Deutsch! (een Nederlands, Vlaams alsmede Afrikaans)

Tuplaassasta.

Sita ei olla poistamassa mutta sille on uudet oikeinkirjoitussaannot.

Nyt sita ei saa tunkea jokaiseen paikkaan vaan sita ennen pitaa olla pitka vokaali.
ennen kirjoitettiin
essen-ißt
nykyaan pitaa kirjoittaa "isst", koska i assien edessa on lyhyt vokaali. Sen sijaan esim jalkapallo/jalka on edelleen fuß, silla se lausutaan fuus.

Nain saksalaiset ystavani ja tiiliskivimainen saksankielinen saksan kielioppiplajays.

Lukiosaksa kuolee pikkuhiljaa pois, on kuollut jo parikymmentä vuotta. Nykyinen saksanharrastus rajoittuu (kun en viitsi lukea Korkkareita tai katsoa ginesfilmejä) Rammsteinin kuuntelemiseen. Solisti onneksi laulaa yksinkertaisella saksalla, josta saa jotain tolkkuakin. Spiel mit mir!

Minunkin saksan kielen taitoni alkaa olla aika kuollut, vaikkei kirjoituksistakaan ole kuin kahdeksan vuotta. Olin oikeastaan unohtanut melkein kaiken jo syksyn kirjoituksia seuranneena keväänä kun pänttäsin ruotsia (nyt tuntuu ihmeeltä että molemmista tuli e, niin hyvin olen kielet unohtanut). Joskus olen miettinyt että pitäisi mennä kertauskurssille, mutta motivaationi ei ollut alunperinkään hyvä. En vihannut saksaa, minusta se saattaa olla hyvinkin kaunis kieli (yläasteella saksan ryhmässä oli puoliksi saksalainen poika joka sai aina lukea ääneen, koska äänsi niin kauniisti), olisin vain mieluummin lukenut venäjää. Kun siihen ei muodostunut ryhmää niin valitsin saksan, joku kieli piti olla yläasteella ja ranska vaikutti liian hankalalta (nyt kadun, kun kuuntelen jonkun verran ranskankielistä musiikkia ja haluaisin lukea sarjakuvia ranskaksi, huonostakin kielitaidosta olisi hyötyä). Opiskelin sitten tunnollisesti saksaa viisi vuotta ja sain hyviä arvosanoja ilman että opin mitään. Kesällä kohtasin saksalaisen turistin jonka kysyessä tietä en osannut edes sanoa ich weiss nicht, vaan puhuin englantia.
Saksasta oli kyllä vähän hyötyä ollessani Hollannissa, tosin hollannin kieli muistuttaa enemmän ruotsia mielestäni. Pystyin tulkitsemaan aika hyvin kirjoitettua kieltä, nyt tosin vähäinen saksani on sekoittunut vähäiseen hollantiini.

näin opitaan kieliä, osa I

Minun on myönnettävä, että minulla on saksaan liittyen edelleen tiettyjä ennakkoluuloja. Ei tosin aivan sellaisia, mitä ennakkoluuloiset ihmiset voisivat luulla. Olen nimittäin esimerkiksi aika vakuuttunut siitä, että jostain sieltä 1800-luvun tutkimusmatkailun ja kulttuurin perinnöstä, miten se nyt sitten menikään, johtuen saksaksi on kirjoitettu varmasti ainakin kaksinkertainen määrä kielitieteellistä kirjallisuutta kuin millään muulla kielellä. Toisaalta "tykkään" myös joskus luulotella, että jos vain alkaisin aktiivisesti seurata eräitä EU-Euroopan vertailukohtaisesti parempia poliisi- ja dekkarisarjoja (Prime Suspectia ja Helen Mirreniä tietenkin lukuunottamatta), oppisin tämänkin kielen salat varmasti suht vikkelään. Indubitably.

Onneksi kuitenkaan kaikki kiinnostavat, oleelliset kielitieteelliset resurssit eivät löydy vain saksaksi. Vycichl esimerkiksi kirjoitti ranskaksi.

Papa Legba sanoi:

Lukiosaksa kuolee pikkuhiljaa pois, on kuollut jo parikymmentä vuotta. Nykyinen saksanharrastus rajoittuu (kun en viitsi lukea Korkkareita tai katsoa ginesfilmejä) Rammsteinin kuuntelemiseen. Solisti onneksi laulaa yksinkertaisella saksalla, josta saa jotain tolkkuakin. Spiel mit mir!

