Hobitti-elokuvien arvioita

Pidin enemmän ensimmäisestä osasta. Niinkuin moni on jo todennut, leffassa oli lukematon määrä ylipitkiä toimintakohtauksia, jotka eivät vieneet juonta millään tavalla eteenpäin. Kohtauksissa häiritsi pituuden lisäksi eniten se, että oli koko ajan selvää, että kenellekään päähenkilöistä ei tule käymään mitään.

Tietty se menee kirjassakin niin, mutta mitä järkeä on, että yhtä haltiaa ja kääpiötä kohti on 10 isoa ja pahaa örkkiä, kun nämä örkit saavat koko ajan pataan? Mitään aitoa vaaran tunnetta ei missään vaiheessa ollut. Poikkeuksena Gandalfin ja Radagastin seikkailut, jotka olivatkin leffan parasta antia, sekä Bilbon ensi kohtaaminen Smaugin kanssa. Näissä kohdissa oikeasti jännitin, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Sauron oli hienosti toteutettu ja myös Smaug oli pelottava, kunnes kääpiöposse tuli paikalle, ja leffa muuttui taas videopeliksi, jossa edetään yhdestä levelistä toiseen. Kokonaisuutena leffasta jäi vähän skitso jälkimaku. Aitona lotri-nörttinä siitä haluaisi kovasti pitää, mutta sitä samaa "Keski-Maa fiilistä, joka oltiin hienosti onnistuttu tavoittamaan ekassa osassa, tuli leffasta läpi paljon vähemmän

Juoneen tehdyt muutokset eivät taas häirinneet minua itsessään, mutta osa niistä tuntui aika perusteettomilta. Esim Bard salakuljettaa kääpiöt järvikaupunkiin, jonka jälkeen seuraa yöllinen aseiden pöllimis-retki, josta kääpiöt jäävät kiinni. Loputulos on kuitenkin sama kuin kirjassa, eli kääpiöt saavat aseet ja varusteet loppupeleissä mukaansa lahjana järvikaupunkilaisilta.

Pidin leffasta kyllä paljon, mutta siitä olisi pienillä muutoksilla saanut huomattavasti sujuvamman. Ehkä sitten extended versiossa selviää esim. se, miksi Gandalfin piti lähteä Rhudaurin kukkuloille haudanryöstöön? Kohtais loppuu selvästi kesken, eikä sille anneta mitään selitystä myöhemmin. Varsinkin, kun Dol Guldur on se paikka, mihin velhot lopulta päätyvät.

Eikös Gandalf käynyt Rhudaurissa tsekkaamassa, makaavatko Yhdeksän edelleen rauhallisesti hautakammioissaan? Hän tiesi, että vain Sauron pystyisi käskemään heidän henkiään. Toivoisinpa, että kolmannessa osassa nähtäisiin edes vilauksia Yhdeksästä, vaikka heidänkin osallistumisensa Viiden armeijan taisteluun ei aivan sopisi kirjan tapahtumiin. Tai ehkä Bilbo vain missasi muutaman epäkuolleen.

Ihan kiva leffa 2D:nä koettuna. Eipä tarvinnut istua piinaavasti yhdessä ainoassa asennossa, jotta ylimääräiset lasit eivät olisi valuneet nenältä alas. Viereinen penkki oli rikki, joten olin välillä melkein poikittain. Ehkä Taurielin "koska olen haltianeito, loistan ylimaallista valoa"-efekti olisi ollut silmille vähemmän tuskallinen kakkuloiden kanssa.

Tauriel... olen iloinen, ettei kaikkia haltioita jätetty Thranduilin saleihin. Heidän kuninkaansa politiikka kielsi kääpiöiden auttamisen, mutta yksi heistä uhmasi kuningastaan ei enempää eikä vähempää kuin rakkauden vuoksi. Toinen taas auttaa ensimmäistä, koska on vähän pihkassa häneen heidän säätyeroistaan huolimatta. Epähobittimaista, mutta viihdyttävää ja melodramaattista. Tolkienilla oli vähän tuollaista "lähdetääs jätkät reissuun ja jätetään akat kotiin"-ajattelua asetelmissaan ja on filmatisoijien velvollisuus rikkoa sitä.

Kaiken kaikkiaan varsin viihdyttävää fanficcia.

Viimeisen parin-kolmen viikon ajan spoilereita väisteltyäni on leffa käyty viimein eilen katsastamassa, ja huh huh. Siinä oli tungettu reiluun kahteen ja puoleen tuntiin niin paljon tavaraa, ettei kokonaisuus aukene yhdellä katselukerralla sitten millään. Eli lisäkatselukertoja on taatusti vielä tulossa. Ja tällä kertaa kaikki HFR:nä. Viime vuonna katsoin AUJ:n parin HFR-kokemuksen lisäksi teatterissa kertaalleen myös 2D:nä, joka kyllä riitti vakuuttamaan, että HFR sen olla pitää. Mitään lisäarvoa 2D:llä ei ole 3D-HFR:ään nähdeen, ellei sitten nykivä panorointi ja epäselvät toimintakohtaukset ole "se juttu".

