Tätiammateista ja sukupuolittuneista titteleistä

RE: Tätiammateista

Hmm, pitäisikö tämä keskustelu siirtää jo tittelit alle...?

Luovun ilomielin kaikista titteleistä, jos vaan saadaan Centaurea miittiin!!!! Ja toivon, ettei Pagba luovu miittailusta silloin, kun ei saa "The Grand Old" titteliä kyseisessä miittissä. Jätän jopa keskenkasvuiseksi nimittelyn. Ehkä.

Minunkaan mielikuvissani Pagba todellakaan ole ensimmäinen mieleentuleva DOM Isilmírên version mukaan. Käytetään mieluummin tuota minun ehdottamaani "Deo optimo maximo"

Mielenkiinnosta kysyn, miksi "Lady" herättää vierastusta? Itselle tulee mieleen jotain Galadrielin "Lady of the Wood" -tyylistä. Vanhempi ja kunnioitettava naishlö. Vai onko syynä juuri tuo ? Puolassa käytetään termejä Pan ja Pani. Puolan- ja tsekintaitoiset, eikö näitä käytetä jo nuorista hlöistä? Eivät siis mielestäni täysin vastaa Herra/Rouva-versiota.

Tytöttelyä olen kohdannut lähinnä samanikäisiltä korkeammassa asemassa olevilta naisilta. Ehkäpä heidän on ollut tarpeen korostaa asemaansa tytöttelemällä. Rouvaksi minua ei ole koskaan kutsuttu, ehkäpä en ulkoiselta olemukseltani täytä Rouvan mittoja . Paras tittelini on "äiti" ja siksikin onneksi vain lapset kutsuvat, mies ymmärtää puhutella etunimellä. Kotonani lapsuudessa isäni kutsui äitiä äidiksi, mutta jotenkin se ei mielestäni sovi nykyaikaan.

Alun täti/setä pohdiskeluun mielipiteenäni sanon että kyllä se jotenkin lämpimämpi versio on lastentarhan täti verrattuna tähän nykyajan "aikuinen" -sanaan. Ei ole enää tätejä meidän tarhassa, on vain aikuisia...hrr..kalsaa.

Minä kutsun vaimoani lapsillemme äidiksi kolmannessa persoonassa. Esimerkki: äiti haluaa viedä pojan pesulle, mutta poika ei halua. Minä sanon: "Ei äiti pese, isi pesee!" "Äiti pesee", poika julistaa ja lähtee voitonriemuisen näköisenä äidin kanssa pesulle. Minä pettyneenä valittamaan "Miksei isi saa koskaan pestä?", eikä poika ymmärrä, että häntä on juuri huijattu. Välillä vaimo kivahtaa: "En ole sinun äitisi!", vaikken edes käyttänyt genetiiviä. Minun äitini on kuollut, eikä häntä kukaan voi korvata.

Minusta on loogista että ainakin yhdessä olevat vanhemmat kutsuvat toisiaan äidiksi ja isäksi lapsille. Minun äitini esimerkiksi kutsui ukkiani minulle puhuessaan ukiksi eikä isäksi. Mutta minäkin muistan että ainakin tuolla maalla isännät saattoivat kutsua emäntiä äideiksi ihan muillekin kuin vain lapsilleen. Se kieltämättä kalskahtaa korvaan.

Minä olen jo tottunut olemaan "täti jolla on hauva". Kotimme vieressä on päiväkoti, joten tuota termiyhdistelmää kuulee todella usein. En viitsi korjata, että "itseasiassa olen nainen jolla on koira", koska yleensä nuo tädittelyt ja hauvattelut kuuluvat lasten suusta.

Lapsille puhuessa toki kutsumme mekin toisiamme äidiksi ja iskiksi mutta siihen se saa luvan rajoittua. Olen minäkin Pagban vaimon tavoin joskus kivahtanut miehelleni, etten todellakaan ole hänen äitinsä, kun nimityksen käyttö on tuntunut laventuvan turhan epämääräisiin tilanteisiin. En sitten tiedä, onko itse suosimani "toi teidän iskinne" -tyyppinen viittaus toisaalta kömpelyydessään yhtään sen parempi vaihtoehto.

