Missä kappaleessa/yhtyeessä/artistissa on sitä jotain?

Yön kappaleet ovat niitä jotakin. Varsinkin kun on sattunut lukemaan jotakin siinä samalla.

Tarkastin muutaman ensimmäisen sivun ja myös viimeisimpiä sivuja tästä topikista, joten toivottavasti en toista samaa mitä joku muu on jo sanonut.

Ensimmäisenä pitää sanoa The Black Eyed Peas: Elephunk, 2003. Se levy on ehkä kaikkein kallisarvoisin levy, mitä minun kokoelmistani löytyy, vaikkei (todellakaan) mikään harvinaisuus olekaan. Levy on täynnä niin hyvää ja monipuolista matskua, (en siis tarkoita pelkkiä hittejä, tosin nekin ovat erittäin hyviä) ettei levystä voi saada tarpeekseen. Monet kappaleet, kuten raita 7, Latin Girls, ovat tyylilaijia joista en yleensä pidä, mutta tällä levyllä kaikki on mahdollista. Suosittelen erittäin lämpimästi.

Omistan toki kyseisen yhtyeen seuraavankin levyn, Don't phunk with my heart, mutta se oli pienoinen pettymys. Kappaleet, hittejä lukuunottamatta, eivät jää päähän, vaan ovat sitä samaa mitä kaikkialta tursuaa. Mutta pakkohan se oli Elephunkin jälkeen läpi kuunnella, kuten jokainen fani luultavasti teki.

Tämän lisäksi kyseinen bändi on tehnyt kaksi muutakin levyä ennen edellä mainittuja. Niihin en ole tutustunut muuten kuin yhtyeen dvd:n, Behind the Bridge to Elephunkin, kautta. Kyseinen tekele sisältää kaikki yhtyeen musiikkivideot aina Elephunkiin asti. Ihan kelpo tavaraa, sitäkin voin suositella.

Seuraavana mainittakoon Kelis Rogersin Tasty-levy. Se on myös erittäin laadukas levy täynnä hyvin erilaisia kappaleita, lukuunottamatta paria viimeistä raitaa, joista en oikein saanut punaista lankaa kiinni. Kelisin aikaisemmista tuotannoista kuunneltavaa kamaa ovat myös Kaleidoscope ja Wanderland. Kaleidoscopen kappale Caught out there saa minut hykertelemään erilaisen musiikin viehätyksestä ja raivon purkamisen mielihyvästä. Ikävä kyllä en ole vielä ehtinyt kuuntelemaan Kelisin Tastyn jälkeen tehtyä materiaalia.

//muoks. Vielä tämä -> Amy Winehousen Back to Black -levy sisältää paljon mukavaa, rytmillistä kamaa.

Yllätys yllätys, sillä minun mielestäni Nightwishissa on vahvasti sitä jotain, ja mielestäni on aina ollut.
Jokainen kappale on omalla tavallaan erityinen, mutta mainitsen nyt muutamia minulle tärkeimpiä kappaleita:

Once-levyltä löytyvä mahtipontinen kappale Ghost Love Score on aivan loistava. Kuoro-osuudet ovat upeita, ja biisi on muutenkin vaihteleva ja monipuolinen.

Samaa voidaan sanoa uusimman levyn, Dark Passion Playn kappaleesta The Poet And The Pendulum.
Lähes 15 minuuttinen mestariteos päästää kurkistamaan Holopaisen sielun syvyyksiin, ja siinäkin tunteen vaihtelevat itseinhosta vihaan, kaipaukseen ja ikävään.
Kappale alkaa hitaasti, mutta parin minuutin kohdalla se suorastaan räjähtää käyntiin.
Tämä oli aivan uskomaton kokemus livenä.

Viimeisenä mainitsen vielä kolme minulle tärkeää biisiä, eli Ever Dreamin, Feel For Youn sekä While Your Lips Are Still Redin. Kaikki nämä ovat minulle erityisen tärkeitä sanoituksiensa vuoksi.