Mutta jos nyt yhden katselukerran jälkeen jotain jäi päällimmäisenä mieleen...

Prologi yllätti, en odottanut näkeväni Briitä enää muualla kuin FOTR:ssa. Beorn oli vakuuttava, etenkin ihmismuodossaan. Pariin minuuttiin oli saatu vangittua Mikael Persbrandtilta aivan häkellyttävän vaikuttava roolisuoritus. Harmillisen lyhyt kohtaus kuitenkin. Synkmetsä ja hämähäkit toimivat ihan kympillä. Metsästä oli saatu todella ahdistava, ja hämähäkin olivat inhottavia. Martin Freemanilta täydellinen roolisuoritus.

Thranduil oli hyvä, Legolas oli karskimpi kuin LOTReissa, Tauriel oli ihan toimiva uusi hahmo. Tynnyriajelua olisi voitu ehkä aivan aavistuksen editoida lyhyemmäksi. Järvikaupunki oli hieno, Bardin laajennettu toimenkuva oli tarpeen, Stephen Fry toi maukkaan lisänsä Järvikaupungin Isännän rooliin. Gandalf ja Radagast seikkailivat omia polkujaan, vähän ehkä irrallisen oloisesti, mutta kaikki kuitenkin toimi hyvin. Sauronin ja Gandalfin taisto Dol Guldurissa oli yllättävän maukas.

Smaug oli suuri ja mahtava, kuten pitääkin. Kääpiöihin saatiin roolihahmoina kaikkiin lisää lihaa luitten ympärille. Lopun toimintakohtaus Ereborissa oli hieman sekavahko, mutta uskon useampien katselukertojen tuovan siihen tolkkua. Tässä vaiheessa tämän katsojan pää oli jo sen verran pyörällä, hyvä että osasin salista ulos, kun valot tulivat päälle.

Aika huikea kokemus kaikin puolin.

Ilmeisesti leffaa on hiottu ihan viime metreille asti, kun jo ennen AUJ:tä useammassakin trailerissa EHKÄ vilahtanut Thrain loisti poissaolollaan Gandalfin Dol Guldur -kohtauksista, liekö sitten päätynyt lopullisesti leikkaussalin lattialle.

Eniten odottamani elokuva tältä vuodelta. Hobitti-elokuvatrilogian toinen osa. Jacksonin ratkaisua mennä kahden leffan mallin sijaan trilogialinjalla on saanut paljon kritiikkiä osakseen. Ymmärrän sen, osa on täysin perusteltua ja sinänsä osuvaa; ykkösosalla oli ongelmansa, niin on tälläkin. Ongelmat eivät kuitenkaan mielestäni johdu suoraan siitä, että leffoja on kolme; överit kivijätit ja suurin osa (ylipitkistä tai/ja turhista) toimintakohtauksista olisi joka tapauksessa ollut mukana. Ei, ongelma on mielestäni lähinnä siinä, miten eri asioita on painotettu ja toteutettu. Ykkösosan pidennetty versio on jopa oikeasti teatteriversiota toimivampi, sillä lyhyt määrä lisäminuutteja syventää leffaa onnistuneesti ja tuo rauhallisempiin osuuksiin lisää sisältöä: tyhjäkäyntihän on yksi asia, josta elokuvaa paljon kritisoitiin. Itse kyllä nautin sen tahdista kovasti, mutta toki aikaa olisi voinut käyttää tehokkaamminkin.

Oli miten oli, minusta trilogiaratkaisu on perusteltu. Se, pitääkö lisää painoarvoa saaneesta Necromancer-sivujuonesta tai esimerkiksi lisääntyneistä haltioiden osuuksista on makuasia. Toki tämän kakkososan Kili & Tauriel -romanssi on väkinäinen ja loppuolen valoa hehkuva Tauriel jo vähän naurettava, mutta sisältö kolmeen osaan on olemassa. Ymmärrän täysin, että monet kokevat Bilbon ja kääpiöiden retken tärkeimpänä asiana ja eivät pidä tarinan saamista suuremmista mittasuhteista, mutta itse pidän siitä kovasti. Arvostan sitä, että Jackson haluaa kuvata kokonaisuutta mahdollisimman tehokkaasti. Myöskin eroavaisuudet Hobitti-kirjaan on helppo hyväksyä, kun ottaa huomioon kirjan sävyn ja sen, että Tolkien joka tapauksessa ”sovitti” sitä uudelleen TSH:n maailmaan sopivaksi. Tämä trilogia on viimeinen Tolkien-elokuvatuotanto piiiitkään aikaan, joten on hienoa, että tarinasta tehdään näin mahdollisimman laaja ja Jackson käyttää tilaisuudet kuvata mahdollisimman paljon. Tietenkää materiaalin paljous ei ole itseisarvo, mutta kun se on näinkin hyvin toteutettu, minulla ei ole ongelmaa sen kanssa. Päinvastoin, Dol Guldur -osuudet olivat esimerkiksi eniten odottamani asia ja Hobitti-nimestä huolimatta olen erityisen innostunut nimenomaan tästä laajemman kokonaisuuden esittämisestä; ja hyvinhän se on tehtykin.