Tytöttelystä vielä sellainen maininta, että oli melkoinen yllätys, kun omassa työkohteessani tuli ihminen juttelemaan kulkuoikeuksista sanoen, että myyntiosastolla oli kehotettu kääntymään "keskustytön" puoleen. "Keskustyttö"! Anna mun kaikki kestää. Eivät ne naiset sillä osastolla paljonkaan minua vanhempia ole, eikä luulisi, että olisi hirveän vaikeaa sanoa "aula" tai "vaihteenhoitaja". Korjaantuipahan ainakin kerralla se entinen käsitykseni, että siinä firmassa tytöttelyä harrastavat vain harmaantuneet setämiehet.

Pelkästään puhelinajanvarausta suorittavia naisia kutsutaan täkäläisessä terveyskeskuksessa "puhelintytöiksi", mutta siinä nimityksessä on aimo annos huumoria mukana.

Vaimo käyttää genetiiviä minusta puhuessaan, eli "kysykää isältänne". Iskä taas tarkoittaa poikkeuksetta hänen isäänsä, lasten pappaa.

Ex-tyttöystävän isovanhemmat isän puolelta kutsuivat toisiaan "rakkaaksi äidiksi" ja "rakkaaksi isäksi". Niinpä isän hämmennys oli suuri, kun hän kutsui dementoitunutta äitiään rakkaaksi äidiksi ja sai vastaukseksi "rakas isä".

Jossain on joskus korvaan osunutkin jossain yhteydessä miehen puhuvan vaimostaan "Meidän äiti teki...)". Minusta se kuulostaa lähinnä vanhanaikaiselta. En ole ihan varma häiritsisikö itseäni jos lasteni isä sanoisi minua äitiksi joskus ihan muissakin yhteyksissä kuin lasten kanssa keskustellessa. Tavallaan koen ehkä ajatuksena sen tavallaan sitovan perhettä vielä tiiviimmin yhteen. Meillä äiti sanoo omia vanhempiaan vaariksi ja mummoksi ja isäni vanhempia taisi kutsua Topiksi ja Bertaksi puhuessaan yleisesti heistä (he tosin eivät ole enää elossa).
Minulla on vähän hassu ongelma kun en ihan aina tiedä kuinka kutsuisin avomieheni vanhempia. Varmaan fiksuin tapa olisi puhua nimellä, mutta liian usein päädyn muotoon "sinun äiti" tai "sinun vanhemmat". Vaihtoehtoisesti jos puhun jollekulle muulle niin "***** äiti/vanhemmat". Olen yrittänyt opetella sanomaan nimillä, mutta jotenkin se tuntuu hassulta jos toinen sanoo "äiti".
Noh, ongelmansa kullakin (minulla monia)

Meidänkin äiti joskus hermostui, jos meidän isä liian usein puhui hänestä kolmannessa persoonassa "äitinä". Tai sitten "äiteenä". Useimmiten muistaakseni käyttivät etunimiä, joskus toisistaan puhuessa meille lapsille, käyttivät omistusmuotoa: isänne, äitinne, teidän isänne.

Avomussun vanhemmista puhun "poikakaverin vanhempina", jos puhun ihmisille, jotka eivät tunne heitä tai avomussuakaan. Tämä tuntuu loogiselta, koska yhdistävä linkki näille ihmisille olen minä. Jos keskustelukumppanit tuntevat avomussun nimeltä, vaihdan poikakaverin tilalle nimen. Sitten taas avomussun sisaruksille puhuessa käytän heidän vanhemmistaan nimiä, vaikka se tuntuukin aika hassulta.

Isovanhempani muistaakseni puhuttelivat toisiaan etunimillään. Äidinisä ehkä joskus hellittelynimenä kutsui äidinäitiä "äitikullaksi". Jos tarkoitus on hyvä, eikä puhuteltavaa itseään se haittaa, niin en ole kategorisesti mitenkään tuota vastaan.

Kummitytär (2v2kk) kutsuu minua etunimellä, eikä kummitädiksi. Se tuntuu mukavalta.

Mä sain joskus 15-vuotiaana hirveät kilarit meidän äidille, kun se aina puhui mulle tyyliin "haluutsä että äiti tekee..." eikä että "haluutsä että mä teen...". Musta tuo eka kuulosti niiiin siltä että puhutaan nelivuotiaalle. Äiti kyllä ymmärsi yskän kunhan olin ensin räjähtänyt siitä ja muutti puhetyyliään. Ei kuulemma ollut koskaan tullut ajatelleeksi

(En nyt tiedä kuuluuko tää pahemmin tätiammatteihin tai sukupuolittuneisiin titteleihin, mutta tuli vaan aiemmista jutuista mieleen.)