Fanfic (ja etenkin slash)

Uhum... Keskustelun aloitajan tunnen siitä heiman vastuutakin joten täytynee päivittää eräitä ajatuksia...

En enää lue slashia. En angstia, en rpg:tä, en mitään sellaista. Ohi on, ohi on tämä farssimme... Lyhyeksi selitykseksi voisin sanoa, että ensin tajusin, miksi nykyinen ns.moniarvoisuus ja suvaitsevaisuus on pohjamutiaan myöten väärin ja valhetta. Sitten omakohtaisesti ymmärsin syvällisesti, että olin hyvin, hyvin sairas ihminen, kieroutunut ja kipeä, suorastaan mätä, ja että ''itsensä löytämisen'' varjolla ja verukkeella olin edessauttanut omaa vajoamistani syvemmälle liejuun. En tuomitse slashia ja angstia lukevia, olenhan itsekin ollut sellainen. Ei samaista kaikkia ihmisiä itseeni tai kuvittele heidän ''diagnoosinsa'' olevan identtinen itseni kanssa.

Tajuan kuitenkin nyt, kuinka ''normaalina seksuaalisuutena'' pitämäni olikin oire henkisestä sairaudesta, joka oli saanut alkunsa jo pikkutyttönä koetusta oman sukupuolen halveksunnasta ja läpi elämän kestäneestä vääristyneestä omakuvasta ja yksinäisyydestä. Siksi tuntuu suuttuttavalta ajatella, kuinka monet ihmiset ovat samalla lailla rikkoutuneita kuin minä, mutta kukaan ei yritä auttaa heitä vaan taputtaa vain selkään ja sanoo että hyvällä tiellä olet, matkalla itsesi hyväksymiseen.

Niin tosiaan! Matkalla oman rujouden hyväksymiseen, vaikka tarjolla olisi paranemista ja *todellista* itsensä tunnustamista. Sen myöntämistä, että oma alitajuntainen halu olla mies ja yhtäaikainen miesviha ovat kahlitsevia ja haavoittavia. Että kun uskottelee olevan okei että haluaa tulla alistetuksi ja nöyryytetyksi tukahduttaa samalla itseltään kaipuun saada kokea normaalia itseluottamusta ja tasavertoista rakkautta, jota ei osteta jollain iljettävällä seksuaalisella palveluksella kuten useissa angsti-ficeissä tehdään...

Ehkä tämä loukkaa jotakuta, mutta oli pakko päästä purkamaan omaa pahaa tuntoa. Ja kuten sanoin, tunnen vastuuta. Nyt kun olen oppinut katselemaan itseäni ulkoapäin ja tajuamaan omat ongelmani, niiden syyt ja seuraukset, olen jotenkin tajunnut kuinka monta muuta hämmästyttävän samankaltaista ihmistä näen... Sen myötä alkaa aivan uudella tavalla hahmottamaan sen, kuinka pahoin meidän yhteiskuntamme oikein voikaan. Toisaalta ihmiset ovat rikkinäisiä (kuten minä) ja toisaalta rikkinäisyyttä pidetään oikein luontevana (kuten minäkin tein) ja oikeana tilana, jolle ei tarvi tehdä mitään.

Yhteiskunnan omatunto lopettaa vuodatuksensa tähän

Myönnettäköön, että kaikki lukemistottumukset eivät ehkä ole hyvästä, ja että yletön angsti-slashin lukeminen todennäköisesti kuuluu tähän ryhmään, ainakin, jollei sitä täydennetä reippaammilla harrastuksilla kuten ystävien halimisella.

Edellinen viesti kuitenkin hämmensi minua jossakin määrin. Tarkoitatko siis että slashficeissä on jotakin perustavanlaisesti pielessä - vaikka niiden lukijoista(/ kirjoittajista?) et mitään sellaista väitäkään - vaiko enemmänkin omassa uppoutumisessasi niihin (anteeksi kovasti huono sanavalinta, en nyt osaa ilmaista itseäni paremin)? Edellisessä tapauksessa olisi tarkempi erittely ihan kiinnostavaa, jälkimmäisessä taas, no, asiahan ei minulle millään lailla kuulu.

Valië Nienna sanoi:

Uhum... Keskustelun aloitajan tunnen siitä heiman vastuutakin joten täytynee päivittää eräitä ajatuksia...

En enää lue slashia. En angstia, en rpg:tä, en mitään sellaista. Ohi on, ohi on tämä farssimme... Lyhyeksi selitykseksi voisin sanoa, että ensin tajusin, miksi nykyinen ns.moniarvoisuus ja suvaitsevaisuus on pohjamutiaan myöten väärin ja valhetta.

Click to expand...

Saahan sitä mielipide ja näkemykset muuttua. En ole itsekään slashia enää lukenut ja kirjoittanut. Toisaalta näkisin sen olevan eräänlainen vaihe omassa elämässä. Tuli ja meni. Nyt on aika jollekin muulle. Erityisesti sinun kirjoittamanasi tuo pohdinta moniarvoisuudesta ja suvaitsevaisuudesta ei minua hämmästytä lainkaan. Itse käsitin tuon slashia lukiessani ja kirjoittaessani, mutta harrastusta ei niin vain saanutkaan katkeamaan. Enkä mene vannomaan, etten enää koskaan lue tai kirjoita. Ei siihen aina slashia höysteeksi tarvita. Osaan kirjoittaa ilman sitäkin.

Siksi tuntuu suuttuttavalta ajatella, kuinka monet ihmiset ovat samalla lailla rikkoutuneita kuin minä, mutta kukaan ei yritä auttaa heitä vaan taputtaa vain selkään ja sanoo että hyvällä tiellä olet, matkalla itsesi hyväksymiseen.

Click to expand...

Tuo on hyvä huomio. En käsitä niitä jotka taputtavat selkään, jos ihminen todella kamppailee itsensä kanssa. Kaikkiin ei sama "rohto" tehoa. Eniten minua ehkä kaivertaa erittäin nuorten tyttöjen pohdinnat siitä, että enää ei olla varmoja omasta seksuaalisuudestaan ja se ikäänkuin valitaan jossain elämän vaiheessa. Nämä samaiset lukevat slashia ja ovat selvästikin virran vietävänä, kun eivät kykene käyttämään omaa ajatteluaan. Ei koske tieteinkään kaikkia, mutta joistakin tämän piirteen kyllä huomaa.