Kuten sanoin, ymmärrän täysin, että kaikkia tämä malli ei miellytä. Mutta korostan, että mielestäni tämä on lähinnä näkökulmakysymys: onhan tässä ongelmansa, mutta konsepti toimii ja sisältö kolmeen osaan on olemassa. Se, onko potentiaalia tarpeeksi hyvin käytetty ja se, olisiko tämä toiminut vieläkin paremmin, jos tätä projektia olisi suunniteltu jo alusta asti trilogiana on eri asia, mutta minä tuen tätä ratkaisua viimeiseen asti.

Eksyin nyt sivuraiteille. Itse elokuvasta…

Ykkösosan tapaan Smaug-leffa kärsii välillä toimintaähkystä. Muutoin koin toimintakohtaukset kohtalaisen toimiviksi, tai vähintäänkin juoneen hyvin istuviksi, mutta lopussa sitä on mielestäni jo liikaa. Kenties lopun erilainen rytmittäminen olisi pelastanut tilannetta; Gandalfia olisi nähnyt mielellään muutaman minuutin lisääkin. Mielenkiintoista on, että Thráinia ei vieläkään nähty, vaikka hän on vilahdellut trailereissa jo parin vuoden ajan. Ehkä hän on mukana pidennetyssä tai sitten hänen osuutensa on lopulta poistettu kokonaan? Aika näyttää.

Pienestä toimintaähkystä huolimatta elokuvan tahti oli hyvä ja asiat saivat usein juuri sopivasti aikaa. Näyttelijäsuorituksista Richard Armitagen Thorin ja Martin Freemanin Bilbo olivat edellisosan tapaan vertaansa vailla ja Sir Ian McKellen yksinkertaisesti on Gandalf. Uusista tulokkaista Lee Pace oli häikäisevä Thranduil. Pacen suoritus haltiahallitsijana meni melkein samaan kategoriaan Cate Blanchettin upean Galadrielin kanssa. Evangeline Lilly suoriutui hyvin roolistaan Taurielina, nuorena salohaltiana, joka ei ollut ollenkaan hullumpi lisäys hahmokaartiin, vaikka Kili & Legolas -kuvio hieman rasittava onkin; koin kyseisen kuvion kuitenkin yllättävän vähän häiritseväksi. Beornia ei paljoa ollut, mutta häntä lienee enemmän pidennetyssä versiossa. Bardin hahmo oli hieno ja pidän siitä, että hänestä tehtiin syvempi kuin kirjassa; Luke Evans on roolissaan erinomainen.

Ylipäätään näyttelijäsuorituksista tai -valinnoista ei ole valitettavaa. Erityismaininta myös Benedict Cumbersmaugille, joka hoitaa motion capturen ja ääninäyttelyn tuplapahisroolinssaan äärettömän hienosti; Smaug on upeasti toteutettu ja Klonkun jälkeen näiden PJ:n Tolkien-leffojen kenties upein digitaalinen luomus. Myös Saur– Noita on toteutettu hyvällä maulla. Tai sitten ei. Joko sitä pitää täysin överinä, tai sitten älyttömän siistinä. Itse valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon. Benedict Cumbersmaug veti kahden ikonisen pahiksen roolit samassa leffassa. Miettikää. Se mies on Sauron ja Smaug. Samassa. Leffassa. Jösses.

Kuten näissä leffoissa yleensä, maisemat ovat huikeita ja lavastus ja tehostepuoli kunnossa. Ykkösosan digitaaliset tehosteet saivat varsinkin HFR-version nähneiltä hieman kritiikkiä, mutta tässä osassa ne toimivat HFR:nkin kanssa upeasti. Synkmetsä, Dol Guldur, Esgaroth, Erebor… Upean näköistä, kaikin puolin.

Kokonaisuudessaan Smaugin autioittama maa on mielestäni (varsin mainiota) ykkösosaa parempi, sillä mukana on niin paljon kovasti odotettuja asioita: Beorn, Synkmetsä ja Thranduil, Sauron, Smaug… Ongelmia on, mutta ne eivät onnistu nautintoa täysin pilaamaan. Ja niiden vastapainona PJ tarjoilee niin paljon huikeaa, kauan odottamaani materiaalia upeasti toeutettuna, että kokonaisuus jää rutkasti voiton puolelle. Lopun hellittämättömässä toimintaryskeessä elokuva kyllä menettää lumoavaa otettaan selvästi, mutta kaikesta huolimatta se suoriutuu tehtävästään: tarinaa on onnistuneesti jatkettu, paljon kokonaiskuvan kannalta tärkeitä asioita upeasti käsitelty ja panoksia ja jännitteitä viimeistä osaa varten ladattu. Lisäksi, kaikesta vapauksien ottamisesta huolimatta sisäinen Tolkien-fanini kiljui välillä ilosta. Toki vastapainona se myös välillä hieman valitti. Mutta hei, ihan sama. Toimii.

