GT 10: Loppukeskustelu

Telimektar

Fundamentalisti
Loppukeskustelun alustuksessa olisi ehkä hyvä esittää yhteenveto kaikesta edellisillä kierroksilla sanotusta, mutta sen saa minun puolestani kukin aiemmin keskusteluihin osallistunut tehdä itse omalta osaltaan, jos niin haluaa.

Kertaan joitakin huomioita tarinan eri versioista ja niiden suhteesta aiemmin julkaistuun Silmarillioniin, sekä Tuorin ja Túrinin tarinoiden suhteesta. Sitten yritän sanoa jotain kokoavaa Ulmon roolista tarinassa, sekä Ulmon puheen väitetystä merkityksestä Tolkienin kohtaloa ja vapaata tahtoa koskevien käsitysten valottajana.

Toivon tietysti että tämän alustuksentapaiseni jälkeen viriäisi edes jotain keskustelua, joko minun esittämiini erityisiin pointteihin liittyen, tai mitä tahansa muuta Tuoria ja Gondolinia koskevaa tai kaukaakin sivuavaa.

Vuoden 1977 Silmarillionissa ”Tuor ja Gondolinin tuho” -luku on varsin lyhyt verrattuna esimerkiksi ”Beren ja Lúthien” tai ”Túrin Turambar” -lukuihin, vaikka Tolkienilla oli kirjoitettuna Tuorista ja Gondolinista varsin paljonkin materiaalia. Ilmeisesti syy, miksi Christopher Tolkien tyytyi tuolloin esittämään Tuorin tarinasta lyhyen version, oli hänen pyrkimyksensä mahdollisimman yhtenäiseen tyyliin ja tarinan etenemiseen kunkin päätarinan sisällä. Suurin osa Tuoria koskevasta aineistosta, kuten tästä uudesta kirjasta näemme, jakaantui kuitenkin kahteen, yli 30 vuoden välein kirjoitettuun jaksoon, jotka poikkesivat tyyliltään ja ideoiltaan toisistaan melkoisesti. Niiden liitoskohdasta olisi tullut erittäin töksähtävä. Niinpä Christopher Tolkien jätti nämä molemmat osuudet suurimmalta osalta pois Silmarillionista.

Nythän Silmarillionissa loppupuolen luvut ovat järjestyksessä 19. Beren ja Lúthien, 20. Viides taistelu, 21. Túrin Turambar, 22. Doriathin tuho, 23. Tuor ja Gondolinin tuho ja 24. Eärendilin matka ja Vihan sota.
Jos tehtävänä olisi koota noin 50% pidempi versio vuoden 1977 Silmarillionista, niin minä käyttäisin Tuor-materiaalia niin, että viidettä taistelua käsitelleen luvun jälkeen olisi Tuorin tulo Gondoliniin, eli tämä viisikymmenluvun alun tarina ja sen jatkeena pari lyhyemmin kerrottua sivua Tuorin ja Idrilin häihin asti. Tämän jälkeen tulisi Túrinin tarina, sitten Doriathin tuho ja sitten Gondolinin tuho pitkänä versiona varhaisen Kadonneiden tarujen kirjan mukaan, ehkä kieleltään hiukan modernisoituna ja taistelukuvauksilta muutaman sivun verran lyhennettynä.

Muuten, onkohan J. R. R. Tolkienilla itsellään missään ilmausta the three ’Great Tales’ of the Elder Days(The Children of Húrinin esipuhe, s.10), vai onko tämä Christopher Tolkienin keksintö? Christopher viittaa Tolkienin kirjeeseen 131 Milton Waldmanille, mutta kyseisessä kohdassa (Letters, s. 150) Tolkien mainitsee neljäntenä (Lúthienin, Túrinin ja Tuorin rinnalla) tarinan ”Earendil the Wanderer”. Tästähän Tolkien ei tosin koskaan kirjoittanut pitkää versiota.


Serkusten Tuorin ja Túrinin tarinat voidaan nähdä jonkinlaisena vastaparina. Kummankin kohtalo joutuu jumalallisten voimien täsmäohjaukseen. Tuor on Ulmon suojeluksessa, Túrin Morgothin kirouksen alaisena. Entä jos Morgoth olisi kironnut Húrinin pojan ja tyttären lisäksi myös tämän veljenpojan Tuorin? Olisiko Ulmon vai Morgothin vaikutus voittanut Tuorin kohdalla? Vai tarvitsiko Morgoth kirouksen kohdistamista varten käsiinsä kirottavan perheenjäsenen? Tai jos Húrin olisi kaatunut ja Huor joutunut vangiksi?

