Vko 46: Veitsi yössä

Mattfield

Kontulainen
Veitsi yössä on kirjan tähänastisista luvuista minulle henkilökohtaisesti yksi miellyttävimmistä. Se on varsinkin kerronnaltaan poikkeava aikaisempiin lukuihin nähden.

Luvun alussa tunnelma on jopa hieman lastenkirjamainen, kun edellisen luvun Briin majatalon tapahtumista siirrytään hetkeksi Krikkoloon ja Frodon uuteen taloon, jossa Pulla Bolgerin valtaa kauhu, sillä yön saapuessa saapuvat myös Mustat Ratsastajat. Olen ihmetellyt Nazgûlien toimintaa talon luona, sillä nopean toiminnan sijaan Nazgûlit ryhmittyvät siten, että yksi odottaa ovella ja yksi talon molemmilla sivuilla takaoven jäädessä täysin vartioitta. Siinä ryhmityksessä Nazgûlit odottavan yön kylmintä vaihetta ennen aamun sarastusta ja kas kummaa, murtautuessaan lopulta taloon on Pulla Bolger paennut naapuriin ja Bukinmaassa törähtää torvet soimaan hälytyksen merkiksi!

Tapahtumat palaavat nopeasti takaisin Pomppivaan Poniin ja hobitit Konkarin opastamana lähtevät vaeltamaan kohti Viimapäätä. Edellisissä luvuissa tapahtumat ovat pääosin keskittyneet lyhyelle aikavälille (luku per päivä), mutta nyt matkataan viikon verran metsiköissä, Sääskivedensoilla ja karuilla erämailla kohti Viimapäävuorta varsin nopeasti. Kerronnassa keskitytään pääosin kuvailemaan luontoa, mutta siinä sivussa lukija saa Konkarista paljon tietoa epäsuorasti. Hän muun muassa osoittautuu varsin oppineeksi historian tietäjäksi ja puhuu Bilbo Reppulista yllättävän tuttavalliseen sävyyn Samin runoilujen yhteydessä.

Viimapäävuorelle saavuttaessa aika jälleen hidastuu ja tapahtumia käydään lävitse yksityiskohtaisemmin. Vuorelta paitsi näkee kauas niin samalla se on myös erittäin altis paikka vihollisen silmille. Seurue on liian varomaton ja vihollinen huomaa heidät. Olen miettinyt, että ottiko Konkari tarpeettoman riskin johdattaessaan seurueen Viimapäävuorelle? Hän tietysti toivoi seurueen törmäävän Gandalfiin siellä, mutta toivo ei alunperinkään tapaamiselle ollut suuren suuri. Ehkä olisi ollut parempi vain ohittaa koko vuori ja yrittää pysyä pahansuovien katseiden ulottumattomissa.

Pohdin jonkun aikaa sitä, mistä luku on oikein saanut nimensä. Englanninkielistä painosta en ole vielä näin pitkälle lukenut, joten ainakin suomenkielisen käännöksen mukaan uskon nimen viittaavan luvun viimeisen yön tapahtumiin. Miekoista puhutaan luvun aikana aiemminkin, mutta veitsen omistaa luvussa ainoastaan yksi viidestä Viimapäälle saapuneesta Nazgûlista – Se, joka pistää Frodoa joko veitsellä tai toisessa kädessä olevalla miekalla suoraan vasempaan olkapäähän. Todennäköisemmin kuitenkin veitsellä, sillä muutenhan luvun nimi tuntuisi perin oudolta valinnalta.

Kaiken kaikkiaan tempoltaan erittäin vaihteleva ja kerronnaltaan moniulotteinen luku, jossa tietoa Konkarista saa paljon hän joka tiedon noukkia osaa. Lisäksi lukija tietää nyt, että Mustia Ratsastajia on vähintään viisi, ehkä enemmänkin. Luku jättää jälkeensä myös suuren kysymyksen, sillä miten käy Frodolle, Sormuksen viejälle, jota on haavoittanut vihollisen ase!?
 

