Asunto ja sen etsiminen

targuin sanoi:

Minä hain asuntoa asuntovälityksen kautta. Koska olin valmis tyytymään soluun (en ole varma haenko lääkikseen ensi keväänä Ouluun vai Kuopioon eli ei ollut mitään älyä hankkia yksiötä; sen ehtii tehdä ensi keväänä jos jään Ouluun) meni kaksi päivää kun soitettiin ja kerrottiin vapaasta paikasta. Eipä siinä muuta kuin otin sen.

Click to expand...

No voi pahus kun sinulla kävi tuuri . Minä myös olisin valmis tyytymään soluun tai itse asiassa tyytyisin tässä epätoivon tilassa vaikka minkä moiseen kämppään. Hakemuksenkin laitoin heti kun sain tiedon pääsystä, mutta taisi olla liian myöhään sekin. En kuitenkaan halunnut nuolaista ennen kuin tipahtaa ja laittaa hakemusta ennen kuin pääsy oli varma...Äh. Nyt näyttää siltä, että kaikki muutkin ovat vasta tässä vaiheessa heränneet hakemaan kämppää, ja niinpä pahoittelevat ja kiireiset tädit vastaavat ainakin minulle minne ikinä soitankin että: "Ei asuntoa, olet jonossa." Kiva. Nooh, luin jostain, että jonkinlaista hätämajoitusta olisi niille, joilla kämppää ei vielä ole opintojen alkaessa :roll:

Kannattaa hakea asuntoa vaikka opiskelupaikka ei olisi vielä varma, sen voi aina perua. (kun ensimmäisen kerran hain opiskelemaan sain kyllä asunnon mutten opiskelupaikkaa). Tilanne kyllä rauhoittuu parissa kuukaudessa, sitten asuntoja on taas tarjolla. Toivottavasti pääset jonnekin asumaan

Tuotasta noin, minulla oli ilmoitus "yksiöstä tms." Kalevassa ja soittoja tuli kymmenkunta. Olin siinä vaiheessa ehtinyt hätäpäissäni jo ottamaan tuon solun eli en edes kysynyt kaikilta hintoja (arvatkaa vain harmittaako nyt kun otin ensimmäisen minkä sain...), mutta luulisin noin voivan löytyvän jotain. Ja varmaan oman alueen paikallislehteäkin kannattaisi kokeilla; voihan siellä asua joku, joka etsii kämppistä tai jotain. En tiedä.

Asunnon hankkiminen voi tosiaan olla hyvin tuskaisaa ja hankalaa. Hakemuksia ja ilmoituksia kaikkiin mahdollisiin paikkoihin.... ja silti ei tuntunut tärppäävän. Lopulta sain kämpän kun sitkeästi soittelin opiskelupaikkakunnan lehdessä oleviin ''vuokrattavana'' ilmoituksiin. Osa oli todella kalliita, mutta osa oli edullisiakin. Sain siis Turunsanomien kautta halvan yksiön suht lähtä Turun keskustaa. Ja netissähän ne ilmoitukset on aina lehtien kotisivuilla nähtävissä.

Vinkki : Soitelkaa vastauksia kiinnostaviin ilmoituksiin heti aamusta :!: yleisin vastaus soitteluihini oli ''meni eilen'' tai ''asunto meni tänä aamuna''. Kunnes laitoin herätyskelloni soimaan 8.00 :wink:

Nuo ilmoitukset paikallislehtiin todella toimivat, kokemusta on Ja jos viitseliäisyyttä löytyy niin kauppojen ilmoitustaulutkin saattavat toimia, ainakin pienemmillä paikkakunnilla...Isommista kaupungeista on aina hankala löytää asuntoa, se on valitettava totuus.

