Ulos loistava valo piirtää pimeälle pihalle viiltävänterävät varjot, kun salissa hoidetaan haavoittuneita pitkälle yön tunneille. Yksi toisensa jälkeen jokainen haavoittunut kuitenkin vaipuu uneen, rauhattomaan tai rauhalliseen, ja sitä myötä myös heidän hoitajansa pääsevät viimein lepäämään. Alx saattaa yhäkin tärisevän ja itkevän Undon yösijoille ja suuntaa sitten omaan kamariinsa. Viimeisinä lähtevät Samooja ja Tuhka, rinta rinnan sillä kumpikaan ei toki halua olla se, joka jätti työt ensinnä.
Vain muutama tunti myöhemmin aamuauringon ensisäteet kutittelevat jo Pikku Myyn nenänpieltä. Bardi säpsähtää hereille, pukee päällensä pikavauhtia ja lähtee liikkeelle siinä toivossa, että löytää kaikki hovin jäsenet hengissä. Tai no, ehkä kaikki muut paitsi narrin… Linnan käytävillä on jo muitakin, jotka kulkevat ovelta ovelle tarkistamassa, että heidän ystävänsä ovat hengissä. Samooja pyyhältää ohi suomatta hänelle vilkaustakaan, Tuhka ja Alx sen sijaan nyökkäävät väsyneen oloisesti bardille tämän ohittaessa heidät. ”Salissa ovat kaikki haavoittuneet selvinneet hyvin yöstä. Lady D on hengissä, käydessäni hän päivitteli siellä kovaan ääneen Sir Merrin vammaa – vaikkei se edes ole vakava... Kävin katsomassa myös Undon tilanteen, yhä sekaisin raukkaparka mutta hengissä. Niin ja Narri näytti taas päässeen uuden päivän alkuun juomaleilin ääressä, käveli vastaamme juuri äsken. Muista emme tiedä vielä,” Tuhka raportoi.
Bardi jatkaa käytävää eteenpäin ja kohtaa pian pyövelin juttelemassa Juspelle. ”Hei!” Myy tervehtii: ”Olen jo nähnyt Alxin ja Tuhkan, ja kaikki muutkin tuntuvat olevan hengissä… Keittiössä en ole vielä käynyt, mutta olisihan se jo huomattu jos Vehkalle olisi jotain tapahtunut, siellähän on väkeä aamuyöstä saakka hereillä?” Pyöveli kohauttaa olkiaan, mutta samalla hetkellä kuuluu keittiöiden suunnalta kirkaisu ja metakkaa. Juspe ponkaisee ensimmäisenä ylös ja syöksyy alas portaisiin. Muut kiirehtivät perään.
Vehka on keittiön lattialla kontillaan. Hän haukkoo tuskaisesti henkeään ja yskii verta kasvot sinipunaisina ja otsa hikipisaroita helmeillen. ”Auttakaa!” hän saa pihistyä ja repäisee muiden nähtäville olkapäänsä, josta erottuu tummanvihreiden renkaiden ympäröimät kaksi pientä reikää. Sitten hän osoittaa juuttikankaista myttyä, vuodettaan. Kankaan poimuissa kiemurtelee kaksi pientä, mustaa käärmettä. ”Ne… putt… putosivat…jo-… jossss-… tain…” Hän yskii jälleen ja luo tuskaisen silmäyksen muihin. Sen jälkeen hän lyhistyy lattialle eikä enää liiku. Paikalle ennättänyt Samooja kiiruhtaa kyökkipiian luo, ja kokeilee tämän pulssia. Sitten hän pudistaa päätään vakavana. ”Tulimme liian myöhään… Enää ei ole mitään tehtävissä.” Pyöveli nappaa lähimmästä kaapista tyhjän jauhosäkin, johon pyydystää nopeasti molemmat käärmeet ja sitoo pussin suun narunpätkällä. Sitten hänkin kääntyy ruumiin puoleen, jota kaikki muut tuijottavat hiljaisuuden vallitessa. Keittiöön kerääntyy koko ajan lisää väkeä, Undo tihrustaa itkua ja narrikin on löytänyt tapahtumapaikan, kun joku huomaa sen: pimenee. Tuhka ryntää lähimpään ikkunaan ja huudahtaa järkytyksestä, sillä musta varjo on peittänyt jo yli puolet auringosta. Se vangitsee kaikkien katseet, kaikkien paitsi yhden joka on lyyhistynyt muiden huomaamatta lattialle tapaillen äänensä menettäneenä epätoivoisia kirouksia. Menee vain hetki kun koko aurinko on jo peitossa ja läpäisemätön pimeys peittää maailman. Keittiö täytyy hämmentyneistä, pelokkaista, hätääntyneistä huudahduksista.
Menee minuutti, ehkä toinen, kunnes varjo siirtyy päästäen auringon lähettämään yhden ainokaisen valonsäteen maailmaan. Se suuntaa erehtymättä Hyburgin linnaan ja sen keittiöön, valaisten Vehkan ruumiin. Eikä se nyt katsoen enää näytäkään kauhistuneelta, ei siltä että tyttö olisi koskaan elämässään tuntenut tuskaa tai epätoivoa. ”Meidän pitäisi varmaan-” Samooja aloittaa epävarmasti, mutta mykistyy sitten, kun katsoo tarkemmin Vehkan ruumista. Se alkaa näyttää hieman… läpinäkyvältä. Ja sitten hieman enemmän. Mitä vahvemmaksi valonsäde kasvaa, sitä hailakammaksi käy Minelladerandaranandakapaldian muoto. Puolessa minuutissa se on kadonnut kokonaan. ”Mitä helvet… siis, mitä himputtia?” pyöveli manaa. Samooja ja Alx katsovat toisiaan syvän hämmennyksen vallassa. Pikku Myy katsoo silmät laajenneina väkijoukkoa ympärillään: ”Hän pääsi Archaelin luokse. Nyt hänellä on rauha.”
