Voimia Otakille. Tunnistan aika paljon tuosta reagointitavasta. Minulta kuoli setä reilu viikko sitten. Isäni soittaessa en oikeasti tiennyt miten reagoisin tai mitä sanoisin tai tekisin. Hölmönä möläytin että "no ei tarvitse miettiä sielläkään vierailua ensi kesänä". Isä varmaan kyllä ymmärsi etten tarkoittanut pahalla. Onneksi ehdittiin kumminkin vähän lähentyä sedän kanssa viimisten vuosien aikana. Lapsena en juurikaan häntä tavannut enkä nuorempanakaan. Rempseä ja joka suuntaan suuri savolaismies jolla riitti tarnoita ja juttuja kerrottavaksi. Kutsuttiin hänet meidän häihin ja ollaan sen jälkeen pariin otteeseen tavattu ja minusta se oli tässä tapauksessa kumminkin paljon. Ei kohtaamismäärissä, mutta henkisessä lähentymisessä kyllä.
Minulla on tapana reagoida näihin suru-uutisiin niin että ensin olen puhelimessa kylmän rauhallinen ja aika tunteeton, mutta kun suljen puhelimen ryöpsähtää itku vaikka olo ei olisikaan oikeasti kovin surullinen. Itken sen 5 min ja sen jälkeen alan ajatella asiaa järkevästi, hermoilla hautajaisia (joita inhoan yli kaikkien sukutapaamisten. minä haluaisin surra omassa rauhassa omalla tavallani ja tuollaiset yhteiset surujuhlat saavat minut vain ahdistumaan). Oikea surutyö alkaa minulla vasta kun saa stressaavat hautajaiset pois alta. Jatkan sitä sitten usean vuoden ajan enkä koe yhtään huonommuutta omasta tavastani. Voisin hyvin jättää hautajaiset aina väliin jos uskoisin sukulaisten ymmärtävän minun tarpeeni tässä asiassa, mutta valitettavasti en usko että juuri kukaan ymmärtäisi. Se oikea suru ja haikeus tulee sitten vaikka jostain tietystä musiikkikappaleesta, paikasta, muistosta, säästä, lauseesta... Se että reagoin ensin itkulla tai jos itken hautajaisissa ei ole minulle oikeaa surua. Se on jonkinlainen primitiivinen reaktio. En pysty niissä hetkissä käsittelemään asiaa mitenkään enkä pidä siitä että joudun usein olemaan tällaisina hetkinä muiden ympäröimänä. Voin itkeä suruni sitten joskus kun saan olla yksin ajatusteni ja muistojeni kanssa. Joskus oikein itketän itseäni tahallaan näillä muistoilla kun on sille sopiva hetki ja lopulta se tekee hyvää.