Rantsu sanoi:

...ja loppupuolen valoa hehkuva Tauriel jo vähän naurettava...

Click to expand...

Tämäkin on tullut esiin useamman kommentoijan puheissa täällä ja muualla. Minulle on jäänyt kuitenkin vähän epäselväksi, miksi hehkuva Tauriel on jotenkin naurettavampi kuin Frodon yhtä lailla morgul-huuruissaan visioima hehkuva Arwen (jonka vaatteetkin muuttuivat erilaisiksi tämän hehkuessa)? Ehkä vähän kumma kikka joo, mutta ei kai nyt näin toistakymmentä vuotta myöhemmin enää mitään näin pahasti silmiinpistävän uutta. Puuttumatta niihin Taurielin parannustaitoihin ja mahdollisiin morgul-vammojen vaihteleviin vakavuusasteisiin/ niiden korjaamiseen vaadittuihin taitotasoihin, mutta PJ:n maailmassa haltiat vain näyttävät olevan niin valontäyteistä väkeä, että pimeältä puolelta katsottuna jengi aivan hohtaa!

(Onkohan haltioilla siis mitään mahdollisuutta esimerkiksi piiloutua pimeäänkään metsään vaikkapa sormusaaveilta..? )

Estelwen sanoi:

Rantsu sanoi:

...ja loppupuolen valoa hehkuva Tauriel jo vähän naurettava...

Click to expand...

Tämäkin on tullut esiin useamman kommentoijan puheissa täällä ja muualla. Minulle on jäänyt kuitenkin vähän epäselväksi, miksi hehkuva Tauriel on jotenkin naurettavampi kuin Frodon yhtä lailla morgul-huuruissaan visioima hehkuva Arwen (jonka vaatteetkin muuttuivat erilaisiksi tämän hehkuessa)? Ehkä vähän kumma kikka joo, mutta ei kai nyt näin toistakymmentä vuotta myöhemmin enää mitään näin pahasti silmiinpistävän uutta.

Click to expand...

Ei kikassa välttämättä itsessään ongelmaa ole, minusta Taurielin ilme, valoefektin tyyli ja kohtaus itsessään olivat vähän kömpelö, joskin sinänsä ihan symppis kokonaisuus. En minä nyt sen Arwen-efektinkään ylin ystävä ole, mutta kyseinen kohtaus on tilanteenta ja tunnelmaltaan hieman erilainen ja vangitsevampi.

Se, että asioihin tottumisessa kestää aikaa ei taas ole mitään uutta.

Nykyään on harvemmin porua esimerkiksi haltioista Helmin syvänteessä tai Haldirin kuolemasta, mutta aina kun DoSin Legolas-posteri pamahti esiin vaikkapa Facebookissa, oli mukana rutkasti kitinää siitä kuinka koko hahmon ei pitäisi edes olla mukana jne jne. Ja vastaavaa. Nämä leffat ja niiden eroavaisuudet kirjaan ja muut seikat vaativat aina sulattelua.

Toki Tolkien-fanien ja ns. mainstream-yleisön mielipiteitä ja kommentteja ei pitäisi näin rinnastaa, mutta jka tapauksessa, tietyt jutut ottavat aikansa, se on nähty.

Porua kai nyt eniten tuossa Tauriel-hehkussa on se, että "tää on jo nähty", ja että PJ kierrättää samoja juttuja LOTReista Hobitteihin. Ehkä siitä olisi mielestäni se athelas voitu jotenkin jättää pois (tai no... toisaalta ehkä sittenkään ei), mut homma oli mielestäni ihan hyvällä maulla toteutettu. Se on mielestäni ihan ok kierrättää tuttuja teemoja ja muita pikkujuttuja leffasta toiseen.

Eniten minua hämmästyttää -- viimein arvosteluja, blogeja ja foorumeita DOS:n tiimoilta läpi kahlanneena -- se tyrmäävä asenne "liiallisesta" CGI:n käyttämisestä. Väittävät että örkit, hiidet yms. NÄYTTÄVÄT tietokonetehosteilta. Näyttävätkö ne todella enemmän tietokonetehosteilta kuin näyttelijät kumipuvuissaan kumipukuisilta näyttelijöiltä? Maskeeraajat ja Weta Workshop tekivät huikeaa, Oscariin johtanutta jälkeä Ringsien örkeille, mutta pitää muistaa, että tekniikka on kehittynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana HUIKEASTI. Se määrä duunia, mikä Klonkkuun pistettiin yli kymmenen vuotta sitten, pystytään nyt valjastamaan "tavallisille" red shirt -örkeille. Entäs sitten Hobitin Klonkku, Azog, Bolg, Beorn, yms. vakavammin otettavat hahmot? Katsokaahan ja keskittykäähän nyt kunnolla siihen mitä kankaalla näkyy, ja kertokaa mikä siinä sitten oikein tökkii? Mielestäni vakuuttavinta CGI:tä ikinä.

