Unista

Viime yönä purrin kanssa kaadoimme lukuisia tölkkejä siideriä isoon astiaan, jotta Steel saisi juotua kaikki kerralla.
Ilman käsiä, kuulemma.
Menin saunaan, jossa Martin Freeman-Bilbo tanssi kääpiöiden kanssa lauteilla vaatteet päällä, ja saunan nurkasta
Lathron heitti löylyä kiukaalle. Sauna oli ulkosauna, joka sijaitsi suuren kartanon mailla. Olimme Steelin kanssa
tutkimassa siellä tapahtunutta murhaa.
Tutkimusten aikana löysimme salakäytävän, joka johti kuitenkin vain perunakellariin, josta edesmennyt ukkini
oli juuri hakemassa perunoita. Piileskelimme siellä Steelin kanssa, koska kartanoon iski juuri silloin hurrikaani,
joka repi katon irti.

Semmoista viime yönä.

Kontuporukka oli tällä kertaa luokkahuoneessa ja minä istuuduin Mayn tilalle hänen tuolilleen. Matkin hänen maneereitaan kaikkien riemastukseksi. Eilonwy tuli luokkaan ja istuutui syliini, koska olin hänen äitinsä paikalla.

Kontulaiset vierailivat myös minun unessani viime yönä, kaksi irl tapaamaani ja loppujengi vain naamakirjan kuvien perusteella kuviteltuina henkilöinä. Minun unessani ei kuitenkaan tapahtunut mitään erityisen eeppistä, vaan istuimme kahvilassa ja mitäpä muutakaan tekemässä kuin juomassa kahvia. Mutta puheiltaan kontulaiset ovat kyllä oivaa porukkaa

Uneksin viime yönä konfirmaatiosta, jota olin jostain syystä suorittamassa uusintana. Muut konfirmoitavat olivat normaalin tavan mukaisesti 15-kesäisiä teinejä valkoisissa alboissa, mutta minulla oli päälläni musta umpikaapuni ja sen kanssa aikuiskokoinen versio pikkulasten puuvillaisesta kypärämyssystä, tosin hupputyylisesti niskaan laskettuna. Pappina toimi seurakunnassamme nuorisopapin virkaa oman teini-ikäni aikoihin hoitanut mies (hyvä tyyppi irl, osasi pitää kunnon saarnan ja tuli isoskoulua vetämään suoraan aikidoharkoista budopuku päällä) ja kirkko oli sillä lailla erikoinen, että alttari ja sitä ympäröivä alue olivatkin metsänpohjaa taivasalla. Olin juuri polvistunut ensimmäisten joukossa sammaleelle, kun tajusin, että alttarin sivulta kuului hirveää työkoneen meteliä (veikkaan, että todellisessa maailmassa lumiaura suoritti öistä ohiajoaan). Äkkiä metsäisen alttarialueen joka reunalla olikin joku äänekäs työkone pörräämässä, ja kun asiasta protestoitiin ja koneiden kuljettajille muistutettiin sopimuksesta, ettei konfirmaation aikaan tehdä kovaäänisiä töitä, he eivät korvaansa lotkauttaneet. Niinpä koko seremonia päätettiin siirtää yhden rippilapsen kotiin, ja minulle tuli kiire selvittää osoite, kun kaikki muut samalla riparilla olleina tiesivät minne mennä, mutta minä olin ihan pihalla. Sain osoitteen (Taavetintie 4), mutta seuraavaksi olinkin Konnun miitissä, jossa lauantaiaamu oli juuri valjennut ja meitä oli useampi keittiössä raapimassa aamupalaa kasaan, kun Pagba saapui paikalle ja harmitteli, ettei ollut ehtinyt miittiin mukaan alusta asti.

Muoks
Mielenkiintoiset unet jatkuivat seuraavana yönä, mutta silloin tapahtunut suuri scifi/fantasiaseikkailu jätti valitettavasti vain yhden selkeän muistikuvan. Olin isossa rakennuksessa tai mahdollisesti maan alle kaivetussa luolastossa, joka koostui (sen verran kuin hämärältä valaistukselta pystyi näkemään) pelkistä huikaisevan korkeista valkomarmorisista seinistä ja suipoista holvikaarista. Minun piti saada mahtava loitsu punottua vaihe vaiheelta ensimmäiseltä asteelta neljännelle, ehkä saadakseni yhden valtavan oviholvin suljettua. Ainakin loitsu leijui heti ensimmäisellä asteellaan visuaalisessa muodossa paksujen kullankeltaisten valosäikeiden verkon muodostamana pallona, joka riitti kooltaan täyttämään oviaukon. Loitsun ensimmäinen aste oli nimeltään Harmony, sitten seurasi Discord (kyllä, olen katsonut muutaman jakson My Little Ponya viime päivinä), jonka kohdalla valopallo vääntyi soikeaksi. Seuraava aste oli nimeltään Blasphemy, ilmeisesti siitä syystä, että lausuessani sen aikaansaavia sanoja edessäni olevaan saliin ruumiillistui Sarumanin hahmo, joka harpppoi vihaisena minua kohti ja syytti ankaralla englannin kielellä syyllistymisestä pyhäinhäväistykseen. Tiesin kuitenkin, että Saruman oli oikeasti kuollut jo ajat sitten ja näkemäni hahmo oli taikuudella luotu suojakeino, jonka tarkoitus oli pelottaa heikkohermoiset ihmiset lopettamaan parhaillaan lausumani loitsun punominen. Niinpä en antanut Sarumanin häiritä, vaan jatkoin loitsun viimeiseen vaiheeseen, jonka nimi oli unimielessäni täysin loogisesti Epiphany. Harmi kyllä en muista, mitä sitten tapahtui. Tällaiset unet saavat miettimään, olisiko sittenkin vaivan arvoista opetella lucid-uneksuntaa

Käykö muilla koskaan niin, että kun uni ei mene aivan niin kuin haluaa, niin sen jotenkin pystyy alottamaan alusta?