Olen juuri itse muuttamassa taas uuteen kämppään, sehän onkin vasta neljäs opiskeluaikanani...ja minä siis aloitan opiskelemaan kolmatta vuotta :roll: olen asunut sekä kimppakämpässä että viime vuoden yksin, ja voin sanoa sen, että yksin asumista kannattaa ainakin kerran kokeilla. Ihan senkin takia, että voi sitten todeta haluavansa taas ihmisiä ympärilleen, tai että haluaa pitää ne ihmiset mahdollisimman kaukana. Ja lisäksi se vapauden tunne, minkä saa tiskatessaan alasti taimitävaan on melkoinen.

Kämppikset muuten kannattaa valita tarkkaan jos siihen suinkin on mahdollisuus. Soluissa saattaa saada asuinkumppaneikseen hyviä tyyppejä, tai sitten juuri niitä yöt läpi poppia soittavia horrorteinejä. Mikä idylli.

Niin, ja kehutaan sen verran vielä, että muutan keskustaan vanhaan viehättävään isoon kolmioon ja vuokra per henki on 128 euroa

Uusi kämppikseni kävi juuri tutustumassa asuntoon. Ensimmäinen reaktioni oli kauhistus, näyttää juuri sellaiselta pelottavalta trendi-ihmiseltä joka bailaa kaikki yöt. Toisaalta bailaaminenkin on parempaa kuin epärehellisyys. Vaikuttaa kuitenkin kohtuullisen mukavalta ja kaipa tulemme toimeen. Yksinään asuminen alkaa kuitenkin tuntua aika hyvältä vaihtoehdolta.

Voi kun pääsisikin katsomaan sitä solua. Minulla ei mene jakeluun, mikä siinä olisi niin pirun vaikeaa vuokranantajan mielestä. Voisin tietenkin koettaa kiertää hänet ja ottaa yhteyttä siihen välittäjään; jos hän vaikka antaisi minulle avaimen jonkin tekosyyn varjolla. Jotenkin alkaa hirvittää ihan tosissaan muuttaa sokkona toiselle puolen Suomea. Toisaalta en kyllä tulisi kotonakaan enää kauaa toimeen vanhempieni kanssa. Ilmeisesti kolme itsekseen vietettyä vuotta ovat saaneet aikaan sen, että suhtaudun äidin holhoukseen varsin neuroottisesti.

Muutin just Savonlinnaan ja ainakin sieltä asunnon saaminen oli helppoa, voi kyllä johtua siitä, että ainoat kriteerini olivat sijainti keskustassa ja kalustettu asunto. Asun nyt sellaisessa hiukan huonokuntoisessa soluasunnossa ystäväni kanssa. Naapuritaloissa on myös opiskelija-asuntoja ja alue on kuulemma hiukan levoton, mutta ei haittaa minua, soitan sitten city-vartijoille, jos en saa nukuttua. Ja onpahan ainkin kavereita lähellä.

Minullakin on nyt sitten asunto. Jippijaijee. Porista, melkein keskustasta, aivan uusi talo ja vuokra 320 eukkoa. Sain sen suhteilla. Jep. Kummisetäni tuntee talon rakennuttajan ja varasi minulle sieltä talon ainoan yksiön. Muut asunnot ovat kaksioita ja tietysti huomattavasti hintavempia.
Kotona asun vielä ja nyt olen niiiin happyhappyjoyjoy kun pääsen vihdoin omaan kämppään. Vietän paraikaa välivuotta töissä käyden, joten minulla on jopa rahaa maksaa vuokra. Heh. Äiti ei joudu ojentamaan omistaan. Ensi keväänä aion hakea (ja päästä) Jyväskylään liikuntatieteelliseen, joten sitten on taas asunnon etsintä edessä. Tuskun käy näin hyvä tuuri, mitä nyt on käynyt, mutta toivossa on hyvä elää. (sano Lapamato)

