Missä kappaleessa/yhtyeessä/artistissa on sitä jotain?

Re: Kwan tekee sitä omaa

Neppuli91 sanoi:

Kwaanissa on sitä jotakin ja tulee varmaan aina olemaan

Click to expand...

Jep. Kwan iskee minuunkin. Kaverini saivat sätkyn, kun muutama vuosi sitten ostin Kwanin levyn. En ole koskaan pitänyt räpistä, enkä muutenkaan Kwanin tyylisestä musiikista. Mutta Kwanissa on jotain mikä ihan tosissaan iskee. Ensimmäisestä levystä en pitänyt oikeastaan kovinkaan paljon, mutta tämä toinen, The Die Is Cast, on paljon parempi. Toimii kokonaisuutena todella hyvin.

Tuolla aikaisemmin mainitsemani Don Huonojen (joka on ikuisesti yksi tärkeimmistä bändeistä minun elämässäni) lisäksi on pakko hehkuttaa Maija Vilkkumaata. Omistan kaikki levyt, ja on niitä tullut kuunneltuakin. Maijan biisit toimivat tosi hyvin, ja aina jokin kappale tuntuu sopivan todella hyvin omaan elämäntilanteeseeni. Vaikka olisin millaisella mielialalla tahansa, Maija ei ole koskaan huono vaihtoehto laitettavaksi stereoihin.

Pidän paljon myös Alanis Morissettesta. Kuuntelen aika usein Jagged Little Pill -levyä, jos olen vihainen. Silloin Alanis iskee kaikkein eniten. Jos olen normaalissa mielentilassa, Alanis ei vaikuta samalla tavoin.

Nyt vasta tuli mieleen FoolŽs Gardenin Lemon Tree. Tämän biisin olen hakenut koneelle ja kuuntelen sen varmaan joka päivä noin viisisataa kertaa. Se on mielestäni niin hyvä. Jotenkin rento ja jalka alkaa tamppaamaan ihan huomaamatta.

En sitten yhtään lyhyempiä viestejä viitsi kirjoittaa...

M-colin roks!

Skatepunk/rock bändi MILLLECOLIN.

Siinä on sitä jotain. Muhun se iskee, vaikea selittää miks. Siinä on kaikki kohdallaan ja se kuulostaa hyvältä. M-colinilla on paljon hyviä biisejä mutta parhaimpia on No Cigar, The Mayfly, Penguis and Polarbears ja Happiness for dogs.

No muita hyviä bändejä on Weezer, Sparta ja Nirvana. Ainii ja Metallica kans.

Jostain syystä mielessäni on pyörinyt muutaman päivän ajan Miljoonasateen vanha biisi Olkinainen. En ole kuullut sitä varmaan kymmeneen vuoteen, mutta se on ollut sen verran vaikuttava että vieläkin muistan osan sanoista.
Karmivan kiehtovaa..

"Minä en ole synkkämielinen mies
mutta minua pelottaa
kun männynneulaset kirkuu
ja maisema huohottaa

Kun jalanjälkiin kasvaa
koiran hampaita
voi luoja miten se mua pelottaa"

Suomirokki kolahtaa

Jostakin syytä erityisesti J.Karjalaisen kappaleet vievät minulta jalat alta. Niissä on muistoja ja tarinoita joihin on helppo päästä mukaan ja ehkä samaistuakin. Ja muutenkin suomenkielinen musiikki, joskus kunnon "junttimeininki" on semmosta parasta. (Eppujen Rupisia riimejä tai jotain yhtä huvittavaa.)

Jos joskus kehtaan mennä laulamaan karaokea, niin valitsisin mielelläni Karjalaisen Doriksen laulukseni. Vaikka sanojen mukaan sen kuuluisi olla miehen laulama. Nytkin taustalla soi "Keihäänkärki" by Karjalainen.

Sitäpä voisi hieman hehkuttaa yhtyettä nimeltä The Cure. Jo pitkän uran tehnyt (ensimmäinen levy vuonna 1979) glam- ja goottivivahteita kitararockiin ja -poppiinsa sekoittava orkesteri on julkaissut jo toistakymmentä studioalbumia ja useita live- ja kokoelmalevyjä. Toistaiseksi viimeisin studioalbumi Bloodflowers julkaistiin vuonna 2000, ja seuraavaa odotellaan jo täksi kesäksi.