Viimeyönä kirjoitin jotain tarinaa Muumipaipapan kirjoituspöydän ääressä. No joku siinä ei sitten mennyt ihan niin kuin piti ja ryttäsin juuri kirjoittamani paperin ja yritin heittää sitä paperikoriin. No eihän se mennyt sinne, ja siinä vaiheessa uni alkoikin alusta. Ja joka kerta, en laskenut kuinka monta, heitto meni ohi. En onnistunut muuttamaan kirjoitustani hyväksi, niin ettei tarvitsisi heittää, enkä onnistunut heittämään paperi koriin, mutta jotenkin pystyin aloittamaan alusta, niin että pääsin yrittämään uudestaan. Näin jouduin ikävään kierteeseen, eikä uni oikein edennyt mihinkään.

Minulla käy näin aina silloin tällöin. Ovatko muut törmänneet vastaavaan?

Minulla käy useammin niin, että tosi hyvä uni alkaa alusta. Ihan kuin katsoisi hyvän elokuvan uudestaan, tai ehkä pikemminkin näyttelisi näytelmän uudestaan. Näissä unien uusinnoissa on joskus pieniä muutoksia, mutta useimmiten ne toistuvat pääpiirteittäin samanlaisina. Saatan nähdä saman unen kolmekin kertaa saman yön aikana, joskin sillä kolmannella kerralla uni rupeaa joskus jo vähän "hajoamaan" – juoni ei pysy enää sujuvasti kasassa, tapahtumat pysähtyvät, epäloogisuuksia ilmenee yhä enemmän... Voi olla, että silloin minä olenkin jo heräämässä, eikä uni sen takia enää toimi yhtä hyvin kuin ensimmäisellä kerralla. Tällaiset unet ovat yleensä aika monimutkaisia seikkailuja, joissa tapahtuu paljon kaikenlaista jännää. Vaikka unissa saattaisi olla pelottaviakin aineksia, niin silti ne ovat minusta mukavia ja koen ne mieluusti uudestaan. Atheonin tavoin en kuitenkaan muista ottavani unissa uusintoja huonosti sujuneiden asioiden parissa.

Heräsin aamulla varsinaisen sillisalaatin keskeltä. Olin ensin vanhan yläasteeni maisemissa kävelemässä koulun ohi, kun huomasin maassa avainnipun, kännykän ja muuta sälää, joka oli ilmeisesti pudonnut jonkun taskusta. Keräsin tavarat, hätyytin pois jonkun pikkupojan joka yritti haalia niistä osan itselleen ja sanoin vieväni ne koulun vahtimestarille.

Sitten olimmekin Telcontarin porukalla koulussa sisällä valmistelemassa larppia, mutta jostain syystä isäni hengasi myös paheksuvana mukana. Yhdellä smialilaisista oli päällään minulle kuuluva harmaa, paksulla fleecellä sisustettu huppari, mutta koska ei ollut vielä varmaa että hän pelaisi sudennahkoihin pukeutuvaa tietäjähahmoa, vaadin hupparin takaisin. Sen alla hänellä oli Pichun ruskea pusero, joka jotenkin mahtui hänelle ihan mainiosti. Kun hän sitten kuitenkin sai sen tietäjähahmon, käänsin hupparin nurin, koska sen sisäpuoli olikin ihan suden turkin näköistä karvaa, ja juoksentelin hänen perässään pitkin koulun käytäviä tarjoten vaatetta takaisin, kunnes hän lopulta kuuli ja hyväksyi tarjouksen.

Sitten oltiinkin koulun kellarissa, joka oli lämpimästi valaistu ja sisustettu vähän itämaistyyppisesti tyynyillä ja verhoilla. Istuskelin lattialla kahden AMK-opiskelukaverin kanssa, joisat toinen esitteli uusia erikoiskenkiään. Ne olivat idealtaan sellaiset, joissa pohja on ohut ja mukautuu jalkaan eli imitoi mahdollisimman pitkälti paljain jaloin kulkemista, mutta päällinen oli paksu, pohjaväriltään musta ja koristettu neonvihreällä karvalla, joka sai kengät näyttämään siltä kuin niiden päällä kasvaisi kirkuvanväristä ruohoa. Toinen opiskelukaveri kaivoi esiin sinisen Five Fingers -kengän, ja totesin, että olen ajatellut hankkia sellaiset itsekin.

Koulu muuttui valtavaksi ostoskeskukseksi, ja kuulin ikään kuin tarinankertojan selostuksen, miten (hyvin paljon Audrey Heburnia elokuvassa Kaunis Sabrina muistuttava) tyttö oli vihdoinkin päässyt unelmiensa Pariisiin ja kierteli haltioituneena lukemassa (ilmeisesti siis pariisilaisen) ostoskeskuksen ravintoloiden ruokalistoja ja kääntämässä niitä omalle äidinkielelleen. Itse naureskelin ostoskeskuksen käytävällä innoissaan hyppelehtivälle aasialaiselle teinityttönelikolle, joilla oli yhteneväiset asut: valkoinen pinkkipilkkuinen paita, pinkki minihame ja pitkät valkoiset sukat. Sitten huomasin, että samoin pukeutuneita tyttöjä olikin käytävällä kokonainen jono kaikenikäisiä teineistä taaperoihin ja ajttelin, että minun pitäisi lopettaa nauraminen, etten loukkaa ilmeisesti kouluretkellä olevien lapsosten tunteita. En vain pystynyt lopettamaan, kun ne pilkulliset paidat olivat niin hassuja.

