Aa, siis ne todella mielenkiintoiset Saharassa sijaitsevat kalliomaalauksetko, joiden eläinaiheet kertovat ajasta, jolloin Saharakin oli kukoistavaa savannia autiomaan sijasta? Pääsisinpä itsekin kuuntelemaan =)
Minä olen tällä hetkellä jotenkin kuplivan hilpeä ilman mitään erityistä syytä. Tai ehkä pääsyy on se, että nukuin viime yönä todella levottomasti ja nyt olen niin väsy, että kaikki mahdollinen hihityttää. Mutta olen minä ihan oikeasti iloinen ainakin ensi viikolla taas alkavista Bujinkan-treeneistä, miehen villatakin materiaalina olevien lankojen kauniista ruskean sävyistä ja miellyttävästä tunnusta käsissä, hauskoista joulukalenteri-ideoista joita sain Codex Manassea nettiteitse ihastellessani ja perheemme ihka ensimmäisestä geokätkentäretkestä, jonka teimme eilen illalla.
Se olikin retki kerrakseen. Alkuperäisen suunnitelman mukaan miehen ja isomman pojan piti tehdä retki heti jälkimmäisen päästyä koulusta, mutta eivät sitten olleet ehtineet, kun piti ehtiä tehdä läksyt, laittaa ruokaa ja hakea pikkuveli päiväkodista ennen koristreenejä. Niinpä sitten iltaseitsemän jälkeen ilmoittivat, että lähtevät nyt katsomaan sen kätkön, jonka pitäisi olla ihan lähitienoolla, ja minähän totesin heti, että otan Pichun kantorinkkaan ja me lähdemme mukaan. Niinpä tarvoimme pian koko konkkaronkka ihanan tuoksuvassa tihkusateisessa metsässä Pikku-ukon kännykän ohjaamina, loikimme purojen ja lätäköiden yli, kiersimme kuralammikoita, kiipeilimme kallioilla ja palasimme välillä omia jälkiämme takaisin. Lopulta olimme oikeassa paikassa ja kätkön etsintä alkoi. Sen löysi lopulta mies, joka äkkäsi, ettei kuusen kätkössä liikkumatta istuva varis ole mikään muu kuin mitä mainioin kätkörasia.
Ensimmäisen löydön innostamana mies oli sitä mieltä, että käydään etsimässä vielä toinen, jonka pitäisi olla vajaan puolen kilometrin päässä. Oli oikeastaan jo lasten iltapala-aika, sade oli voimistumassa ja ilta hämärtymässä, mutta niinpä vain lähdimme kohti seuraavaa kätköä. Suunnistimme loppumatkasta pieleen, jouduimme rämpimään läpi melkoisen ryteikön (selässä rinkassa istuva tättähäärä antoi siihen puuhaan oman lisämausteensa mm. tarttumalla yllättäen kaksin käsin yhteen ohittamaamme puunvesaan niin, että äkillinen nykäys oli vähällä heittää minut nurin) mutta pääsimme lopulta oikealle paikalle. Vaan kätköäpä ei löytynyt millään, ja lopulta minä - sadetakkiani minun ja Pichun päällä kaksin käsin levällään pidellen - jätin perheen isommat miehet etsimään keskenään ja lähdin pienimmän miehen kanssa kotimatkalle. Tielle oli onneksi lyhyt matka, ja rämmittyäni alas vesakkoisen rinteen ja kiivettyäni parin kaatuneen kuusen yli tulin ulos metsästä juuri sopivasti sateen laantuessa. Kävelymatka hiljaisen, metsäisen omakotialueen halki vienon usvaisessa, sateentuoksuisessa illassa oli mitä mainion päätös seikkailulle, ja metsään jääneet perheenjäsenetkin kotiutuivat puolisen tuntia myöhemmin ihan tyytyväisinä, vaikkeivät olleet lopultakaan paikantaneet kätköä. Voisin veikata, että etsinnät jatkuvat tänään
Lisäys
Sähköpostiin tuli ilmoitus, että sään salliessa tänä iltana pidetään Bujinkanin ulkoilmatreenit =)
En tosin mennyt tänään kun en ehtinyt, mutta sama esitelmä on huomennakin.
Ei BB-taloa lukita yöksi, hei BB.