Click to expand...

Hih, minä sain Rammsteinillä kolmesta ekasta lukion saksan kurssita seiskan, kolme viimeistä meni kyllä yli hilseen

Saksan tunnit olivat minulle yläasteella helvetin esikartano. En käsitä, miten saatoin saada todistukseeni yhdeksikön, kun saksan kielen taitoni rajoittuu kutakuinkin siihen, että onnistun tilaamaan itselleni teetä. Lopetin saksan päästyäni lukioon. Päätin, että englannissa ja ruotsissa on minulle kyllin haastetta. Kielipäässäni ei ole kehumista.

Kyllä minua silloin tällöin kaduttaa, etten jatkanut saksan lukemista. Unelmani on hallita hieman usemapia kieliä kuin nuo kaksi pakollista. Lisäksi puolet suvustani asuu saksassa Mutta minkäs teet, kun s, c, z ja h vaihtoivat paikkaa sanan sisällä, sanojen suvut unohtuivat ja akkusatiivi ja genetiivi heittivät härän pyllyä.

Nerwen sanoi:

Komppaan Samoa taivutusluokkien kanssa, mutta en ääntämisen suhteen. Saksan ääntäminen on varsin simppeliä esim. englantiin verraten*, koska "kirjoitetaan toisin kuin sanotaan"-tavaraa on vain muutama hassu tapaus (ei = ai, ie = ii) ja niistä pidetään säntillisesti kiinni.

Click to expand...

Minua ihmetyttää tämä mielipide, joka tuntuu olevan varsin yleinen sekä opettajien että oppilaiden keskuudessa. Saksalaisten puhuma saksa on hyvin kaukana suomesta, mutta koska ääntämiserot eivät ole riittävän selkeitä, niistä ei puhuta mitään perusopetuksessa. Todellisuudessa peruskoulussa ja yläasteella opetettava saksa kuulostaa vähän samalta kuin tankeroenglanti. Olen erityisen katkera tästä siksi, että itse huomasin vasta lukiossa, että kas, saksaakin pitäisi ääntää eikä vain lukea ääneen, ja sitten se piti opetella ihan itse.

Nykyään opiskelen yliopistolla germaanista filologiaa, ja saksa kaikessa vaikeudessaan ja hienoudessaan on tullut rakkaaksi. En olisi todellakaan uskonut vielä lukion puolessavälissä, tai ehkä sen päättyessäkään, että päätyisin tälle alalle. Suosittelen kuitenkin kaikille.

Isilmirë sanoi:

Imo saksa on miellyttävän looginen ja suoraviivainen kieli. Totta kyllä kieliopissa riittää opettelua, mutta mitään kierouksia poikkeuksen poikkeuksien muodossa sieltä ei lennä silmille toisin kuin englannin kanssa.

Click to expand...

Meidän saksanopettajamme nimenomaan toi aina esille poikkeuksia ja poikkeuksenpoikkeuksia, joten en nyt tuosta niin tiedä. Hän painotti sitä yläasteelta alkaen miltei joka kieliopin kanssa.

Niin, kasiluokalta asti saksaa luin. En siinä mitenkään loistava koskaan ollut, mutta jostain kohtalon oikusta eteen osui helppo koe kirjoituksissa ja hyvin ansaitsematon E sieltä putkahti. Meinasi kyllä saada slaagin kun sen näki.

Lausuminen on minulle ollut kaikissa kielissä se helpoin osa. Sanojen kirjoittaminen korvakuulolta ei sekään juurikaan tuota vaikeuksia. Sen sijaan puhdas kielioppi, kuten saksassa datiivi ja varsinkin akkusatiivi, ei koskaan oikein tartu päähän. Jostakin syystä tuo akkusatiivi oli vielä pahempi kuin datiivi, vaikka siinä on vähemmän muistettavaa. Datiivia vaativien listan osaan vielä ulkoa, akkusatiivia vaativista muistan vain fürin. Suvut sekoittivat sitten tuossakin asiassa pienen ja yksinkertaisen ihan täysin.