Seuraavaksi olinkin ulkosalla metsään menevällä hiekkapintaisella kävelytiellä, jonka varressa oli iso kaksikerroksinen keltainen puutalo. Talon ylempää kerrosta kiersi leveä parveke tai terassi, joka nousi ulko-oven yläpuolella kaarisillaksi. Sen lattia oli maalattu hyvin realistisesti virtaavan kosken näköiseksi ja sillä istui ryhmä aikuisia ihmisiä, joista yksi totesi hyvin ylimieliseen sävyyn, että jos lapset kitisevät, niitä voi kehottaa menemään uima-altaaseen ja heti tulee paljon viileämpää. Talon edessä olikin äkkiä uima-allas, joka ulottui ikävästi metsään vievän tien poikki. Koska en halunnut lähteä kiertämään allasta, päätin uida sen poikki, mutta tosiasiassa lensin ja toinen käteni vain viisti vettä. Parvekkeella istujat nostivat metelin siitä, että olin ylittänyt heidän altaansa, ja mietin mielessäni, että ensi kerralla kävelen veden pintaa pitkin niin eivätköhän hiljene.

Metsän rajassa oli monimutkainen ja -kerroksinen patsasryhmä, vähän niin kuin ne, joita näkee joidenkin hindutemppelien koristeina. Se oli tyyliltäänkin hindulainen ja selkeästi hyvin hyvin vanha, mutta sen esittämät hahmot olivat kreikkalaisia ja egyptiläisiä jumaluuksia (tämä nyt ainakin johtuu siitä, että yritin eilen selittää Pikku-ukolle, miten helleenivaltakunnan ollessa laajimmillaan siihen kuuluvien kulttuurien jumalat pyrkivät jossain määrin sekoittumaan, myös ne kreikkalaiset ja egyptiläiset, joista hän taas parhaillaan lukee Riordanin kirjoista). Patsasröykkiö oli pitkälti keväisen lumi- ja jääkerroksen peitossa, ja minä kiipesin hakkaamaan jäätä irti, koska meidän (en tiedä, keitä muut olivat) piti löytää joka patsaasta jonkinlainen vipumekanismi, joka saisi sen muuttamaan asentoa, koska kun kaikki patsaat saataisiin liikahtamaan alkuperäisestä asennostaan, tapahtuisi jotain mielenkiintoista. Minun piti jäätä hakatessani varoa paria pikkupatsasta, koska niiden päät olivat irrallaan ja pyrkivät putoamaan, jos niitä vähänkin tönäisi. Aika monesta isommasta patsaasta oli jo löytynyt jonkinlainen vipu tai nappi (yleensä korva tai silmä), joka sai ne liikahtamaan, mutta yksi egyptiläispatsas tuotti ongelmia. Painoin kokeeksi sen nenää, mutta sitten se ei enää ollutkaan kivipatsas vaan vähän kuin elävä ihminen, joka pohti meidän muiden kanssa, missä sen vipu voisi olla. Lopulta selvisi, että sen solisluiden yhtymäkohdassa oli monivärinen hieroglyfikuvio, jota piti painaa, mutta kokeiltaessa nappi olikin jotenkin epäkunnossa. Painettaessa mekanismi kyllä käynnistyi, mutta sammui saman tien uudelleen, käynnistyi, sammui, käynnistyi, sammui... (voisikohan tällä unen osalla olla mitään tekemistä Lehtokuusaman puhelinvikaa kuvannen viestin kanssa?). Patsas itse totesi, että kuvio on juuri sellaisessa kohdassa, että sen leuka on osunut siihen vähän väliä, ja meknismi on varmaan kulunut melkein loppuun. Tässä kohtaa herätyskello katkaisi unennäön, joten en osaa sanoa, miten ongelma ratkaistiin.

Viime yönä kerkesin seikkailla vaikka missä, mutta ainoa mitä muistan oli se, että mun piti viedä kaksi puista kananmunaa piiloon vuoristoon. Vuoristossa oli metsän keskellä vesiputous (kaunis vesiputous olikin) ja kivinen tie jota reunusti muuri, jossa luki isolla VIA APPIA. Ohukainen ja Paksukainen ajoivat mua takaa yrittäen saada munat haltuunsa

Omat uneni ovat viime aikoina olleet varsinaista sekametelisoppaa. Viimeöisestä unestani muistan, että olin muka syömässä hillittömän kokoista suklaakakkua, joka tosin katosi ennen kuin olisin syönyt palakaan. Sitten kakun paikalla olikin uima-allas, joka minun olisi pitänyt puhdistaa. Joo-o, mitä lienen mietiskellyt alitajunnassani.

Täytyy sanoa että tällä viikolla oli pitkästä aikaa taas oikeasti järkyttävä uni. Unessakin oli pieni paniikki päällä, mitä ei yleensä tapahdu. En suosittele lukemaan, jos kauhuleffaainekset eivät miellytä.

Olimme (sekavalla) porukalla jossain suuressa talossa/tehdashallissa. Se oli hyvin synkeän ja ahdistavan oloinen. Rakennustyömaan muoveja ja roskaa siellä täällä, vaihteleva valaistus. Olimme jo kulkeneet siellä jonkin aikaa, en muista tarkkaan mitä tehden.

Pääpointtina oli, että talossa oli jotain/joku paha, joka sieppasi ja kätki porukkaa eri huoneisiin. En muista, että olisimme vielä etsineet tai löytäneet ketään. Mutta jossain välissä, mennessämme kellariin, minulle tuli todella paha aavistus. Huone oli todella karu ja iso, keskeneräisen tai remontoitavan oloinen. Jokin yksinäinen työmaavalo valaisi tilan. Kuljin itse edellä ja tiesin, että jokin oli vikana. Sitten näin lattialla hahmon. Kiirehdin sen luokse, osittain jo tietäen että se olisi ystäväni.

