Taru Sormusten herrasta

ajattelin vaan kun tää on vähän tämmönen fantasia aiheinen sivu et... onx kukaan lukenu sellast kirjaa ku taru sormusten hrrasta mä tykkään siit aika paljon siin on vaan liikaa sivuja

Luulenpa, että lähes kaikki täällä sivulla käyneet ovat sen kirjan lukeneet. Ja muitakin Tolkienin kirjoja. Tämä kun on omistettu Tolkienille ja hänen teoksilleen, tämä Kontu ja foorumi siis.

Kirjoista kannattaa keskustella enemmänkin tuolla Kirjaston puolella. Majatalo on enemmän yleistä juttelua varten. Siirretään tämä siis sinne, jos vaikka syntyisi keskustelua siitä, miksi joku luki TSH:n, miksi piti siitä ja niin pois päin.

Voihan tästä jotain keskustelua yrittää synnyttää, vaikka keskustelun avauksena ei ole paras mahdollinen. Siis ei kai mitään syytä lukita.

Ei kiitos hyökkäyksiä ensimmäistä viestiä kohtaan, mutta saa pohtia esim. TSH:n merkitystä itselleen ja elämälleen. Suosikkihenkilöluettelot ja "haltiat on ihqu" -viestit eivät ehkä suotavia mutta muut kyllä.

jorban, haluaisitko kertoa vähän tarkemmin, mitä pidit TSHsta. Kuten, mikä siinä oli parasta, mikä huonoa, mikä oli vähän outoa yms.
Oletko lukenut muuta tolkienin materiaalia???

Trolli?

Voi olla trolli mutta siitä huolimatta asiallinen keskustelu olisi toivottavaa. Voi yrittää keskustella aiheesta ilman ensimmäisen viestin kommentointia, jos mahdollista. Muuten menee hyvin pian lukkoon.

Keskustelua, kiitos

Päätin nyt toimia pelastuksen enkelinä ja yrittää saada jotain keskustelua aloitettua. Olisi sääli, jos tämä aihe menisi lukkoon. Siis...

Minua eivät paksut kirjat ole koskaan kauhistuttaneet, joten olin valmis lukemaan Sormusten Herran, kun isosiskoni sen joululahjaksi sai. Lukemiseeni vaikutti myös siskoni sanat "voisit istua kaksi viikkoa nenä kiinni kirjassa etkä ehtisi lukea sitä". Niinpä minä yritin.

Minun olisi pitänyt lukea n. 80 sivua per päivä, mikä tammikuussa merkitsi lukemista aina kun olin kotona. Tuntivauhtini saattoi olla vain 20 sivua, joten en pysynyt aikataulussa, vaan minulta kului kolme päivää liikaa. En kuitenkaan harmittele sitä, sillä luin ajatuksella eikä minulta mennyt mitään ohi.

Näin elokuvan kun olin lukenut Pomppivaan Poniin asti. Vaikka näin elokuvan ennen suurta osaa kirjasta, kuvittelin esim. Lórienin omanlaisekseni. Henkilöhahmot kuvittelin aika lailla näyttelijöiden pohjalta, sillä olin nähnyt näyttelijöiden kuvia samalla kun luin. Kuitenkin jatkaessani pidemmälle minun oli joissain kohdissa pitää kiinni Aragonin kuvasta.

Sormusten Herra on vaikuttanut minuun aika paljon. Pidän sitä ensimmäisenä fantasiakirjana, sillä se on paras ja ensimmäinen lukemani fantasiakirja. Sen pohjalta olen muokannut myös käsitykseni siitä, mitä fantasiamaailma saa sisältää. Ei tonttuja, kiitos. Siitä ovat lähtöisin myös tietyt lempinimet, vai mitä, Dracotar? Fantasiakirjoista voi saada myös hyviä kirosanoja. Voihan Melkorin pilkkupöksyt !

Minä olen aina pitänyt lukemisesta ja Taru Sormusten Herrasta halusin lukea heti kun kuulin siitä (joka oli niinkin myöhään kuin seiskalla--eikun... kutosella ollessani, aivan). Sattuneesta syystä en vain ikinä onnistunut saamaan ensimmäistä osaa käsiini kirjastosta (niillä ei ollut kokonaista kirjaa, argh!) joten sitten pikkuhiljaa aloin unohtamaan koko asian. Isoveljeni sai lainattua silloiselta tyttöystävältään sen, tosin englanninkielisenä eli se ei minua hirmuisesti auttanut siinä vaiheessa.