Sidhiel

Rajatapaus
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Enkkupainoksessa luvun nimi on tosiaankin knife in the dark, ja se on kaiketi suoraan siitä viimeisen yön Frodon haaverista. Mielestäni se kohta jossa Aragorn kertoo muinaistaruista on jotenkin ihana, se tuntuu oikeasti tapahtuneelta eikä vain joltain minkä Tolkien olisi kirjoittanut täyttääkseen muutaman sivun. Mikäli tajuatte tästä hämärästä selityksestä yhtään mitään. Millaista ääntä skikirikittäjät pitävät? Niin kuin koväänistä heinäsirkan siritystä ja liitutaulun raapimista haarukalla yhdistettynä?
 

Rohanin ratsastaja

Kontulainen
Krikkolon tapahtumissa ihmetyttää myös se minkä takia Mustat Ratsastajat odottavat aamun koittoa edeltävää yön kylmintä hetkeä. Eikö Mustien Ratsastajien olisi jopa parempi hyökätä keskellä yötä pimeimpään aikaan. Ehkä tämä aavemainen odotus ja kylmin hetki ovat olleet kirjallisesti hyvä ratkaisu. Usein käytännössä tehokkain toiminta on aika suoraviivaista ja sen kuvaaminen sopii realistiseen tyyliin. Sama tilanne Viimapään kohdalla. Aragornin johtama hobittiseurue on kuin vihollisalueella etenevä sissiryhmä. Silloin esim. yöpymispaikaksi valitaan kuin mikä tahansa muu sattumanvarainen syrjäinen paikka. Tosimaailmassa hobitit olisivat jääneet hyvän matkan päähän suojaan ja Aragorn olisi tehnyt nopean tiedustelun Viimapäälle. Yöpyminen olisi järjestetty kuten aikaisempinakin öinä, syrjäisessä erämaassa, paikassa joka ei mitenkään erotu lukuisista muista paikoista. Varsinkin kun mukana oli Sormus joka houkuttelee Mustia Ratsastajia, olisi ollut syytä pysyä kaukana tiestä. Viimapään huipulla Sormus on tainnut säteillä ympäristöön kuin ilmailun radiomajakka. Olisihan Viimapäällä voinut myös olla yksi päivystävä Musta Ratsastaja tulijaa vastassa.

Myös se ihmetyttää, että tuli sytytetään ennen kuin tiedetään ovatko Mustat Ratsastajat huomanneet matkalaiset. Viimapää oli korkea paikka, sinne ei kiivetty hetkessä. Olisin seurannut Mustien Ratsastajien liikkeitä, tarvittaessa Aragorn olisi hiipinyt lähemmäksi tiedustelemaan ja hobitit olisivat jääneet takarinteeseen suojaan. Huipulle olisi tehty valmiiksi kokko jossa on paljon kuivaa sytykettä ja joka olisi voitu sytyttää nopeasti mikäli Ratsastajat huomaavat Sormuksen, pako ei onnistu ja joudutaan taistelemaan. En myöskään ymmärrä miksi Viimapäältä ei voinut vetäytyä pohjoispuolta siinä vaiheessa kun huomataan, että tiellä on useampi Musta Ratsastaja. Tuskin vetäytyminen Viimapään suojassa olisi houkutellut Ratsastajia sen enempää kuin oleilu huipulla.

Useinhan esimerkiksi elokuvissa käy niin, että katsoja ihmettelee miksi juuri tuonne on pakko mennä, että sehän on tietysti juuri se vaarallinen paikka. Näin on Viimapäänkin tapauksessa ja näin on saatu haluttu kohtaaminen Mustien Ratsastajien kanssa. Kyllähän Aragorn toteaa olleensa varomaton eli oli arvioinut vaaran väärin. Ehkä Aragorn toivoi tai arvioi, että edeltävien päivien aikana Mustat Ratsastajat ovat hajaantuneet laajemmalle alueelle etsimään hobitteja. Olihan varmasti huonoa onnea, että paikalle sattui peräti viisi Mustaa Ratsastajaa.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Eiväthän hobitit ja Aragorn olleet huipulla yöpymässä ja nuotiota pitämässä vaan paljon alempana länsirinteellä olevassa painanteessa, mahdollisimman hyvässä näkösuojassa. Huipulla pistäydyttiin vain tähystämässä ja tutkimassa, josko Gandalf olisi jättänyt merkkejä itsestään, jotta Aragorn saisi kokonaiskuvan tilanteesta ja voisi suunnitella jatkoa sen mukaisesti.
 