Hän oli täysin liikkumaton ja käärittynä tiukasti useisiin kerroksiin kelmua. Myös kasvot oli kääritty ja kiirehdin paniikkisena leikkaamaan kelmua pois suun edestä (suddenly, convenient kitchen knife appears). Sain kääreet pois naaman edestä, mutta ystäväni ei hengittänyt. Painon huuleni hänen omilleen ja puhalsin ilmaa sisään. Hän virkosi siitä ja ei tiennyt mitä oli tapahtunut. Muistan perääntyneeni hänen luotaan melkein hyperventilaation partaalla, miettien miten lähellä olin hänen menettämistään. Mielessä kävi myös ajatus, että jos ystäväni oli vielä pelastettavissa, pahis ei voinut olla kaukana.

Että näin ahdistavaa. Unessa ei tuntunut ihan niin pahalta, mutta kun päivällä muistin unen niin tuli kyllä hirveä olo. Pahoittelut jos herätin ahdistusta.

edit. pakko vielä kommentoida vampiren unta. kyllä se on hyvä että autetaan steeliä alkoholisoitumisessa, siideriä on vaikea juoda ilman käsiä tölkistä. nimim. tämä viinipullo täytyy juoda tyhjäksi, kun muuten se menee hukkaan.

Näkeekö kukaan muu julkkis/TV-sarja unia? Olen jo aiemmin nähnyt unta mm. BB:stä (olin 2007 BB-talossa Nerwenin kanssa, ja mietimme kuumeisesti miten saisimme itsemme äänestettyä sieltä ulos, sillä muuten meiltä jäisi 2008 Finncon väliin), Jersey Shoresta (sen pistän kyllä voimakkaiden kipulääkkeiden piiriin), Buffysta (monta kertaa: olen ollut suunnilleen kaikki Buffy-sarjan päähenkilöt, naispuoliset nyt ainakin, tässä vuosien varrella) ja nyt viimeisempänä viime yönä Gleestä. Yritin ihan omana itsenäni löytää jotain hyviä Glee-siteerauksia IMDB:stä, mutta en halunnut spoilautua 9.kauden (!!) tapahtumista ja yhtäkkiä huomasinkin olevani sarjassa laulamassa "Don't stop believing".

Ksu sanoi:

Näkeekö kukaan muu julkkis/TV-sarja unia?

Click to expand...

Kyllä, vaikkakin ne tuntuvat viime aikoina vähentyneen. Etenkin yläasteaikaan näin paljon unia leffojen hahmoista/näyttelijöistä/elokuvista ylipäätään. Unipäiväkirjaa pitäessä huomasin kuitenkin, että Stargate-unet olivat nykyisellään kaikkein yleisimpiä

Minä voin tunnustautua satunnaisten TV-sarjaunien näkijäksi. Yleisimpiä unia tuntuisivat kohdallani olevan CSI Miami-tyyliset unet, joissa olen aina kiltti naapurintyttö, joka on todistanut rikoksen, mutta säikähtää aina nähtyään pahiksen varjon, lähtee karkuun, ja saa poliisit peräänsä konnan viilettäessä karkuun Mersullaan. Olen nähnyt kyseisen unen satunnaisesti, aina pelottavalla/ahdistavalla tunnelmalla höystettynä.

Satunnainen lauma kontulaisia vieraili jälleen viime yönä unissani. Tällä kertaa olin tullut miittiin, mutta pelkästään saunomaan. Minua tuntemattomat kontulaiset (eli oikeastaan kaikki) ihmettelivät tätä erikoista ilmaantumistani ja miittailemistapaani saunanlauteilla istuessamme. Uniloppui siihen, että pääsin saunan jälkeen uimaan.

Minäkin miitteilin viime yönä unissani, varmaan korvaukseksi siitä, etten päässyt irl kevätmiittiin. Unimiittini olikin kaupunkimiitti, meillä oli tiloina kaksi myymäläkäytöstä pois jäänyttä näyteikkunatonta kivijalkaputiikkia hiljaisen kadun varrella. Toiseen laskeuduttiin portaita pitkin, se oli oikeastaan kellaritasossa ja siellä oli isohko keskustila, johon kuului myös tilava keittiönurkka, sekä pari lyhyttä käytävää, joista löytyi wc-tilat ja ilmeisesti siivouskomero. Toinen putiikki oli paljon pienempi, siihen kuului vain yksi pieni huone, johon noustiin katutasosta yksi porras, ja sisään tullessa oikealla puolella oli pieni pesupiste lavuaareineen ja kaappeineen. Näiden kahden putiikin välissä oli vielä ovi johonkin toiseen tilaan tai lähinnä kai käytävään, koska siinä oli tosiaankin vain se hieno kaarevaharjainen puuovi eikä nimeksikään seinätilaa sen ja hallussamme olleiden tilojen välillä.

Unessa olin ollut pistäytymässä jossain ja pesaisin takaisin tullessani käteni pienemmän putiikin lavuaarissa. Totesin, että lattialla olivat läjässä vain Lathronin vuodevaatteet (porontalja, ruskea makuupussi ja tyyny) ja mietin, että muut samassa tilassa bunkanneet olivat ilmeisesti siirtyneet isompaan tilaan mutta Lathron jäänyt pitämään majaa tälle puolelle, koska tämä pienempi tila oli entinen suutarin verstas ja hänen oli hyvä tehdä siellä käsitöitään.