Sitten. Ysin syksyllä aloin kuulla levottomia huhuja siitä että Taru Sormusten Herrasta oli tulossa elokuvana ulos. Aloin taas etsimään kirjaa kirjastosta, tällä kertaa isommasta ja paremmasta, mutta kirjat olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen, aina lainassa! Kirosin onneani kaverilleni, joka katsoi minua hölmistyneenä ja sanoi että "no jos sä tahdot, nii voit lainata multa". Että olisi taas vaan kannattanut pitää isompaa ääntä siitä kirjasta, huoh.

No, lyhyestä virsi kaunis, sain lainattua kirjan ja luin hmm.. kahdessa viikossa (no silloin oli aika paljon kokeita koulussa) ja pidin. Meni pari viikkoa ja elokuva tuli, ja aina vaan parani. Olin kerkenyt Hobitinkin aloittamaan ja tässä sitä sitten ollaan.

Vaikka aikoinani olisin vannonut TSH:n olevan maailman parhain kirja ja valmis avaamaan kenen tahansa kurkun joka väitti toista, olen nyt pehmentynyt. TSH edelleen on yksi maailman parhaimmista kirjoista, ainakin mitä minä olen lukenut, mutta niin moni kirja on myös hyvä. Tosin Taru on kirkas johtotähti yhdessä asiassa, joka kerralla kun sitä lukee, aina löytyy jotain uutta. Ja TSH:ssa on vain jotain mitä monessa kirjassa ei ole, jotain.. taikaa joka vaan nappaa lukijan mukaansa. Ei ole ollenkaan vaikeaa kuvitella että Keski-Maa olisi oikeastikin olemassa. Ei se voi olla pelkkää fantasiaa! P) TSH:ta lukiessa on oikeasti mukana jokaisessa taistelussa ja jalkapatikassa ja loppuun asti pitää odottaa että saadaanko se Sormus tuhottua vai mitä tapahtuu.

Että näin. Jotain juttua ainakin

Muoks: Muokkasin hieman, itse ainakin ihmettelin mitäköhän olin oikein tarkoittanut joillain lauseilla.

Luin Sormusten Herran äitini suosituksesta löydettyäni sen kirjahyllystämme. Taisi muuten olla ensimmäinen varsinainen kirja, jonka luin. Jäi ensimmäisellä kerralla kesken, mutta toisella kerralla, joskus 1999 tai 2000, keskivauhtini oli n. 50 sivua tunnissa, joten äkkiäpä se lukaistiin. Ja hyvin jäi mieleeni.

Osa elokuvasta, oikeastaan suuri osa oli hyvinkin samanlaista omien kuvitelmieni kanssa, enkä enää ole onnistunut säilyttämään omia kuvitelmiani. Prr**na, kun katsoin elokuvat .

Sormusten Herra on kaikkien fantasiakirjojen äiti. Ja Tolkien fantasian isä. Muistaakseni minua vaivaa yhä joku kohta TSH:sta, nyt kun muistaisi mikä... No joo, mutta eikös se ole totta, että nykyinen käsitys örkkien, haltioiden ja kääpiöiden ulkonäöstä, erikoispiirteistä ja tavoista olekin pääosin Tolkienin luomaa.

Olen tietysti lukenut myös Silman ja Höpötin sekä KTK:n... Mutta Sorbuksen Herra on paras :mrgreen: ... hehee...

Oikeasti, Sormusten Herra on aina ja ikuisesti paras kirjoitettu kirja. Nonni, tälläistä tekstiä syntyy klo. 4.00 yöllä... :boring:

Ei pidä paikkaansa! Tolkien on oikeasti vain "nykyaikaisen fantasian" isä, ja sen kirjallisuuslajin juuret ovat jo paljon syvemmällä esimerkiksi vanhoissa mytologioissa ja saduissa. Ärsyttää tuo harhaluulo, kun ennen Tolkienia oli olemassa kuitenkin monia muitakin hyviä "fantasiakirjailijoita".
Tässä vaikka listaa.. Edgar Allan Poe, Robert E. Howard, Lewis Carrol, A. Merrit, William Morris ja tavallaan myös H.P. Lovecraft. Myös nuo Kääpiöt ja haltiat olivat olemassa hyvin samankaltaisina hahmoina jo vanhoissa saduissa, mutta örkeistä en ole ihan varma. (Ellei nekin ole sitten jotain Tolkienin kehittämiä väännöksiä peikoista tai golemeista jne.)