Wou, minullakin nyt on siis kaikella todennäköisyydellä asunto! Ihme siis on tapahtunut. Soittelin aikani Sato Oy:lle, (ja ties mihin kaikkialle muualle. Noh, tajusin ainakin, että puhelinmyyjäksi minua ei ole luotu) ja vihdoin heillä oli tarjota kolmio, johon jouduin tosin päivän varoitusajalla etsiä kämppiksen. Eipä tuo mikään unelma-asunto taida kyllä olla, sillä se sijaitsee Laanilassa n. 5 kilsan päässä yliopistossa ja talo on vanha. Vuokra tosin on vain 415 ekkua + vesi. Huomenna käymme Oulussa katsomassa sitä kämppikseni kanssa, ja jos hän hyväksyy sen, niin allekirjoitamme vuokrasopimukset. Jeh. PSOAS:n toiminnasta voisin myös sanoa vaikka mitä vähän vähemmän mairittelevaa, mutta enpä taida nyt ehtiä.

Mulla oli kamala stressi asunnon saamisesta, vaikka mulla ei ollut edes opiskelupaikkaa tiedossa. Kunhan päätin muuttaa pois kotoa, ei mulla vielä ole duuniakaan ja yksinäni olen asunut nyt kolme viikkoa.

Itse sain kämpän suhteellisen helposti. Vaikka rahaa kyllä meni, koska sain sen paikallisen vuokra-asuntojen välityspalvelun kautta, joten niille piti maksaa välityspalkkio. Mutta ihanan helppoa se oli. Käytiin välityspalvelun edustajan kanssa katsomassa muistaakseni kolmea vai neljää eri kämppää, joista tykästyin eniten tähän, sanoin haluavani tämän ja sitten allekirjoitettiin vuokrasopimus. Helppoa.

Tämä on siis yksiö Porin keskustassa, neliöitä oli kolmisenkymmentä, oma sauna, kolmas kerros. Tosi mukava pieni kämppä. Vuokrakaan ei ole mikään kauhean suuri, 340 euroa. Tyytyväinen olen.

Nyt alkaa jo helpottaa minullakin. Kävineilen katsomassa sitä kämppääni ja eihän tuo nyt niin kauhea ollut. Vähän nuhjuinen ja parempiakin päiviä nähnyt kyllä. Alue oli samanlainen ja on varsin helppoa kuvitella siellä olevan hieman levotonta. Mutta tärkeintä oli saada nähdä se paikka ja saada välittäjän puheiden tueksi oma mielipide. Toinen tuleva kämppiskin oli paikalla ja vaikutti ihan OK:lta. Tuskin hänestä kuitenkaan mitä bestistä minulle tulee kuten vanhasta.

Hihii. Kävin juuri katsomassa uutta kotiamme. Ihastuttava. Oma suht tilava ja täysin uusilla kodinkoneilla varustettu avokeittiö, mukavasti olohuoneen kanssa yhdessä. Mikäs sen mukavampaa, noin vaikka tulevia pippaloita varten. Makuuhuone. Erillinen makuuhuone. Voi kuinka sitä onkaan ollut ikävä. Vessa, jossa on tilaa pesukoneelle. Ja pyykkikorit! Voi jestas.

Pyörin ja kolusin huoneistossa kuin lapsi karkkikaupassa. Olen asunut ennenkin kaksioissa, mutta vuoden mittaisen opiskelijasoluelämän jälkeen jaksoin hihkua muun muassa siivouskomerosta, vaatehuoneesta, pakastimesta ja niistä pyykkikoreista.

Tänään alkaa sitten muutto. En malta odottaa, että pääsen nukkumaan uuten kotiin, vaikka sänkyä ei vielä ole ja muutenkin suuri osa kalusteista saapuu vasta ensi viikolla. Aivan sama. Meillä on makuuhuone!

Onnea, Thali, Targuin, Serayna & kaikki muut unelmakämpän / asunnon / jonkinlaisen luukun saaneet! :wink:

Monia tutunkuuloisia juttuja täällä... Kun kaksi vuotta sitten muutin Tampereelle, otin paniikissa vapailta markkinoilta sen minkä ensin sain. Kallis (turhan iso), kaukana keskustasta ja huonokuntoinen. Olin kuitenkin alistunut siellä asumiseen niin, etten edes muistanut hakeneeni opiskelijasoluun. Onnenpotku, pääsin lähelle koulua, lähelle keskustaa, lähelle järveä ja metsää.