Kiipesin portaat alas isompaan putiikkiin ja totesin, että kaikki olivat jo kovaa vauhtia pakkaamassa tavaroitaan, koska miitti oli loppumassa. Lehtokuusama rullasi parhaillaan makuupussia kasaan, Halti oli jo saanut kaiken pakattua, Jas oli huolehtimassa siitä, että paikka tulee siivottua ja Micco häälyi jossain taustalla. Ryhdyin kiireellä haalimaan kasaan omia tavaroitani, jotka lojuivat sikin sokin lattialla, ja siirryin sitten tyhjentämään omia ylijääneitä eväitäni keittiönurkan kaapeista. Pagbaa nauratti, kun totesin, ettei olisi pitänyt tulomatkan kauppareissulla ostaa kahta suklaamuropakettia ja yhtä Smarties-pastillimuropakkausta, vaikka ne olivatkin olleet tarjouksessa kolme yhden hinnalla. Kaikki kolme kun olivat edelleen koskemattomina kaapissa.

Tämä on nyt pakko jakaa. Minäkin näin miittiunta.
Kaikki alkoi ihan tavallisesti. Kierreltiin ilmeisesti pienellä kontuporukalla (saatoin myös olla ihan kaksin Novan kanssa) jotain kylää tai kaupunkia. Ilmeisesti saarella sillä tulimme sinne veneellä. Siellä oli kaksi suurta kartanoa ihan vierekkäin. Niistä oli tehty turistinähtävyyksiä (toisesta vähän enemmä turistirysä kuin toisesta). Siellä myytiin lapinpukuja ja kaikenlaisia poronnahka tuotteita sekä tekoporonnahkatuotteita. Ei mitään kovin hyvää ja laadukasta tavaraa. Mietin että olisiko minusta kauppaamaan kyseisiä tavaroita jos hankkisin itselleni kartanon.

En ole varma oliko meillä miitti jommassakummassa kartanossa vai jossain muualla lähi alueella mutta olin yllättäen miitissä. Makuuhuoneina oli muutaman hengen huoneet. Ei yhtä kliinisen valkoiset kuin edelisessä miittipaikassa mutta melko vaaleita kuitenkin ja siellä oli Jaakkiman opiston tapaan vain matalat sängyt. Miittipaikalla oli myös karmea historia. Hitler oli polttanut siellä ihmisiä elävältä. Kellarissa oli suuri pyöreä pöntön muotoinen uuni sekä vaaka jolla hitler oli punninnut poltettavan väkijoukon.
Olimme porukalla katselemassa tätä uunia kun Lathron keksi että pelataan Hitler-peliä. Minä olin yksi joka tahtoi heti ruveta pelaamaan ja saatiin värvättyä koko miittiporukka mukaan peliin.

Lathron käski Olorinia jakaa kaikille palat ruutupaperia ja kynät ja rupesi selittämään pelin sääntöjä.
Kaikki kirjoittavat lapulle jonkun tapahtuman. (Otan esimerkin unen ulkopuolelta jotta lappujen sisältö tulee selväksi) Esimerkiksi "Neljä juutalaista joutuu kolmen natsin ampumaksi". Tekstejä sai värittää ja tehdä hyvin tarinnankerronnallisiksi niin halutessaan. Tässä vaiheessa olin itse uskossa että laput vain nostetaan jostain hatusta tai muuten arvotaan eikä kukaan saa tietää kuka kirjoitti mitäkin.
Seuraavaksi kolme (tai mikä määrä lapussa ikinä lukikaan) pelijoukosta valitaan juutalaisiksi jotka työnnetään hyvin nopeasti vaa'alle ja kolme nopeinta ryhtyy natseiksi jotka ryhtyvät (tietysti roolipelaten) toteuttamaan korttiin kirjoitettua ohjetta. Valinta tehdään muutaman sekunnin kuluessa ja jos tulee valittua juutalaiseksi vaikka vasten tahtoaan niin ei voi enää perääntyä. Jos päätyy vaa'alle niin on pelissä mukana ja sillä hyvä. Juutalaiset saavat toki yrittää puolustautua mutta yhteenotto päättyy lopulta jommankumman joukon täydelliseen tuhoon. Sen jälkeen kuolleet pelaajat poistuvat pelistä ja luetaan uusi lappu. Peli jatkuu kunnes joko kaikki natsit tai kaikki juutalaiset ovat kuolleet.

Olorini alkoi jakaa lappuja ja väki kirjoittaa. Minua rupesi ahdistamaan ja jos en olisi itse ollut se joka halusi pelata ja houkutteli muita niin olisin jänistänyt. Itse pelissä ei mitään vikaa mutta olin epävarma mitä lappuun kirjoittaisin enkä oikein unessa tajunnut sääntöjä ja siksi elin viimiseen asti toivossa että minulle unohdettaisiin jakaa lappu. kaikki muut olivat jo saaneet laput ja Nova vieressäni kirjoitti täyttäpäätä. Silloin joko Olorin tai Lathron tajusi minun olevan ilman lappua ja minullekin vastusteluista huolimatta jaettiin kynä ja paperia. Aloin kirjoittaa että "Kahdeksan juutalaista joutuu..." Sitten mietin että mitä jos lappuni tulee vasta lopussa kun ei ole enää kahdeksaa olemaan juutalaisia ja vaihdoin sen ensin neljään ja sitten sitten mietin kolmea. Tai sitten se oli kolme natsia jotka tekisivät jotain neljälle juutalaiselle). Joka tapauksessa minulla oli vaikeuksia lapun kanssa ja pelikin lähti jo käyntiin kun muilla oli laput valmiina. Huomasin että pelissä olikin tarkoitus että lapun haltija lukee itse lappunsa ääneen mikä lisäsi tuskaani omasta mielestäni huonoa lappuani kohtaan.

