Tom Bombadilin seikkailut: Runo 7, Kivipaaden peikko

Luvailin

Kontulainen
Tom Bombadilin seikkailut
Runo 7: Kivipaaden peikko​

Monissa tämän kokoelman runoista on musikaalinen rytmi, mutta onkohan tämä näistä kaikkein "laulumaisin"? Minun on jopa vähän vaikea lukea tätä runona ilman säveltä. Tosin se varmaan vaikuttaa, että opin jo lapsena Toni Edelmannin sävelen, ja saan siitä osia päähäni jopa runoa englanniksi lukiessani, vaikkei sävel suoraan tähän englanninkieliseen runoon sovikaan.

Kas, näköjään Christopher Tolkien kertoo runon sävelen: "My father was extremely fond of this song, which went to the tune of The fox went out on a winter's night" (HoME VI, luku VIII, s. 142). Löytyisiköhän tuo jostain?

Tarinan sisäisestihän Sam kai keksi tämän runon jo ennen lähtöään Repunpäästä. Sam lienee kuunnellut Bilboa kertomassa ensimmäisestä seikkailustaan (monta kertaa) ja saanut peikoista inspiraation runoon. Vai onkohan Konnussa liikkunut jokin tämän kaltainen satu luita ryöstelevästä peikosta?

Runo on minusta hauska, mutta vähän lapsellinen. Jos Sam lausui tai lauloi tämän palattuaan Kontuun, varmaankin nuoremmat hobitit pitivät siitä eniten. Sopisihan runo kyllä vaikka jonkin hilpeän hobittijuhlan ohjelmanumeroksi.

Jos kuvittelen runon kertovan todellisesta tapahtumasta - minkä en usko olleen Samin tarkoitus - heti alussa mietityttää, missä tämä peikko oikein mahtaa asua. Bilbon tapaamat peikothan ryöstelivät lampaita ja sen sellaista, ja vaikka hekin olivat nälkäisiä, en usko että he viitsisivät kaluta samoja luita monta vuotta. Mutta runon peikko kävi hautausmaalla ja Tomkin päätyi peikkoluolan lähelle, joten peikko tuskin eli kovin kaukana asutuksesta ja kotieläimistä? Ehkä peikon kotiluola voisi olla juuri niin kaukana, että ryöstöretkiä ei voi tehdä kovin usein. Runon Tomilla ei liene mitään tekemistä Bombadilin kanssa.

Tokihan Christopher on kaivanut tästäkin runosta esiin vanhemman version. Maininta sävelestä koskee oikeastaan sitä, mutta versio on aika lähellä lopullista. Runo löytyy vuonna 1936 opiskelijavoimin painetusta mutta julkaisemattomasta kirjasesta Songs for the Philologists, jonka Tolkienin ystävä prof. E.V. Gordon teki kai jonkinlaiseksi oppimateriaaliksi Leedsin yliopistossa. Kirjasessa on runoja englanniksi sekä vanhoilla kielillä, mm. muinaisenglanniksi, ja kolmestakymmenestä runosta 13 on Tolkienin.

Kaikki olennaiset yksityiskohdat - Tom, peikko, luu, syöntiuhkaus ja kivinen potku - löytyvät tästäkin versiosta. Mutta se ei sijoitu Keski-Maahan: Tomin eno on nimeltään John, luu löytyi kirkkomaalta (churchyard) ja peikko puolustautuu epäillen, että Johnin sielu taivaassa ei kaipaa luutaan. Keski-Maata varten Tolkien näyttää lähinnä karsineen pois kristilliset viittaukset, jopa John-nimen. Itse kertomus taisi olla jo valmiiksi sopivan hobittimainen.

Tarussa runon esitti alun perin Bingo (eli Frodo), Pomppivassa ponissa pöydän päällä. Sormuskohtaus alkoi kuun yli loikkimisen sijaan siitä kun Bingo näytteli Tomin potkua, potkaisi ilmaa vähän liian lujaa ja kaatui. Mutta melko pian Tolkien vaihtoi tähän kohtaan majataloon paremmin sopivan kuu-ukkorunon ja peikkoruno sai jäädä vähän myöhemmäksi.
 