Jos taas harmittaa se, että pienoismalleja käytettiin todella vähän tuotannossa, niin kaksi asiaa: 1) Leffat kuvattiin 5K-resoluutiolla 48 ruutua sekunnissa, jolloin pienoismallien pitäisi olla ainakin tuplasti tarkempia, jotta LOTR-laatu pystyttäisiin säilyttämään. 2) Leffa on kuvattu 3D:nä, jolloin yksi pienoismallien käytön merkittävistä eduista häviää: ei voida käyttää pakotettua/väärää perspektiiviä.

Näyttävätkö tietokonetehosteet sitten kymmenen vuoden päästä kehnoilta? Se jää nähtäväksi, LOTRien kohdalla se ei ainakaan pidä paikkaansa. Enkä ainakaan minä Hobitissa tietäisi missä IRL loppuu ja CGI alkaa, ellen olisi tuotantopäiväkirjavideoita ja ekstradokkareita nähnyt!

^Minusta CGI-hiisistä ja Azogista oli porua lähinnä ykkösleffan kohdalla, kakkososa on saanut mielestäni yleisesti puhtaammat paperit noista seikoista. Ja itseasiassa perusörkithän onkin hyvin pitkälti maskeerattuja, vain Azog ja Bolg taitavat olla täysin tietokoneörkkejä. Varsinkin HFR-versiossa kaikki näytti DOSissa tosi komealta, pisteet siitä. Ja ylipäätään digitaaliset efektit, jotka olivat toki jo ykkösosassa todella hyviä, olivat kakkososassa vieläkin parempia.

Kirjoitin arvostelun leffatykkiin: I am fire... I am death.

Estelwen sanoi:

Tämäkin on tullut esiin useamman kommentoijan puheissa täällä ja muualla. Minulle on jäänyt kuitenkin vähän epäselväksi, miksi hehkuva Tauriel on jotenkin naurettavampi kuin Frodon yhtä lailla morgul-huuruissaan visioima hehkuva Arwen (jonka vaatteetkin muuttuivat erilaisiksi tämän hehkuessa)?

Click to expand...

En ole leffaa nähnyt ja siksi kuulopuheiden varassa, mutta jos olen ymmärtänyt oikein niin Arwenin ja Taurielin kohtausten ero olisi (korjatkaa jos olen väärässä) ainakin se että Frodo oli haavoittunut sormusaaveen miekasta ja oli puoliksi jo siirtynyt näiden aaveiden maailmaan jossa haltiatkin osittain ovat. Siksi Arwen näkyi Frodon silmissä hehkuvana hahmona (jollaiseksi haltiat kirjassakin kuvataan kyseisessä tilanteessa). Frodo oli muuttumassa varjoksi.
Tauriel kohtauksessa taas lieni kyse ihan tavallisesta haavoittumisesta ihan perus nuolella jolla ei kai(?) ollut sormusaaveiden tai muun fyysisestä maailmasta poikkeavan todellisuuden kanssa?
No tässä mennään taas vähän siihen miten vapaalla kädellä haltioita tulkitaan noin yleensä ja en voi omaa mielipidettäni oikeasti Hobitista sanoa, mutta Tarussa hehkukohtaus oli ihan perusteltu juttu.

Kili haavoittui myrkytetystä nuolesta, ja sen ampunut(?) örkki vielä leveili Taurielin kuullen, että Kili kuolisi hitaasti siitä saamansa osuman seurauksena. Tämä kai oli ensisijainen syy siihen, että Tauriel ylipäätään säntäsi kääpiöretkueen perään.

Siinä mielessä siis sama juttu kuin Frodolla, vaikkei nuoli nazgûlin kädestä lähtenytkään.

Nyt alan olla sitä mieltä, että Taurielin ja Kílin ihastuminen on ihan ok. Aluksi se häiritsi ihan hirveästi, mutta kaikkeen tottuu. Olihan noilla kahdella sukukunnalla jo aikakin tulla vähän läheisimmiksi.

Muistaakseni kiinniotettu örkki leveili, että Kiliä oli ammuttu Morgulin nuolella, eli se kuului samaan sarjaan kuin Frodoa haavoittanut veitsi Viimapäällä. Tarvittiin Elrondin tasoisen parantajan taidot poistamaan veitsen siru (joka oli kaivautumassa kohti sydäntä) Frodon hengen pelastamiseksi, mutta ehkä tässä tapauksessa nuolesta ei ollut jäänyt sirpaletta haavaan ja pelkän metsähaltian parannustaidot riittivät. Kili käväisi silti kuoleman porteilla ja näki haltianeidon koko loistossaan. Se on tämmöistä fanficin kanssa.