Arvostan häntä toki kirjailijana ja vanhojen myyttien asiantuntijana hyvin pitkälle, mutta harmittaa jatkuvasti se kun Tolkien on nostettu nykyaikana niin älyttömän paljon korkeammalle jalustalle, kuin kaikki toiset saman genren kirjailijat ja muut sen alan entiset/nykyiset vaikuttajat.

Tarkoitin toki 'nykyaikaista fantasiaa'... Anteeksi FreakyMike. Kiitoksia korjauksesta ja hyvästä valistuksesta. Olen vain saanut tälläisen kuvan... :roll:

Miksiköhän minä luin TSHn?
Ööh, pitää sanoa, että en tiedä. Minulla oli lukemisen pula (myönnän, olihan se väärin lukea TSH vaan siitä syystä, että ei ollut parempaakaan) ja niinpä luin sen hitaasti mutta varmasti. (no ei siihen mennyt kuin pari viikkoa). Olin ihan että LäähLääh. Sinä jouluna tuli sitten Sormuksen ritarit elokuvaksi, ja se kannusti minut lukemaan teoksen uudestaan. Luin sen tällä kertaa todella innolla. Aikaa meni noin 2 viikkoa. Sehän ei ole mitenkään hirveän nopeasti, mutta en lukenutkaan välttämättä joka päivä.
Nyt pitäisi lukea TSH uudestaan, koska en muista enää henkilöitä enkä mitään muutakaan. Sama ongelma Silman kanssa.
Koko kesä aikaa...

Minä luin Tarun pari vuotta sitten. Silloin kesällä 2001 kohistiin jo FotR-elokuvasta ja minä ajattelin mikä ihmeen Taru Sormusten Herrasta ja kuka ihmeen Tolkien. Minun yleissivistyksessäni tuntui olevan ammottava aukko, joka piti paikata niin pian kuin mahdollista. Painelin kirjastoon ja lainasin kyseisen kirjan kolminiteisenä teoksena. Luin jonkin matkaa ja silloin se tapahtui. Jäin kerralla koukkuun. Nyt olen sitten ajan kuluessa tullut ostaneeksi oikeastaan kaikki nämä peruskirjat (Taru, Silma, Hobitti ja KTK) omaksi. Silmarillionista ja Tarusta on suomenkielisen kirjan lisäksi myös alkukielinen teos.

Aika hankala olisi sanoa, mikä niistä kirjoista olisi paras. Jokaisessa Tarun osassa ja jokaisessa kirjassa on omat helmensä. Pidän ehkä enemmän alkukielisestä. Tosin kyllä käännöstyö on mielestäni onnistunut hyvin joitakin häröjä lukuunottamatta. Niistähän on keskusteltu toisaalla, joten en esittele niitä nyt tässä. Alkukielinen teksti vain jotenkin toimii paremmin mielestäni. Kaikkea ei pysty sanomaan suomenkielellä niin hyvin kuin englanniksi. Esimerkkeinä voisi mainita muun muassa runojen vanhat muodot persoonapronomineista (thy, thee, thou) Sellaisia ei edes ole suomenkielessä ja sen lisäksi, että nuo kyseiset sanamuodot kuulostavat kauniilta ne myös näyttävät kauniilta keskellä tekstiä.

Samaa mieltä. jos lukee esim. TSHn englanniksi, niin siinä avautuu monet solmut, joita on ehkä miettinyt. Koska TSHn alkuperäinen kielihän oli engl, niin ei ole mahdollista, että suomentaja tekee virheen käännöksessä. Toinen asia on sitten, että ymmärtääkö kaikki sanat. Sanakirja on hyvä olla vieressä, mutta ei siitä kaikkia sanoja kannata katsoa. Ei siinä opi niin paljon, jos koko ajan kirjaa lunttaa.
Hups, meni vähän ohi aiheen. Toivottavasti kukaan ei suutu.

Olen lukenut Sormusten Herran viime Marraskuussa ja mielestäni siinä ei ole yhtään liikaa sivuja.
Mielestäni se oli mahtavaakin mahtavampi kirja!!

No tohon edelliseen lähettämääni viestiin lisäksi että paras kohtaus oli se... jaa-a no siinä on niin monta kohtaa ja suurin osa on hyviä. Sanotaan nyt että se on se Moria kohta jossa örkit hyökkäävät vai tulevat no kuitenkin Balinin haudalle ja niin edespäin. (oisin laittanut hymiön mutta en keksinyt sopivaa )

Kemmler sanoi:

Olen lukenut Sormusten Herran viime Marraskuussa ja mielestäni siinä ei ole yhtään liikaa sivuja.
Mielestäni se oli mahtavaakin mahtavampi kirja!!

Click to expand...