Vaikuttaa siltä, että Ulmo tai Morgoth voi suunnitella jonkun ihmisen varalle hyvän tai huonon kohtalon ja edesauttaa sitä erilaisin keinoin, mutta ihminen voi kuitenkin itse vastustaa tai edistää tämän toteutumista. ”The Children of Húrin”, s. 147:
Yet he [Morgoth] began to fear that Túrin would grow to such power that the curse that he had laid upon him would become void, and he would escape the doom that had been designed for him…

Douglas Kane (“Arda Reconstructed”, s.224) harmittelee että Ulmon puhe Tuorille jätettiin pois Silmarillionista. Kanen mielestä kyseinen kohta (kohtalon muurin halkeamineen) selventää erityisen hyvin Tolkienin käsityksiä kohtalon ja vapaan tahdon suhteesta. (nowhere in all of Tolkien’s writings does he make more explicit his views on the relationship between fate and free will…). Minä en osaa nähdä kyseistä kohtaa niin valaisevana. Siinähän Ulmo lähinnä selittää että noldorin tuomio ei ole sinetöity koska hän vastustaa muiden valar in tahtoa. Ihmisten tai haltioiden vapaan tahdon luonnetta ei tässä käsitellä. Ainulindalessa asiasta puhutaan valarin soiton eri teemojen yhteydessä, mutta vapaa tahto-keskustelun selvin kohta Tolkienilla on luullakseni Sormusten herrassa. (”Saattue hajoaa”)

”Ja äkkiä hän tunsi Silmän. Mustassa tornissa oli silmä joka valvoi. Hän tajusi, että se oli tullut tietoiseksi hänen katseestaan…pian se saisi hänet kiinni, se tietäisi täsmälleen missä hän oli…Hän kuuli oman äänensä huutavan. Ei! Ei milloinkaan! Vai huusiko hän: Totisesti minä tulen, tulen varmasti! Hän ei tiennyt. Sitten kuin välähdyksenä jostakin toisesta voiman keskuksesta hänen mieleensä tuli toinen ajatus: Ota se pois! Ota se pois! Hullu, ota se pois! Ota Sormus pois! Nuo kaksi voimaa taistelivat hänessä…Äkkiä hän tuli taas tietoiseksi itsestään. Frodo – ei Ääni eikä Silmä – oli vapaa valitsemaan ja oli vain hetki aikaa. Hän otti Sormuksen sormestaan.

Vastaavasti Ulmo kysyy Tuorilta: ”…Otatko vastaan tehtävän jonka sinulle annan?”
”Otan, herra”, Tuor sanoi.
(GT, 176)
 
Last edited:

Luvailin

Kontulainen
Itse kuulisin mielelläni mielipiteitä teiltä, jotka olitte lukutuvan alkupuolella enemmän mukana: loppuiko aika vai menikö useamman peräkkäisen version tai Christopherin kommentaarien lukeminen tylsäksi? (Minusta ne kommentaarit olivat hiukan tylsiä, varsinkin kun täällä lukutuvassa on keskusteltu joistain samoista asioista tutummalla porukalla. Mutta silti minusta hyvä, että niitä kirjassa oli.)