Telimektar

Fundamentalisti
Runon Tomilla ei liene mitään tekemistä Bombadilin kanssa.
Kuitenkin kun kokoelmaan "Tom Bombadilin seikkailut" kuuluvassa runossa on toisena henkilönä "Tom", niin tällainenkin ajatus on varmasti tullut joidenkin lukijoiden mieleen, varsinkin kun Tom käyttäytyy tavalla joka sopisi myös aiempien runojen Bombadilille. Tom oli toki myös hobittien käyttämä nimi jopa Sam Gamgin lähipiirissä: Samin tulevan appiukon Tolman Töllin nimen lyhyemmäksi muodoksi mainitaan Sormusten herrran liitteiden sukupuussa "Tom". Mutta ne Tomin saappaat, "boots", joita Hobittilan hobitit eivät käyttäneet, mutta jotka taas mainitaan juuri kokoelman aiemmissa runoissa Bombadilin varusteina.

Tietenkään kaikki runon yksityiskohdat eivät sovi siihen, mitä "Tarussa" kerrotaan Bombadilista. (Hän oli "Vanhin", mutta tässä runossa hänellä oli ollut eno, jonka luuta peikko nyt pureskeli.) Mutta eihän myöskään Prinsessa Mie aivan vastaa Tarun tai Tolkienin vakavampien teosten kuvauksia haltioista. Molemmissa tapauksissa kyse saattoi olla hobittien leikkisän mielikuvituksen antamasta ylimääräisestä värityksestä.

Tarinan sisäisestihän Sam kai keksi tämän runon jo ennen lähtöään Repunpäästä. Sam lienee kuunnellut Bilboa kertomassa ensimmäisestä seikkailustaan (monta kertaa) ja saanut peikoista inspiraation runoon.
Tätä ei kai kerrota.
"Mistä olet oppinut tuon, Sam?" Pippin kysyi. "En ole koskaan ennen kuullut noita sanoja."
Sam mutisi jotain josta ei saanut selvää.
"Omasta päästään tietenkin", Frodo sanoi.


Voisimme kai kuvitella että Sam olisi ainakin viimeistellyt tämän (ehkä jo aiemmin miettimänsä) runon Bombadilin kohtaamisen jälkeen, jolloin toinen runon henkilöistä olisi saanut nimen ja joitakin piirteitä Bombadililta.

Joka tapauksessa tämä on minusta ehkä kokoelman riemastuttavin runo. Sen rytmit jäivät aikanaan mieleen heti Sormusten herran ensimmäisillä lukukerroilla.
 
Last edited:

Luvailin

Kontulainen
Voisimme kai kuvitella että Sam olisi ainakin viimeistellyt tämän (ehkä jo aiemmin miettimänsä) runon Bombadilin kohtaamisen jälkeen, jolloin toinen runon henkilöistä olisi saanut nimen ja joitakin piirteitä Bombadililta.
Hmm, tosiaan. En ajatellutkaan, että Sam olisi voinut saada vaikutteita Bombadilista, mutta onhan se ihan mahdollista. Aiemmin mietin, että Sam olisi todennäköisemmin tehnyt runon rauhassa Konnussa kuin matkasta väsyneenä, mutta ainakin tuollainen viimeistely sopisi hyvin matkallekin.
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Runo löytyy vuonna 1936 opiskelijavoimin painetusta mutta julkaisemattomasta kirjasesta Songs for the Philologists, jonka Tolkienin ystävä prof. E.V. Gordon teki kai jonkinlaiseksi oppimateriaaliksi Leedsin yliopistossa.
Hieman tarkennusta: Gordonin kokoamat runot julkaistiin opiskelijoiden iloksi 1920-luvun alkupuolella mutta vuonna 1935 tai 1936 entinen Leedsin opiskelija A. H. Smith antoi kappaleen näistä "Leedsin lauluista" lontoolaisen University Collegen opiskelijoille painettavaksi. Tätä julkaisua, Songs for the Philologists (1936) ei kuitenkaan voitu jaella, sillä Tolkienilta ja Gordonilta ei ollut kysytty julkaisulupaa. Sitten kävi vielä niin huonosti, että vuonna 1940 suurin osa painoksesta tuhoutui pommituksessa. Niitä kuitenkin säilyi tarkemmin tuntematon määrä, erään raportin mukaan "yli kolmetoista kappaletta" (Ks. Songs for the Philologists. 1936. TolkienBooks.net; Bombadil 2014, Commentary [Hammond -Scull], s. 193).

Gordonin Leedsissä / University Collegen opiskelijoiden Lontoossa julkaisema runo oli nimeltään The Root of The Boot ja se oli itse asiassa Stone Trollin ensimmäisen esi-isän jälkeläinen. Alkuperäisin versio oli nimeltään Pēro & Pōdex (latinaa, suom. "saapas ja takapuoli"). Tolkien sai kyllä oman kappaleen Songs for the Philologists -julkaisua ja teki tähän runoon runsaasti korjauksia eri vaiheissa, kunnes se viimein saavutti muodon, jossa se julkaistiin Sormusten herrassa Samin lauluna.