Slashin lukeminen ja kirjoittaminen vetää hyväksymisen kynnystä seksuaalivähemmistöistä alemmas. Toivottavasti kaikki fiktiivinen kirjoittelu ei ala muokkaamaan lukijoittensa asennetta hyväksyvämmäksi joihinkin muihin ilmiöihin, (esim. insesti)

Roark sanoi:

Sarjassamme oppia nykyjapanin sanojen merkityksistä: Shonen-ai (shonen=poika, ai=rakkaus), joka näppärästi kääntyy poikarakkaudeksi, tarkoittaa nykyään japanissa aikuista miestä joka tykkää nuorista pojista -> pedofiileistä. Eli kannattaa suosiolla jättää termi pois käytöstä jollei halua Jammuilla.

Click to expand...

Saanen korjata näitä anime-fanfictionissa pyöriviä termejä.

Shota (myös shotacon) tarkoittaa vanhemman ja nuoremman mieshahmon romanttista/seksuaalista suhdetta.

Shonen-ai tarkoittaa poikarakkautta.
Shoujo-ai tarkoittaa tyttörakkautta.

Yaoi tarkoittaa suoraa homoerotiikkaa.
Yuri taasen on suoraa femmeslash-toimintaa.

*

Juu, ja kun noista nyt päästiin, olette ehkä arvanneet, että harrastan slashia ^^ Tarkemmin ottaen juuri yaoita ja shonen-aita. Femmeslashiakin on tullut kirjoiteltua ja luettua. PWP on ehkä parasta mitä on. Animeista noita ficcejä pääosin lueskelen, jotenkin on jo liian irstasta alkaa "oikeita" ihmisiä kuvittelemaan sellaiseen. :roll:

Ja harmikseni olen lähiaikoina huomannut, että myös kaikki muutkin kirjoitelmani jotenkin aina päätyvät seksiin.. En sitten tiedä onko syynä ylimalkainen yaoi-ficcien kuluttaminen vai mikä, mutta tuntuu että tuo tunkeutuu joka paikkaan. Elokuvien katsominen on ihan tuskallista kun hahmojen ilmeet ja katseet alkavat elää omaa elämäänsä mielessäni ja hykertelen vain itsekseni huonoille slash-vitseille.

Mutta, Sormusten Herra on itselleni sen verran pyhä kirja, että sen hahmoja en alkaisi parittamaan. En tiedä, mikä siinä on niin väärin, mutta en minä näe Merriä ja Pippiniä muuten kuin kavereina vaikka ne onkin aika canonia (=ilmeisiä). Tottakai slashia saa vaikka Reservoir Dogsista ilman mitään ficcejäkään kun aivot on tarpeeksi "slashaantuneet", mikä tosin vaikuttaa katsomisnautintoon hieman turhan paljon...

Niin, mitenkä meni?
Valië Nienna kirjoitti niin kaunopuheisesti, että ehkä keskeinen ajatus hukkui, miulta ainakin. Eli onko mielestäsi yleensäkin slashin lukeminen/kirjoittaminen pahasta vai tarkoititko vain angst, rpg ja ehken sm-tarinoita? Ja ketkä ovat sitten turmioituneita eivätkä ymmärrä omaa alennustilaansa?

Kuten sanoit, eivät kaikki kuulu tähän, siksi kysyinkin, että ketkä siun mielestäsi. Itse pidän itseäni melkoisen terveenä tyyppinä. Slash on vain pahainen harrastus, joka nytkin uutuudenviehätyksensä menettäneenä on jäänyt vähemmälle. Aiemmin jo kirjoitin, että on mukava lukea jostain erilaisesta, utelias kun luonteeltani olen. Kirjoitin myös, että en tykkää lukea sm-, raiskaus- tai vastaavanlaisia tarinoita, koska niissä oletettavasti vahingoitetaan toista. Jos Valië Nienna tarkoitit tätä, niin sitten taisin ymmärtää, jos et, niin selitätkö?

Jos tosiaan ihmiset arvottavat itsensä tarinoiden perusteella, lukevat alistamisesta ja oman tahdon puutteesta ja ajattelevat itsensä samanlaisiksi tai ansaitsevansa sellaisen kohtalon, niin sitten hommassa on mätää. Hieman aiheen vierestä, mutta kun luin kirjan Sata harjanvetoa ennen nukkumaanmenoa (Melissa P.), niin en voinut kuin pyöritellä silmiäni, että kuinka joku antaisi tehdä niin itselleen ja kuinka voisi elää itsensä kanssa. Epäselväähän on, onko kirja omaelämäkerrallinen vai ei.
Eli jos slashin lukemiseen liittyy tämänlaista ajatusmaailmaa tai tuntemuksia, niin sitten ei ole kyse enää harmittomasta harrastuksesta.

Itselläni on vakituinen parisuhde ollut kolme vuotta, en ole mieltynyt (eikä komistuksenikaan)mihinkään erikoiseen seksuaalikäyttäytymiseen ja suhteemme on niin tasa-arvoinen kuin se vain kahden oman tahdon omaavan yksilön välillä voi olla, eli sanoisin eläväni terveessä parisuhteessa, jonka kautta mieltymyksiäni slashin lukemiseen ei voi selittää. Se on tosiaan vain jotain erilaista kuin arkipäiväni, mutta ei valtaa elämääni tapahtumillaan.

Yleisön toiveesta...

Slashfic on itsessään pelkkä väline, jolla yksi ihminen siirtää oman mielensä tuotoksia toiselle mielelle. Niinpä ficistä voi ainakin päätellä, millainen on se ihminen, joka on sen kirjoittanut. (Itselleni tämä on yksi hauskimmista asioista ff:ssä.) Niinpä ei tietenkään voi sanoa, että fic olisi väärä ja sen kirjoittaja okei. Mutta fic voi kuvastaa kirjoittajansa ahdistusta ja (milloin siitä on kyse) ''kieroutta''. Samoin ficistä voi päätellä, millainen on se ihminen, jota se miellyttää.

Angstista yms.: Miten voi ihminen, joka kirjoittaa esim. raiskaamisesta ja alistamisesta ja toisen järjestelmällisestä häpäisemistä? Ja entä millainen on ihminen, joka tuntee mielihyvää tästä lukiessaan - vieläpä itse samaistuu johonkin näistä hahmoista? Ei kyse ole niinkään kaiken tämän turmiollisuudesta - vaikka siitäkin voitaisiin puhua iät ja ajat - vaan koko ilmiön hälyttävyydestä. Ei yksinkertaisesti ole tervettä mässäillä angstilla - terve ihminen ei mässäile angstilla, koska se etoo ja kauhistuttaa häntä. Nyt kun ajattelen kaikkea sitä mitä mielessäni on viime vuosina liikkunut... Itsevihaa, sitoutumisen pelkoa, muiden ihmisten arastamista... Halua tulla ihmissuhteissani jonkin voimakkaamman, väkivaltaisen vahingoittamaksi, pakotetuksi, niin että sisin säilyy passiivisuuden ja itsesäälin kehdossa hellittävänä. En voi kuin ihmetellä, kuinka olen yhä hengissä ja terveitten kirjoissa.