Sidhiel

Rajatapaus
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Osaako joku vastata miksi "tuli on ystävämme erämaassa", tai siis juuri sillä hetkellä kun piilossa pysyminen pimeässä on kaikkein tärkeintä? Tulen sytyttäminen vaikuttaa vähän omituiselta, vai pelkäävätkö ratsastajat veden lisäksi myös tulta? Kuitenkin olisi ehkä ollut parempi olla tekemättä nuotioita..
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Kyllä, ratsastajat pelkäävät tulta. Sikäli siis ihan looginen veto Aragornilta pitää tuli palamassa jonkinlaisena toivonkipinänä siltä varalta, että ratsastajat hyökkäävät leiriin. Ratsastajilta ei pimeä suojaa, ne aistivat muita(kin) asioita kuin niitä jotka valo paljastaa. Tässä tapauksessa varmaan kaikkein vahvimmin Sormuksen läsnäolon.
 

Olórin

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Ovatko mustat ratsastajat ylipäätään niin vaarallisia kuin minä ne kuvataan? Konnussa ne kulkevat aivan Frodon ohi ja pelkäsivät jokivettä, Krikolossa ne toimivat erikoisesti, Pomppivassa Ponissa hyökkäävät vain ikkunoista ja jättävät talon muut osat tutkimatta. Erämaassa niitä nähdään harvoin ja Viimapäällä Aragorn ajaa viisi niistä tulen avulla pakoon. Jo veden ja tulen pelko tekee niistä varsin heikkoja. Toki ne hobiteille ja tavallisille miehille ovat vaaraksi, mutta entä samoojille tai haltioille tai varsinkaan joukolle samoojia tai haltioita?

Tässä luvussa tulee esille Keski-Maan luonto. Mitä te ymmärrette kartan valkeilla alueilla? Briin lähellä on monta mielenkiintoista kohdetta: Vanha metsä ja Hautakerot lännessä, jokin Etelän ylänkö etelässä ja Aarnimetsä, Sääskisuo sekä Viimavaarat koillisessa. Sen sijaan niiden ympärillä seutu on valkoista. Erilaisia vuoria ja kukkuloita kartalta löytyy, mutta sääskisuo on yksi harvoista soista. Matkalla Konnusta Rivendelliin tie kulkee kolmen metsän vierestä: Vanha metsä, Aarnimetsä ja Peikkokorpi. Kaikki ovat pieniä ja muinaisia. Siksi itse olen kuvitellut kartalle merkityn vain erityisiä metsiä. Muut alueet olisivat tällä seudulla "tavallista" metsää, sillä ajatus valtavista autioista puuttomista erämaista on vain liian outo.
Lisää valkoisesta kartasta voi lukea Taivaansuden blogista
 

Sidhiel

Rajatapaus
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Kartan valkeilla alueilla on mielestäni epämääräistä metsää ja puuttomia aromaisia paikkoja joissa tietysti saattaa kasvaa muutama puu. Eli jaan Olórinin näkemyksen.
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Useinhan esimerkiksi elokuvissa käy niin, että katsoja ihmettelee miksi juuri tuonne on pakko mennä, että sehän on tietysti juuri se vaarallinen paikka. Näin on Viimapäänkin tapauksessa ja näin on saatu haluttu kohtaaminen Mustien Ratsastajien kanssa.
Niin kirjassa, elokuvassa kuin roolipelissäkin. Hahmot ovat raiteilla, joilta poikkeaminen olisi tuhoisaa draamalle.
 

