60-, 70- ja 80-lukujen musiikki

Hehe, 70Žs disco on bilemusaa vailla vertaa. Ja muutenkin kyseisen vuosikymmenen musta musiikki svengaa. Olen joskus jopa yrittänyt tehdä jotain niin kliseistä kuin harrastaa seksiä Marvin Gayen soidessa taustalla, mutta siitä ei tullut mitään. Alkoi naurattaa liikaa

80-lukuun kohdistuvaa nostalgiaa on 80-luvun teinin vaikea ymmärtää...90-luvun koittaminen tuntui silloin aikoinaan suurelta huojennukselta.

Minä olen sitä mieltä, että maailman paras musiikki this far tehtiin juuri 60- ja 70-luvuilla. Erityisesti <i>Led Zeppelinin</i>, <i>Deep Purplen</i>, <i>Black Sabbathin</i> ja <i>AC/DC</i>:n linja on minun linjaani. 60-luvun hippimusiikki ja hendrixit, elvikset ja claptonit ovat kyllä hyviä, mutta erityinen suosikkini siltä ajalta on selkeästi <i>Beatles</i>. Jotenkin sen (tai itse asiassa nimenomaan <i>Paul McCartney</i>n) pop-linja tekee niin selkeän pesäeron "pilvipäisten hörhöjen" kanssa (tarkista toki <i>Lynyrd Skynyrd</i>in Free Bird - kymmenen minuutin kitarasoolo yhteensä viidellä kitaralla), että se muuttuu hyväksi.

Nyt kun hörhömusiikista puhutaan, toki olen löytänyt myös <i>Mahavishnu Orchestra</i> -nimisen kokoonpanon, jonka musiikki on fuusiojazzin tyyppistä melkoisen soolopohjaista instrumentaaliprogea, sekä <i>Jethro Tull</i>in, joka mahtaa jo olla tutumpi nimi. Kumpikin progressiivisen rockin eittämättömiä kehittäjiä, ja aivan loistavaa musiikkia.

70-luvun diskossa on muutama iskevä artisti (ne suosituimmat - <i>Gloria Gaynor</i>, <i>Marvin Gaye</i>, <i>The Bee Gees</i> etc.), mutta enimmäkseen se on niin plagiointia ja huonoja soundeja, että en oikein jaksa. Funkki on paljon parempaa, vaikka rajaa nyt onkin vähän vaikea vetää ihan suoralta kädeltä.

80-luvulla on muutama hyvä artisti, mutta enimmäkseen inhoan niitä kurkkupurkkisoundeja ja samaa pop-kaavaa joka toistuu levystä levyyn kaikilla. Kasareista mainittakoon <i>Metallica</i>, <i>Van Halen</i>, <i>Slayer</i>, sekä RHCP.

Eipä tässä muuta sitten tainnutkaan olla.

Jaa niin, eikä tietenkään pidä unohtaa <b>Monty Python</b>ia.

Minulla on joku 80-luku pakkomielle musiikin kanssa. Johtuisikohan tanssiharrastuksesta...
Kesällä satuin jonkun Princen uudemman biisin yhdellä kurssilla kuulemaan, olen alkanut kuunnella 80-luvun Princeä.
Lisäksi lähinnä huumorin kannalta olen viime aikoina kuunnellut jotain Fame- ja Flashdance tunnareita sekä Gloria Gaynorin I Wills Survivea (kriisi menossa.. ). Sisters of Mercy ja muut vastaavat ovat myös viime aikoina uponeet. En oikein tiedä miksi, mutta 80-luvulla musiikki oli jotenkin ööh.. raikkaampaa? tai siis kliseitä ei ollut niin rankasti kuin nykyään. 60- ja 70- luku ei oikein minua ole kiinnostanut, vaikka isipappa välillä Beatlesiä yrittääkin minulla kuunteluttaa .

Jees, Prince. Siinä tuli yksi niistä 80-luvun aniharvoista nerokkaista artisteista. Princen 80-luvun tuotannossa on pari todella loistavaa levyä.

Mutta usko pois, kyllä sieltä 60- ja 70-luvuiltakin löytyy paljon muutakin kuin Beatles. Voithan tutustua vaikka kasarisuosikkiesi esikuviin. Ei Princeäkään olisi ilman 60- ja 70-lukujen soul/funk-musiikkia ja Jimi Hendrixiä.