Toinen kerta takana. 3D-HFR, tällä kertaa Plevnan ykkössalissa Tampereella. Optimaalinen istumapaikka vitosrivin keskellä, lähes koko kangas mahtui kerralla juuri ja juuri näkökenttään. Helsingin Tennarin ykkössalissa on kyllä jostain syystä (en tiedä mistä) parempi äänentoisto.

Ennen elokuvaa tuli 3D-traileri Keanu Reevesin tähdittämästä fantasia-samurai-mistälie-leffasta "Ronin 47", ja vaikka näyttäviä efektejä siinäkin tulee olemaan, niin yleisesti ottaen Hobitti pyyhkii sillä lattiaa paljon luonnollisemmalla ja vähemmän silmille hyppivällä 3D-syvyysvaikutelmallaan. Ja HFR nyt vain yksikertaisesti toimii noin kaksi kertaa paremmin paitsi immersionsa puolesta (esim. heti leffan ensimmäisessä kuvassa, yöllisen sateisessa Briissä, voi helposti kuvitella itsensä kävelemään niillä mutaisilla kaduilla), niin myös toimintakohtausten yleisessä sulavuudessa.

Kokonaisuutena leffa toimi vielä paremmin toisella katselukerralla. Mutta samalla myös muutama ongelma nousee selvemmin esiin.

Prologin jälkeen elokuvalla tulee tosiaan hurja kiire saada retkikunta Synkmetsän laidalle; juoksukohtaus Beornin mökille on todella hätiköity. Muutama leikkaus, yö vaihtuu päiväksi kesken kaiken, eikä käy oikein selväksi mitä kaikkea siinä paetaan. Kun ovi tempaistaan karhuhahmoisen Beornin kirsun edestä kiinni, niin päivä vaihtuu ilmeisen nopeasti jälleen yöksi. Kohtaus seuraavana aamuna ihmishahmoisen Beornin kanssa mökissä on hyvä, mutta tosiaan myös aivan liian lyhyt. Beornin puheääni on loistava, ja ilmeensä kohtauksen lopussa on mahtava.

Retkikunta saa yhden voice-overin aikana hummat lainaan Beornilta, ja heti seuraavassa kuvassa ollaankin jo sitten Synkmetsän laidalla. Ehkä elokuvan alkupuoliskon hölmöin ratkaisu, matkan vaaroista tai kuluneesta ajasta ei jää katsojalle minkäänlaista käsitystä. EE:tä odotellessa...

Synkmetsä hämähäkkeineen toimi edelleen hyvin. Bomburin tipahtaminen lumottuun virtaan ja sen jälkimainingit on ilmeisesti myös filmattu, joten jälleen EE:tä odotellessa... Hienosti oivalletusti Bilbo ymmärtää hämähäkkien puheen vasta kun sormus on sormessaan, mutta kuulee myös "It stings!" -parkaisun, vaikka on juuri sitä ennen ottanut sormuksen pois!

Taurielin hahmon sisääntulo on ehkä hieman liian irrallaan muista kaikessa akrobaattisessa dramaattisuudessaan.

Kohtaukset Thranduilin saleissa ja vankityrmissä toimivat kokonaisuutena hyvin Kilin ja Taurielin "suhdetta" "alustavaa" muutamaa vuorosanaa lukuunottamatta, jotka ovat kiusallisen kehnoja. Onneksi se Kilin ja Taurielin onnenamulettikohtaus on kuitenkin todella hyvä.

Koskenlasku toimi toisella katsomiskerralla paremmin. Voin vain kuvitella kuinka sekavalta se näyttää ilman HFR:ää (no, blu-raynä sekin sitten selviää). Tynnyriakrobatia ja -koreografia niin kääpiöiden, haltioiden kuin örkkienkin osalta on todella näyttävää ja viimeisen päälle hiottua, vaikka siinä jätetäänkin fysiikan lait viileästi huomioimatta. Hauskinta on se, että kaikkein selvimmässä ylilyönnissä (eli Bombur-kohtauksessa) jätetään lopusta väliin "palaute" -- eli viittaus siitä, että "hei, äsken nähtiin jotain todella hulppeaa" (sille on varmasti jokin oma elokuva-alan termikin) -- jatketaan vain täysin kylmästi toimintaa ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan! Mielenkiintoinen ratkaisu.

Järvikaupunki toimi retkikunnan, Bardin ja Isännän (ja Alfridin) kohdalla edelleen todella hyvin. Bardin ja tämän tyttärien ensimmäinen kohtaus (kotiinpaluu) oli kehnosti leikattu, vanhempi tytär ikäänkuin odottaa samassa kohtauksessa ensin nuoremman (Tilda?) vuorosanat kiltisti loppuun, ja vasta sitten esittää omansa, aivan kuin se olisi täysin erillinen kohtaus. Kaikkeen sitä kiinnittää huomionsa...

Isännän mitä ilmeisimmin järjestämiin juhliin (joihin Bofur sammuu) odotan jotain viittausta EE:ssä.

Legolasin ja Taurielin örkinlahtaus Järvikaupungissa ei häirinnyt tippaakaan. Sen sijaan se Taurielin ja Kilin parantamiskohtaus olisi voinut olla huomattavasti hienovaraisempi, nyt se jäi selvästi elokuvan kehnoimman annin joukkoon.