Se on harmin paikka, että jotkut ajattelevat toisella tavalla. Esim. yksi kaverini on aika epäluuloinen kaikkea fantasiakirjallisuutta kohtaan ja ei suostu lukemaan yhtään fantasiakirjaa. TSHta kommentoi tylsäksi, ja kehuu, että ei jaksanut lukea edes alkutekstiä...

Se on harmin paikka, että jotkut tuomitsevat kirjoja ennen kun ovat edes lukeneet niitä.
Täällä Konnussahan kaikki ovat TSH-faneja (tai luulisi koska paikka on Kontu) ja täällä ei todennäköisesti joudu kohtaamaan sellaista vihamielisyyttä.

Lyhyesti, mutta ytimekkäästi (toivottavasti)
Tuo on melkein *toinen* allekirjoitukseni. Kahta en oikein saa järkevästi ja niin tuo pitää kirjoittaa aina erikseen.
Off-topic, I know

Minulle alettiin lukemaan TSH:ta pari vuotta sen jälkeen kun minulle oltiin luettu Hobitti, joskus kolmannella tai neljännellä ala-asteella. Oli kulunut jo monen monta kuukautta, ja olimme isäni kanssa vasta Kahden Tornin alussa, kun otin ohjat käsiini ja lukaisin sen parissa viikossa loppuun :wink: . Sitten minä luin monta kertaa Hobitin, ennen kuin joskus kuudennen lopussa (kesällä 2001?) aloin kuulla varmoja faktoja siitä, että joulun tienoilla FotR tulisi leffaan. Innostuin kovasti ja pari kuukautta ennen leffan ensi-iltaa lukaisin Tarun uudelleen. Sen jälkeen olen lukenut sen vielä kaksi kertaa, ja tietysti monta kertaa myös Silman, KTK:n ja Hobitin (ja Lorun ).

Taru on paras kirja, minkä ikinä olen lukenut. Sillä on minulle tunnearvoa, ja rakkaat muistot yhdistettynä loistavaan kirjaan saavat ihmeitä aikaan. Taru on tosiaan nykyfantasian ehdotonta huippua, enkä ole yhtä hyvää fantasiakirjaa vielä lukenut eri kirjailijalta. Tarussa on myös minulle rakkaimmat ja tärkeimmät kirjallisuuden (ja Keski-Maan) henkilöt. Se, että pääsin sisään Keski-Maahan jollakin tavalla suhteellisen aikaisin, on isäni ansiota, lukihan hän minulle Hobitin jo kun olin tokalla tai ekalla. Sen tarina pinttyi päähäni jo silloin, ja myös Hobitti on yksi rakkaimmista kirjoista, mitä olen koskaan lukenut.

Olen lukenut TSHn kymmenen kertaa, Hobitin viidesti ja Silmarillionin kahdesti. Nyt on menossa siis yhdestoista kerta Sormusten herraa, mutta ensimmäistä kertaa englanniksi. Minas Tirithiin asti olen päässyt ja täytyy sanoa, että jos vain kieli taittuu, niin kannattaa ehdottomasti lukea TSH englanniksi.

Luin Tarun sen jälkeen kun olin nähnyt elokuvan. En pidä itseäni sen huonompana ihmisenä kuin muutkaan vaikka onkin näin. Siitä oli joskus kaamea kohu että "hitto näitä teinejä jotka lukee kirjan elokuvan jälkeen". Tietääkseni se on ihan sama kuin päin se menee. Olen siis "leffa-teini".

Kirjahan on aivan loistava. En ole lukenut kuin kerran, minulla ei ole ollut siihen yksinkertaisesti aikaa. En todellakaan muista esimerkiksi kaikkia paikkojen nimiä, enkä juonen tarkkaa kulkua, mutta muistan sen että kirja oli aivan ihana nautinto ja minä jäin jopa koulun sijasta kotiin "kipeänä", koska en halunnut jättää lukemista kesken. Loppuun se sitten luettiinkin. Sain kaameat huudot lintsaamisesta äidiltäni, mutta olihan se sentään sen arvoista. (x Ehana kirja.

Kirja ei ole mikään pakkomielle minulle, enkä ole Tolkien-fani. Luin kirjan, luin Hobitin, luin Silmarillionin, eikä minulla ole mistään kirjasta kunnollista mustikuvaa.. Itseasiassa nuo kolme ovat melkolailla yhtä hyviä. Hobitti on helppoa ja nopeaa lukemista, Sormusten Herra on kiinnostava, pitkä tarina, ja Silmarillion on mielenkiintoista taustojen selvittelyä. Ihania ovat.