Edellisiin, mm. Elberethin ja Vampireladyn mielipiteisiin liittyen totean olevani samaa mieltä. <b> Nightwish</b> on musiikkihistorian helmi - ainakin minun mielestäni. Herra Holopaisen sävellykset ja sanoitukset ovat aina henkineet suuria tunteita, eivätkä ne kuitenkaan ole latistuneet pinnallisiksi rakkaus- tai teiniangstien kuvauksiksi ja tulkinnaksi. Lisäksi kappaleet ovat uskomattoman monikerroksisia, ja ne vaativat paljon kuuntelua (ah ja voi! en siedä sitä, että esim. sinkkubiisit ovat hetken in ison yleisön riveissä ja sitten unohtuvat...).
Vertailu on kenties turhaa, sillä jokainen albumi on oma yksilöllinen kokonaisuutensa. Kuitenkin itselleni merkittävimmäksi nousee ehkäpä <b>Oceanborn</b> sekä <b>Dark Passion Play</b>; kappaleista <b>Dead Boy´s Poem</b>, <b> Devil and the deep dark ocean</b> sekä <b>the Poet and the Pendulum</b>.

<b>Type O Negative.</b> Tyttöihmisenä minuun puree tämä musiikki, jossa näennäinen keveys kohtaa äärimmäisen melankolian - sokerina pohjalla mainittakoon laulaja Peter Steelen järisyttävän ihana artikulointi. Kylmät väreet kulkevat lapaluiden väliä, kun herra sorauttaa R-kirjaimen Helmeimmät kappaleet ovat mm. <b>Wolfmoon</b> sekä <b>How could she?</b>. Jalat pettävät...

Kotimaan kamaran Amorphis ja Swallow the Sun kohottavat adrenaliinin ja endorfiinin määrän huippuunsa.

Mainittakoon vielä - eikä suinkaan vähäisimpänä - Iron Maiden ja Ronnie James Dio. Aivan uskomattoman symppiksiä setiä, joilla on uskomattoman mahtava ääni!

Hmm.. Heti tulee mieleen Metallica, vaikka sitä en olekkaan viime aikoina paljolti kuunnellutkaan. Mielettömästi hyviä levyjä, täynnä loistavia biisejä. Parhaaksi silti ristisin Master of Puppetsin. Siinä on Jaymzillä ja kumppaneilla tullut inspis muutamaan kertaan. James Hetfield, ehkä maailman paras mahdollinen keulahahmo bändille. Mahtava live-bändi. Allekirjoitan tämän siis sen perusteella mitä näin eturivistä viime vuoden heinäkuussa.. [25] Odotan innolla tänä syksynä ilmestyvää uutta levyä.

mahtava bändi + uskolliset fanit = mahtava menestystarina

Sitten se mitä olen viime aikoina kuunnellut lähes kokoajan; Bullet For My Valentine. Ensikosketukseni bändiin oli musiikkitv:stä näkemäni "Four Words (To Choke Upon)" musiikkivideo. Loistava biisi, loistava meno. Tämä metalcore bändi oli minulle jotain aivan uutta. Tutustuin heti yhtyeen muuhun tuotantoon. Ensimäinen levy, The Poison, täydellinen debyytti. Levy täynnä loistavia monipuolisia biisejä, ja mitä enemmän niitä kuuntelin, sen enemmän niistä pidin. Tämän vuoden helmikuussa ilmestynyt levy Scream Aim Fire oli myöskin todella hyvä vaikka pidin enemmän ensimäisestä. Levyllä on tällä kertaa mukana mielestäni muutama täytebiisi, joista en niin kauheasti välitä.
Bulletin live-esiintyminen Suomessa jää minulta kylmästi väliin The Miitin vuoksi. Sääli. Ensi vuonna sitten.

Kolmanneksi nostaisin esille vielä kaksi pohjoismaalaista bändiä; suomalainen Children Of Bodom ja Ruotsista tuleva In Flames. Yhteistä näissä bändeissä on se, että molempien bändien uusimmat levyt olivat minulle pettymys. Täysi floppi. Hyvää musiikkia soittavat silti. Bodomin paras lätty on selvästi "Are You Dead Yet? ja Flamesilta suosittelisin "Claymania" ja Come Claritya".

