Joulukalenterin 2020 aiheet ja aikataulut

Merri

Ylläpitäjä
Vastuuhenkilö
Ylläpitäjä
Kuten luvattua, niin tässä on nyt lista aiheita joiden pohjalta tehdä luukkuja joulukalenteria varten! Näin alkuun listaan 12 aihetta ja lisään myöhemmin loput 12.

Haluan välttää tilanteen, jossa joulukalenterin luukut valmistuvat vasta samana päivänä kun ne pitäisi olla jo esillä. Tämän vuoksi päivämääriä on kaksi. Todistepäiväksi odotan jotain todistetta siitä, että työ on aloitettu. Jos todistepäivään mennessä tekijällä ei ole näyttää mitään tai osoittaa vahvaa halua tehdä luukku, niin sitten työ siirtyy varasijan haltijalle. Jos myöskään varasijalla oleva ei pysty tekemään työtä, niin deadlinen jälkeen luukku on vapaata riistaa nopeiten ehtivälle. Jos minulla ei ole luukkua tiedossa paria päivää ennen luukun julkaisua, niin teen sen itse.

Ei ole häpeä myöntää jos ei pysty tai ehdikään tehdä! Toivon avointa viestintää töiden edistymisestä, jotta saamme ajoissa varmistettua luukut jokaiselle päivälle. :) Meillä on lopulta kaikilla muutakin elämää ja tämä on lähinnä yhteistä kivaa toisillemme, joten tästä ei tarvitse ottaa stressiä.

Olen jokaisen aiheen viereen luetellut vapaaehtoisen tekotavan. Se ei ole siis sanelu että tee tällä tai tämmöinen vaan on ainoastaan apuna luovuudelle. Sitä paitsi rehelliset örkit pöllivät kivat jutut itselleen!

AiheTodiste / deadlineTekotapa (ehdotus)TekijäTekijä (varalla)
1. Yksinäisen vuoren lelupaja10.11. / 24.11.TussiSatekai
2. Talvinen Argonath11.11. / 25.11.AskartelumassaJaamar
3. Kolmen neljännyksen kivi12.11. / 26.11.AkvarelliEreine
4. Neljä hobittia13.11. / 27.11.PuuväriIsilmírë
5. Velhot14.11. / 28.11.OrigamiIsilmírë
6. Linnanjuhlat Keski-Maassa15.11. / 29.11.LegoPippin TukHanna Kullanväärtti
7. Minas Tirith16.11. / 30.11.PahviHusky
8. Valar17.11. / 1.12.Akryyli
9. Sormusaave18.11. / 2.12.Neule
10. Repunpään huutokauppa19.11. / 3.12.NovelliJaamar
11. Sänkimiehen* voitto20.11. / 4.12.Pikseligrafiikka
12. Aurinko Puiden jälkeen21.11. / 5.12.Sarjakuva
13. Valtasormus ja kolme sormusta22.11. / 6.12.Meemi
14.23.11. / 7.12.
15.24.11. / 8.12.
16.25.11. / 9.12.
17.26.11. / 10.12.
18.27.11. / 11.12.
19.28.11. / 12.12.
20.29.11. / 13.12.
21.30.11. / 14.12.
22.1.12. / 15.12.
23. Leminkainen / nuori Tolkien2.12. / 16.12.Hiiliväri
24.3.12. / 17.12.

Aiheet eivät ole absoluuttisen tiukkoja vaan niiden rooli on vain toimia rajauksena ja inspiraation lähteenä. Voit nimetä työsi kuten haluat (hyvän maun puitteissa, toki).

Aiheiden varaaminen

15.11. asti voit varata itsellesi yhden luukun tehtäväksi, sekä yhden varasijan.
16.11. alkaen ei ole enää rajoituksia varauksien suhteen.

Luukkujen varaamisesta saa ilmoittaa tähän ketjuun. Päivitän taulukkoa ehtiessäni. Jos sinulla on oikeudet muokata tätä viestiä, niin taulukkoa saa päivittää myös puolestani.

Töiden lähettäminen

Työt voi lähettää sähköpostilla (gmailini on vesa.piittinen) tai Käärmeen yksityisviestillä. Haluttaessa voin ottaa myös postituksia vastaan.

Poislukien digitaalisessa muodossa olevat tekstit, niin on toivottavaa että työt ovat korkearesoluutioisia kuvia. Digitalisoinnin keinolla ei ole niin väliä, oli sitten kyse kamerakännykän otoksesta tahi skannauksesta. Valokuvatuille teoksille on toivottavaa pyrkiä hyvään valaistukseen, mikä toki voi olla haastavaa talvisissa kotioloissa. Jälkikäsittelen töitä tarpeen mukaan joulukalenterissa näyttämistä varten.

Jos havaitsee työssään puutteita ja parannettavaa, niin työstään saa lähettää päivitettyjä versioita vuoden loppuun asti.

Kysymyksiä saa ja kannattaa esittää, mikäli jokin tähän aiheeseen liittyvä askarruttaa mieltä!


Lisätietoa

Koska kaikki eivät välttämättä tiedä mitä sänkimies tarkoittaa, niin kyseessä on nimitys Viggo Mortensenista eli elokuvien Aragornista.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon käyttäjä:

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Minä nappaan talvisen argonthin (2). Voisin yrittää muovailuvahaa, mutta minulla on myös mahdollisuus toteuttaa tämä vain asetelmana jos en saa muovailua aikaiseksi, joten uskoisin saavani tämän oikeasti toteutettua.

Voisin ilmoittautua varasijalle Repunpään huutokauppaan.
 

Satekai

pelikisälli
Voisin tehdä luukun yksi, kun keksin siihen jo idean. En vielä tiedä minkä ottaisin varalle.
 

Husky

Ilmaanhaukkuja
Minas Tirith (luukku 7) mulle! Varalle en nyt osaa valita tämänhetkisistä mitään.
 

Ereine

Kontulainen
Minua kiinnostaa luukku 3, Kolmen neljännyksen kivi. Luulen että tekisin sen enemmän sekatekniikalla, jos se ei haittaa.
 
Ylös