Rohanin ratsastaja

Kontulainen
Totta, en tehnyt eroa huipun ja majapaikan välillä. En välttämättä pidä rinteen notkelmaa sen parempana yöpymispaikkana. Olisiko huipulta löytynyt parempi paikka puolustautua? Ainakin Gandalf puolustautui siellä. Joku Musta Ratsastaja olisi joka tapauksessa saattanut kiivetä huipulle "aistimaan" ympäristöä joten rinteitä ei voinut pitää turvallisina. Lisäksi, jos Ratsastajat kavahtavat tulta, he todennäköisesti myös aistivat sen helposti.

Joka tapauksessa Viimapää oli juuri sellainen merkittävä kohde laajalla alueella jota sissitaktiikassa tulee erityisesti varoa, jos haluaa pysyä huomaamattomana. Lisäksi tiedustelu ja vartiointi laiminlyötiin pahasti, jotta voitiin kertoa tarinoita nuotion ympärillä. Leiriin ei missään tapauksessa saa päästää hyökkäämään yllättäen, varsinkin kun tiedetään, että vihollinen on aivan lähistöllä. Vartioinnilla ja tiedustelulla olisi pitänyt selvittää esimerkiksi kuinka pitkälle Ratsastajat toivat ratsunsa. Jos ratsut jätettiin etäälle, olisi pako ollut vaihtoehtona vielä aika viime vaiheessa. Mustat Ratsastajat tuskin olisivat lähteneet jalan pitkään takaa-ajoon ja jättäneet ratsunsa tien varteen.

Tässä oltiin selvästi vielä enemmän retkellä kuin täydessä hälytystilassa. Aragornilla tuskin olisi ollut vaikeuksia toimia tilanteen vaatimalla tavalla mutta ehkä hän pyrki antamaan hobiteille pehmeän laskun kovaan todellisuuteen mikä sitten kostautui. Aragorn varmasti suhtautui aluksi hobitteihin vähän kuin lapsiin ja hobitit olivat jo joutuneet koville. Aragorn varmasti halusi suoda vähän mukavammat oltavat kuin oli turvallista.
 

Fairy tale

Lapinorava
Seitsemän päivän vaellus Briistä Viimapäälle Aragornin johdattamaa reittiä tekee noin 166km. Tässäpä aikamoiset päivämatkat lyhyille hobitinjaloille. Karttakirjasta katsoin ja jos en nyt kiemuraisesta polusta ihan kilometrin päälle laskenut niin päivämatkat ovat suunnilleen näin:
Kaksi ensimmäistä päivää taivallettiin metsäpolkuja 32km ja 20km matkat. Metsässä oli varmasti vielä melko helppo kulkea ja puut antoivat suojaa. Kolmantena päivänä päästiin päivän päätteeksi niittyjen ja arojen (ne kartan valkoiset alueet) kautta suolle, taivalta kertyi jopa 30km ja neljäntenä päivänä seurue tarpoi 20km pelkästään suolla (kuormaponi mukanaan). Suo päättyi viidennen päivän aikana jolloin matka eteni noin 21km. Kuudentena päivänä 21km matka oli hyvin pitkälle maaston kohoamista ja vähittäistä nousua viimavuorille. Seitsemäntenä päivänä otettiin suunta kohti etelää ja matkaa jatkettiin 22km rinnettä myötäillen kohti Viimapäätä. Hobitit ovat oikeasti sitkeää väkeä, kun tämmöisenkin pätkän tarpoivat ja tässähän päästiin vasta alkuun. Lisää kilometrejä ilman ponikyytiä oli tiedossa. Ei Konkari suotta arvioinut Briissä hobittien voimia ja rohkeutta lähteä tälle polulle.