* * *​

Mitä tulee laulun "Tomin" henkilöllisyyteen, Hammond ja Scull sanovat seuraavaa (Bombadil 2014, Commentary, s. 200):

Taiteilija Pauline Baynes tulkitsi nimen "Tom" - ehkä hahmon "suurten saappaiden" vuoksi viittaavan Tom Bombadiliin ja piirsi hänet sen mukaan eräässä Kivipaaden peikon kuvassaan. Runon historia tekee kuitenkin selväksi, että Tolkien ei tarkoittanut "Tomin" (tai "Johnin") oleven erityisesti mikään tietty hahmo, ja Tarun Sormusten herrasta kontekstissa, kuten Sam sanoo (TSH I/1.12., s. 218), runo on vain "pätkä hölynpölyä".​

Baynesin kuva on Seikkailujen sivun 40 alalaidassa, ja saappaaseen pistettyä jalkaansa pitelevä pitkäpartainen ja hattupäinen (hatussa on sulka) hahmo kieltämättä muistuttaa kovasti Bombadilia.

* * *​

Keski-Maan kontekstissa (niin Herran kuin Bombadilinkin) runossa on yksi erityisen mielenkiintoinen piirre: siinä viitataan hobittien hautaamistapoihin: "[luu] kuuluu hautuumaahan". Tietääkseni tämä on lähes ainoa viittaus aiheeseen. Toki hobitit piilottivat vainajansa jonnekin, mutta missään ei kai kerrota minkälaisin menoin vainajat haudattiin, ja hautaamisesta puhutaan Sormusten herrassa vain yhden erikoistapauksen yhteydessä eli maininnassa Virranvarren taistelun jälkeen tehdystä sankarihaudasta:

Kaatuneet hobitit haudattiin yhteiseen hautaan mäenrinteeseen johon myöhemmin pystytettiin suuri kivi ja istutettiin puisto. (TSH III/6.8., s. 1046)​

Siinä on myös tiettävästi ainoa maininta hobittien hautamuistomerkeistä.
 
Last edited:

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Jos lähtee siitä ajatuksesta, että tarinansisäisesti runo oli saanut alkunsa Samin päässä jo Konnussa mutta kerännyt sitten uusia vaikutteita - mm. päähenkilön bombadilmaisen hahmon - matkan varrella, siinä mainittu hautuumaa saattaisi viitata vaikka hautakeroihin. Siellähän hobitit itse olivat juuri olleet tekemisissä sekä hautojen, luiden että Tomin kanssa. Hupirunon voisi jopa ajatella olevan Samin tapa käsitellä kyseistä traumaattista kokemusta huumorin avulla.

Alkutekstin peikko näköjään istuu vain mutustamassa, se ei ole nälästä heikko kuten suomenkielinen vastineensa. Silti se on kalunnut luutaan jo vuosikaudet, kun suomeksi on mennyt vasta monta kuuta.

Toisessa säkeistössä suomennos ei mainitse, että Tomin saappaat ovat suuret. Kaluttava luu on käännöksessä lapaluu, alkutekstissä puolestaan sääriluu. En ole luiden asiantuntija, mutta äkkiseltään kuvittelisin, että jälkimmäisessä olisi enemmän mitä jyrsiä.

Kolmannessa säkeistössä käy ilmi, että suomennoksen peikko puhuu siivoa yleiskieltä toisin kuin englanninkielinen esikuvansa. Siis pykälän verran sivistyneempi peikko?

Neljännessä säkeistössä tulee selväksi, että toisin kuin suomennos väittää, Tim ei olekaan Tomin eno vaan setä. Englanniksi on nimittäin puhe nimenomaan isän suvusta.

Suomenkielinen peikko on ilmeisesti englanninkielistä taipuvaisempi hermostumaan, koska toisin kuin virnistelevä esikuvansa se alkaa viidennessä säkeistössä huutaa Tomille. Kumpikin haluaa joka tapauksessa syödä Tomin.

Ehkä ensimmäisessä säkeistössä mainitusta nälkäisyydestä johtuen suomennoksen peikko yrittää kuudennessa säkeistössä suin päin haukata Tomia, mutta eipä käsiään käyttävä alkuperäispeikkokaan saa mitään saaliikseen. Kumpikin saa sen sijaan takalistolleen napakan potkun Tomilta, joka kuvittelee voivansa näin antaa opetuksen varastelevalle peikonrontille.