Slashista ylipäätensä.: En ole suuri homoseksuaalisuuden tuntija enkä rupea tässä vatvomaansen moraalisia puolia - itse olen kääntynyt homoutta vastaan, mutta se ei kuulu tähän. Sillä oikeastaan slashia ei oikein voi laskea samaan kategoriaan ''klassisen homouden'' kanssa, sillä suurimman osan slashista kirjoittaa ja lukee naisia. Niinpä slashin kohdalla pitäisi kysyä, miksi tämä nainen haluaa lukea slashia. Siihen minulla ei ole yleispätevää vastausta, joten en voi ruveta julistamaan mitään tuomioita. Voin vain pohtia omaa kehitystäni ja arvuutella, josko se on kutinsa pitävä monella muullakin.

Niin, nyt siihen minun tapaukseeni. En ole suuri seksualisuuden tuntija tms, joten en oikein osaa sanoa mitään yleistä. Pystyn puhumaan vain oman tapaukseni puolesta.

Pieneä opin, että on jotenkin huonoa olla nainen. Naiset ovat tyhmiä, heikkoja, paheellisia, turhia, passiivisia... he eivät koskaan tee mitään hyödyllistä tai tärkeää. Vihasin itseäni, koska olin nainen, halusin olla mies koska miehet ovat hienoja ja tekevät kaikkea siistiä ja hurjaa. Inhosin miehiä, koska he olivat miehiä ja minä pelkkä tyttö.
Vielä opin, että muut ihmiset ovat aina muut ja minä olen vihattu ja halveksittu. Minä en ole mitään. Minä en ole tarpeeksi haluttava, kiinnostava, kaunis, hauska, osaa käyttäytyä muiden seurassa kuten pitäisi. Olen aina kehityksestä jäljessä, liian nuori, liian lapsellinen, liian itsenäinen, liian yksinäinen, liian outo. Muut ihmiset ovat vihollisia, uhka. Heidät pitää kohdata maski naamalla ja esittää jokin hieno rooli, joka tekee heihin sopivan vaikutuksen. Sitten pääsen helpottuneena taas omaan parhaaseen seuraani. Teini-iässä kaikki tämä sai surkean vahvistuksensa. Minä olen ruma ja tyhmä ja tylsä.
Kotona ei oltu hirveän helliä. Äitikin kasvatti sillä periaatteella, että jos tekee jotain väärin niin pitää sanoa, mutta jos tekee jotain hyvää niin ei kannata kehua koska lapsesta tulee leuhka. Seksuaalikasvatus sisälsi uhkailuja ja pelotteluja ja paljon kiusaantunutta vaikenemista sekä armottomia raivonpuuskia jos teimme jotain säädytöntä. (En syytä vanhempiani, asiat nyt olivat niin kuin ne olivat, he olivat keitä olivat ja tähän pädyttiin ja tästä jatketaan.)

Ja tästä kaikesta seuraa -> Nuori, joka on ladattu täyteen halveksuntaa, inhoa, vihaa, pelkoa, syyllisyyttä ja outoa seksuaalisuutta; tyttö, joka haluaisi olla poika; nainen, joka ei kestä maailmaa, vastuuta, paineita tai terveitä ihmissuhteita, vaan pitää itseään ei-minään eikä usko, että ketään voisi pitää hänestä vain hänen oman itsensä vuoksi; ihminen, joka vetäytyy päänsä sisään kuten on tehnyt koko pienen ikänsä, sisutaen mielikuvitusmaailmansa kehitysvaihettaan vastaavilla henkilöillä.

Teini-ikään ehdittyäni tuon mielikuvitusmaailman vakiohenkilöt olivat A) dominoiva mies B) passiivinen poika. Minä olin tuo poika. En missään tapauksessa voinut olla nainen/tyttö, sillä itseni ja naisellinen seksuaalisuus olivat ällöttäviä. (Muistan selittäneeni tuossa vaiheessa, että fantasioin slashia koska olin hetero eli pidin miehistä enkä naisista.) Unelmissani olin siis poika. Olin wannabe-homo. Pidinhän edelleen miehistä enkä naisista. Vähitellen mies-poika -asetelma sai yhä sadistisempia, ahdistavampia elementtejä, päätyen insestiin ja mprg:iin. Mpregin viehättävyys perustui sen androgyynisyyteen. Rakastin ajatusta androgyynisyydestä - silloinhan ei enää olisi ahdistavaa mies-nainen -jaottelua.

Tällai siis. Nyttemmin olen jälleen mukavasti nainen, tai ainakin naisellistun koko ajan. Jonkinlaisena merkkinä femiinisen identiteetin palautumisesta vaatevarastoni on muuttumassa mustista huppareista ja housuista vaaleanpunaisiin ja roosiin röyhelöpaitoihin ja hameisiin. Mutta mitä seksiasioihin tulee, niin olo on lähinnä tämä: :yuck: En halua edes ajatella koko asiaa. En halua koskaan naimisiin. Hyi olkoon...

Valië Nienna sanoi:

Slashfic on itsessään pelkkä väline, jolla yksi ihminen siirtää oman mielensä tuotoksia toiselle mielelle.

Click to expand...

Samalla tavalla kirjailijat jotka kirjoittavat yhteiskunnan epäkohdista kertovat jotain, mitä heidän mielessään on kehittynyt. En katso slash-ficcien olevan sen pahempia kuin riipivät kertomukset tosielämän hyväksikäytöstä ja surkeudesta. Taide taiteena. Tekstit tekstinä. Tottakai kaikessa on jotain todellisuuspohjaa, mutta ihmisen mielikuvitus on sen verran laaja juttu ettei pitäisi vetää johtopäätöksiä siitä, että jos joku kirjoittaa raiskauksesta että hän jotenkin sallisi sen tai olisi kokenut sellaisen. Jos kirjoittaa tappamisesta, ei se tarkoita että sallisi sen tosielämässä.