Uskoisin näin jälkikäteen että sain lapun kirjoitettua sillä liityin peliin mukaan. Ensimmäisenä lappunsa luki douv. En voi muistaa määriä mutta vaa'alle meni osa porukkaa ja hyvin ripeästi myös tulivat natsit valittua. En myöskään muista miten erässä kävi mutta se oli nopea ja tapahtui suoraan vaa'an päällä. Seuraavaksi oli Cirdanin vuoro lukea lappunsa ja nyt meni enemmän väkeä mukaan. Vertailin koko ajan muiden lappujen sisältöä omaani joka oli mielestäni sisällöltään hirmuisen huono ja tylsä mutta kirjoitusasultaan paljon parempi kuin kenenkään muun.
Peli eteni ja väki vapautui ja innostui lisää ja peli sai vauhdikkaampia käänteitä.
Yhden lapun kohdalla sitten tuli valittua joukkueisiin vastakkain smiel Furthiaurin porukkaa ja ensimmäistä kertaa juutalaiset ihan todella pistivät vastaan ja peli siirtyi vaa'alta kauemmaksi ja ihan ulkotiloihin missä joukkueet nappasivat pihalta pienet traktorikaivurit (keltaiset) joilla lähtivät ajamaan toisiaan takaa Taavetin kokoisessa keskustassa. Itse katselin jostain puita kasvavalta liikennejakajalta touhua. Siinä seisoi myös muita kontulaisia. Ainakin Jasdril on tunnistettava hahmo jonka muistan. Silloin tuli joku pelivuorossa oleva (muistaakseni natsijoukosta mutta saatan erehtyä) ja osoitti minua legopyssyllä ja sanoi pam. Hätkähdin ensin mutta sitten tuli helpotus kun tajusin päässeeni pois pelistä (lukematta lappuani). Minut oli ammuttu. Vähän silti harmitti kun en kuitenkaan ollut päässyt pelaamaan. Traktoriralli oli edelleen käynnissä ja ajettiin lujaa harvoja autoja väistellen. Toinen tarktori lähti kiertämään S-markettia ja muutamia muita rakennuksia ja toinen jäi siihen risteiykseen missä olimme katselemmassa väijymään toista jonka odotettiin pian tulevan tehtyään täyden kierroksen.
Yllättäen läheisen K-kaupan pihaan kurvasi maija sekä pikkupoliisiauto joista purkautui iso joukko kirkkaan vaaleansinisiin asuihin pukeutuneita poliiseja. Traktorit hylättiin sillä niiden kanssa kaahailu ei ehkä olisi ollut poliisien nähden kovin suotavaa. Lathronin kaveri J.T. huusi että "äkkiä pakoon" ja yritti paniikinomaisesti lähteä juoksemaan karkuun. Lathron karjui että "ei ne tulleet meidän takia. P******** J ne ei tulleet meitä varten. Tuolla lailla sinä vaan saat ne meidän perään!" Lathron tarttui J:tä kauluksesta mutta olisiko tämä päässyt irti tai jotain. Joka tapauksessa poliisit lähtivät ottamaan Furthiaurin porukkaa kiinni. Yksi poliisi kuitenkin nappasi ihan vierestäni liikenteenjakajalta jonkun täysin vieraan silmälasipäisen, lyhyt ja tummahiuksisen miehen jota varten he ilmeisesti olivat tulleet.

Tässä vaiheessa heräsin ja minulle jäi ikuiseksi arvoitukseksi kuka voitti Hitlerpelin. Oli miten oli, en halua pelata Hitlerpeliä miitissä joten minulle on ihan turha ehdottaa sitä Liian vaarallista ja levotonta. Sitä paitsi se ei tekisi hyvää kontulaisten hyvälle maineelle.

Natzipolizei sen sijaan voisi olla hyvinkin hauska miittileikki...

Minä seikkailin viime yönä isossa marketissa, joka oli kuin Tarjoustalon ja K-marketin risteytys. Siellä oli monta ruuanmaistelupistettä rihkamaosaston hyllyjen seassa ja selvästi itämaiset viikot menossa, kun niin kojujen ruuat kuin niitä tarjoavat neitokaisetkin olivat aasialaista alkuperää. Etsiskelin jostain syystä jonkinlaisia kapuloita, jotka sitten lopulta löydyttyään olivatkin diabolon käsittelyyn tarkoitetut kepit naruineen. Yhden ruokapisteen kaunis aasialaistyttö auttoi minua etsinnässä ja sanoi tietävänsä, mistä kepit löytyvät, mutta hänen näyttämässään paikassa oli vain todella lyhyitä ja heppoisia metallikapuloita. Onneksi löysin itse läheltä toisen telineen, jossa oli parempia versioita. Sitten bongasin hyllystä ylisöpön, valko-vaaleanpunaisen japanilaistyylisen kanikoristeisen kulhon ja ihmettelin mielessäni, miten tästäkin marketista saa jo Tokyokanin astioita. Minun teki hirveästi mieli ostaa kulho, koska ajattelin, että se olisi mainio astia pääsiäisnamien tarjolle asettamiseen, mutta se maksoi 7,50, joka tuntui vähän kovalta hinnalta kerran vuodessa käytettävästä turhakkeesta. Samassa huomasin sen vieressä toisen, vähän samantapaisen mutta selkeästi länsimaistyylisen kipsikulhon, joka maksoi vain 1,25, ja ajattelin sen olevan ihan tarpeeksi hyvä ja Pichua ilahduttava. Tarkemmin katsoessa sen kohokuviokoristeet olivat kuitenkin samantapaisia kuin pahvisten pääsiäismunien kyljissä olevat riemunkirjavat puput ja tiput ja koko kulho näytti juuri sellaiselta halvankorealta "tiimarikamalta", jota lukion kuvanveiston opettaja aikoinaan ehdottomasti kielsi meitä väsäämästä. Päätin siis investoida kalliimpaan kulhoon, jonka olisin alun alkaenkin mieluummin ottanut.

