En valitettavasti omista koiraa enkä ole koskaan omistanutkaan, mutta tutustuessani nykyiseen mieheeni tutustuin myös heidän koiraansa ja toivon/tiedän, että meidänkin perheeseemme joskus tulee koira.
Mieheni perheen koira oli samojedi nimeltä Jesse. Hyväsydäminen ja innokas aivan höpsö koira, joka hyvin nopeasti otti minut osaksi laumaansa. Sen lenkillä käyttäminen kysyi tietysti kuntoa ja käden kestävyttä, sillä vetokoirana Jesse oli aina suuna päänä menossa milloin minkäkin kiinnostavan asian perässä ja sen pitelemiseen tarvittiin voimaa.
Erityisen innoissaan se oli siileistä, koska se olisi halunnut leikkiä niiden kanssa (tyhmä...). Siinä se onnistui tosin ainoastaan kerran, kun siili jostain syystä eksyi heidän olohuoneeseensa keskellä kesäistä yötä. Tuloksena oli kaatuneita tuoleja, ryttääntyneitä mattoja, kauheasti siilinpiikkejä lattialla, uliseva koira ja kauhusta palloksi käpertynyt mutta ilmeisesti vahingoittumaton siili, jonka sitten kannoimme varovasti ulos.
Me haluaisimme irlanninsusikoiran tai ehkä skotlannin hirvikoiran. Ei koon takia vaan koska niiden rauhallinen ja ystävällinen luonne miellyttäisi minua. Emme todennäköisesti pystyisi tarjoamaan riittävästi aktiviteettia työtä varten jalostetulle rodulle, koska näyttelyt tai agility eivät kiinnosta meitä, vaan kaipaamme koiraa ainoastaan seuraksi ja lenkkikaveriksi.
Toisaalta meistä koiralla pitää olla oikea kuono, oikeat jalat ja oikea häntä. Littanaksi jalostettu kuono tai pää, lyhyiksi jalostetut jalat tai typistetty häntä kammottavat meitä. Kuinka ihmisillä on sydäntä jalostaa esim. mopsin kuono niin lyhyeksi, että otusparka saa hädin tuskin hengitettyä? Monilla pikkukoirilla on hengitysvaikeuksia (liian lyhyt kuono), silmätulehduksia ja jopa silmien ulos pullahtamisia (liian isot silmät), synnytysvaikeuksia (pää liian suuri suhteessa vartaloon), käyräjalkaisuutta ja polviongelmia, mäyräkoirilla on lyhyiden jalkojen takia ongelmia selän kanssa. Eivätkö ilmiset välitä siitä, että eläin kärsii?
Irlanninsusikoiria olimme katselleet ihaillen jo aiemmin, mutta koiranäyttelyssä keskustelimme omistajien kanssa ja saimme tutustua muutamiin koiriin, mikä vakuutti meidät lopullisesti. Irliksellä ei juurikaan ole perinnöllisiä ongelmia kuten monilla muilla roduilla, ja luonne tosiaan sopisi meille hyvin. On tietysti surku, että irlikset tapaavat kuolla nuorina (jopa alle 10 vuotta), mutta sille vain ei voi mitään.
Mutta tällä hetkellä meilä ei ole tilaa koiralle. Auton saimme jo vaihdettua sellaiseen, mihin koira mahtuisi, mutta asunnossa ei ole yhtäkään nurkkaa sille makuupaikaksi
. Ehkä seuraavan asunnonvaihdon jälkeen... *toiveikas huokaus*