Valië Nienna sanoi:

Angstista yms.: Miten voi ihminen, joka kirjoittaa esim. raiskaamisesta ja alistamisesta ja toisen järjestelmällisestä häpäisemistä? Ja entä millainen on ihminen, joka tuntee mielihyvää tästä lukiessaan - vieläpä itse samaistuu johonkin näistä hahmoista? Ei kyse ole niinkään kaiken tämän turmiollisuudesta - vaikka siitäkin voitaisiin puhua iät ja ajat - vaan koko ilmiön hälyttävyydestä. Ei yksinkertaisesti ole tervettä mässäillä angstilla - terve ihminen ei mässäile angstilla, koska se etoo ja kauhistuttaa häntä.

Click to expand...

Voin hyvin, kiitos ^^

Itse olen kirjoittanut angstia ja väkivaltaa sisältäviä tekstejä - niin fanfictionia kuin ihan originaaliakin - enkä näe itseäni jotenkin pahana ja kieroutuneena ihmisenä. Olen mielestäni terve, iloinen ja tasapainoinen. En tiedä onko maailma niin täynnä tabuja että kaiken tällaisen "kielletyn" lukeminen ja kirjoittaminen kiihottaa mieltä ja kaikki tavallinen - onnellisesti päättyvät rakkaustarinat - on tylsää eikä herätä meissä mitään tunteita. Kaiken pitää shokeerata. Ovatko ihmiset sitten tunnekylmiä tai puutuneita kaikkeen ympärillään tapahtuvaan kun aina pitää etsiä jotain karmeampaa ja kieroutuneempaa tyydyttämään se tirkistelynhalu joka meillä kaikilla on?

Toki jotkut kirjoittajat käsittelevät omia tuntemuksiaan kirjoittamisen - myös slashin - kautta. Se on hyvä heille, jos he sitä kautta saavat otetta omaan elämäänsä. Mutta pitää muistaa että kirjoitukset ovat mielikuvituksen tuotetta eivätkä välttämättä päde tosielämään.

Enkä näe itseäni ongelmallisena ihmisenä, en suinkaan. Olen kirjoittanut kaikkea laidasta laitaan ja olen havainnut että kaikenlainen angsti on se tyylilaji jota osaan kirjoittaa parhaiten ja josta inspiroidun helpoimmin. Enkä pidä itseäni angstisena, päinvastoin: ficcejä kirjoittaessani olen huomannut elämässäni paljon enemmän hyviä asioita ja olen ollut pirteämpi, iloisempi. En pidä angstificcejäni mitenkään osoituksena sisäisistä mielenliikkeistäni, sehän on vain tekstiä. Tarinaa, fiktiota. Ei se, että kirjoitan aurinkoisista kesäpäivistä ja pikkulinnuista tee minusta iloista.

Ja kirjoittajana ainoa mielihyvä mitä saan angstin ja väkivallan kirjoittamisesta on se onnistumisen tunne kun tarina on valmis ja siitä tuli kaiken lisäksi hyvä. En saa kicksejä siitä että joltain viilletään ranteet auki vaan siitä, miten onnistun sen kuvaamisessa. Mässäilen angstilla ja väkivallalla, myönnän sen, mutta koska se on vain tekstiä, se jää vain tekstiksi. Ehkä sen takia, että kirjoitan angstia, en angstaa tosielämässä.

Ja miksi minä luen slashia? Itseasiassa en tiedä. Luen hetiä ja femmeslashiakin, mutta slash on vienyt voiton. En tiedä mikä siinä kiehtoo. Kai se on se kun se on niin kauheaa ja kiellettyä ja kieroa.

Samalla tavalla kirjailijat jotka kirjoittavat yhteiskunnan epäkohdista kertovat jotain, mitä heidän mielessään on kehittynyt. En katso slash-ficcien olevan sen pahempia kuin riipivät kertomukset tosielämän hyväksikäytöstä ja surkeudesta.

Click to expand...

Tässä on sävyero... Minua ei jokin aika sitten kiinnostanut pätkääkään costaricalaisten tyttöjen seksuaalinen hyväksikäyttö ja myynti amerikkalaisturisteille. Mutta sain kicksejä ajatuksesta hyväksikäytöstä ja nuoren elämän tuhoutumisesta. Ei pornoa voi verrata yhteiskunnallisiin kannanottoihin, koska niillä on eri motiivit.

Tietenkään kaikki slash ei ole pornoa.

Itse olen kirjoittanut angstia ja väkivaltaa sisältäviä tekstejä - niin fanfictionia kuin ihan originaaliakin - enkä näe itseäni jotenkin pahana ja kieroutuneena ihmisenä. Olen mielestäni terve, iloinen ja tasapainoinen.

Click to expand...

En pidä sinua pahana taikka kieroutuneena Kuinka voisin, kun en ole koskaan tavannutkaan. Ja voit hyvinkin olla vaikka kuinka iloinen ja tuntea itsesi onnelliseksi ja tyytyväiseksi.

(Niinhän minäkin btw silloin tunsin... Ajattelin olevani täydellisen okei ja raivostuin kun siskoni pyytämällä pyysi minua menemään hoidettavaksi - ei tosin slashin takia vaan yleisen angstailun ja masennuksen, joka ei ilmennyt käytöksestäni, vaan pulppusi esiin maalauksissani ja kirjoituksissani )

En tiedä onko maailma niin täynnä tabuja että kaiken tällaisen "kielletyn" lukeminen ja kirjoittaminen kiihottaa mieltä ja kaikki tavallinen - onnellisesti päättyvät rakkaustarinat - on tylsää eikä herätä meissä mitään tunteita. Kaiken pitää shokeerata. Ovatko ihmiset sitten tunnekylmiä tai puutuneita kaikkeen ympärillään tapahtuvaan kun aina pitää etsiä jotain karmeampaa ja kieroutuneempaa tyydyttämään se tirkistelynhalu joka meillä kaikilla on? --- En tiedä mikä siinä kiehtoo. Kai se on se kun se on niin kauheaa ja kiellettyä ja kieroa.

Click to expand...

Voi hyvinkin olla. Mutta tämä jo itsessään on hälyttävää. On aika surkeaa jos kaiken pitää aina olla jotenkin hienoa ja kiehtovaa ja entistä parempaa, houkutella ja tyydyttää meitä, vaativaisia kuluttajia, jotka noukimme elämän supermarketista aina vain upeampia ja ällistyttävämpiä viihdykkeitä. Eläköön, tarkoitukseton narsismi. Miksi elämän pitäisi olla niin hekumallista? Olen alkanut miettiä sitä viime aikoina. Miksi Hollywood suoltaa ''perhe-elokuvia'', joissa lapset koettavat löytää keinoja miellyttävää vaativaisia vanhempiaan? Tällaiset pienet asiat saavat pikkuisen ihmisen taas kerran pettymään maailmaan...