Niinhän siinä sitten kävi, että opetuksen saikin Tom. Seitsemännen säkeistön alkuteksti tosin ei mainitse mitään saappaiden rikkoutumisesta, kunhan vain vertaa peikon potkaisemista siihen, että antaisi saappaasta vuoren tyvelle. Englanniksi Tomilta pääseekin jonkinlainen voihkaisu tai muu vastaava älähdys hänen varpaidensa ottaessa yhteen peikon kiveä kovemman kropan kanssa.

Viimeisessä säkeistössä sanotaan englanniksi, että Tomin jalka on "lasting lame", ja nyt mietin, tarkoittaako tämä siis lopullista rampuutta. Suomennoksessahan sanotaan vain, että jalka on rampa, mutta sen voisi kuvitella vielä parantuvan, kunhan Tom aikansa lepuuttaa sitä ilman saapasta.
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Josko paljastaisimme erään kauhean totuuden Tomin John-sedästä tai -enosta, siis siitä sukulaismiehestä, joka esiintyy runon vuoden 1936 versiossa The Root of the Boot (jossa ei puhuta mitään "isän suvusta"):

Tom on saapastellut paikalle moittimaan peikkoa siitä, että tämä on vohkinut John-vainajan luun (It looks like the leg o' me nuncle John), mutta kun peikko toteaa tyynesti, että mitä väliä luilla, kun sielu on varmaan taivaassa päänsä päällä sädekehä iso ja kirkas kuin kokko (an aureole as big and as bright as a bonfire), Tom vastaa tälle:

Says Tom: 'Oddsteeth! 'tis my belief​
If bonfire there be, 'tis underneath;​
For old man John was as proper a thief​
OOAs ever wore black on a Sunday –​
OOOOGrundy, Monday!​

Eli John oli pesunkestävä varas ja Tomin vakaan käsityksen mukaan hän on kärsimässä synneistään ikuista rangaistusta Helvetin tulessa. Ymmärrettävästi tällainen twisti poistettiin juonesta, kun runoa keskimaalaistettiin.

*OO*OO*​

Niin tai näin, lienee paikallaan myös kuunnella Pertti Sveholmin ja hobittikuoron esittämä tulkinta runosta Toni Edelmannin sävellyksenä:

 

Luvailin

Kontulainen
Tiedämmekö että runon henkilöt ovat hobitteja? Sehän voisi kertoa myös hassuista Isoista ihmisistä ja samalla heidän hautaustavoistaan. Tosin luulisi, että jos hobiteilla olisi kovin omintakeinen hautaustapa, se olisi jossain kohtaa Hobitissa tai Tarussa tullut esille.

Itse kai kuvittelen, että hobiteilla olisi ihmismäiset (ruumis)haudat. Tarkasti Konnun karttoihin merkittynä, jottei jokin myöhempi sukupolvi vahingossa kaiva hobitinkoloaan vanhalle hautausmaalle.
Tomin jalka on "lasting lame", ja nyt mietin, tarkoittaako tämä siis lopullista rampuutta
Tätä minäkin olen miettinyt siitä asti kun luin runon englanniksi. Vain pitkäaikainen vaiko lopullinen? (Onko kivien potkiminen noin vaarallista?) Ehkä tämä voisi olla myös Samin liioittelua.
paljastaisimme erään kauhean totuuden
Tiivistin tämän suuren paljastuksen pois jo aika pitkäksi venyneestä johdannostani. :)
 

Laichalaf

ben enyd
Sain (englanninkielisestä) käsityksen että peikon peffan sijasta Tom osuikin kiveen jolla peikko istui. Peikon naurun aikana Tomin on varmaan pitänyt lähteä pakoon. Seurauksena tuollaisesta harhapotkusta saattaisi olla vaikka murtunut isovarvas joka kolottaisi varsin pitkään. Tästä voisimme ajatella että Tom ei ollut kovin pitkä eikä taitanut kung fu:ta, mikä sopisi hobitteihin. En muista miten Konnun Puhdistuksessa Virranvarren taistelussa kuolleet hobitit haudattiin, jos sitä suoraan kerrottiinkaan. Luulisin että hobiteilla olisi maanläheisenä kansana varsin maanläheiset hautaustavat, kenties muistolehtoja tai yksittäisiä suuria pyhiä puita. Kuka tietää kuinka monta sukupolvea Reppuleita on haudattu Juhlapuun alle? Vai olisiko tämä puu varattu pelkästään iloisemmille juhlille, olivathan britonitkin erottaneet joidenkin mukaan Woodhengen ja Stonehengen käyttötarkoitukset kesän ja talven juhliksi.
 
Last edited:
Ylös