Sanojen muistaminen muodostui saksassakin ongelmaksi. Ruotsissa se oli ihan odotettavaa, koska en siitä ollenkaan pidä, ja ongelma vaivaa myös ranskan kanssa, mutta se taas saattaa johtua liian nopeasta tahdista. Muistista en osaa sanoja luetella, mutta tekstin ymmärrän silti ainakin kohtuullisen sujuvasti. Jostakin syystä englannin kanssa ei koskaan ollut mitään ongelmaa muistaa sanoja sanakokeissakaan, vaikka en juurikaan lukenut.

Pitäisi kai palautella saksaa vähän uuraammin mieleen silloin tällöin. Haaveeni on aina ollut osata monia kieliä, ja onhan niiden kahden kotimaisen lisäksi plakkarissa jo englanti, saksa ja ranska. Harmitaa vain huomata että vaatimattomana suomalaisena en oikein uskalla luottaa kielitaitooni, paitsi englannin kanssa.

Aloitin saksan opiskelun kasilla, ja koska meitä alottavia oli vain kolme, jouduimme samaan ryhmään jo kolme vuotta opiskelleiden kanssa. Alussa olin kyllä aika pihalla ja saksa tuntui tajuttoman vaikealta verrattuna vaikka englantiin.

Lukiossa olen oppinut pitämään saksan opiskelusta ihan eri tavalla: datiivit ja akkusatiivit muistaa jo ja genetiivikin alkaa jo jäädä muistiin. (Tosin se voi myös johtua siitä, että saksan ryhmässä on vain viisi oppilasta, joten saan varmasti perusteellista opetusta.)

Valitsin saksan siinä toivossa, että siitä olisi jotain hyötyä tulevaisuudessa. Opomme väitti viime vuonna, että vain yhteen yliopistoon pääsee ilman saksan opiskelua, mutta en sitten tiedä kuinka totta se väite lienee. Kieliä olisi ihan mielenkiintoista opiskella pidemmällekin, mutta saas nähdä sitten. Kunhan nyt ensin pääsen tämän lukion kunnialla läpi...

Saksaa oon lukenut vitoselta lähtien, ja innostus on vaan kasvanu tässä matkan varrella. Muilla se lopahti ysiluokan Berliinin-reisun jälkeen, mutta mä sain vain lisää tuulta purjeisiin :]
Kielioppi on suht loogista, mutta itelle tuottaa harmaita hiuksia ääntäminen siinä mielessä mistä mafialegskin puhui, ettei kuulostaisi niin tankerolta. Nooh, kesällä olis tarkoitus mennä kesävaihtoon Schleswig-Holsteiniin niin ehkä sieltä jotain tarttuis..

mafialegs sanoi:

Nerwen sanoi:

Komppaan Samoa taivutusluokkien kanssa, mutta en ääntämisen suhteen. Saksan ääntäminen on varsin simppeliä esim. englantiin verraten*, koska "kirjoitetaan toisin kuin sanotaan"-tavaraa on vain muutama hassu tapaus (ei = ai, ie = ii) ja niistä pidetään säntillisesti kiinni.

Click to expand...

Minua ihmetyttää tämä mielipide, joka tuntuu olevan varsin yleinen sekä opettajien että oppilaiden keskuudessa. Saksalaisten puhuma saksa on hyvin kaukana suomesta, mutta koska ääntämiserot eivät ole riittävän selkeitä, niistä ei puhuta mitään perusopetuksessa.

Click to expand...

No mutta eihän Hochdeutsch niin hirveän kaukana suomesta ole. Esimerkkinä iki-ihanat Sissi-leffat, joissa ärräkin pärisee hyvin suomalaiseen tapaan. Toki ns. normaalien ihmisten puhuma kieli on sitten asia ihan erikseen, mutta niinhän se on kaikkien kielten kanssa. Tuskin suomeakaan missään opetetaan tyyliin "muistakaa viäntää sanoja kunnolla" tai "sihisyttäkää ässää reilusti ja vääntäkää ä-kirjaimet ronskisti a-han päin".

Voi olla että typeryyksissäni puhun ohi aiheen, mutta eivät saksa ja suomi nyt niin samalaisia ole.

Suomessa kirjakieleen ja yleiskieleen kuuluu kova ärrä. Saksassa se on murretta. Ei sillä että tämä yksi ärrä jotenkin jotain merkitsisi, mutta sehän on vähän sama kuin vertaisi suomea ja vaikka italiaa koska molemmissa on kovaa ärrää.