En saa kicksejä siitä että joltain viilletään ranteet auki vaan siitä, miten onnistun sen kuvaamisessa. Mässäilen angstilla ja väkivallalla, myönnän sen, mutta koska se on vain tekstiä, se jää vain tekstiksi. Ehkä sen takia, että kirjoitan angstia, en angstaa tosielämässä.

Click to expand...

Eikö sitten se, mitä mielessäsi liikkuu, ole todellista sinulle? Ja oletko vain jokin automaattii, joka suoltaa sattumanvaraista tekstiä, ilma että sen sisältö mitenkään koskettaisi sinua? Jos angst on pelkkää tekstiä ja pysyy sellaisena, niin voisimme yhtä hyvin kirjoitta/lukea pikkuisista vaaleanpunaisista pupusista Mesinummella kukkien ja mehiläisten kanssa, eikä se tekisi mitään eroa.

Minä en koskaan ole ollut mukana orgioissa, jossa sadat orjat tyydyttävät isäntiensä tarpeita ja jotka tapetaan sitä mukaa kun tulevat ''käytetyiksi'', mutta jo se että tällainen ajatus koskaan mieleeni pulpahti enkä nähnyt siinä mitään pahaa vaan ajattelin sen olevan pelkkää ajattelua, tekee minut syylliseksi. Se, että nuorten katupoikien ahdinko viehätti minua teki minut omalta osaltani samalla lailla syylliseksi kuin heidän varsinaiset väärinkäyttäjänsä. Ja vaikkei mikään tuomioistuin tuomitsisi minua sadoista murhista, raiskauksista, kidutuksesta, insestistä, pedofiliasta, orjuuttamisesta tai rikoksista ihmisyyttä (/haltiaisuutta/hobittiutta) vastaan, en voi katsoa olevani sen parempi ihminen kuin eräät Haagin tutkintovankilassa majailevat.

Tai näin minusta tuntuu. Säilyttäköön kukin omantunnonvapautensa.

Olen tässä käsitellyt angstia yms lähinnä syyllisyyden kannalta. Kuitenkin yhtä tärkeää ellei jopa tärkeämpää ole huomata, ettei luumupuusta kasva kirsikoita, tai toisin päin. Riippumatta siitä, syytetäänkö ketään kirsikoiden kasvattamisesta, on itsepetosta pitää itseään luumupuuna jos kerta tuottaa kirsikoita. Tämä on lähinnä itsetuntemuksen ja rehellisyyden paikka. Kenellekään ei ole niin helppo valehdella kuin itselleen... allekirjoittanut on sen alan mestari.

Valië Niennalla onkin reippaasti erilaiset lähtökohdat kuin miulla, joten en enää ihmettele asennettasi. Toivottavasti tosiaan asiat ovat paremmin nykyään.

Kyllä se on sitä tirkistelyä. Kaikki mitä ei itse koe tai ole tuttua, kiinnostaa uteliasta (karkeasti sanottuna). Kahden miehen rakkautta en voi koskaan kokea itse, koska olen nainen. En kyllä halua olla mies. Olen tyytyväinen saadessani rakkautta mieheltä. Slash on viihdettä. Katsovathan ihmiset kauhu- ja jännityselokuviakin?

Mitä Mirha sanoi kirjoittamisesta, olen täysin samaa mieltä. Jos kirjoitat murhaamisesta, ei tarkoita sitä että kirjailija itse pystyisi siihen tai edes haluaisi pystyä (itse en kirjoita, mutta voin käyttää puhdasta järkeä tässä asiassa). Vai ovatko kaikki dekkarikirjailijat psykopaatteja?! Enpä taida enää käydä kirjailijatilaisuuksissa...

Noh, harrastukset kullakin. Eräät skeittaavat, toiset vuorikiipeilevät, jotkut rukoilevat ja sitten jotkut lukevat slashia.

Re: ficit

En ole ikinä kirjoittanut fanfictionia, lukenut kyllä, melkein pelkästään Potter-ficcejä. Ja kyllä, enimmäkseen slashia. En kuitenkaan lue ficcejä slashin takia, vaan haluan vain lukea tarinoita, ja on kiva kun ne sijoittuvat tuttuun maailmaan. Tsh-ficcejä en lue, koska ficceily ei vain mielestäni sovi Tarun henkilöihin ja maailmaan. Tarun ylväitä (ja vähemmän ylväitä) hahmoja ei minusta vain voi parittaa toisilleen miten sattuu. Pottereita ficit eivät taas pilaa, enemmänkin lisäävät innostusta.
Käsittelen kirjoja ja ficcejä aika eri asioina, eikä minua häiritse, jos hahmot ovat aivan erilaisia, kunhan ne ovat hyvin kirjoitettuja. Mielestäni ficeissä on tärkeämpää se, että ne ovat hyvin kirjoitettuja ja niissä on hyvä tarina, kuin että ne noudattaisivat kirjaa sanantarkasti.
Luen ficcejä viihteenä, ajankuluksi. Jos kirjat ovat pitkiä, loistavia ja syvällisiä elokuvia, niin ficit ovat tv-sarja, jota seuraa ajankuluksi, mutta mielellään. Ja hyvin kirjoitettu ficci, on oikein hyvää viihdettä.
Miksiköhän ylipäätään luen slashia? Kai siihen on vähän jämähtänyt. Ja onhan se erilaista ja outoa ja siksi mielenkiintoista, mutta ei minulla siihen erityisempää syytä ole.

Lucce sanoi:

Mä oon aina halunnu kirjottaa ficcjä mut kun mistää ei löydy sellast sivuu eepponen ja fin fanfun on jotenki kummallisii..en pääse kirjautumaan vaik oon rekisteröityny

Click to expand...

Käyppä katsomassa sähköpostisi. Mulla oli joskus myös ongelmia finfanfuniin rekisteröitymisen kanssa ja sähköpostissa oli viesti jolla se jotenkin alkoi toimimaan. En kyllä muista miten, eikä välttämättä onnistu enää, mutta kokeile.

Re: ficit

Nokkonen sanoi:

Tsh-ficcejä en lue, koska ficceily ei vain mielestäni sovi Tarun henkilöihin ja maailmaan. Tarun ylväitä (ja vähemmän ylväitä) hahmoja ei minusta vain voi parittaa toisilleen miten sattuu.