Matkalla ei tapahdu mitään kummallista ja siksi onkin aika keskittyä kuvattuun kulloisenkin päivän maisemaan. Matkalla näkyy yksi kettu, kaksi oravaa ja joitakin lintuja. Maisema muuttuu vähitellen karummaksi, mikä on selvää kun aletaan nousta vuoren rinteelle. Puista ei ole enää suojaksi ja siksi Konkari päättikin lähtestyä Viimapäätä pohjoisen suunnasta, eikä etelästä jossa kulkee tie. Mustat ratsastajat olivat kuljeksineet tiellä ristiin rastiin lähitienoilla jo muutaman viikon ja kauemminkin. Nyt ne tiesivät nyt Sormusta kantaneen hobitin jättäneen Konnun ja Briin, eikä suunta ollut enää länsi. Jäljelle jäävät kolme muuta ilmansuuntaa, joihin ratsastajat nyt hajaantuvat ja palaavat aika ajoin uudelleen Viimapäälle. Varhain viidennen päivän aamuna, eli yönä jolloin seurue yöpyi keskellä suotaivalta, Konkari ja Frodo näkevät hieman ennen aamunkoittoa valonäytelmän Viimapään suunnasta. Tässä toistuu toisen kerran se seikka, että Mustat ratsastajan, Sormusaaveet ovat aktiivisia juuri yön kylmimmällä hetkellä ja pimeimmällä hetkellä hieman ennen aamunkoittoa. En ole tähän kiinnittänyt ennen huomiota, mutta tässä luvussa tämä seikka tulee esille kaksi kertaa.
 
Last edited:

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Hyviä pointteja, Rohanin ratsastaja. Fairy Talen laskelmien perusteella voi kuitenkin miettiä, kuinka näännyksissä hobitit mahdollisesti jo olivat Viimapäälle päästyään ja kuinka hyvin tai huonosti sen seurauksena viisihenkisellä porukalla olisi ollut mahdollista järjestää tehokas vartiointi- ja tiedustelutoiminta läpi yön. Kyse ei ehkä ollut niinkään Aragornin suojelevasta suhtautumisesta kuin ikävien tosiasioiden sanelemasta välttämättömyydestä.

Edelleen käsittääkseni Viimapäälle tultiin nimenomaan siksi, että sieltä näkee kauas, ja koska pieni toivonkipinä Gandalfin tapaamisesta siellä eli edelleen. Aragorn halusi myös käsittääkseni päästä joko takaisin tielle tai ainakin sen eteläpuolelle Viimavaarojen itäpuolen mahdottomaan maastoon pyrkimisen sijaan.
 

Atheon

Kontulainen
Mustien Ratsastajien vaarallisuudesta. Ne tuntuvat jatkuvasti tekevän joitakin arviointivirheitä taktiikoissaan ja jopa sähläävän. Jossain edellisistä luvuista taidettiin mainita, että niiden vaarallisin ase on pelko. Tässä vaiheessa niistä ei vielä liikaa tiedetä, mutta jos mennään hieman, tai aika paljon, asioiden edelle, niin sanoisin niitä äärimmäisen vaarallisiksi, koska niitä ei elävä mies voi tappaa ja kun miettii, mitä itselle saattaa käydä, kun miekalla niitä yrittää hutkia, niin niitä vastaan taistelu tuntuu järjettömältä.

