jos oli väärää säätyä tai sukupuolta. Sittemmin niissä on opetettu asioita milloin minkäkin vallitsevan ideologian ja paradigman mukaan, ja välillä on syntynyt kiivaitakin oppiriitoja, kun jotkut tutkijat ovat kokeneet uudet tulkinnat ja uudet paradigmat kerrassaan vääriksi ja naurettavaksi.
Tiedettä tekevät ihmiset, eivätkä ihmiset ikinä ole täysin objektiivisia. Meillä jokaikisellä on oma taustamme, joka ei voi olla vaikuttamatta siihen, miten tiedettä tehdessämmekin asioita katsomme ja mihin seikkoihin kiinnitämme huomiota.
Tiede ei mene rikki siitä, että asioita katsotaan kunkin tieteentekijöiden sukupolven kohdalla vähän eri näkökulmista, kun tutkimusmenetelmät ja yleinen tietoisuus ympäröivästä todellisuudesta kehittyvät. Päin vastoin se laajentaa käytettävissä olevan tutkitun tiedon määrää - ja tämä nimenomaan on yliopistojen tehtävä: tuottaa tutkimusta ja sitä kautta tietoa koko yhteiskunnan hyväksi. Humanistisessa tieteissä tulkinnat ovat välttämättömiä ja joskus ne menevät pieleen, koska kaikkia tosiasioita ei tunneta. Mutta sitä mukaan kuin uutta tutkimustietoa tulee, niitä korjataan vastaamaan tunnettuja faktoja. Hyvä käytännön esimerkki on se, että kun itse en heti vuonna 1995 onnistunut pääsemään yliopistoon sisään, jouduin vuoden 1996 pääsykoetta varten lainaamaan kirjastosta pääsykoekirjan uudemman painoksen. Siinä oli noin 30 sivua lisää tekstiä otsikolla "Edistyvä tutkimus muuttaa esihistorian kuvaa".
Tiede on elävä kokonaisuus, ei staattinen monoliitti. Se on itseään korjaava järjestelmä, jossa uudet selville saadut faktat toistuvasti aiheuttavat vanhojen tulkintojen joutumisen historian roskakoriin. Kaikki uusi tieto, samoin vanhojen oletusten vahvistaminen todeksi tutkimuksen kautta, on aina arvokasta aivan siitä riippumatta, sattuuko joku yksittäinen ihminen pitämään juuri sen alan juuri sitä tutkimusta tärkeänä. Koskaan ei voi tietää, mikä tutkimushaara lopulta kasvaa koko yhteiskuntaa parempaan suuntaan kehittäväksi kokonaisuudeksi.