Click to expand...

Tämä nyt on suhteellisen sivupolulla keskustelullisesti, mutta nyt on älähdettävä: ei fanfictionin tarvitse sisältää parituksia! Vaikka termillä tunnutaan nykyään usein viitattavan vain erilaisiin paritustarinoihin niiden määrällisen ylivallan vuoksi, ei sana itsessään mitenkään sulje pois muiden mahdollisuuksien laajaa kenttää. Ja sinne voi mahtua aivan Tolkienin tyyliin soljuviakin tuotoksia moneen makuun.
Pahaiseksi esimerkiksi, parempien ideoiden puutteessa, voin heittää vaikka oman tolkiaanisen Tar-Míriel -fanficcini, jossa ei mainita yhtäkään paritusta (paitsi kaanoninen Tar-Mírielin ja Ar-Pharazônin avioliitto tietysti).

Varmaan tämän toki tiesitkin, olettaisin. Mutta kovin usein käytännössä tuntuu asia unohtuvan termien käytössä. Puolustan oikeuttani olla "fanficcari", vaikken paritusten kirjoittamisesta olekaan innostunut.

Myönnän erheeni. Parituksiin on vain niin tottunut, että helposti ja väärin supistaa fanfictionin siihen yhteen luokkaan, olkoonkin sitten se yleisin. Kuitenkin jos itse kirjoittaisin, jättäisin parittamiset vähemmälle ja keskittyisin muuhun sisältöön.

Pitäisiköhän alkaa etsiä neuloja paritusten täyttämästä heinäsuovasta ja lukea välillä tsh-ficcejä?

Valië Nienna sanoi:

Samalla tavalla kirjailijat jotka kirjoittavat yhteiskunnan epäkohdista kertovat jotain, mitä heidän mielessään on kehittynyt. En katso slash-ficcien olevan sen pahempia kuin riipivät kertomukset tosielämän hyväksikäytöstä ja surkeudesta.

Click to expand...

Tässä on sävyero... Minua ei jokin aika sitten kiinnostanut pätkääkään costaricalaisten tyttöjen seksuaalinen hyväksikäyttö ja myynti amerikkalaisturisteille. Mutta sain kicksejä ajatuksesta hyväksikäytöstä ja nuoren elämän tuhoutumisesta. Ei pornoa voi verrata yhteiskunnallisiin kannanottoihin, koska niillä on eri motiivit.

Click to expand...

Valië Niennan huomio menee asian ytimeen. Suurin osa fanficista on kuitenkin silkkaa viihdettä, ja sikäli kun kirjoittaja yrittää shokeerata, en jaksa uskoa, että hän tekee sitä ilmaistakseen yhteiskunnallisen kannanoton. Varsinkin, kun esimerkiksi raiskausficit on usein kirjoitettu tyyliin, jonka tarkoitus vaikuttaa ainakin minusta olevan kiihottaa eikä herättää ajattelemaan. En tosin ilkeä tehdä kovin suuria yleistyksiä, kun harvemmin luen mitään sentyyppistä. (Viime aikoina olen jopa löytänyt oikeista kirjailijoita, joita lukea!) En edes tiedä mitä monet tässä keskustelussa käytetyt pahaenteiset lyhenteet tarkoittavat.

Oikeastaan halusin vain kautta rantain edellisessä viestissäni tiedustella, oliko slashissa kieroutunutta slash sinänsä vai angsti ja väkivaltaisuus. Taisin saada vastaukseni.

Löysinpäs pitkästä aikaa tieni Käärmeeseen ja samantien tähän topicciinkin.

Jos me luemme jotain "sairasta" ja nautimme siitä, tekeekö se meistä sairaita?

Heti suoralta kädeltä vastaisin että ei, mutta tarkemmin mietittynä tämä onkin aika hankala aihe. Toisaalta, vaikka lukisin ficin jossa jotakuta alistetaan seksuaalisesti, en silti haluaisi että itseäni alistettaisiin tai että itse alistaisin ketään.
Mutta kertooko tuo kuitenkin jostain pohjimmaisista arvoistani jotka ehkä ovat jotenkin vääriä? Vaikka en tietoisesti niin uskokaan. Voihan olla että alitajunnassani myönnän, että haluaisin tulla alistetuksi. Ja kertoisiko se taas jostakin menneisyyden alistetuksi tulemisen kokemuksesta?

Voi olla. Miksi ihmiset saavat kiksinsä mistäkin?

Toisaalta en näe slashissa mitään väärää. En ole koskaan tuntenut olevani sukupuoleni takia jotenkin huonompi enkä koskaan toivonut olevani mies.
Tässä tullaan taas samaan kysymykseen, miksi naiset/tytöt suosivat juuri slashia?
Hmm. Väsynyt pää ja ajatukset karkaavat. Pohdin tätä joskus toiste. Tämä on varmasti osittain ihan yksilökohtaista, vaikea lähteä kartoittamaan.

Ja näin lopuksi. Olen yksi niistä ihmisistä jotka vielä saavat kiksinsä siitä "happy ending" ja niin pois päin. Pidän hetistä ja slashista lähes yhtä paljon, mutta tärkeintä mulle on paritukset ja niiden kiinnostavuus. Jotenkin koen paljon mielenkiintoisemmaksi lukea miten Harry ja Draco päätyvät yhteen, kuin vaikka Hermione ja Ron. Mutta uskaltaisin väittää että olisin ensimmäisestä ihan yhtä kiinnostunut vaikka Harry olisikin Harriet.

Ymmärrän kyllä, että liika angstiin yms. genreihin uppoutuminen ei ole hyväksi, mutta ongelma oli varmasti olemassa jo aikaisemmin.
En tiedä ovatko ficcejä kirjoitelleet jotenkin kieroja, mielestäni voi olla ihan normaali ihminen vaikka pystyisikin mielessään kuvittelemaan vaikka mitä kamaluuksia ; ) Olennainen sana on se "uppoutuminen" : )

Samanlainen kysymyksenasettelu liittyy oikeaankin kirjallisuuteen. Eivät pienet teinitytöt ole ainoita, jotka kirjoittavat väkivallasta ja väkivaltaisesta seksistä. Sitten kun mennään kirjoihin ja kansiin painetun tavaran puolelle, niin kuvaan astuu tosin kysymys sensuurista, niin sosiaalisesta (enpä ole varma, mitä sanaa oikeasti pitäisi käyttää) kuin ihan laien ja säädöksi asetetustakin.

