Sormusten herran teema? opetus?

Suokaa nyt anteeksi että yhdistin "Mikä on Sormusten Herran opetus?" -keskustelun tähän vanhempaan puheenaiheeseen, mutta eivätkö molemmat itse asiassa puhukin samasta asiasta?

Itse luulisin, että Tolkien olisi kavahtanut puhumasta kirjansa "opetuksesta" - hänelle ehkä lukijan "mielenkiinnon ylläpitäminen, paikoittainen huvittaminen ja ehkä jopa liikuttaminen" olivat tärkeämpiä näkökohtia. Hänhän tunnetusti inhosi allegoriaa (joka nimenomaan on opettavainen kirjallisuudenlaji) joten ehkä hän ei tosiaankaan halunnut opettaa lukijaansa millään tavalla - vai onko kuitenkin aika lähellä sitä tavoite saada tämä ajattelemaan joitakin asioita, kuten ystävyyttä, luovuuden ja vallanhimon ristiriitaa, sopusointua luonnon kanssa, hyvillä aikomuksilla kivettyä kaltevaa polkua jne.

Toivon olevani jollakin tavoin oikeassa, kun väitän, että niin mustaa ja valkoista pensseliä kuin onkin kirjassa runsaasti käytetty, siinä on muutakin harmaata kuin Gandalfin kaapu.
 
Kirjan opetus lienee: Älä käytä lausetta "en tunne teistä puoliakaan niin hyvin kuin pitäisi, enkä pidä puolestakaan teistä niin paljon kuin ansaitsisitte"... (Tai miten se kirjoitettiinkaan)

Minä olen aina lukenut Sormukseni raskaana viihteenä (vastakohtana kevyelle viihteelle) ja jättänyt sen sellaiseksi. Ehkä se kirja voisi olla opetuksena itse Professorille siitä ettei kannata tehdä yksittäistä ydinpommimaista esinettä kirjaan ja sitten luulla ettei sitä luultaisi allegoriaksi ydinpommista...
 
Minusta tuolla on tavoitettu jotakin teemaan tai opetukseen liittyvää aika hyvin.
On parempi toivoa toivotta kuin antautua tai taistella pimeyttä vastaan pimeyden aseilla. Aragorn tietää sen ja voittaa, Saruman on menettänyt siihen uskonsa, Boromir ei koskaan ymmärrä sitä, Theodenin usko siihen palaa, Denethorin toivo siihen menee ja Eomer pilkkaa epätoivoa.
Paitsi Riitta Niemistön, olen siis myös aika lailla Nerwon linjoilla.
 
Ylös