Maailmassa on monia mainitsemisen arvoisia bändejä, jotka voi nostaa normaalin musiikin tason yläpuolelle. Luettelen tässä nyt muutaman niistä perustelujen kera:
Iron Maiden: Joo, tiedän, aika hemmetin kliseinen valinta tänne parhaiden bändien joukkoon, mutta kun ite vaan oon jäänyt koukkuun jokaiseen Maidenin levyyn, poikkeuksina ehkäpä No Prayer For The Dying ja Fear Of The Dark(molemmat Dickinsonin ajan levyjä-olenko tulossa hulluksi?). Se on melkoisen hyvä suoritus, ottaen huomioon kuinka monta levyä kyseinen bändi on tehnyt. Bändihän on itsessään yksi heavy metallin legendaarisimpia yhtyeitä, ellei legendaarisin. Itelleni iskee Maiden musiikissa Dickinsonin raspikurkkuinen tenoriääni, upeat kitaraharmoniat ja mahtavat soolot. Ja tietty kappaleet on rakennettu hienosti, pitkäkin kokonaisuus(mm. Rime of The Ancient Mariner) pysyy kasassa hienosti loppuun saakka. Lisäksi bändin tyylitajuisuus livenä ja studiossa on jotain uskomatonta. Itselleni paras albumi Maidenilta on vaikea valita, mutta se jää kieppumaan kahden mestariteoksen ympärille: Seventh Son Of A Seventh Son ja A Matter Of Life And Death. Molemmat aivan tajuttomia levykokonaisuuksia, ehkäpä Maidenin progressiivisimmat levytykset, ja varsinkin A Matter Of Life And Death vaati muutaman kuuntelukerran auetakseen koko loistossaan, vaikka albumista pidinkin ensikuulemalta.
Opeth: Opethin kanssa on vähän sama juttu kuin Maidenin kanssa, lähes jokainen levy on ollut hieno kokonaisuus, mutta vaikka Opethilla on vähemmän levyjä kuin Maidenilla, on jokainen levy noin kympin luokkaa. Itte pidän progen ja death metallin ystävänä Opethista erittäin paljon, ensimmäisenä korviin iski tyylikkäät kappalerakenteet ja kitaramelodiat, sekä erittäin tyylikkäät vaihdokset rauhallisesta kitaroinnista mättö-orientoituneeseen death metalliin. Opethin laulut ovat paikoittain myös erittäin maalailevia ja tunnelmallisia, joskus kuitenkin Opeth luottaa enemmän rytmikikkailuun-ja kuvioihin ja raskaisiin riffeihin sekä akustisiin kitaroihin. Åkerfeldtista vielä sen verran, että mieshän on nero(kuuntele To Bid You Farewell), sen kuulee kaikesta. Ja kaiken lisäksi miehen örinät ovat matalia ja erittäin potkivia, ja myös puhtaat laulut ovat parhautta. Opethilla pysyvät harvinaislaatuisesti pitkätkin kokonaisuudet koko ajan tarttuvina ja kehittyvinä eivätkä sorru päämäärättömäksi jazz-improiluksi. Itselleni kovimmat Opeth-levyt ovat Still Life, Deliverance ja uusin mestariteos Ghost Reveries. Kaikki timantinkovia, mutta Opethia ostaessa ei oikein metsään voi mennä, mutta itselleni ei Orchid kolahtanut kauheasti, se kun on paljon yksinkertaisempi kuin seuraajansa.
Tässä tällä kertaa, kaks parasta metalliyhtyettä, myöhemmin muiden genrejen edustajia ainakin folkkia ja black metallia luvassa tässä joskus.
Ja sanatkin ovat yleensä melko hauskoja, hyvä esimerkki on Lick Samba 
Pidän heidän kappaleistaan erittäin paljon.
No joo.
