Ajattelin herätellä topikkia varovasti – vaikka minua itseäni ainakin tuppaa ärsyttämään ja suututtamaan keskustelut, joiden sisältö voidaan tiivistää näin:
- Saako naisilla olla karvoja [ruumiinosassa X]?
- Kyllä se vaan niin on että ilman karvoja on kauniimpi ja naisellisempi!
Joten en ota tuohon ollenkaan kantaa. Ei kiinnosta.
Sen sijaan kerron, miten hirveää karvojen poistaminen voi olla.
Kuten tuolta ylempää vuosien takaisesta viestistäni voi lukea, minulla on luonnostaan todella paksut, tummat ja nopeasti kasvavat karvat. Sen seurauksena hiukseni ovat pitkät ja paksut ja kauniit, mutta sen seurauksena erityisesti jalkani ovat luonnostaan hyvin karvaiset. Eikä siinä vielä mitään, mutta kun ihoni on jostain syystä sellainen, että
mikään monista kokeilemistani karvanpoistotavoista ei vain sovi, vaan seurauksena on kaikista mahdollisista ja mahdottomista nikseistä huolimatta aina näppylöitä, sisäänkasvaneita karvoja, karvatupentulehduksia, jatkuvaa kutinaa – ja puolessa päivässä sänki jo puskee pintaan.
Vuosia sinnittelin niin, että ajelin karvoja, kärsin ja käytin kiltisti antibioottivoiteita tai söin sisäisiä antibioottikuureja, kun tilanne meni kovin pahaksi. Oli todella tietoinen karvoistani ja ahdistuin pienestäkin sängestä, koska tummien karvojen lisäksi alla on hyvin vaalea iho.
![[22]](/styles/kontu/hymiot/22.png "Kakskakkonen [22]")
Ihokarvat olivat minulle arka paikka siksikin, että äitini oli ankarasti kieltänyt minua ajelemasta mitään muuta kuin kainalokarvat, joten tein sitä teininä salaa ja syyllisyydessä rypien. (En koskaan saanut kuulla syytä äidin kieltoihin, muuta kuin kerran toteamuksen "en tiennyt, että sinulla on oikeasti noin paljon karvoja".)
Mutta tilanne oli siis, että:
- ollakseni karvaton minun piti poistaa karvoja todella usein
- kaikki karvanpoistotavat aiheuttivat iho-ongelmia ja kärsimystä.
Joten pari vuotta sitten päätin kokeilla, kestäisinkö elää karvaisilla säärillä.
Se oli ihan hemmetin vaikeaa. Ahdisti ihan kauheasti.
En muista
koskaan livenä nähneeni muita naisia, joilla olisi yhtä tummat ja tuuheat säärikarvat kuin minulla. Välillä vastaan tulee karvasäärisiä naisia, mutta kaikilla ne ovat joko vaaleammat, ohuemmat, harvemmat, tai kaikkia noita. Toisin sanoen paljon huomaamattomammat.
Ehkä ne karvaisemmat sääret ovat vain aina housujen alla piilossa: minä olen kulkenut lyhyissä hameissa ja mekoissa karvaisilla säärillä. Ohikulkevat miehet katsovat sitä inhoten, naiset hämmentyneinä tai inhoten.
Ehkä kaikkein ahdistavinta on ajatus siitä, että ihmiset tulkitsevat tämän jonkinlaisena sukupuoliperformanssina. Kun karvaiset sääret yhdistää liehuvaan kesämekkoon, se kertoo muille, että olen jotain muuta kuin nainen.
Ne ovat vain karvoja. Niillä ei ole mitään tekemistä sukupuoleni (biologisen, sosiaalisen tai minkään muunkaan). Eikä sillä ole mitään tekemistä seksuaalisuuteni kanssa. Tuijottaville ei tietenkään voi selittää, että syy tähän on ne todella karseat iho-ongelmat, tämä ei ole mikään sukupuolijuttu eikä edes mikään feministinen protesti. Minä en ihan oikeasti vain jaksanut kärsiä ja kutista.
Olen kuitenkin vähän tottunut karvaiseen lookiin. Ainoa haittapuoli on, että karvaisten säärien rasvaaminen tuntuu häijyltä ja sukkahousut tuntuvat ikävältä vetäessään karvoja milloin mihinkin suuntaan. Ja vaikka juuri sanoin, ettei kyseessä ole feministinen protesti, niin välillä kyllä tulee mieleen, että ehkä joku muu tummakarvainen tyttö näkee minussa rohkaisevan esimerkin, ja vaikka itse päättäisikin ajaa karvansa pois, hän ajattelisi kuitenkin hetken, että kyllä nämä mustatkin karvat ovat ihan normaalit.
No, vaihtelun vuoksi ja puolisoa ilahduttaakseni (huom. puolisoni ei puutu mihinkään ihokarvoihini ja vaikka hänellä olisi mitkä preferenssit, saan tehdä ja teen itse päätökset omasta kehostani ilman mitään nurinaa tai huomauttelua) ajelin ladyshaverilla (eli minun iholleni parhaiten sopivalla ja hellävaraisimmalla tavalla) heinäkuussa sääret paljaiksi.
Tuli todella alaston olo.
Sitten tuli sänki ja sitten tuli kutina.
Tuosta on nyt noin kolme viikkoa.
Sääreni kutiavat edelleen.
Yksi karvanpoistokerta, kolme viikkoa sietämätöntä kutinaa.
Taitaa mennä taas tovi, ennen kuin seuraavan kerran puutun säärikarvoihin.
Ja ne puheet, ettei parta mukamas olisi seksikästä, ovat höpöä.
uch: Toivon viiksien vielä alkavan kasvaa kunnolla, koska vahvat ja selkeämuotoiset kalapuikkoviikset näyttäisivät hyvältä naamassa. Tuo on myös ainoa tyyli, jossa voisin kuvitella olevani ilman partaa, koska ne saattaisivat olla keskenään taistelevia elementtejä. Muuten parran osalta idoleitani ovat Rasputin ja Tolstoi.