Muistin juuri ikiaikaisen fanfic suosikkini. Se on kai määriteltävä femslashiksi, koska siinä on kahden naisen pari, jota ei itse kirjoista löydy. En enää muista nimeä, enkä muutakaan, mutta pätkä Minerva McGarmiwasta ja rouva Figgistä oli elämäni kokemus. Sitäpaitsi parin yhteenkuuluvuus on ilmiselvä. Avainsana on kissa.

Täällähän on esitetty hyvin monenlaisia näkemyksiä fan fictionista, ja hyvä niin. Itse en voi sanoa olevani kovinkaan perehtynyt ficcien maailmaan, olen lukenut vain HP-fikkejä ja niitäkin rajoitetusti. Sormusten herra –fikit olen jättänyt suosiolla väliin, niitä en syystä tai toisesta kaipaa ollenkaan.

Minusta mukavinta fikeissä on niiden tarjoamat uudet näkökulmat. Kaanon-Potterit esimerkiksi pitäytyvät tiukasti Harryn ajatusmaailmassa ja Harry nyt sattuu olemaan jokseenkin mustavalkoisesti ajatteleva henkilö. Kuitenkin itse kirjoissa on paljon aineksia ja mahdollisuuksia nähdä tapahtumat toisenlaisessa valossa. Parhaat lukemani fikit ovatkin olleet todella oivaltavia, ja monesti myös periaatteessa kaanonin mukaisia. Joistakin muista kirjoista kuin Pottereista taasen on varmaankin hyvin vaikeaa kirjoittaa onnistunutta (siis minun mielestäni onnistunutta) fanfictionia. Joku Tulen ja jään laulu on jo ihan itsessään niin monesta eri näkökulmasta kirjoitettu, että se ei mielestäni kaipaa vastaavasti uutta lähestymistapaa. En siis tosin ole itse lukenut yhtään TJJL-fikkiä, kaakatan tässä vain omia ennakkoluulojani.

Fikkien yleinen seksikeskeisyys on sinänsä aika jännä ilmiö, mutta en nyt jaksa ryhtyä analysoimaan sitä sen enempää. Kyllähän täälläkin on siitä jo paljon sanottu. Sen verran kuitenkin tekee mieleni puuttua asiaan, että minusta slashin yleisyys ei välttämättä ole ainoastaan jotain turvallista oman seksuaalisuuden tutkistelua tai vastaavaa. Luulen sen enemmänkin johtuvan siitä, että edelleen yleensä kirjallisuudessa keskeisimmät ja monesti myös mielenkiintoisimmat hahmot ovat miespuolisia. Tottakai huolellisesti kehiteltyjä hahmoja on hauskempi pyöritellä omissa tarinoissa kuin joitain yksioikoisiksi ja etäisiksi jääneitä. Ja vielä lisää intoa antaa tosiaankin varmaan myös mies-mies - tai nais-nais –paritusten harvinaisuus "oikeissa kirjoissa".

Käytin tuossa lainausmerkkejä, kun en itse oikein kannata jakoa "fan fictionin" ja "oikeiden kirjojen" välillä. Se ensinnäkin antaa ymmärtää, että fan fiction on järjestään jotenkin vähäarvoisempaa kuin muu kirjallisuus. Lisäksi monet oikeiksi kirjoiksi määritellyt teokset ovat mielestäni periaatteessa myös fan fictionia. Esimerkiksi sellaiset, joissa uudelleentulkitaan joitain vanhoja tarinoita (kuten vaikka Christa Wolffin Medeia). Fikeiksi voisi lisäksi lukea sellaiset kirjat, jotka joku muu kuin alkuperäinen kirjailija on kirjoittanut jatko-osiksi alkuperäiselle teokselle/teoksille (kuten esimerkiksi monet James Bond –kirjat).

Hm olen näköjään kirjoitellut tähän topicciin jo 2005. No, kirjoitan taas.

Eli mielipiteeni fanfictionista ja slashista on vuosien aikana vähän muuttunut.

Ensinnäkin; en samalla tavalla enää jaksa lukea ficcejä, jotka keskittyy pelkästään heittämään yhteen tietyt hahmot. Luulisin, että lukemalla sellaista hötöromantiikkaa tavoitteli jotain, mitä omassa elämässä ei ollut. Yhtä hyvin olisi voinut lukea kirjoja, mutta ficit olivat kätevän lyhyitä.
Edelleenkään en jaksa lukea PWP:tä, koska en vaan saa kiksejä siitä, että pari random tyyppiä pitää kivaa komerossa.

Itse olen pitänyt Harry/Draco parituksesta varmaan siksi niin paljon, että se on useinmiten niin tasapainoinen. Kummallakaan ei ole mitään ylivaltaa toisen yli. Ja välillä voidaan kaksintaistella siitä sen kummemmin murehtimatta.
Mutta sitten kun tullaan vaikka paritukseen Hermione/Draco. Hermionesta ärsyttävän usein tulee hetkessä uuh-Draco-olet-niin-täydellinen-sulankin-nyt-tähän. En nyt sano, että tyttöä jotenkin alistettaisiin, mutta hm kuvaillaan eri tavalla. Tyttö tekee ihastuneena tiettyjä asioita.
Onko tässä mitään järkeä? Puhun nyt tietenkin valtavirtaficeistä.

Slash sinänsä. No en ymmärrä miksi siitä on nostettu niin suuri haloo. Itse olen heterouteen taipuvainen, joten jos jokin paritus on, niin siihen mieluiten kuuluu vähintään yksi mies. Toisaalta mulle enemmän merkitsee se, millaisia hahmot ovat kuin niiden sukupuoli.

Minusta kirjailijan ei pitäisi loukkaantua fanfictionista. Ymmärrän kuitenkin miksi se voi loukata. Kirjaan on antanut niin paljon itsestään ja hahmot tuntuvat niin läheisiltä ja 'omilta'. Kirjailija voi kokea, että fanfictionin melkein kuin.. Joku kirjoittaisia PWP:tä Rowlingista ja tämän miehestä.
Fanfictionissa kyse on kuitenkin kuvitteellisista hahmoista.

Fanfiction näyttää kyllä aikalailla jakavan mielipiteitä

Minulla olisi paljonkin sanottavaa ficeistä mutta yritän vähän hillitä itseäni.

Nerwen sanoi:

Esim. yksi suhteellisen aktiivinen Hobb-keskusteluissa liikkuva fani (?) on suureen ääneen ihmetellyt että "Hobbin on täytynyt olla ainoa lapsi, kun se suhtautuu hahmoihinsa niin mustasukkaisesti" (eli ei salli fanficciä).