Suomessa on IMO niin paljon enemmän vokaaleja ja saksassa erilaisia konsonanttiyhdistelmiä ja ääntämisalueetkin ovat niin erilaiset että aika kaukana ovat.
/muokkis Niin siis samat vokaalit molemmissa kielissä, hehehe, mutta suomessa niitä nyt vain on sanoissa enemmän ja peräkkäinkin enemmän.

Ja toisaalta, sanat "päivää" tai "yhteys" ovat saksalaisille tavattoman vaikeita lausua suomalaisittain. Päivää on baiba ja yhteys jotain mongerrusta. Yhtä kaikki suomalaiselle voi tehdä heikkoa Umweltverschmutzung ja Ökologisch.

Toisaalta, kokemukseni ei kata Etelä-Saksaa, eikä yksilö voi puhua koko maan puolesta, mutta ilmaisin mielipiteeni nyt ainakin.

Minä kuuntelin eilen bussissa, kun tyttö puhui puhelimessa saksaksi. Hän oli ilmeisesti suomalainen, jolla on sukua Saksassa. Puhe oli sanastollisesti ja rakenteellisesti kadehdittavan sujuvaa ja helppoa, eli mitä ilmeisimmin hän käytti saksaansa aktiivisesti ainakin puhuessaan.

Nimenomaan ääntämys oli kuitenkin mielenkiintoista, koska hän hallitsi kaikki ns. vaikeat äänteet, jotka eroavat selvästi suomesta (ach- ja ich-Laut, suhuässä, soinnillinen s), mutta äänsi joitain asioita suomalaisittain, mikä sai puheen heti kuulostamaan suomalaiselta. Näitä pienempiä asioita olivat juuri tuo r, joka ei tietääkseni ihan suomalaisen kuuloinen ole missään murteessa (varsinkaan, kun hän muuten puhui Hochdeutschia), sekä soinnilliset konsonantit sanojen lopuissa.

Minulle oli jotenkin valaisevaa kuulla, kuinka niin sujuvaa saksaa puhuvalta ihmiseltä on jäänyt omaksumatta tuollaisia seikkoja ääntämyksestä. Eikö suomalainen korva kuule niitä, ellei erikseen osoiteta, vai halusiko hän ehkä pitää puheessaan suomalaisen aksentin? Onko suomalainen aksentti vieraissa kielissä yleensä hyvä asia, vai pitäisikö siitä pyrkiä eroon? Minä ainakin huomaan usein häpeäväni, jos puheestani kuultaa (millä vieraalla kielellä tahansa) suomalaisuuteni läpi, vaikka useimmista muista aksenteista toisilla ihmisillä pidän.

Eikös Sissi-elokuvissa (siis niissä keisarinna Elisabetista kertovissa, ei missään sotajutuissa) arkkiherttuatar ainakin puhu nimenomaan suomalaistyylisillä täryärrillä? Olen elänyt siinä käsityksessä, että soinnilliset (vai miksi niitä kunnollisia ärriä sanotaankaan) ärrät olisivat nimenomaan ominaisia kaikkein "sivistyneimmälle ja jalosukuisimmalle" Hochdeutschillekin.

Minä luin saksaa suunniilleen vuoden ala-asteella, ja ainoa, joka jäi mieleen oli "Weis du was? Das wasser is nass?" (=Arvaa mitä? Vesi on märkää)

Ja sekin menee oikeasti "Weisst du..."

Niistä ärristä sen verran, että noin 60-luvulle asti teatterin, elokuvan ja oopperan kielessä ärrää sorauteltiin ihan kunnolla, se oli siis kulttuurillisesti prestiisiäänne. Olihan se tavallisessa hochdeutschissakin suositeltavaa toiseen maailmansotaan asti. Nykyisin ärrää sorautellaan vain oopperassa (kaipa se siihen musiikin yhteyteen kuulostaa mahtavammalta).

Nimenomaan ääntämys oli kuitenkin mielenkiintoista, koska hän hallitsi kaikki ns. vaikeat äänteet, jotka eroavat selvästi suomesta (ach- ja ich-Laut, suhuässä, soinnillinen s), mutta äänsi joitain asioita suomalaisittain, mikä sai puheen heti kuulostamaan suomalaiselta. Näitä pienempiä asioita olivat juuri tuo r, joka ei tietääkseni ihan suomalaisen kuuloinen ole missään murteessa (varsinkaan, kun hän muuten puhui Hochdeutschia), sekä soinnilliset konsonantit sanojen lopuissa.

