Huomenna esiinnyn Rotaryen itsenäisyyspäivän juhlassa kirkossa. Itse soittaminen yksin, ilman säestystä siinä kaiken juhlakansan edessä ei varsinaisesti ole se kauhistuksen aihe, sillä minä olen soittanut melkein kahdeksan vuotta ja tottunut esiintymään, eikä tuossa tilaisuudessa todennäköisesti ole äärimmäisen musikaalisia ihmisiä, ja jos onkin, niin he eivät ole siellä arvioimassa minun soittoani.
Minua jännittää kappalevalintani. Kun minua pyydettiin soittamaan ("Haluatko soittaa rahasta?" "Tietty, missä ja milloin?"), sanottiin ohjeeksi vain, että "jotain törähdyksiä tekstien väliin". Niin mitä törähdyksiä, mihin väliin, häh? No, harjoituksissa sitten selvisi, että neljä marssimaista kappaletta tai muuta fanfaarinomaista. Soitin siinä sitten ulkomuistista yhden "törähdyksen" (yksi harvoista kappaleista, joita osaan ulkoa - jos nyt ei lasketa Ukko Nooaa ja Tuiki tuiki tähtöstä ym.) ja sitten kotona vielä valikoitsin tutuista etydeista pari. En tiedä edes kaikkien kappaleiden nimiä tai säveltäjiä, koska poimin ne jostakin vihosta parempien nuottien puutteessa. En tiedä, ovatko ne oikeastaan sopivia, koska ne eivät ole suomalaisia, tai ovatko ne sopivan pitkiä, jne. Pitäisi vain luottaa siihen, etteivät ne järjestäjät ymmärrä asian päälle mitään ja muita vieraita ei kauaa kiinnosta minun "törähdykseni" siinä välissä (ja siihen, että kyllä minä nuo nyt soittaa osaan, hyviä kappaleita ne ovat, suomalaisia tai eivät), mutta silti jännittää. Ja toisaalta ärsyttää, että annetaan niin epäselvät ohjeet. En minä ole mikään kone, jolta voi toivoa ihan mitä tahansa, en osaa lukea ajatuksiakaan.
Jännittää myös tietää, paljonko se palkkio tästä on. Unohdin nimittäin silloin kysyä. Kympeistä joku puhui, mutta onko kyseessä kaksikymmpiä vai kahdeksankymppiä?
Olisivat muutkin rahakeikat kivoja, niitä vain ei tule juuri koskaan vastaan. Varsinkaan, kun kovin moni ei satu tietämään, mikä soitin on käyrätorvi (jos joku ei tiedä, niin
tältä se näyttää) ja osaa toivoa sitä esiintymään minnekään.