Ja Aragornin toimintaa täytyy puolustella seuraavilla. Hän otti tietoisen riskin mennä Viimapäälle, siinä toivossa, että Gandalf olisi siellä tai, että siellä olisi viesti. No viesti oli, mutta en näe siitä olleen yhtään mitään, hyötyä. Eli riski ei kannattanut, mutta ei sitä voi suoraan tuomita. Toiminta Viimapäälläkin oli järkevän rajoissa. Aragornilla kuitenkin oli tietoa Nazguleista ja hän tiesi niiden vaarallisuuden, joten ei missään tapauksessa halunnut jättää hobitteja yksin. Ja koska Viimapäälle oltiin päätetty mennä, oli niiden tultava mukaan. Varomattomuuteen vuoren laella ei ole kyllä syytä. Leiriytyminen vuoren rinteelle on perusteltavissa sillä, että Gandalf sanoin "älä koskaan liiku yöllä" tai vastaavaa. Ja olihan siinä vaiheessa jo varsin myöhä. Toisaalta olisi voinut ensin nukkua yön syrjemmässä ja sen jälkeen vasta tutkia Viimapää ja jatkaa matkaa, mutta siinä olisi menetetty aikaa ja vietetty pitkä tovi siirtymättä, mikä lisäisi paljastumisen todennäköisyyttä. Ja kun paljastumisen mahdollisuus huipulla oli jo suuri, kannatti mielestäni tehdä tuli saman tien, koska kunnon puunkarahka, vaikka kuiva olisikin, ei syty enää siinä vaiheessa, kun Nazgul on hyökkäysetäisyydellä, eikä pienellä risulla kuvitellakseni tee juuri mitään Nazgulia vastaan. Eli mielestäni perusteltuja päätöksiä, vaikkakin ehkä vääriä sellaisia. Kaiken lisäksi ehkä vielä lumivyörymäisiä, ensimmäisen huonon riskiarvion takia jouduttiin monta kertaa valitsemaan kahden huonon vaihtoehdon väliltä. Että vielä en kutsuisi pyöveliä.
 

Sidhiel

Rajatapaus
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Olenko oikeassa että Gandalf painui pää kolmantena jalkana Rivendelliin heti hyökkäysyön jälkeen? Vai jäikö hän haahuilemaan ympäriinsä ja johtamaan mustia ratsastajia harhaan mikäli nämä sattuisivat seuraamaan häntä? Hobittien sitkeyttä on tosiaan pakko arvailla.. ja miten ihmeessä he pärjäsivät suolla ponin kanssa? Tunteeko Aragorn maaston niin hyvin että voi lähteä johtamaan neljää hobittia ja yhtä ponia suolla? Taatusti tuntee. Kuitenkin, oliko suo suhteellisen kuivaa eikä mitään suonsilmäkkeitä täynnä olevaa hetteikköä? Vai johtiko Aragorn niin että jokainen uhkaava hetteikkö ja silmäke tuli turvallisesti kierrettyä?
 

Atheon

Kontulainen
Sivuhuomautuksena. Jännä, miten eti kulmasta leffa ja kirja katsoo tapahtumia. Kirjaa lukiessa Konkari oli konkari vielä loppuun asti vähän niin kuin hobiteille, mutta leffaa on tullut katsottua sen verran enemmän että siitä on tullut Aragorn minulle. Tietysti siihen vaikuttaa myös se, että on tutustunut kyseiseen maailmaan ja sen historiaan paljon kokonaisvaltaisemmin.
 

Fairy tale

Lapinorava
Jos kartasta katsotaan mihinkä suuntaan Briistä lähdetään, kun suuri yleisö lähtöä seuraa, niin Konkarin valinta on ihan järkevä. Tieltä täytyy päästä pois niin livahdetaanpa ensin pohjoisen erämaihin, koska siellä on tiheää metsää ja suota, johon harva haluaa lähteä seuraamaan ketään. Välissä (no sen viikon tarpomisen jälkeen) on sopivasti Viimapää, jonka jälkeen matkaa voidaan jatkaa tien eteläpuolella, vaikka olenkin kuvitellut tuon maaston hieman avoimemmaksi ja suojaamattomammaksi, jotta siellä voisi päivätolkulla pysytellä kunnolla piilossa. Soita on eri tyyppisiä ja elokuvan suokuvaukset ovat aika hyviä kertomaan niistä. Kulkureitti täytyy kävellessä etsiä ja suuria vajottavia silmäkkeitä joudutaan kiertämään. Voi olla, että välillä tarvotaan lähes polvenmittaa lillussa, mutta kaikilta kohdin suokaan ei sen enempää upota. Poni pärjää neljällä koivellaan varmasti ihan hyvin, kun ei tämän enempää uppoa.