Gandalfista ja Radagastista, Rhudaurista ja Dol Guldurista, Sormusaaveista, Azogista ja Sauronista en voinut olla pitämättä. Jotenkin ehkä sinne Gandalfin Dol Guldurissa haahuilemiseen (pari näennäisen samankaltaista kohtausta peräjälkeen) olisi voinut saada elokuvan rytmityksen kannalta jotain dynaamisempaa juttua. Ehkä se Thrain saadaan sinne vielä EE:ssä, toivoisin.

Erebor-kohtaukset kääpiöiden ja Bilbon kanssa olivat hyviä. Smaug oli edelleen loistava, jopa parempi (nyt pystyi keskittymään enemmän roolisuorituksen pienempiin nyansseihin, aivan mieletöntä). Lopun toimintarymistely toimi toisella katsomiskerralla myös paremmin. Muutamassa kuvassa sula kulta näytti vähän kehnolta, kun taas joissain se näytti todella hienolta -- ihan kuin parissa kuvassa jotain olisi jäänyt viimeistelemättä? Joka tapauksessa sulasta kultavellistä pois räpiköivä Smaug näytti fantastiselta.

Lopun tunnusbiisi on todella mitäänsanomaton. Vähän ehkä pettymys. Kuin myös muukin soundtrack, sieltä ei elokuvan aikana nouse esiin yhtäkään teema siten, että se jäisi päähän soimaan! Ennenkuulumatonta!

Mutta kolmas kerta toden sanoo.

Nyt kun olen nähnyt leffan jo useamman kerran, alan huomata yhden asian. Alfrid tai Alfred ja Tilda eivät kuulosta kovinkaan keskimaalaisilta nimiltä. Ei sentään häiritse niin paljoa kuin Sebastian-siili mutta silti häiritsee sen verran että piti kommentoida siitä tänne. Toinen häiritsevä asia on Alfredin/Alfridin pituus. Joissan kohdissa hän näyttää yhtä pitkältä kuin toiset ihmiset, esim. kohta jossa Bardia ei päästetä ensin sisään ja kalat meinataan kipata veteen, mutta toisissa, esim. kun Isäntä on juuri saanut ryyppynsä ja menyt sinen ihmeen pikkukirjastohuoneeseen, Alfred/Alfrid näyttää puolet lyhyemmältä. Onko ero vain kuvauskulmassa vai onko joku muukin huomannut eron?

Sidhiel sanoi:

[...] kun Isäntä on juuri saanut ryyppynsä ja menyt siihen ihmeen pikkukirjastohuoneeseen, Alfrid näyttää puolet lyhyemmältä. Onko ero vain kuvauskulmassa vai onko joku muukin huomannut eron?

Click to expand...

Näkisin pituuseron johtuvan 1) siitä, että Stephen Fry taitaa siviilissäkin olla lähes kaksimetrinen mies ja 2) että Isännän on haluttu olevan vielä sitäkin suurikokoisempi. Ei tosin tullut kiinnitettyä huomiota Alfridin pituuteen silloin, kun vertailukohtana oli muita kuin Isäntä itse, mutta pieni mies Alfridin tulee ollakin.

http://middleearthnews.com/wp-content/uploads/2013/12/DOS_TheMaster_marquee.png

Oli parempi kuin pelkäsin. Kuten täällä on todettu, enemmän Beornia ja Synkmetsää ois voinut olla ja vähemmän tasohyppelyä. Siis leffas ei ollut liikaa varsinaisia taisteluita, mut tasohyppelyt häiritsivät tai siis ne eivät vieneet leffaa eteen päin, lähinnä toivat mieleen sen tosiasian, että tästäkin kohtauksesta rahastetaan tekemällä siitä pleikkaripeli.

Itsehän en oo koskaan tykännyt PJ:n tyylistä ohjata ja tuottaa. Liikaa tietokoneella tehtyjä juttuja, liian nopea kerronnan tahti. Visuaalisuus on jees, mut ohjaajana pitäis olla Stanley Kubrick tai Aki Kaurismäki, niin sit tulis hyvä pätkä.

PS. Mix leffas ei ollut Sebastiania enää?

Sidhiel sanoi:

Nyt kun olen nähnyt leffan jo useamman kerran, alan huomata yhden asian. Alfrid tai Alfred ja Tilda eivät kuulosta kovinkaan keskimaalaisilta nimiltä. Ei sentään häiritse niin paljoa kuin Sebastian-siili mutta silti häiritsee sen verran että piti kommentoida siitä tänne. Toinen häiritsevä asia on Alfredin/Alfridin pituus. Joissan kohdissa hän näyttää yhtä pitkältä kuin toiset ihmiset, esim. kohta jossa Bardia ei päästetä ensin sisään ja kalat meinataan kipata veteen, mutta toisissa, esim. kun Isäntä on juuri saanut ryyppynsä ja menyt sinen ihmeen pikkukirjastohuoneeseen, Alfred/Alfrid näyttää puolet lyhyemmältä. Onko ero vain kuvauskulmassa vai onko joku muukin huomannut eron?