MerryPip sanoi:

Mut paras kaikista ainaskin miun mielestä on Bon Jovi, jota olen fanittanut New Jersey -albumista lähtien. Joveissa on vaan sitä jotain, enkä nyt tarkoita pelkästään Jomppa-Jovin kampauksia tai farkuntakamusta

Click to expand...

ROK ja todellakin! Wanha fani täälläkin, kiitos äidin joka bonkkareita on fanittanut suurin piirtein koko elämänsä. Bon Jovi -albumi mulla oli kasetilla, ja tais kulua puhki koko roska jossain vaiheessa.

Waspin Crimson Idol onkin ainoa Wasp mitä mä olen kunnolla kuunnellu (kasibiisi on vaa nii hyvä et!).

Aika paljon minäkin vanhempaa musiikkia kuuntelen. Isän levyhylly on aika tiiviisti ollut käytössä viime aikoina ja hyvin moni täälläkin mainituista bändeistä ja artisteista sieltä löytyy ja on löytänyt tiensä minunkin soittimeen.

Led Zeppelin, The Smiths ja The Clash ovat tällä hetkellä ehkä kaikkein eniten kunneltuja. Led Zeppelinin tuotantoon olen erityisen tykästynyt; yhtään tasapaksua tai huonoa kipaletta en ole vielä kuullut. The Smiths ja The Clash ovat simppeliydessään älyttömän nerokkaita bändejä kummatkin, levyjä jaksaa soittaa uudestaan ja uudestaan ja aina niistä saa jotain uutta irti.

70- ja 80-luvuillahan syntyivät myös mm.The Ramones, Sex Pistols, Dead Kennedys ja Buzzcocks ja hiphurraa, punk oli syntynyt! Näiden bändien energia ja asenne saavat minut kirjaimellisesti hyppimään seinille.

Eipäs pidä unohtaa tietenkään reggaen ja skan parhaita aikoja ja Bob Marleytä, Wailersia, Dillingeria, Gregory Isaacsia, Natural Itesiä ja monia muita.

Suomalaista vanhempaa musiikkia kuuntelen huomattavasti vähemmän. Tietenkin pitää mainita Eppu Normaali ja Miljoonasade sekä Pauli Hanhiniemen erinäiset kokoonpanot. Näiden bändien sanoitukset ovat kyllä niin loistavia. Varsinkin Heikki Salon lyriikoita ja muitakin touhuja kunnioitan kovasti.

Leia sanoi:

Pidän tämän ko. ajan musiikista koska siinä esiintyy ehkä nykymusiikkia enemmän melodisuutta ja niitä koukkuja, vaikkakin yksinkertaisia, joihin on helppo jäädä kiinni.

Click to expand...

Todellakin! Siinä on tiivistetty se, mikä vanhassa musiikissa viehättää ainakin minua eniten. Melodisuutta ja yksinkertaisuutta, muttei kuitenkaan liian samanlaista, kyllästyttävää jumpsutusta.

Ei silti, kyllä meikäläinen nykymusiikkiakin kuuntelee... Sieltäkin löytyy hienoja helmiä.

Ehkä yksi vanhojen aikakausien musiikin viehätyksen syistä on juuri se, että huonot biisit ovat jo karsiutuneet pois. Ihmiset muistavat ja tuntevat enää vain ne helmet. Kenties meidän lapsemme tulevat kuuntelemaan 90- ja 2000-luvun musiikkia ja ajattelevat, että kyllä musiikki oli ennen paljon parempaa?

Epäilemättä se, että vanhassa musiikissa on enemmän "koukkuja" ja iskevämpiä sellaisia kuin nykymusiikissa johtuu siitä, että silloin ne olivat uusia ja "tuoreen" kuuloisia. Soittajat uskoivat keksineensä (periaatteessa keksivätkin, vaikka kaikki musiikki onkin vähintään sataan kertaan soitettu uusiksi) jotain uutta, eivätkä vain toistaneet aiempien sukupolvien juttuja. Tietysti blues ja jazz vaikuttivat varsinkin kehittyvään rokkiin, mutta ne olivat vain viitekehyksiä laajemmille jutuille. Nykyäänhän jokainen muusikko tietää soittaneensa kaikki jutut jo kertaalleen, ja kaikki sävelkulutkin ovat melko vanhoja juttuja jo syntyessään.