Seurueen valitsema kuopantapainen on ainoa suoja, joka muuten paljaassa maastossa tulee kysymykseen. Ylärinteiltä on valoisalla helppo nähdä alempana liikkuvia hahmoja. Olen kuvitellut alueelle joitakin kitukasvuisia pensaita ja isoja kivenlohkareita, jotka hiukan suojaavat paikkaa. Leiripaikan lähellä virtaa myös vettä juotavaksi. "Kuoppa" on kuitenkin samoojien keskuudessa tunnettu leiripaikka ja sinne oli kuivia polttopuitakin seuraavaa varten jätetty, joten ei se aivan suorassa näköyhteydessä Viimapään kivikehään voi olla. Pieni notkelma tai "kuollut kulma" siinä on oltava. Näin tämä maisema on omaan mieleeni piirtynyt.
 
Last edited:

Olórin

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Täytyy yhtyä Rohanin ratsastajan moitteisiin. Leiriytyminen kuoppaan, jota käytetään yleisesti tuntuu huonolta ajatukselta. Jos halutaan pysyä piilossa, pitäisi paikan olla satunnaisempi. Varsinkin sen jälkeen, kun oli viitteitä mustien ratsastajien käynnistä siellä. Jos se oli vielä Viimapäälle vievän polun tapaisen luona, sinne oli helppo löytää. Ehkä Aragorn ajatteli hobittien olevan liian uupuneita, mutta vartioinnin unohtaminen ja tarinan kertoilu eivät saa tulla kyseeseen, kun vihollisen hyökkäys on odotettavissa.

Ylipäätään Viimapäälle hakeutumisen järkevyys on kyseenalaista. Mitä sieltä oli nähtävää? Musta ratsastaja matkaamassa tiellä? Silloin olisi pitänyt olla paljon varovaisempi (kuten Aragorn myöntääkin). Ehkä halu löytää Gandalf oli sillä hetkellä heikkous Aragornille, kun Gandalfin viestistä ei edes ollut mitään varsinaista hyötyä. Hänen kaltaisen kokeneen samoojan olisi pitänyt tietää, että ylhäältä heidät on helppo huomata. Jos heidän olisi ollut tarkoitus etsiä huomattavaa sotajoukkoa, Viimapäälle kiipeäminen olisi ollut perusteltua. Mutta muutaman ratsastajan havaitseminen on vaikeampaa, ja niiden liike niin nopeaa, ettei siitä olisi pitemmän päälle paljon hyötyä ollut. Jos tarkoitus oli pyrkiä tien yli, olisivat ratsastaja ehtineet vaikka minne ennen hobittien ehtimistä tielle seuraavana päivänä. Tien ylittäminenkin olisi ollut parempi tehdä jossain satunnaisessa paikassa.
 

masamune

Kontulainen
Itse taas näkisin että uupuneille hobiteille tarinointi ja ajatusten muualle saanti oli siksikin ihan järkeenkäypää, kun voi antaa uupuneena ajatuksen laukata pois ympäröivästä maasta ja sitä myöten saada niin mielen kuin sitä myöten ruumiillistakin virkistystä kuitenkin jokseenkin odotettua hyökkäystä ennen. Ja ihan varmasti Aragorn on pitänyt vahtia tarinaa kertoessaankin, mutta kun ei ole paljoa vaihtoehtoja päästä tilanteesta livistämään niin somempi on ollut leiriytyä voimia keräämään ja tulen 'suojassa' värjöttelemään ja lämmittelemään. Hyökkäyshän tuli kuten odotettua, mutta oltiinpahan tulen äärellä ja nähtiin edes jotain kuin että oltais kyhjötetty pimeässä ja odotettu iskua mikä olisi tullut joka tapauksessa ja oltaisiin oltu vielä pahemmin pallo hukassa kun mitään tai ketään ei juuri näe. Viisautta siis näen Aragornin toimissa leiriytyessä, Viimapään huipulla uteliaisuus tapahtumiin vei liiaksi huomion joka taas heidät paljasti.

Mutta mainio luku kyllä kaikkineen heti Bukinmaan tapahtumista lähtien. Tätä on odotettukkin.
 
Ylös