Seuraavaksi olinkin ihan muualla, ison talon edustalla olevassa eräänlaisessa terassitilassa, joka koostui tummasta lautalattiasta ja sen päällä pylväiden varassa olevasta katoksesta. Oli kesä, etualalla oli isohko parkkialue pensasistutuksineen, taivas oli harmaa ja alkoi juuri sataa. Meitä oli katoksessa enemmänkin, olimme joko lähdössä Lappiin tai tulossa sieltä, ja isäni seisoi parkkialueella puhumassa erään mieheni tuttavan kanssa, joka pyörittää yksityistä järjestyksenvalvontafirmaa. Tajusin, että reppuni oli jäänyt parkkipaikalle automme viereen ja lähdin pelastamaan sitä sateesta, vaikka selkäni takana seisova äitini kielsi minua ehdottomasti. Olin sukkasillani, joten varjellakseni sukkia kastumiselta kiskoin niitä mennessäni jaloistani nostaen toisen jalan lopulta suoraksi pääni korkeudelle, kun sininen sukka ei muuten suostunut irtoamaan. Mietin sivumennen tyytyväisenä, että bujikan-treenit ovat selvästi tuottaneet tulosta, kun pystyn potkaisemaan jo niin korkealle (pystyisinpä oikeasti =D) ja muistin samassa, että olinkin kantanut reppuni sisään jo aikaisemmin. Jostain syystä en kuitenkaan kehdannut kääntyä saman tien takaisin, vaan olin etsivinäni reppua parkkipaikalta, kunnes huomasin autoon sateensuojaan menneen järkkäripomon tuijottavan minua sivuikkunasta, tunsin itseni idiootiksi ja lähdin takaisin katosta kohti.

Maisema oli kuitenkin muuttunut täysin, ja olinkin menossa tietä pitkin kapean kannaksen yli kohti etäämpänä näkyvää keskiaikaisen oloista linnoituskaupunkia. Oli loskainen loppukevät ja aurinko oli juuri nousemassa tai laskemassa, koska taivas oli kalpean keltainen ja oli hiukan hämärää. Kannaksen kapeuden takia jouduin väistämään ohi ajavaa rekkaa ja kiipesin saman tien tien penkkaa alas ja sen juurella virtaavan kosken kivelle istumaan. Olin osittain kosken yli johtavan sillan alla ja vieressäni kyyhötti ihminen, joka oli välillä Telcontarin Maria, välillä joku muu tuttuni jonka henkilöllisyyden olen jo unohtanut. Sillan alla koski oli todella kivikkoinen, joten sinne oli kertynyt jäätä ja kaikenlaista virran mukanaan tuomaa roskaa. Löysin ihan vieressäni olevan kasan päältä muovisen vaaleankeltaisen G4-pikkuponin, jonka tiesin olevani vähän harvinaisempi yksilö nimeltä Ember. Näytin sitä vieressäni istuvalle ihmiselle, joka olikin broni-ihmisiin kuuluva entinen opiskelukaverini. Hän arveli, että aion varmaan antaa ponin meidän molempien (unessa) tuntemalle noin vuoden vanhalle pikkutytölle, jonka nimi oli Frodo, mutta totesin, että se pitää ensin pestä. Siinä vaiheessa poni olikin parikymmensenttinen tyttönukke, jonka selän joku oli sutannut punaisella tussilla niin, että näytti kuin sitä olisi ruoskittu. Väri lähti onneksi helposti kosken vedessä hinkkaamalla, mutta märkänä nukke näytti itkevältä, kun pisarat valuivat pitkin sen naamaa. Harmittelin mielessäni, ettei nuken poniksi muuuttavaa osaa (ilmeisesti vähän samantapainen kuin lapsuudessani myynnissä olleiden pikkunukkien "irtovartalot", joihin sujauttamalla ne muuttuivat perhos- tai kentauritytöiksi) ollut löytynyt, mutta ajattelin sen ilahduttavan sellaisenaankin Frodoa, joka ei osaisi moista lisäosaa edes kaivata.

Näen lähes joka yö vaikka mitä unia, mutta yleensä unohdan ne jo samana päivänä. Pistetäänpä tähän siis viimeöinen uni.

Juoksin kaupungin keskustassa. Minulla oli kiire, en tiennyt minne. Tajusin olevani Sherlock Holmes. Jäin melkein auton alle ja kirosin liikennevaloja. Löysin "ystäväni". Heitä oli noin viisi ja kaksi oli luokaltani ja yksi muuten kaveri, muita en tuntenut.

Muutuin tässä jossain vaiheessa takaisin omaksi itsekseni. Puskan takaa juoksi vihollisia ja pakenimme. Yritimme piiloutua. Niillä oli aseet ja eksytimme ne. Pakenimme. Juoksimme toiselle puolelle kaupunkia omalle pihalleni. Ne löysivät meidät ja piilouduimme naapurin pihalle. Ne halusivat varmaan hakata meidät.

Tukijoukkomme saapuivat. Pihalle ilmestyi muutamia värikkäitä kuplia. Kun koski kuplaan, niin sai värikkään hevosen joka osasi lentää ratsukseen. "Loitsu" kesti muutaman minuutin. Viholliset keksivät ne ensin, mutta olimme nopeita lentäjiä.

Niillä lensimme New Yorkiin. Kävelimme kadulla. Yhtäkkiä Sherlock Holmes tuli harppoen vastaamme. Tervehdimme ja pysähdyimme hetkeksi. Kysyin saisinko halata tätä, mutta hän vastasi olevansa kiireinen Petyin huomattavasti ja ajattelin että olipa töykeä.