Click to expand...

Tämä on sitten lainaus Hobb-keskustelusta, jonka otin törkeästi tähän. Nerwen taisi tässä ficcikeskustelussakin kirjoittaa Hobbin suhtautumisesta fanfictioniin. Mä kävin siellä newsgroupissa, mihin Nerwen oli laittanut linkin, mutta en ikävä kyllä löytänyt sitä tekstiä, mistä se Hobbin fanfictionin vastainen maine on ilmeisesti tullut, joten en vieläkään tiedä Hobbin perusteita, ja en halua niitä kommentoida. Mutta se ei oikeastaan ollut mun sanottavani, vaan tarkoitus oli kommentoida kirjailijoita ja fanfictionia yleensä.

Niin. Minusta kirjailijat, jotka kieltävät fanfictionin teon omista kirjoistaan, ovat kyllä hieman mustasukkaisia, vaikka tuskin kaikki ainoita lapsia :wink:. Jos kirjansa julkaisee, täytyy ymmärtää, että kun sen on tehnyt, kirja ei enää ole oma. Jos haluaa pitää hahmonsa ”ominaan” ja varmistaa, ettei kukaan tee heistä sellaisia tulkintoja tai versioita joista ei itse pidä, kannattaisi varmaankin pitää se kirja pöytälaatikossa. Mielestäni on kirjailijoilta todella epähienoa pistää kirja julkisuuteen ja nyhtää faneilta rahat, mutta kieltää muita tekemästä omia tarinoitaan maailmasta, varsinkin kun ficeillä ei hyödytä rahallisesti, ja ficcarit eivät edes väitä itse keksineensä vaikkapa Fitziä tai Narria. Miten ihmeessä ficit ketään vahingoittavat? Ymmärrän kyllä että esim. just Hobbista voi tuntua oudolta tai jopa ikävältä, jos hänen tekemiä hahmojaan muunnellaan tai jotain, mutta kuten joku sanoikin, eihän niitä ficcejä ole mikään pakko lukea.

Käytin nyt Hobbia esimerkkinä, mutta ennen kuin joku kynii minut :wink:, sama pätee musta muihinkin kirjailijoihin, vaikkapa Anne Riceen, joka on käsittääkseni kieltänyt tyystin ficcien teon omista tuotoksistaan.

Kun mun mielestä ficeissä just hienointa on se keskustelu kirjan ja ficin välillä, ja kirjoittajan ja lukijan välillä. Ficcaajat tavallaan keskustelevat kirjoista, esittävät omia ajatuksiaan ja tulkintojaan ja tarjoavat mahdollisia motiiveja henkilöille. Sitten taas, kun lukee ficcejä, palautteen antaminen on todella helppoa. Mä olen vaihtanut mailitse/viestitse ajatuksia muutaman ficcaajan kanssa heidän ficeistään, ja se on ollut tosi valaisevaa mun mielestä. Olen alkanut ajatella esim. kuolonsyöjistä aika eri tavalla. Koskaan en ole kenellekään ”oikealle kirjailijalle” mailannut, vaikka tiedän, että jotkut sitä tekevätkin. Fandom on sellainen yhteisö, jossa ajatuksia on mahdollista vaihtaa tasa-arvoisesti, mutta en minä kenellekään Philip Pullmanille uskaltaisi sähköpostia lähettää, eikä hän ehtisi vastata minulle – saati keskustella kanssani Universumien Tomusta. Ficeissä homma taas toimii myös toisinpäin: minä olen julkaissut joitain ficcejä netissä, ja olen saanut erittäin hyödyllistä ja rakentavaa palautetta (ja myös aika rakentamatonta, mutta piristävää). Kirjallisuudesta keskustelu on ihanaa, ja ficcien kautta se on helpompaa ja monesti syvällisempääkin kuin muuten.

Ficit ovat monesti tosi huonoja, mutta kun jonkin aikaa ficcimaailmassa pyörii, oppii etsimään niitä hyviä ja tietää, keiltä kirjoittajilta kannattaa lukea ja keiden linkkejä kannattaa katsoa. Eivät kaikki kirjatkaan ole tosiaankaan hyviä 8)

O____O

Lueskelinpa tätä topiccia tuossa aikani kuluksi, ja päätin sitten tutustua muutamaan Potter fanficiin, ihan huvikseni...

Jäin koukkuun
Siis en minä ennen hirveästi ollut fanficeistä perustanut, mutta nyt sitten kuolaan ihan hulluna Hermione/Draco ficeille, koska Draco muistuttaa hyvinkin paljon ulkonäöltään omaa rakastani

Jotkut Potter fanficit olivat todella hyviä, mitä nyt yhden päivän lukemisen ajalta voin sanoa.

TSH-fanficceihin en ole pahemmin perehtynyt vielä, mutta katsotaan nyt, innostunko niistäkin.

Slasheista sanottakoon, että eivät ne minua innosta, enemmänkin etovat, ainakin jos otsikkona on "Kuinka Harry eksyi kolmesti Kalkaroksen sänkyyn" Hyiyäk!
Ei sillä, jokainen pitää mistä pitää :roll:

Se ainoa "perinteiseksi" fanficiksi määritelty juttu jota oikeasti arvostan, eli Shoebox Project päivittyi tänä yönä uudella osalla... kahden vuoden tauon jälkeen!
Jos joku ei ole aiemmin tutustunut, niin kannattaa aloittaa lukeminen ihan alusta, ja helpointa se on ehkä näiden pdf-tiedostojen avulla, osa vanhemmista livejournal-päivityksistä kun sisältää rikkinäisiä kuvalinkkejä (ja kuvat ovat osassa tätä projektia jopa tärkeämpiä imo kuin itse teksti).

Kyseessä on siis Marauders-aikaan sijoittuva Potter-tarina, joka muodostuu Remuksen keräämistä muistoista ja päiväkirjaotteista (ja välillä vähän muustakin). Yleensä en pidä siitä ajatuksesta, että otetaan jonkun toisen hahmot ja luodaan niille lisä/vaihtoehtoinen todellisuus, mutta tässä tapauksessa... noh, poikkeus vahvistaa säännön.

Ai niin joo. Varoituksen sanana pitäisi kai mainita, että ficci sisältää sekä het- että slash-parituksia. En kyllä muista että kumpaakaan käsiteltäisiin kauhean graafisesti (LOL) joten aika huoletta voi tätä lukea. (Painotus sanalla "sisältää", SBP on niin paljon enemmän kuin perinteinen paritusficci.)