Siinä vähän minun suosikkibändeistäni.

Tori Amos on kyllä vienyt sydämeni lopullisesti. Aktiiivinen kuuntelu alkoi viime vuoden alussa ja edelleen Torin musiikki jaksaa innostaa.

Vähän vaikeaa selittää miksi tämä uppoaa minuun niin hyvin, mutta kaipa se on se ääni ja ne biisit... Jokaiselta levyltä löytyy helmiä, ja nekin biisit joista en nyt pidä, saattavat kolahtaa myöhemmin, kukaties Suosikkibiisejä löytyy muutenkin fiiliksen mukaan.

From the Choirgirl Hotel oli ensikosketus Torin tuotantoon, ja se onkin mielestäni yksi parhaista levyistä. Tuorein levy, American Doll Posse on myös hyvä ja näinpä naisen viime vuonna Provinssirockissakin!

Ja sitten lopuksi muutama suosikkibiisi: Winter, Jackie's Strength, Big Wheel ja Caught a Lite Sneeze. Kaikissa on tunnelma kohdallaan ja erityisesti Big Wheel on täynnä muistoja kesästä '07.

Niin, siinähän se tulikin: Torin musiikki on täydellistä tunnelmamusiikkia!

Emilie Autumn

Tutustuin häneen tällä viikolla ja on aivan loistava. Musiikkia on hankala kuvailla, kun ei osaa termistöä, mutta ainakin siinä on viuluja ja vanhanaikaisen kuuloisia soittimia, sekä vastapainona täpäkät bassot. Jossain sanottiin hänen musiikkiaan viktoriaanistyyliseksi. Autumnin ääni ja laulutapa on vähän omituinen - mulle tulee ehkä etäisesti mieleen jotain Kate Bushiin tai Within Temptationin laulajaan (erityisesti silloin kun WT:n laulaja raakkuu) liittyvää - ja lyriikat ovat oivaltavia sekä osuvia. Suosittelen kappaleita Opheliac, Gothic Lolita ja Thank God I'm Pretty näytteiksi, ja ainakin niiden, jotka pitävät Voltairesta, on melkein pakko kokeilla!

Apocalyptican I don't care on noussut nyt aika korkealle miun listalla. Hieno biisi.
Ja sit on tullu uudestaan kaikkii vanhoja suosikkeja kuten Bomfunk MC's - No way in hell ja Waldo's people - Gimme gimme

Mediaeval Baebes jaksaa jatkuvasti sykähdyttää. Hienoja biisejä ja biisisovituksia heillä on kasoittain, mutta mainittakoon niistä tässä vaikkapa Adam Lay Ibounden, josta löytyy myös (imo aika omituinen) liveversio youtubesta. Ja kylmät ihastuksen väreet saa aikaan kappale, jonka nimeä en muista, mutta jossa instrumentaalitaustaa vasten englanniksi puhuen ja saksaksi laulaen esitetään Elämän ja Kuoleman vuoropuhelu siitä, kumpi loppujen lopuksi on mahtavampi; "So spricht das Leben: Die Welt ist mein".

Apulanta
Apulanta on näitä vanhoja suosikkeja, se ei petä koskaan! Kuuntelin Apulantaa jo ihan pienestä asti, oisinko ollu jotain 5-6 vuotta, sisko kun kuunteli, niin samalla sitä itekkin tuli kuunneltua.
Vaikee sanoo, mikä ois paras biisi, mut parhaimpiin tällä hetkellä kuuluu Muistijäljet, Vauriot ja Odotus.