Minulle oli jotenkin valaisevaa kuulla, kuinka niin sujuvaa saksaa puhuvalta ihmiseltä on jäänyt omaksumatta tuollaisia seikkoja ääntämyksestä.

Click to expand...

Itse asustelen tällä hetkellä Saksassa ja kieli luontuu kyllä vallan mainiosti, ääntäminen sujuu jne. Mutta jotkut asiat ovat sellaisia, joita ei vain jaksa omaksua puheeseensa, varsinkaan kun täällä törmää aika erilaisiin murteisiin (työkaveri esimerkiksi on kotoisin Oberbayerista ja sorauttelee ihan tyylikkäästi myös).

Pepui sanoi:

Nykyisin ärrää sorautellaan vain oopperassa (kaipa se siihen musiikin yhteyteen kuulostaa mahtavammalta).

Click to expand...

Kyse ei ole mahtavuudesta vaan ääntämyksen optimoinnista parhaan mahdollisen äänenkäytön varmistamiseksi. Ei suomikaan laulettuna äänny ihan samalla lailla kuin puhuttuna, vaan siinä mennään hyvinkin liioiteltuun ja ns. kapeavokaaliseen suuntaan. Puhumattakaan ruotsista, joka saa kerrassaan arkaaisia piirteitä: mm. sana dig todellä ääntyy kuten se kirjoitetaan, jag säilyttää g:nsä ja och päättyy kovaan k-äänteeseen eikä typisty pelkäksi o-äännähdykseksi. Samoin siis saksaas R ääntyy klassisessa laulussa soinnillisena eikä äänen kulun katkaisevana kurkkukorahduksena.

Kiinnostus Saksaan ja saksan kieleen alkoi minulla yläasteen lopulla, ylläripylläri Rammsteinin kautta. Lukiossa valitsinkin heti lyhyen saksan.
Järjestelmällisenä teoriaihmisenä saksa sopii minulle loistavasti, sillä ranskan poikkeuksen poikkeusten jälkeen oli hienoa löytää kieli, joka on suht looginen. Lisäksi motivaatio on ollut viimeisten vuosien ajan korkealla, kiitos kaikkien hyvien saksalaisten bändien, joihin on tullut tutustuttua. Ja Kahden Keikkahan tulee katsottua aina joka kolmas(?) lauantai
Puhuminen ja ääntäminen ei ole minulta koskaan onnistunut missään kielessä, ja saksassa etenkin tuo puhuminen on vaikeaa: liian paljon asioita, joita pitäisi miettiä samaan aikaan ja nopeasti. Puheen ja tekstin ymmärtämisessä sekä tekstin tuottamisessa ei ole ongelmia, mutta se puhuminen. Pari päivää sitten vietin iltaa saksalaisporukassa, mutta englannilla selvittiin. Tyydyin salakuuntelemaan heidän puheitaan

Maanantaina sitten testataan onko koko opiskelusta jäänyt mitään päähän, silloin lyhyen saksan kirjoitukset. Oivoi.

(Ensimmäinen viesti Käärmeeseen monen vuoden tauon jälkeen. Pitäisiköhän aktivoitua?)

Dilraen, tietysti.

Minulle taas saksan oppiminen on täysin päinvastaista. Aloitin ko. kielen vitosella, ja pari ensimmäistä vuotta olivat erittäin hauskaa aikaa opetella sitä, mutta yläasteella minulla alkoi mennä asiat hiukan sekaisin kielioppirakenteiden kanssa. Kaiken maailman akkusatiivit ja datiivit ovat kenkkuja juuri niiden epäsäännöllisyyksien ja poikkeuksien kanssa. Ihan niin kuin niissä 4567 artikkelipäätteessä (kaikki muodot yms.) ei olisi tarpeeksi opettelemista; mutta silti täytyy muistaa myös erinäisiä listoja, jotka sisältää verbejä, joita käytetään/ei käytetä jonkin tietyn preposition kanssa. Minä kuolen kaikkien niiden melkorin listojen keskelle.

Muuten minä rakastan saksaa. Lausuminen sujuu suht ongelmitta ja tekstiäkin ymmärrän aika sujuvasti; ainut ongelma onkin kompleksit kielioppirakenteet ja ne listat + omien lauseiden muodostaminen, kun pitää muistaa kaikki säännöt. Huhhuh, ja minä vielä otin pitkän saksan lukioon..