Tuosta tulikin mieleeni.. hmm, miten sitä nyt kutsuisin. Sellainen kaamean aavistuksen tunne. Itse olen kerran kokenut tällaisen tunteen. Vaikka istuin yksin talomme alakerrassa ja katselin luontodokumenttia, tiesin vuorenvarmasti jossain sisälläni, että yläkerrassa tapahtuu jotain kamalaa, jotain lopullista... Se oli niin vahva ja voimakas tunne, että en pystynyt häkellykseltäni tekemään mitään, kun sain tietää, että yläkerrassa oli todella tapahtunut todella paha ja raskas asia ( eräänlainen jättäminen). Pystyin vaan istumaan paikallani ja hokemaan sisälläni: "Minä tiesin sen." Se oli hirvittävän voimakas tunne, värisyttää vieläkin. Ihan kuin jokin palapelin palanen olisi loksahtanut kohdalleen ja olisin hetkeksi nähnyt toisaalle...
Hmm.. Omituinen on myös joskus se tietty hämmästyksen tunne, kun tuijottaa vaikkapa omia varpaitaan pitkän aikaa. Pikkuhiljaa ne alkavat näyttää hassuilta, kummallisilta ja jotenkin irrallisilta. Sitten oikeastaan miettii, mitä ne jalassa edes tekevät. Saman ilmiön olen huomannut, jos olen toistanut jotain sanaa monta kertaa. Sana alkaa kuulostaa jotenkin täysin vinksahtaneelta ja sen merkitystä alkaa ihmetellä.. :roll:
Ja kaikkein ihaninta, joskus se selittämätön ja tiedostamaton onnen tunne: kaikki on hyvin. En pysty määrittelemään miksi kaikki on juuri sillä hetkellä universumissa kohdallaan, mutta lyhyen hetken maailma on kivuttomampi paikka.