Olen jo yli vuoden jonottanut näihin samoihin taloihin yksiöön. Useimmiten en malta odottaa, että pääsen muuttamaan, mutta toisinaan se mökkihöperöityminen pelottaa. Kämppis tuo myös jonkinlaista turvallisuudentunnetta (kun esim. herää keskellä yötä julisteen putoamiseen ja pelästyy kuollakseen :roll: , on mukava tietää, että saman lukon takan on joku muukin). Mutta kun kämppiksen kanssa ei ole mitään yhteistä, keskustelut ovat kahden lauseen mittaisia ja kämppiksen poikaystävä on täällä hyvän osan viikkoa, on yksiö tosiaan parempi vaihtoehto.

Vaikka opiskelija-asunnot on usein vähän sellasiasuntällasia, kannattaa niihin mun mielestä kuitenkin yrittää päästä. Vuokrat on huomattavasti halvempia, takuuvuokra ainakin täällä naurettavan pieni (oli 700mk) verrattuna yksityisten parin kuukauden vuokriin, ja taloissa on yleensä nettiyhteydet halvalla.

Minun asunnon hankintani Tampereelta kävi 2 vuotta sitten samalla tavalla kuin fanyen; otin ensimmäisen jonka sain (opiskelija-asunnon olisin saanut vasta muutaman kuukauden päästä joten alkoi paniikki iskeä päälle..). Mutta siinä mielessä kävi tuuri että asunto oli halpa, pieni tosin, ulotun sängystä ja sohvalta suoraan jääkaappiin p), mutta kun alkaa liikaa ahdistaa niin lähden kävelylle. Pieni vuokra on itselleni niin tärkeä että aion kyllä asua siinä opiskelujeni loppuun asti. Lisäksi se on ihan kivan pyöräilymatkan päässä yliopistolta.

Minä ajattelen ettei asuntoa kannata hankkia ennen kuin siinä yksin selviäminen on taattu.Oma muutto tulee vasta kun on pysyväinen(ei pakosti maailman paras, ehei) työ ja huonekaluja sen verta ettei tarvitse syödä lattialla.Siihen kestää mutta sitä varten vanhemmat ovat että heillä voi asustella turvallisesti siihen asti kunnes saa...

Jokin aika sitten ajattelin että muuttaisin opiskelija soluun mutta on mieli ääni muuttunut kellossa viime aikoina.Ei solua eikä opiskelijan ruokakomeroa laihialaisittain vaan kunnon oma kämppä.

Kyllähän sitä yksin selviää, vaikkei olisi töitä. Sitä varten on opinto- ja asumistuki. Opintolainaakin saa ottaa, jos tiukalta tuntuu. Huonekaluja saa yllättävänkin halvalla erilaisilta kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksilta sekä ihan vain ilmoitustauluja tai paikallislehtien myynti-ilmoituksia lukemalla. Ei se ensimmäinen oma kämppä tule koskaan heti olemaan sisustuslehden mukaan kalustettu, mutta vähitellen siitä kodistaan saa oman näköisensä. Eikä sen tarvitse olla solu.

Onhan se kiva, että vanhemmat voivat majoittaa hamaan tulevaisuuteen asti. Omatkin vanhemmat ovat luvanneet, että aina saa kotiin palata jos siltä tuntuu. Mutta itse lähdin kotoa heti, kun aikoinaan ensimmäisen opiskelupaikan sain, vaikka siis vanhempieni kanssa tulenkin loistavasti toimeen. Halusin omaa rauhaa, itsenäisyyttä, ottaa vastuuta omista tekemisistäni. Ensimmäisen oman vuokran maksaminen oli sykähdyttävä hetki.

Mutta jokainenhan meistä taaplaa tyylillään. Rupesin vain miettimään, että mitä jos sitä pysyvää työtä ei kuulu? Tai jos haluttu opiskelupaikka on vieraalla paikkakunnalla? Onko se turvattu kotikolo niin tärkeä, ettei siinäkään vaiheessa oman (solu)kämpän hankkiminen tule kyseeseen?