Nyt on pakko ottaa osaa tähän keskusteluun. Kumma että olen sivuuttanut tämän aikaisemmin kokonaan. Ehkä johtuen siitä että musiikki ei ole minun elämässäni niin suuressa osassa.
Mutta on yksi laulaja ja lauluntekijä jonka elämäntyötä kunnioitan ja jonka olisin halunnut tavata hänen elämänsä loppupuolella kun hän oli jo selvinnyt alkoholiongelmastaan ja kerännyt paljon elämänkokemusta.
Hänen sanoituksensa ovat välillä ihan uskomattoman koskettavia ja herkkiä ja välillä taas täynnä todella kekseliästä huumoria. Monissa hänen lauluissaan kuuluva kaipuu menneisiin aikoihin, kadotettuun nuoruuteen ja muutenkin suomalaisille tyypillinen melankolia iskee jopa näin nuoreen ihmiseen (tai sitten olen omituinen yksilö joka on syntynyt liian myöhään). Jo ala-asteikäisenä istuin kylppärin lattialla maalaamassa saimaannorppia ja laulamassa "Tanssittu koskaan ei Nestorin häitä, maailma houkutti pois morsion. Vanhoja poikia viiksekkäitä mies sekä hylje kumpikin on."
Jos välillä onkin kausia että ei juuri huvita kuunnella Juha "Junnu" Vainiota niin tiedän kuitenkin lopulta palaavani hänen musiikkinsa pariin jossain vaiheessa.

Viime aikoina on tullut kuuneltua tosi paljon Himiä ja Didoa. Molemmissa on itselle sitä jotain tänä syksynä. Didon musiikki rauhoittaa ja antaa aivoille hiukan tilaa toimia. Him putoaa ihan melkein milloin vaan, Aamut ainakin lähtevät helpommin liikkeelle Villen tahdissa.

Uusin ihastuksen kohteeni on Ambeon.
Arjen Lucassenin projektit ne vain tuntuvat aina osuvan nappiin ja Astridilla on niin ylimaallisen kaunis ääni.

Stand by me:n orginaali versio saa mut aina sellaiselle onnelliselle huokailu tuulelle, siinä on sitä jotain! Toinen samanlainen ikivanha joka sulattaa sydämmen joka kerta ja saa hyvälle tuulelle on ehdottomasti Earth, Wind & Fire:n September. :'DDDD Alkaa hymyillyttää miellettömästi, vaikka olis kuinka huono päivä muuten!^^

Nightwish sopii nyt hyvin talveen, tällä hetkellä lemppari on The Poet and the pendulum.

Minusta paras kappale on kolumbialaisen Juanesin Ádios le pído. Se on niin lämmin, haikea ja kaunis kappale. Melkein sattuu sisimpään kun kuuntelen sitä. Mutta silti ko. kappale on aivan ihana. Se löytyy Juanesin samannimiseltä levyltä, en tiedä vain myydäänkö levyä enää, sanoinpa silti.

Päässä on soinut jo useamman päivän ajan Signmark: Smells like victory

http://www.youtube.com/watch?v=oUtM8_DOVUI

Tarttuva on. Videolla on vaan luultavasti jenkkiviittomia (kun laulukin on), yritän etteivät ne jäisi mieleen.

En oo mikään Rufus Wainwright -fani, mutta joissain sen kappaleissa on tosiaankin sitä jotain. Ne on samalla haikeita ja jotenkin rohkaisevia. Niistä tulee tosi hyvä mieli.
Lempparibiisit on Going to a town, Across the universe ja April fools (+ tietenkin La Complainte de la Butte Moulin Rougesta).

Minä olen aivan ihastunut Taru Sormusten herrasta-elokuvien musiikkiin. Olen ihmetellyt, mistä TSH-elokuvien musiikkia voisi saada cd:llä, sillä tahtoisin kuunnelle sitä muutenkin kuin elokuvissa, kun se vain on niin hienon ja upean kuuloista, varsinkin ne kappaleet, joita soitetaan, kun elokuvissa esiintyy haltioita. En tiedä, kuka, kai ketkä ovat säveltäneet musiikin.

Voi näitähän on monta. Ensimmäisenä tulisi mieleen Hanoi Rocks ja Green Day. Molemmat ovat olleet mukana musiikkibisneksessä jo 80-luvulla, mutta jaksoivat/jaksavat porskuttaa vielä tälläkin vuosituhannella. Vaikka Hanoi Rocks lopettikin viime vuonna, niin legenda elää. Ja ovathan Hanoin pojat löytäneet jo uusia bändejä joissa soittaa.
Mitä Green Dayhin taas tulee, niin siinä musiikissa puree kaikki se anarkia ja kapinallisuus. =D