Kokonaisuutena kyllä pidin Gondolinin tuhosta, vaikka olinkin lukenut samat tarinat joskus aiemmin KTK:sta ja HoME:sta. Pidin eniten ensimmäisestä ja viimeisestä versiosta, koska molemmat olivat (eri kohdissa) niin yksityiskohtaisia ja niistä oppi lisää Tolkienin maailmasta.
noin 50% pidempi versio vuoden 1977 Silmarillionista, niin minä käyttäisin Tuor-materiaalia niin, että viidettä taistelua käsitelleen luvun jälkeen olisi Tuorin tulo Gondoliniin, eli tämä viisikymmenluvun alun tarina ja sen jatkeena pari lyhyemmin kerrottua sivua Tuorin ja Idrilin häihin asti. Tämän jälkeen tulisi Túrinin tarina, sitten Doriathin tuho ja sitten Gondolinin tuho pitkänä
Tämä tuntui minusta hyvältä idealta! Christopher taisi haluta pitää Silman tyylin koko ajan samanlaisena, tai ehkä hänellä ei ollut vielä silloin niin tarkkaa käsitystä näiden eri versioiden suhteista tai ajoituksesta?
onkohan J. R. R. Tolkienilla itsellään missään ilmausta the three ’Great Tales’ of the Elder Days
Vähän aikaa etsiskelemällä en onnistunut löytämään. Kolmen tarinan käsite tuntuu kyllä niin tutulta, että ehkä sellainen jossain on, ellei se sitten ole juuri Christopherilta peräisin. Eärendil neljäntenä suurena tarinana sopisi tosiaan Silman koko kontekstiin paremmin, jos Tolkien olisi joskus päässyt sinne asti. Tosin jos koko Silmaa (tai edes "Luonnos mytologiaksi"-versiota) ajattelee niin itse ehkä ottaisin viidenneksi suureksi tarinaksi Fëanorin tarinan Silmarilien tekemisestä Sukusurmaan ja Keski-Maahan palaamiseen asti.
Douglas Kane (“Arda Reconstructed”, s.224) harmittelee että Ulmon puhe Tuorille jätettiin pois Silmarillionista. Kanen mielestä kyseinen kohta (kohtalon muurin halkeamineen) selventää erityisen hyvin Tolkienin käsityksiä kohtalon ja vapaan tahdon suhteesta. (nowhere in all of Tolkien’s writings does he make more explicit his views on the relationship between fate and free will…). Minä en osaa nähdä kyseistä kohtaa niin valaisevana.
Minusta Ulmon puhe kohtalon muurista jne. kertoo enemmänkin ennustusten tai kohtalon (fate / doom / wyrd) osuvuudesta eikä niin suoraan vapaasta tahdosta: stereotyyppisessä fantasiassahan lähes jokainen ennustus toteutuu. Christopherkin tuntui nyt pitävän puhetta kovin tärkeänä - aiemmin kirjassa olevan kommentaarin lisäksi hän palasi siihen vielä uudestaan lopuksi ainur-selityksen yhteydessä. Minusta se oli kyllä valaiseva, mutta ei ihan niin tärkeä kuin Christopherkin tuntui ajattelevan...

Silman ylevään tyyliin Ulmon puhe olisi kyllä sopinut varsin hyvin.
 

Harri Perälä

Kontulainen
Kolme suurta kertomusta mainitaan ainakin yhdessä muistiinpanossa (HoME X, s. 373): "The three Great Tales must be Númenórean, and derived from matter preserved in Gondor."

Muistiinpanon mukaan kertomukset ovat (vain yksi nimivariantti mainittu kustakin)
1) Narn Beren ion Barahir
2a) Narn i·Chîn Húrin
2b) Narn e·Dant Gondolin ar Orthad en·Êl,
eli Eärendilin tarina ("Tähden nousu") lienee tässä osa Gondolinin tuhon tarinaa, joka yhdessä Húrinin lasten tarinan kanssa muodostaa Hadorin huoneen tarinan.
 
Last edited:

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Kirjeessä Katherine Farrerille (Kirjeet, kirje 115, s. 166) mahd. vuonna 1948 Tolkien puhuu keskentekoisesta Silmarillionista, ja sanoo, että "[p]itkät kertomukset (long tales) joihin se perustuu – – ovat joko keskneräisiä tai hiomattomia" ja antaa tämän jälkeen luettelon:

Gondolinin tuho
Berenin ja Lúthienin laulu (runo)
Húrinin lasten tarina​

Lista on siis jokseenkin sama, vaikka Eärendilia ei mainita, ja tarinat eivät ole great vaan long.