Led Zeppelinillä esimerkiksi (sitä nyt satun kuuntelemaan tällä hetkellä) on paljon "uusia" juttuja, joita nykyään kukaan ei kehtaisi myydä ominaan. Esimerkiksi <i>Commucation Breakdown</i>in kitarariffi oli siihen maailman uutta ja jopa rohkeaa. Viitossointu itsessään ei ollut uusi, mutta Zeppelin, Purple ja muut sen ajan rockbändit lisäsivät siihen särön ja käyttivät yksinomaan sitä. Soundit ovat "vintagea" ja samoin koko orkesterin musiikillinen olemus. Beatlesista nyt ei edes puhuta, sehän on koko pop-genren alku ja juuri. Hyvässä mielessä. Eihän nykyäänkään tehdä vain huonoa musiikkia, eikä "uuden" kuuloisia juttuja etsiäkseen tarvitse mennä black metalin tai nufreefusionpunkjazzin alueelle, kyllä nykyäänkin tehdään samanlaisia riffejä kuin 60- ja 70-luvulla. Ainoastaan myyntikenttä on vaihtunut - undergroundiin.Mikä on sääli sinänsä.

Kyllähän tuota 80-luvun Metallicaa tulee kuunneltua melko ahkerasti, musta se on paljon parempaa kuin tämä nykyinen :roll:

80-luvun suomirokki oli loistavaa. Dingo oli loistava, Dingo on loistava. 80-luvulla perustettiin sisällölliseen rikkauteen.

Suuriruokaisena musiikin ystävänä luonnollisesti myös 70- ja 80-luvuilta löytyy jotain josta pitää. Tässä tajunnanvirran palasia:

No funk nyt tietenkin, ja soul ja disco-kutumusa. Prince, James Brown, Isaac Hayes, Marvin Gaye, The Bee Gees, Gloria Gaynor, itsestäänselvyyksien lista on loputon ... Unohtamatta myöskään uusinta ihastustani tällä saralla, Minnie Ripertonia (LAAJAäänistä soul-laulajatarta).

Mitä rockiin tulee, eniten iskee Queen, mutta myös Led Zeppelinin, Van Halenin, Deep Purplen, AC/DC:n ja vaikkapa Bon Jovin tuotannosta löytyy jotain mieluista kuunneltavaa. Onneksi isäni oli (ja on) yhtä heräteostaja levyjen suhteen kuin minäkin, joten kaikkeen olen saanut halutessani tutustua.

(Nyt unohtui kuitenkin ainakin puolet ja toinen puolikin tuli esitettyä hämärästi, mutta tulipa lähdettyä. )

Miä tykkään kanssa! :mrgreen:

Minussa pikkuhiljaa herännyt boheemin-alku on tietenkin vetänyt minua etsimään aktiivisesti musiikkia, joka tuntuu ja kuullostaa nykynuoren korvaan "aidolta". Tätä mielestäni tarjoaa menneet vuosikymmenet, jolloin kaupallisuus ei muodostanut niin olennaista tekijää musiikissa ja sitä tehtiin musiikin itsensä takia. Minua kiehtoo myös ajatus menneestä maailmasta ilman poika- ja tyttöbändejä. Ilman Popstarseja ja Idolseja. Oih noita aikoja!

The Doors - melko uusi tuttavuus minulle, mutta tehnyt kyllä lähtemättömän vaikutuksen. En ole ikinä polttanut pilveä, mutta kun Doorsia kuuntelee niin väittäisin, että sillä pääsee melkoiselle tripille ilmankin. Varsinkin hitaammat biisit (mm. the Crystal Ship, Riders on the Storm) jättävät todella kummallisen olotilan.
Todella hyvää musiikkia joka tapauksessa. Aitoa.

Janis Joplin - voi hitsit sen naisen ääntä, kylmät väreet käy pitkin selkärankaa, kun tämä tytskä joikaa steroiden kautta. Arvostan Joplinia myös ihmisenä, joka rikkoi silloisia naisena olemisen-käsitteitä tyylillään ja käytöksellään.

Ramones
Aijai mitä meno-musaa. Yksinkertaisuudessaankin mainiota musiikkia.
Ramonesilla on myös niin omituisia lyriikoita (esim. Somebody put something in my Drink, The KKK took my Baby away), että väkisinkin olen hurahtanut tähän omintakeisuuteen.

