Hobitin yhdestoista luku on käytännössä kokonaan kuistilla istumista. Sen alussa lähdetään Järvikaupungista veneillä ja soudetaan kaksi päivää Vuoren juurelle. Muu väki, saattajat ja soutajat, lähtevät lipettiin välittömästi saatuaan urakkansa päätökseen. Matka jatkuu hevosin ja ponein kolkossa ja kylmässä maisemassa, kuten uskoa voi, talvinen lohikäärmeen hävittämä maa ei välttämättä ole se kaikkein pirtein vaellusmaasto.
Ensin Balin, Fili ja Kili lähtevät vakoilemaan Pääportin ympäristöä, Bilbo menee mukaan koska ei tiedä mitä muutakaan tekisi. Pääportista tulee kuitenkin ulos savua, ja tästä Bilbo päättelee Smaugin olevan yhä hengissä. Balin vastaa tähän sen verran että vaikka lohikäärme olisikin kuollut, savua tulisi joka tapauksessa ulos, koska "portista tulisi minun käsittääkseni silloinkin savua ja huurua sillä kaikki vuoren kammiot ovat varmasti täynnä sen kamalaa löyhkää".
Tunnelma synkistyy ja vakoilupartio palaa takaisin leiriinsä Korppikallion juureen. Kaikkien muiden into tehdä yhtään mitään on nollapisteessä, mutta Bilbo kunnostautuu ja pohtii itsekseen kartan riimujen arvoitusta, ja "saa kääpiöt lopulta aloittamaan salaisen oven vaaralliset etsinnät". Etsintään menee monta päivää, kunnes Bilbo tajuaa yhtäkkiä salaisen oven sijainnin. Vuoren seinämään tehtyä polkua pitkin he hiipparoivat suoraan "kuistille" ja jäävät sitten pohtimaan seuraavaa siirtoaan siihen. Ovea ryhdytään tietysti hakkaamaan ja loitsuamaan auki, mutta turhaan.
Leirissä mieliala kohoaa ja muut paitsi Bombur ja Bofur lähtevät leiristään seuraavana aamuna kohti sisäänkäyntiä. Hekin lähtisivät epäilemättä mukaan, mutta Bombur väittää että köydet eivät kestäisi häntä ja hän jää Bofurin kanssa vartioimaan poneja ja tavaroita.
Salaisen oven luota löytyy ylemmäksi vuorenseinämää pitkin kulkeva polku, mutta sitä ei uskalleta seurata kovin kauas. Hiljaisuus vallitsee ylhäällä ja tämän takia puhe muuttuu kuiskailuksi ja yrityksiksi paljastaa ovi väkivalloin, turhaan. Työkalut menevät rikki ja hakkaamisen kaiku on liian kauhistuttava, joten yrityksestä luovutaan. Synkkyys valtaa jälleen mielet. Bilbo äksyyntyy ja istuu selkä vasten kalliota ja vastaa muille että "kuistilla kököttäminen on minun työtäni, -- joten tässä minä nyt kökötän ja mietin". Bilbon nenän edessä on iso kivi jossa kiipeilee etanoita, hän tarkkailee niitä tympeyden vallitessa pitkään.
Thorin toteaa huomenna alkavan syksyn viimeisen viikon ja Bilboa aletaan usuttaa hiippailemaan Pääportista sisään vakoilemaan. Bilbo kauhistuu kun ymmärtää, että on saanut Gandalfin paikan toimintasuunnitelman ja pälkähästä päästäjänä. Hän nukkuu huonosti ja hänellä on sellainen olo että hän odottaisi jotain.
Auringon laskiessa rastas laskeutuu etanakivelle ja alkaa rikkoa etanoita kiveen. Bilbo käsittää kaiken, huutaa ja huitoo kääpiöt paikalle ja selittää asiat. Aurinko laskee ja toivottomuus valtaa taas alaa, mutta sitten viimeinen säde osuu kiveen ja avain saadaan esiin. Ovi työnnetään auki ja oviaukosta tuntuu pimeys virtaavan kuin huuru päin heitä. Edessä he hahmottavat olevan tien, joka johtaa sisään ja alas.
Omia huomioita on tällä kertaa aika vähän, mutta kiinnitin huomiota siihen, miksi kääpiöille annetaan hevosia kuormajuhdiksi? Eikö ratsastukseen soveltuvat ponit kävisi siihen tarkoitukseen yhtä hyvin? Luvun alussa todetaan että "eivätkä varastot tarvinneet vartijaa koska tienoot olivat hylätyt ja autiot". Myöhemmin Bofur ja Bombur jätetään kamppeiden vahtimiehiksi.