Menimme sisään hienoon pilvenpiirtäjään. Seinät olivat lasia. Muut koettivat hissiä, muuta olen aina pitänyt enemmän portaista. Se oli hyvä, koska pahikset olivatkin hississä. Aloin jo juosta, mutta portaat nousivatkin itsestään ylöspäin. Ehdin ylös ensimmäisenä, joten pahikset luovuttivat. Ystäväni olivat nyt myös ylhäällä. Soitimme ovikelloa. Oven avasi noin 17-vuotias tyttö. Yksi luokkalaiseni näytti vaivaantuneelta ja oli hiljainen. Yhtäkkiä tajusin sen kaiken. Tyttö oli ystäväni kadonnut sisko. Pahikset olivatkin olleet hänen perässään. Tyttö ei kyllä tuntenut meitä, mutta pelastimme hänen henkensä.

Loppu. Siinä perusnormi sekouni millaisia öisin kattelen. Se oli jotenkin ihana uni mutta aika lepsu useimmiten nään hirveitä tappopainajaisia. Nautin valtavasti näistä agentti- ja murhaunista.

Ensimmäisen maailmansodan aikainen parakki. Pitkä, kapea talo, jonka molemmin puolin on puupenkki. Univormupukuisia miehiä nukkuu pitkin rakennusta lattialla, osittain penkillä maaten, penkille istuma-asentoon lyyhistyneinä, oudoissa, vääntyneissä asennoissa. Avoimista ikkunoista kuuluu laulua. Sota on ohi, joku mies laulaa ja nukkujat heräävät yksi toisensa perään epäuskoisina ja kerääntyvät rakennuksen ulkopuolelle. Mitä tehdään ensimmäiseksi, kun rauha on viimein tullut? Järjestetään mäkiautokisat! Kolme tyttöä ahtautuu kolmeen tykkiin, joihin on leikattu aukko takaosan päälle. Tykit lähetetään laveteillaan yksi kerrallaan mäkeä alas. Kaksi ensimmäistä laskua menevät huonosti, mutta kolmas tyttö tarrautuu kynsin ja hampain tykkiin ja selviytyy suht ehjänä. Hän on onnellinen.

Yh, näinpä inhottavia unia viime yönä.
Olin kotona Pohjois-Savossa, jonne iski jonkin sortin luonnonkatastrofi. Sähkötolpat syttyivät tuleen ja
kaatuivat pitkin tietä. Itse yritin paniikissa päästä karkuun, mutta jäin yhden alle ja tunsin kuinka se poltti
suoraan kaulani läpi ja sitten kuolin.

Heräsin tästä unesta toiseen uneen, jossa sain selville, etten voi kuolla koska silmäni olivat vaihtaneet väriä
ruskeista vihreiksi. Silmien piti vaihtaa väriä vielä kerran ja vasta sitten olisin voinut kuolla. Kuolin sitten myöhemmin,
jolloin selvisi, että olin ollut jonkin laitoksen koekaniinina. Olin selvinnyt, koska olin pystynyt heräämään jokaisesta unesta.
Unien voimalla ilmeisesti luotiin jonkin sortin mutanttihirviöitä (tässä vaiheessa uni muuttui erittäin hämmentäväksi), jotka
jollain tapaa auttoivat kaupunkia selviämään.

Menin laitokselle uudestaan muutaman ihmisen kanssa. Laitoksen työntekijät esittivät valmistavansa vain limsaa (7 Up:ia),
eivätkä myöntäneet tekevänsä kokeita käyttäen ihmisiä. Mutt joivat ilmaista limsaa, mutta minä yritin repiä seiniä auki
ja selvittää, missä muut koehenkilöt olivat.
Lopulta itsekin join limsaa, joka sisälti tyrmäystippoja. Yritin olla nukahtamatta ja saada silmiä auki, mutta nukahdin kuitenkin Steelin
ja Raseenan viereen. Ennen nukahtamista ehdimme sopia heidän kanssaan, että yrittäisimme päästä vapaaksi yhteisestä unestamme.

Unesta vapautuminen onnistui, ja jotenkin saimme Mystisiä Voimia, joiden avulla pystyimme muuttamaan
minkä tahansa asian kasviksi. Pystyimme myös lentämään. Sitten lähdimmekin kostamaan kaupungille kamalan
kohtelumme, ja muutimme kaiken kukiksi yms. Myös muita ihmisiä oli päässyt laitokselta karkuun käyttäen Mystisiä Voimia, paitsi että
he pystyivät sulattamaan kaiken metallin.

Unen kaupunki autioitui meidän aiheuttamamme kaaoksen vuoksi. Pian selvisi, että Steel oli vastarintaliikkeen
salainen agentti, ja hän yritti johdattaa minut ja Raseenan suojaan vastarintaliikkeen johtajan luo, mutta metallinsulattajat
saivat hänet kiinni.

Pakenimme Raseenan kanssa ympäri kaupunkia, kunnes saavuimme kukkakedolle. Menimme kukkakedon läpi
kauas toiselle puolelle. Siellä oli talo. Talossa oli kaksi muuta vastarintaliikkeen jäsentä, sekä meidän suureksi yllätykseksi, Steel, jonka silmät olivat muuttuneet violeteiksi. Vastarintaliikkeen jäsenet kertoivat, että Steeliä oli kidutettu ja hänen muistinsa oli pyyhitty.

Yritimme sitten Raseenan kanssa hiippailla tapaamaan vastarintaliikkeen johtajaa, jotta saisimme Steelin muistin palautettua takaisin.
Muistan, että kiipeilimme varastorakennuksessa ja yritimme piileksiä metallinsulattajilta, mutta Raseena jäi kiinni.
Yritin sitten yksin löytää vastarintaliikkeen johtajaa, mutta en ehtinyt sinne asti, kun heräsin (tällä kertaa ihan oikeasti omaan herätykseeni.

Uni oli jopa minun unieni mittapuulla todella sekava ja aivan mielettömän ahdistama. Kuolemisen tunne oli hirveä, ja yritin
koko ajan herätä tästä painajaisesta, mutten onnistunut.