Gunnarit
Suurin innostukseni bändiin on jo laantunut. Mutta mielestäni bändin hitit tulevat kyllä olemaan ikuisia. November Rain ja Don't Cry ottavat aina sydänalasta ja Welcome to the Jungle saa menojalan vipattamaan. Axlílla on myös ainutlaatuinen ääni, jossa on taikaa.

Billy Idol
Kun lätkäsee Billy Idolin levyn stereoihin perjantai-iltana, niin se on varma lähtö kohti yöelämää. Olen kuunnellut herraa jo pitemmänkin aikaa ja vain sitä yhtä ainokaista hitit-levyä, mutta en ole vieläkään kyllästynyt!
Mainiota meno-musaa tämäkin.

Olen varauksetta sitä mieltä, että paras musiikki tehtiin ennen minun syntymääni. En väitä, etteikö nykyäänkin tehtäisi hienoa musiikkia, mutta se nostalgia, joka menneiden vuosikymmenten musiikkiin liittyy, tekee siitä jotenkin kiehtovampaa.

Kertokaa joitain erityisen hyviä ja vuosikymmentä kuvaavia 60-luvun lauluja. Ei tarvitse olla hittejä mutta saa olla (Beatles, Kinks ja Simon & Garfunkel ovat jo tiedossa).
Olen yrittänyt löytää äidilleni sopivia 60-luvun lauluja ja olen löytöretkilläni törmännyt yhteen yllättävään hyvää bändiin, nimittäin The animalsiin. Ainakin sopivat erityisen hyvin työskentelymusiikiksi ja pidän laulajan äänestä.

Hoo, minäkin satun kuulumaan tuon aikakauden musiikkiin hurahtaneitten jaloon joukkoon.

Joka ikinen hieman enemmän diggailemani yhtye tahi soolomies tai -nais on joko aloittanut uransa noina vuosina 1960-1990 tai tehnyt suurimman työnsä silloin.

Ehdoton lempibändini on Lynyrd Skynyrd, ja heti perässä tulevat CCR ja The Allman Brothers Band. Dire Straits ei osaa päättää, kummalle puolelle lempibändien rajaa loikkaisi. Suomalaisista lempiyhtyeitäni ovatkin sitten Hassisen Kone, Eppu Normaali ja Freud Marx Engels & Jung.

Huomautettakoon, että en todellakaan sitten yritä vertailla suomalaisia ja ulkomaisia yhtyeitä! Suomalaisiin suhtautuu aina aivan eri tavalla ja ne ymmärtää täysin omalla laillaan.

Sitten, yksittäisiä nimiä joita arvostan paljonpaljon. Sanottakoon tästä nyt suomalainen Juice Leskinen. Sekä jostakin päin Etelä-Amerikkaa oleva Devadip Carlos Santana (sähkökitaran hallitseva kuningas). Ynnä Paul Simon.

Kuka muistaa vielä brittiläisen proge(?)bändin nimeltään Marillion? Muutama oikein hyväkin biisi. Nimi kalskahtaa tutulta korvaan, aivan: porukka oli alun perin nimeltään Silmarillion.

Samaan sakkiin kuulun kuin muutkin. Jos soittolistaani tarkastelee niin eipä sieltä löydy juurikaan muita kuin näiden lukujen tuotoksia, mikäli noita Japanilaisia ei lasketa.

Ylivoimaisesti suurimman osan listasta lohkaisevat Dire Straits ja Deep Purple, jotka ovat olleet omia kestosuosikkejani jo pitemmän aikaa. Myös Deep Purplen uudempi tuotanto kolahtaa todella hyvin ja Dire Straitsin keulahahmon Mark Knopflerin sooloalbumeita on tullut kuunneltua. Uutena tulokkaana suosikkilistalleni on tullut Mr.Big joka, ellen nyt aivan puuta heinää puhu, on 80-luvun lopun ja 90-luvun alun yhtyeitä. Todella tutustumisen arvoinen yhtye kaikille "taidolla" soitetun raskaan rokin/hevin ystäville.

Muitakin yksittäisiä nimiä toki voisi luetella vaikka kuinka ja paljon. Ereineä voisi kiinnostaa bändi nimeltä Slade, joka aloitti jo 60-luvun puolessa välissä. En tosin tiedä koska heidän hittinsä, kuten Far far away, on tehty mutta tutustumisen arvoinen kuitenkin.