Kerronta on mukavan tiivistä ja sadunomaista kuten aina, varsinkin ympäristön ja mielialan suhden tuntuu korostuvan tässä(kin) luvussa varsin paljon.
Ensin Balin, Fili ja Kili lähtevät vakoilemaan Pääportin ympäristöä, Bilbo menee mukaan koska ei tiedä mitä muutakaan tekisi. Pääportista tulee kuitenkin ulos savua, ja tästä Bilbo päättelee Smaugin olevan yhä hengissä. Balin vastaa tähän sen verran että vaikka lohikäärme olisikin kuollut, savua tulisi joka tapauksessa ulos, koska "portista tulisi minun käsittääkseni silloinkin savua ja huurua sillä kaikki vuoren kammiot ovat varmasti täynnä sen kamalaa löyhkää".
Tunnelma synkistyy ja vakoilupartio palaa takaisin leiriinsä Korppikallion juureen. Kaikkien muiden into tehdä yhtään mitään on nollapisteessä, mutta Bilbo kunnostautuu ja pohtii itsekseen kartan riimujen arvoitusta, ja "saa kääpiöt lopulta aloittamaan salaisen oven vaaralliset etsinnät". Etsintään menee monta päivää, kunnes Bilbo tajuaa yhtäkkiä salaisen oven sijainnin. Vuoren seinämään tehtyä polkua pitkin he hiipparoivat suoraan "kuistille" ja jäävät sitten pohtimaan seuraavaa siirtoaan siihen. Ovea ryhdytään tietysti hakkaamaan ja loitsuamaan auki, mutta turhaan.
Leirissä mieliala kohoaa ja muut paitsi Bombur ja Bofur lähtevät leiristään seuraavana aamuna kohti sisäänkäyntiä. Hekin lähtisivät epäilemättä mukaan, mutta Bombur väittää että köydet eivät kestäisi häntä ja hän jää Bofurin kanssa vartioimaan poneja ja tavaroita.
Salaisen oven luota löytyy ylemmäksi vuorenseinämää pitkin kulkeva polku, mutta sitä ei uskalleta seurata kovin kauas. Hiljaisuus vallitsee ylhäällä ja tämän takia puhe muuttuu kuiskailuksi ja yrityksiksi paljastaa ovi väkivalloin, turhaan. Työkalut menevät rikki ja hakkaamisen kaiku on liian kauhistuttava, joten yrityksestä luovutaan. Synkkyys valtaa jälleen mielet. Bilbo äksyyntyy ja istuu selkä vasten kalliota ja vastaa muille että "kuistilla kököttäminen on minun työtäni, -- joten tässä minä nyt kökötän ja mietin". Bilbon nenän edessä on iso kivi jossa kiipeilee etanoita, hän tarkkailee niitä tympeyden vallitessa pitkään.
Thorin toteaa huomenna alkavan syksyn viimeisen viikon ja Bilboa aletaan usuttaa hiippailemaan Pääportista sisään vakoilemaan. Bilbo kauhistuu kun ymmärtää, että on saanut Gandalfin paikan toimintasuunnitelman ja pälkähästä päästäjänä. Hän nukkuu huonosti ja hänellä on sellainen olo että hän odottaisi jotain.
Auringon laskiessa rastas laskeutuu etanakivelle ja alkaa rikkoa etanoita kiveen. Bilbo käsittää kaiken, huutaa ja huitoo kääpiöt paikalle ja selittää asiat. Aurinko laskee ja toivottomuus valtaa taas alaa, mutta sitten viimeinen säde osuu kiveen ja avain saadaan esiin. Ovi työnnetään auki ja oviaukosta tuntuu pimeys virtaavan kuin huuru päin heitä. Edessä he hahmottavat olevan tien, joka johtaa sisään ja alas.
Omia huomioita on tällä kertaa aika vähän, mutta kiinnitin huomiota siihen, miksi kääpiöille annetaan hevosia kuormajuhdiksi? Eikö ratsastukseen soveltuvat ponit kävisi siihen tarkoitukseen yhtä hyvin? Luvun alussa todetaan että "eivätkä varastot tarvinneet vartijaa koska tienoot olivat hylätyt ja autiot". Myöhemmin Bofur ja Bombur jätetään kamppeiden vahtimiehiksi.
Kerronta on mukavan tiivistä ja sadunomaista kuten aina, varsinkin ympäristön ja mielialan suhden tuntuu korostuvan tässä(kin) luvussa varsin paljon.