Click to expand...

Noiden lisäx meitsiä häiritsi se, et metsähaltioiden joukossa oli heebo nimeltä Elros. Ensinnäkin se on käytetty nimi, toisex se ei ole sopiva nimi primitiiviselle metsähaltille, jotka ovat saaneet aavistuksen sivistystä, koska heidän kuninkaansa on sindaria.

Mitä hahmojen kokoihin tulee, niin Thorin, Fili ja Kili ovat kaikkea muuta kuin kääpiömäisiä.

Jonkun verran ihmetellään sitä, miksi kääpiöt luovuttivat avaimenreiän etsimisen niin nopeasti auringon laskettua. Itse olen koko ajan ajatellut sen jonkinmoisena lumouksena siten, että ilman viimeisiä valonsäteitä avaimenreikää ei pystyisi mitenkään löytämään, vaikka kuinka etsisi -- ainakaan ennen seuraavaa Durinin päivää. Siksi luovutus, mitä sitä turhaan.

Isilmírë sanoi:

Kili haavoittui myrkytetystä nuolesta, ja sen ampunut(?) örkki vielä leveili Taurielin kuullen [...]

Click to expand...

Se oli Bolg, joka ampui. Eli ihan kenellä tahansa random-örkillä ei ollut Morgulin myrkkynuolia mukana.

Elokuvasta itsestään jotakuinkin samaa mieltä kuin kaikki muutkin. Näiden katsominen on aina eräänlainen matka, joka saa sydämen sykkimään kuin kohdatessaan sen jonkun ihanan ensimmäistä kertaa.

Mutta arvatkaa mikä oli mulle suuri yllätys myös? Se että leffan päättävä Ed Sheeranin I see fire biisi on ihan törkeän hyvä. Soi monta kertaa päivässä ja on puhelimen soittoäänenäkin <3

Jep, vaati tosiaan useamman katsomiskerran että tämmöinen rauhaa rakastava kesti menossa mukana. Nyt kolme kertaa leffa katsottu, kahdesti teatterissa ja kerran kaikessa rauhassa kotona netistä (tv näyttönä), kun ilokseni bongasin hetken jona sitä sai katsoa netistä ilmaiseksi.

Yhä vieläkin pidän ensimmäisestä leffasta enemmän. Minä rakastan kohtia joissa edetään hitaasti. Kun hahmoja saa tarkkailla rauhassa, maisemia, rakennuksia ja sisustusta ehtii ihastelemaan.. kun ehtii ja pystyy keskittymään yksityiskohtiin, eikä suurin osa ehdi karkaamaan ohi silmien. Mutta tämmöisessä vilkkaammassakin leffassa, kuten Hobitin kakkos osa, yksityiskohdat ja ne mukavat asiat pääsee ihastelemaan useamman katsomiskerran myötä. Tällöin muutenkin kokonaisuus aukeaa paremmin ja leffa paranee entisestään. Siihen jopa koukuttuu.

Hieman minua surettaa seuraavaa osaa ajatellen mahdolliset ja hyvin todennäköiset kuolemat. Esim. Kili on luvannut äidilleen palata tämän luokse ja Tauriel pitää Kiliä hengissä oman henkensä kaupalla.. turhaan!?
Kirjassa kuolemat oli niin nopeasti käsitelty, vain Thorin herkisti hyvin lyhyesti Bilboa hyvästellessään. Mutta pelkään viimeisen leffan olevan päähenkilöiden kuolemilla mässäilyä ja tämmöisten herkkisten valtoimenaan itkettämistä! Siihen vittaa mm. juurikin moiset äidille tehdyt lupaukset..

Jonkun verran leffasta ilmeni häiritseviä epäkohtia kun liikaa alkoi miettimään. Yhtenä esimerkkinä se kun Legolas tempaisee yhtäkkiä Järvikaupungista hevosensa! Mutta en nyt ala luettelemaan omituisuuksia tämän enempää, ettei epäkohdat saa liian suurta merkitystä.

Kuitenkin jo toisella katselukerralla taistelujen määrä ja kesto tuntui vähemmälle mitä ensimmäisellä kerralla. Jopa siedettävälle. Ja yhä vieläkin Azog on hahmona yksi suosikeistani, eli miten hänet on toteutettu. Samoin Smaug, vaikuttavaa! Siinä suosikki pahikset.

Suosikki hyvikset on myös säilyneet suht samoina ekasta leffasta asti. Gandalf on ikisuosikki ja hobitin myötä "leffahahmo suosikkeihini" tulee Balin. Mutta Bilbo on kyllä aivan mainio ja noussut heidän rinnalleen. Ennen pidin myös Dwalinista, mutta nyt hän on hieman liian kärttyisä ja epätyytyväinen, tosin ihmekkös tuo.