PS. pientä korjausta tuohon edelliseen. Vaikka bändi perustettiin jo 1966 niin heidän tuotantonsa ensimmäiset kappaleet menevät kuitenkin jo lähemmäs 70-lukua. No mainitsemisen arvoinen bändi tästä huolimatta !

Tässä on yksi lempiartisteistani. 'Hurahdin' noin puoli vuotta sitten (tai kauemminkin) John Denveriin. Uskomatonta musiikkia, uskomattomat sanat, uskomaton ääni... No jaa, ehkei sentään ääni. Mutta tosiaan, jos ette ole kuulleet, suosittelen erittäin lämpimästi. Varsinkin teille, jotka haluatte parantaa maailmaa ja mietitte koko ajan syvällisiä. En ole varma, meneekö tämä nyt off-topiciksi, mutta laitan parin laulun yhdet osat tähän:
----------------------------------------------------------------
He was born in the summer of his 27th year
Comin' home to a place he'd never been before
He left yesterday behind him, you might say
he was born again
You might say he found a key for every door
-----------------------------------------------------------------
Aye Calypso
The places you've been to
The things that you've shown us
The stories you tell
Aye Calypso
I sing to your spirit
The men who have served you
So long and so well
-----------------------------------------------------------------
All alone in the universe
Sometimes that's how it seems
I get lost in the sadness and the screams
Then I look in the center
Suddenly everything's clear
I find myself in the sunshine and my dreams
-----------------------------------------------------------------
Nuo kolme ovat lempilaulujani Denverin taholta... Kun kukaan ei kuule, laulan niitä aina kovalla äänellä kotona. Enkä ole hullumpi laulaja... Tai niin minulle sanotaan.

Tiikeripommi sanoi:

Mie oon tykännyt Beatlesista aika pikkuisesta asti. 80-lukulaiseen musiikkiin olen suhtautunut aina aika oudosti, mutta The Smiths- ja The Cure- yhtyeet (erit.Smithsit.. Morrissey on aivan jumala.. ) ovat ihania..

Click to expand...

Morrisseyhan on! En tiedä edes mistä alottaisin äijän kohdalla.Sen jälkeen kun joskus hurahdin Smithseihin, kaikki mitä Morrissey on tehnyt on ollut kuin Pyhää Kirjoitusta. Miehen ääni on kuin aikuiseksi kasvaneen kuoropojan, jotain aivan mahtavaa. 80-luvulla Moz oli ihanan poskistapuristettava lutumussukka, mutta nyt 20 vuotta myöhemmin hän tihkuu seksiä ja charmia, niin että paitaakin piti vaihtaa kahdesti "Who put the M in Manchester?"in aikana.

Suurin osa lempibändeistäni/artisteista ovat 70/80-lukujen Englannista. Bowie, Joy Division, Depeche Mode, The Cure jne. Ja loput sitten heitä, joiden innoittajina nämä edellämainitut ovat toimineet.

Täälla hetkellä levysoittimessani pyörii oikeastaa ainoastaan musiikkia noilta aikakausilta. Joitakin suosikkeja ovat the Clash, the Ramones, the Who, Queen, 10cc, Ram Jam, the Doors, Kinks, David Bowie jne.

Uuden valitettavasti vain täällä Helsingissä kuuluvan Metro fm:n ansiosta olen ruvennut taas kuuntelemaan radiota. (Groove fm:kin tosin joskus tarjoaa hyviä kipaleita) Metronhan siis pitäisi soittaa musiikkia vain 60-, 70- ja 80-luvuilta, mutta olen kuullut kyllä musaa myös 90-luvulta.

Eräs ystäväni on tutustuttanut minut sellaiseen suomalaiseen bändiin kuin Agit-Prop. Kyseessä on kiihkeää taistolaismusiikkia lähinnä juuri 70-luvulta. Musiikki on kaunista ja melodista, useat kappaleet tuovat tyyliltään mieleen musikaalit. Soittimia on käytetty hyvin, mutta yhtyeen vahvuus löytyy ehdottomasti laulajissa. Kuorot ja soolot ovat hyvin kauniita eikä palava into, jolla ne on laulettu, jätä sekään suinkaan kylmäksi. Musikaalisesti Agit-Prop iskee minuun Queeniakin enemmän. Suosittelen jokaiselle hyvää musiikkia arvostavalle.