Musiikki on kevyehköä ja melodista kitarapainotteista rockia, tosin kappaleiden rakenne ja pituus ovat usein aika järkälemäisiä (kuuden-seitsemän minuutin biisit eivät ole harvinaisia). Yhtyeen tunnistettavimpia piirteitä lienevät yhtyeen keulamiehen ja laulajan Robert Smithin (synt. 1959) ääni ja useimpien kappaleiden pinnalla kulkevat tyylikkäät mutta yksinkertaiset kitaramelodiat (kaikua runsaasti!). Musiikkiaan (ja sanoituksia) leimaa käsin kosketeltavissa oleva melankolia, alakuloisuus ja ahdistus, vaikka laajaan tuotantoon mahtuu (allekirjoittaneen suureksi harmiksi) runsaasti myös iloisia rallatuksia.

Robert Smith sanoi aikanaan lopettavansa kaiken muusiikin tekemisen, kun hän täyttää 40 vuotta (vuonna 1999). Onneksi perui puheensa, Bloodflowerista päätelleen miehellä on vielä paljon annettavaa maailman angstaaville nuorille. The Curelle tunnusomaisia vivahteita löytyy monista uudemmista orkestereista, esim. Kentistä ja Weeping Willowsista.

Tunnetuimmat The Curen kappaleet lienevät kummallisen kiehtova Close To Me, painajaismaisen ahdistava Lullaby ja ärsyttävän hyväntuulinen Friday I'm In Love. Allekirjoittaneen mielestä tutustumisen arvoisia biisejä ovat myös Apart, Bloodflowers, Burn, Closedown, Cut, End, Homesick, The Last Day Of Summer, Lovesong, Maybe Someday, Open, Out Of This World, Treasure, Trust, Want ja Wrong Number. Listaa voisi jatkaa vielä pitkään, mutta noistakin saa jo aika hyvän käsityksen The Curesta (etenkin sen kauniista mutta ah-niin-alakuloisesta puolesta). Rauhallisia ja murheenmurtamia hetkiä!

Sillanrakentaja sanoi:

The Curelle tunnusomaisia vivahteita löytyy monista uudemmista orkestereista, esim. Kentistä ja Weeping Willowsista.

Click to expand...

Kappas, joku sanoi taikasanan! Täytyypä siis tutustua tuohon The Cureen. Selostuksesi kuulosti lupaavalta. Mikäköhän siinä melankoliassa oikein on, kun se niin iskee.

Sillanrakentaja sanoi:

Sitäpä voisi hieman hehkuttaa yhtyettä nimeltä The Cure.

Click to expand...

On se aina yhtä hienoa törmätä muihinkin Curettajiin. MInun budjetillani ei tosin järin suuria levykokoelmia saa aikaan, joten hyllystä löytyy vain kolme hassua levyä toistaiseksi. En mene sanomaan, ettenkö mahdollisesti olisi kuullut Curea ennenkin, mutta kun sain äitini miesystävältä (jolla onneksi on melko laadukas musiikkimaku) '99 synttärilahjaksi tuon Bloodflowersin, ei paluuta enää ollut. Tuo nimibiisihän löytyy jo tuolta aiemmasta listauksestanikin.
Sen lisäksi noista Sillanrakentajan mainitsemista biiseistä ainakin Apart, Homesick, Lovesong, Treasure sekä Trust olisivat kyllä olleet mitä mainioimpia listakandidaatteja. Voi että kun se Robert vaan on niin mahtava

Vanessa Amorosi. Enpä ole törmännyt eläissäni toiseen, joka diggailisi kyseistä laulajaa. Kukaan tuntemani henkilö ei tosin edes ole koskaan kuullut Amorosista. Se ei kyllä olekaan kovin tunnettu täällä Suomessa, mutta kotimaassaan Australiassa kyllä on. Aloin fanittamaan Amorosia jo vuonna 2000 ja muistan hänet Sydneyn olympialaisten avajaisista. Sitten joskus tämän vuoden alussa sain vasta hankittua itselleni Amorosin cd:n jota olin yrittänyt itselleni hankkia vaivaiset 4 vuotta Toinen levy Amorosilta on tietääkseni ilmestynyt mutta yrittäkääpäs hankkia se täältänäin Suomesta :evil:

Sitten pari biisiä, joihin rakastuin ensikuulemalta:
3 Doors Down: Here Without You. Siinä on jotain tosi koskettavaa. Ihana!
Uniklubi: Rakkautta ja piikkilankaa. Kuulin kyseisen biisin vasta viime viikolla (en ole radion himokuuntelija) ja tykästyin tähän niin että oli pakko ostaa heti sinkku. Tähän lisäksi liittyy yksi jätkäkin...

abaa?

Minä pidän ihan sairaasti Nightwishin musasta!!
esim. End of all hope on ihan mahtava!!

Antti tuisku: pikkutyttöjen ihastus, joka ei osaa laulaa eikä tajua kunnon musiikista mitään ja on vaan niin surkea, että ihan säälittää....


1) Kirjainten venyttämisen voi jättää sikseen.
2) Tämän topikin nimi ei ole "hauku inhokkiasi", vaan tänne tullaan esittelemään artisteja, joista pidetään. Pidetään mielessä, okei?
3) Kannattaa varmaan miettiä hetki ennen kuin viestin kirjoittaa, viestit, joissa on sisältöä, ovat paljon kivempaa luettavaa ja ylipäätänsä järkevämpiä.
t. Danyan

Se just!!

Mä rakastan niitä taru sormusten herrasta kappaleita!!! ne on iha parhaita.. varsinki ne rauhalliset kappaleet... :mrgreen:
et sillai!!

samoin tässä, sisältöä lisää tulevaisuudessa t. Danny

Minä tykkään Enyasta, sillä on niin ihana ääni, todella kaunis.
Esim. Caribbean blue on todella hieno biisi ja tietty vanha kunnon May it be ja monta muuta...

Minäpä mainitsen Moonspellin, sillä siinä bändissä on sitä jotain. Tosin Moonspell on siitä kumma tapaus, että sillä on muutamia loistavia yksittäisiä biisejä, mutta kokonaisuutena levyt ovat enemmän tai vähemmän huonoja. Poikkeuksen tekee kuitenkin Sin/Pecado-albumi, jota voisin tässä yhteydessä hehkuttaa. Ensinnäkin levyn äänimaailma ja sen luoma tunnelma on äärimmäisen kaunis; sellainen rosoinen ja rujo. Vaikutelmaa korostaa laulajan extra-matala ääni, joka aiheuttaa kylmiä väristyksiä (miellyttäviä sellaisia) ainakin silloin, kun tyyppi vaivautuu laulamaan karjumisen sijaan. Biiseistä kivoja ovat The Hanged Man, Mute, Let The Children Cum To Me, I Am The Eternal Spectator ja Can't Be.

Sitten toinen bändi, jota mainostaisin, on Ulver. Heiltä eniten olen kuunnellut levyä The Marriage of Heaven and Hell: Themes from William Blake, joka nimensä mukaisesti sisältää Blaken kyseisen teoksen musiikkimuotoon puettuna. Ja tulos on kyllä vaikuttava: jos runous olisi aina tällaisessa muodossa, olisivat useammat ihmiset epäilemättä innostuneita siitä. Musiikki on synkkää ja hiukkasen painostavaakin, mutta ei sillä huonolla tavalla, joka saa aikaan pahan mielen ja huonon olon. Ei ainakaan minulla, vaikka yleensä olen aika herkkä painostavalle musiikille: esimerkiksi Bauhausia en kauaa pysty kuunnella. Lisäksi Ulverin laulajalla on ainutlaatuinen tapa käyttää ääntään ja painottaa sanoja niin, että tulos kuulostaa "värikkäältä" ja monipuoliselta (adjektiivit eivät nyt ole oikein hallussa) ja kuuntelija kiinnittää jokaiseen sanaan huomiota.

Mutta tässä kaikki tällä kertaa.