Mutta kirjeessä Milton Waldmanille (Kirjeet, kirje 131, s. 184 = Silm. [2018], s. xvi-xvii) noin vuonna 1951 Tolkien käsittelee teemaa suuret tarinat / pienet tarinat laajemmin:

Mutta kerran (intohimoni on sittemmin laantunut) minulla oli ajatus luoda koko lailla yhtenäinen tarusto (a body of more or les connected legend), joka ulottuisi suurista, maailmankaikkeuden luomiseen liittyvistä kysymyksistä (arge and cosmogonic) aina seikkailusatujen tasolle – suuremmat perustuisivat vähäisempiin, maanläheisempiin, ja pienemmät saisivat lisäloistoa suurista taustoistaan (the larger founded on the lesser in contact with the earth, the lesser drawing splendour from the vast backcloths) – ja jonka voisi omistaa yksinkertaisesti Englannille, minun maalleni. – – Kirjoittaisin jotkin suurista tarinoista (great tales) kokonaisuudessaan ja jättäisin monet kudelmaan pelkiksi luonnoksiksi. Jaksot olisivat yhteydessä majesteettiseen kokonaisuuteen, jossa olisi kuitenkin tilaa toisille mielille ja käsille, jotka synnyttäisivät maalauksia, musiikkia ja draamaa.​
 

Fairy tale

Lapinorava
Tulinpa nyt lukeeneeksi muutaman päivän sisään tämän kirjan. Tarina on siis tuttu vain Silmarillionista aikaisemmin. En käy nyt enää vastaamaan jokaiseen alustuksen jälkeiseen keskusteluun erikseen, pikkaisen niitä vilkaisin. Hyppäsin nyt kuitenkin vasta nyt mukaan ja myöhäisheränneenä vasta ylipäänsä käsitin että tästä kirjasta on täällä käyty näinkin tuoretta keskustelua.

Itseäni hiukan häiritsi sana "maahinen" mutta kyllä kai siihen jollain lailla tottui kun käsitti minkälaista tiettyä haltiatyyppiä sillä tarkoitetaan. Olisiko sittenkin jokin muu suomennos palvellut tässä paremmin. Onhan meillä jo pimentohaltiat, salohaltiat jne.

Petyin että tässä mukana esiintynyt Glorfindel ei sitten olekaan sama, mitä Kolmannella ajalla Elrondin neuvonpidossa ja tiedusteluretkellä mukana ollut haltia. Gondolinin Glorfindel sai surmansa taisteltuaan balrogia vastaan. Ja balrogit herättivät myös kysymyksiä. Olivatko ne jotenkin heikompia, kuin Moriaan jäänyt yksilö vai olivatko haltiat silloin niin paljon voimakkaampia, että joku heistä saattoi tapella yksinkin kolmea vastaan.

Yllätyin että Legolas Viherlehti - Puun huoneeseen kuuluva, on elänyt jo Gondolinissa, sillä hän ei muistaakseni esiinny versiossa johon olen aikaisemmin tutustunut. Tämä kirja oli mielenkiintoinen, koska tästä tarusta on olemassa näitä erilaisia versioita. Olisin mielelläni lukenut vielä enemmän tuhon jälkeisestä pakomatkasta ja asettumisesta Raitojen maahan, Sirionin suiston tuntumaan.

Myös Ungoliantista jäi käsitys, että se on syntynyt ihan itsekseen, eikä Morgothin mustista ajatuksista. Tuota kummastelin. Ehkä jollekin muulle jäi toisenlainen käsitys. Ehkäpä sittenkin käyn lukemassa vielä enemmän noita vanhoja alustuksia ja niihin tulleita keskusteluja.
 

Luvailin

Kontulainen
Itseäni hiukan häiritsi sana "maahinen" mutta kyllä kai siihen jollain lailla tottui
Sama juttu! Hobitissahan noldot oli käännetty mestarihaltioiksi (tämän kirjan lopussa oli lainaus sieltä), mutta varmaankin tähän haluttiin eri sana, koska alkuteoksessa on gnome eikä elf. Myöhemmin Tolkien sitten luopui gnome-sanasta, koska se oli liian hämäävä, mutta eihän hän oikein pitänyt elf-sanastakaan, koska sitä oli käytetty saduissa keijukaisista.
Petyin että tässä mukana esiintynyt Glorfindel ei sitten olekaan sama, mitä Kolmannella ajalla
Itse asiassa välillä Tolkien ajatteli, että hän olisi sama, mahdollisesti uudelleensyntyneenä. Tosin tämä saattoi olla vain jälkeenpäin keksitty selitys sille, että Tolkien tuli käyttäneeksi samaa nimeä vahingossa kahdesti. Kontuwiki kertoo lisää... Itse olen pitänyt kiehtovana ajatuksena, että Rivendellin Glorfindel olisi ollut mukana jo Gondolinissa, josta Elrondin isä pääsi pakoon.

Joskus joku väitti minulle, että joukon Tolkien-faneja saa helposti väittelemään keskenään, jos kysyy heiltä, oliko Glorfindeleja yksi vai kaksi. (Toinen vastaava kysymys kuulemma on, osaavatko balrogit lentää.) En tiedä pitääkö paikkaansa :) Ainakaan minulla ei ole vahvoja mielipiteitä kumpaankaan suuntaan.
Ja balrogit herättivät myös kysymyksiä. Olivatko ne jotenkin heikompia, kuin Moriaan jäänyt yksilö vai olivatko haltiat silloin niin paljon voimakkaampia, että joku heistä saattoi tapella yksinkin kolmea vastaan.
Luulen että vähän molempia. Näissä vanhoissa tarinoissa balrogeja tuntui esiintyvän paljon enemmän kuin myöhemmin, Gondolinin kimpussakin niitä tuntui olevan iso joukko.
Yllätyin että Legolas Viherlehti - Puun huoneeseen kuuluva, on elänyt jo Gondolinissa, sillä hän ei muistaakseni esiinny versiossa johon olen aikaisemmin tutustunut.
Legolasia ihmettelimme GT 3 -keskustelussa. Hänen täytynee olla eri Legolas kuin Sormuksen saattueeseen kuulunut, sillä myöhempi Legolas kuului harmaahaltioihin (sindar, osa teleriä eli merihaltioita) kun taas Gondolinin asukkaat olivat noldoja.
Myös Ungoliantista jäi käsitys, että se on syntynyt ihan itsekseen, eikä Morgothin mustista ajatuksista.
Hmm... Muistelin, että Ungoliant olisi tullut Maailmaan ulkopuolelta eli ollut yksi maiarista, mutta näemmä tämä ei ollutkaan niin selvää. Pieni haku löysi keskustelun, jossa @Tik kertoo mm., että Kadonneiden tarujen kirjassa (johon myös Gondolinin tuhon ensimmäinen versio kuului) edes valar eivät tienneet, mistä Ungoliant oli tullut.
 

Telimektar

Fundamentalisti
Petyin että tässä mukana esiintynyt Glorfindel ei sitten olekaan sama, mitä Kolmannella ajalla Elrondin neuvonpidossa ja tiedusteluretkellä mukana ollut haltia.
Itse asiassa välillä Tolkien ajatteli, että hän olisi sama, mahdollisesti uudelleensyntyneenä.
Tämä ensimmäisen ajan Glorfindelin esiintyminen uudelleensyntyneenä Sormusten herrassa oli siis nimenomaan Tolkienin lopullinen käsitys, viimeisissä kirjoituksissa vuodelta 1968 tai sen jälkeen (HoME, XII, 377-382), kuten kontuwikistäkin käy ilmi.
 

Fairy tale

Lapinorava
Nuo eri versiot tekstistä tosiaan jättivät nyt sen kuvan, että joku Gondolinissa esiintynyt haltia on saattanut olla sama taikka sitten erikin, tai aivan viimeinen versio olisi pitänyt sisällään loogisuuden kolmannen ajan suhteen. Mietin että esim. Legolasia. Legolas saattaa olla yleinen haltianimi, mutta Legolas Viherlehtiä on ollut sittenkin vain yksi. Ehkä tuntemamme kolmannen ajan Legolas Viherlehti on ainoa, eikä hänen lopulta kuulunutkaan olla Viherlehti nimellä Gondolinissa. Ainoa järkevä selitys olisi että kyseessä on Thranduilin isä, jolla oli sama nimi kuin pojanpojalla myöhemmin. Näin nimi pysyisi suvussa, jos joku haltia on menehtynyt ennen aikojaan.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Mutta nimi Legolas tarkoittaa kirjaimellisesti viherlehteä. Viherlehti ei siis ole lisänimi vaan käännös haltiakielisestä nimestä. Kumpikin Legolas on toisin sanottuna ihan yhtä vihreälehtinen, olkoonkin, ettei toinen heistä ilmeisesti esiintynyt käännetyllä vaan ainoastaan haltiakielisellä nimellä.
 

Telimektar

Fundamentalisti
Thranduilin isä
Thranduilin isän nimeksi mainitaan Oropher (Keskeneräisten tarujen kirja, s. 354). Tolkienin teoksista löytyvissä haltioiden sukutauluissa ei taida olla esimerkkejä siitä, että isovanhempien nimiä olisi sellaisenaan annettu lapsenlapsille.

Mutta mitä tulee nimen säilymiseen suvussa, niin isän nimi tai jokin sen elementti saattoi ainakin noldor-haltioilla esiintyä osana pojan nimeä (nimenomaan isän pojalle alunperin antamaa nimeä, jolla tätä ei välttämättä myöhemmin tunnettu). Esimerkiksi noldorin kuninkaan Finwën pojat olivat isännimiltään Curufinwë (Fëanor), Nolofinwë (Fingolfin) ja Arafinwë (Finarfin). Edelleen Fëanorin kaikilla seitsemällä pojalla oli jokin finwë-loppuinen isännimi: Nelyafinwë (Maedhros), Kanafinwë (Maglor) jne.
Finwën ja Indisin vanhemman tyttären nimi Findis taas yhdisti molempien vanhempien nimet.
(HoME, XII, ss. 343-344, "The Shibboleth of Fëanor" -artikkeli)
 
Last edited:

Luvailin

Kontulainen
Ihmiset taisivat ottaa useinkin uusiokäyttöön muinaisten sankarien nimiä: ainakin Gondorin käskynhaltijoista löytyy Beren, Húrin, Ecthelion, Turgon jne. Mutta haltioilla tämä ei tainnut olla tapana? (Ehkä siksi, että monet näistä "muinaisista" sankareista olivat edelleen elossa vielä pari tuhatta vuotta myöhemmin...)
 

Telimektar

Fundamentalisti
Ehkäpä haltioiden jälleensyntyminen rajoitti tunnettujen vanhojen nimien uudelleenkäyttöä. Tolkienin mukaan jälleensyntynyt haltia muisti aikuistuessaan aikaisemman elämänsä ja ilmeisesti halusi jatkaa entisen nimensä käyttöä. Muistaakseni jossain HoMEissa mainitaan että haltiat katsoivat kunkin nimen kuuluvan vain yhdelle haltialle, tosin vähänkin suuremman haltiaväestön tapauksessa tämä tuntuisi vaikeasti toteutettavalta, varsinkaan jos haltioille eivät kelvanneet nimiksi mitkään barbaariset Dwaynet tai Mykeltit.

Toisaalta mikäli kuolleista palaaminen olisi ollut haltioille niin säännönmukaista kuin Tolkienin varhaisissa kirjoituksissa mainitaan (ja ehkä nimenomaan uudelleensyntymällä kunkin haltian alkuperäiseen sukuun? and dying they are reborn in their children ; HoME, I, 59), niin aiemmin kuolleiden urhojen nimien odottaisi nimenomaan palaavan sukupuihin parin polven jälkeen, esim. Elrondin pojat olisivat voineet olla Fingon ja Turgon, ei siis näiden sankareiden mukaan nimettyinä vaan näiksi itsekseen tunnistettuina. Tolkienilla ei kuitenkaan ole ainoatakaan tällaisesta haltioiden jälleensyntymisistä kertovaa tarinaa, ja 1950-luvun lopulla hän siirtyi ajattelemaan että kuolleista palaavat haltiat eivät synny ”luonnollista” kautta lapsiksi, vaan valar palauttavat tällaiset haltiat saman tien näiden kuolinhetkeä edeltäneeseen olotilaan [kuten Berenin ja Luthienin]. (”Reincarnation of Elves”, HoME, X, 363-365)
Sormusten herran Glorfindelin – jälkikäteen tapahtunut - identifioiminen Gondolinin Glorfindeliksi kuului siis tähän vaiheeseen.

Legolasista Tolkien ei mainitse mitään vastaavaa, ja joka tapauksessa Sormusten herran Legolasin puheista voi päätellä, että hänellä ei ole mitään muistikuvia ensimmäiseltä tai toiselta ajalta, tai kovinkaan paljoa Synkmetsää laajemmalta alueelta, niin kuin hänellä olisi jälleensyntyneenä tai kuolleista palautettuna Gondolinin Legolasina kuulunut olla.
 
Last edited:
Ylös