Mitä mieltä olette kirjallisesta viestinnästä ongelmatapauksissa? On alkanut ärsyttää kämppiksen tupakan poltto, joka hän polttaa sisällä tai sitten hänen tavaransa yksinkertaisesti lemuavat. Vuokranantajalle ei kuitenkaan viitsisi ilmiantaa. Ei ollut myöskään erityisen mukavaa herätä tänään neljältä kun kämppis ja joku mies tulivat kotiin ja aloittivat kovaäänisen keskustelun oveni ulkopuolella. En vain saa sanottua noista hänelle henkilökohtaisesti, ajattelin laittaa lapun jääkaapin oveen. Onko se huono idea? Tositilanteessa ei viestinnän opiskelusta ole mitään hyötyä, en keksi miten sanoisin asiani niin että se tehoaa mutta on kuitenkin ystävällinen.

Edit. Sepä meni hyvin. Sain sanottua asiani kämppikselle kasvotusten mutta en tiedä onko siitä mitään apua, hän tuntui ottavan sen henkilökohtaisena loukkauksena. Varsinkin kun mainitsin vuokranantajan säännöt. Kuvittelisi että jos on valmis asumaan jossain on valmis myös noudattamaan sääntöjä. Ei hänen ole pakko täällä asua. Niin kauan kun asiat menevät hänen mielensä mukaan on hän ystävällinen (ja hän kyllä on huomauttanut minulle asioista jotka häntä häiritsevät), mutta ilmeisesti hänen tekemisiään ei saa kritisoida.
Eikä hän ole kertaakaan ostanut vessapaperia ja tuskin on siivonnutkaan.
Alkaa tehdä mieli ilmiantaa hänet.

Tahdon yksiöön. Tai vanhan kämppikseni takaisin.

Ikävä että sinulle on sattunut noin ikävä kämppis. Menee maku asumisesta tuollaisessa. Mutta näin lyhyesti voisin suositella, että ongelmatapauksista puhuttaisiin sen sijaan että viestiteltäisiin lapuilla. Itselläni ei ole koskaan huonoa kämppistä sattunut, mutta edellinen kämppikseni kertoi edeltäjästäni (menipä monimutkaiseksi), jota ei kyllä koskaan näkynyt mutta lappuja ilmestyi jääkaapin oveen tiuhaan tahtiin. Tyyliin "otin sinulta neljä palaa vessapaperia, maksan kohta". Kämppikseni kertoi tuskastuneensa menoon täysin, hän olisi halunnut puhua suoraan asioista eikä piperrellä lappujen kanssa. Ehkä lapuilla välttää sen suoran "nöyryytyksen", mutta asiat tulevat varmasti monta kertaa selvemmin ja nopeammin hoidetuiksi.

Lapuilla jatkuva viestiminen ei kyllä vaikuta kovin hyvältä. Ehkäpä hän otti opikseen, ei hän varmaan ole ilkeä ihminen. Mutta ei hän pyytänyt anteeksi esimerkiksi sitä että herätti minut yöllä. Tai pitänyt sitä mitenkään erityisen suurena rikoksena. Niin kuin ei tupakointiakaan (mutta luulen että hän kävi äsken ulkona tupakalla). Pidän itseäni aivan kohtuullisena kämppiksenä, enkä usko nipottavani turhista asioista. Onko oikeasti liikaa vaatia että saisi nukkua yönsä rauhassa? Sen vielä ymmärtää että iltayöstä kuuluu melua mutta neljältä aamulla (ja hän itse huomautti siitä että kolistelin astioita kuudelta)? Ja jatkuva tupakanhajukaan ei ole erityisen mukavaa. Muuten minulle on aivan sama mitä kämppis puuhaa tai siivoaako hän, kunhan hän ei häiritse minun elämääni liikaa. Silloin yritän itsekin olla häiritsemättä häntä.