Koska musiikkimakuni vaihtelee kausiluonteisesti, en kykene päättämään yhtä biisiä, joka iskisi sieluuni aina. David Bowie on kuitenkin kestävä suosikki. Esimerkiksi Ashes To Ashes tai Young Americans tuntuvat menevän aina. David Bowie on minullekin jotain toisesta maailmasta. Hän ei ole vain artisti, vaan Artisti.
Ja kuitenkaan en voi sanoa olevani fani.

Toinen mainitsemisen arvoinen on Blondien Atomic joka iskee minuun ehkä enemmän soitannallisella kuin sanoituksen tasolla. Toisaalta Blondien muukin (hitti)tuotanto on vallan loistavaa ja yllättävän tuttua.
Lisäksi olen yrittänyt tässä tutustua melko tuoreen Streetsin musiikkiin. Se uusi sinkku Fit but you know it on todella jamia, mutta levyn muu musiikki ei iskenyt oikein samalla tavalla. Nyt aikaani jonottaa Streetsin ykköslevy, jonka levykaupan poika sanoi olevan paljon jammaavampi lätty. Saapa nähdä. Vaihtelevasta maustani huolimatta Streets tuntuu olevan aivan siinä hämärän rajamailla.

Hienoa, repivää tunnelmointia on Kyussin kappale Catamaran. Samoin Pearl Jamin kappale You are. Lämpimiä, rauhallisia tunnelmia, josta edetään vilkkaaseen ryminään, palaten takaisin lempeään kitarahelinään. Tämäntyyppisissä kappaleissa on aina sitä jotain.

Moonsorrowin kappale Tyven ja siihen saumattomasti liittyvä Sankarihauta ovat yksinkertaisesti niin maan mielettömän hyviä kappaleita... Rauhoittavia, kauniita, niin herkkiä, mutta vimmaisia..
Vaikkakin useimmat tuttuni leimaavat Moonsorrowin eittämättä "örinäksi" niin mielestäni se on itse asiassa kauneinta musiikkia, mitä olla voi...

Sir Elwoodin hiljaisten värien Viimeisellä rannalla on hieno biisi. En muuten tunne yhtyettä ollenkaan (olen kaiketi kuullut tietämättäni radiosta joitain biisejä, jotka eivät ole jääneet mieleen), mutta tämä koskettaa. Väliosien toistuva sävelkuvio tarttuu mieleen jotenkin lohduttomana ja biisi on kokonaisuutena tosi eheä. Luin vasta ihan äsken koko lyriikat, ja ydinsodastahan ne kertovat; uutistenlukija itkee ja joulua ei enää tule. Jotenkin alkaa melkein itkettää joka kerta kun kuulen kappaleen, vaikka normaalisti ei kyllä juuri koskaan musiikin takia.

Kehun yksittäisiä kappaleita.

Yksi suosikeistani on Cliff Richardin The young ones. Biisi taisi olla jo vuosilta 60, jos oikein muistan.

Ja toinen ^.^

Enrique Iglesias, kirjoitinkohan nimen oikein? Not in love on erittäin hyvä kappale. Kuulin sen tässä keväällä ja ajattelin, että se on muutamise vuosi vanha kappale. Pidän paljon biisin musiikista ja laulajan äänestä. Tässä biisissä on jotain erikoista

No.
Olen löytänyt uuden bändin, erittäin hyvän. Nimittäin Maroon 5.
Rakastan tätä bändiä, ja ostan varmasti levyn, kunhan ensin odottelen, tippuuko sitä synttärilahjaksi.

Varsinkin biisi This love ja Must Get Out ovat suosikkejani.
Aina kuuntelen kun tulen koneelle.
Tuon This Loven voi bongata radiostakin.
Erittäin hyvää musiikkia.

Ajattaran yhdeksäs
Olen aivan myyty siihen Soitan sitä kerta kerran jälkeen loputtomiin...

Muita hienoja on Dimmu Borgirin Mourning Palace , Opethilta melkein kaikki ja Marilyn Mansonia kuuntelen myös mieluusti.

Paljon Biisejä joissa on sitä "jotain"

Vielä yksi: Reggae. Sitä kuuntelen aina kuin mahdollista. Ikävä kyllä minulla itselläni ei ole sitä yhtään. Reggae on aika poikkeava valinta kun ajattelee mitä yleensä kuuntelen, mutta poikkeus vahvistaa säännön... :wink: